Jo eläkkeellä oleva Itä-Suomen hovioikeuden presidentti ja korkeimman oikeuden oikeusneuvos Mikael Krogerus on oivallinen ihminen kertomaan, minkälaista työskentely tuomioistuimissa on vuosien saatossa ollut.
Krogerukselle ei ollut itsestään selvää alkaa opiskella oikeustieteitä hänen päästyään ylioppilaaksi vuonna 1962. Hän piti rikosoikeudesta opiskelujen alusta lähtien ja teki tutkielmat aihetta sivuten. Tämän voi ehkä nähdä ituna tuomarin uralle.
Krogerus seuraa edelleen alaa ja ottaa kantaa asioihin, esimerkiksi korkeimman oikeuden (KKO) ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) mahdolliseen yhdistämiseen.
Oikeusministeriössä on tehty asiasta selvitys vuonna 2015, mutta nyt se on ilmeisestikin jäissä. Krogeruksen mukaan yhdistyminen ei ole tällä hetkellä järkevää, koska näiden kahden tuomioistuimen asema on erilainen. Yleisissä tuomioistuimissa on kolme oikeusastetta ja hallintotuomioistuimissa kaksi.
KHO:n ja KKO:n yhdistäminen edellyttäisi, että molemmat ylimmät tuomioistuimet olisivat puhtaita ennakkopäätöstuomioistuimia.
– Yhdistäminen edellyttäisikin, että molemmat ylimmät tuomioistuimet olisivat puhtaita ennakkopäätös- eli prejudikaattituomioistuimia, jollainen KHO ei ole, sanoo Krogerus.
Hänen mielestään olisi vakavasti harkittava yhteen tuomioistuimeen siirtymistä. Hallinto-oikeudet liitettäisiin käräjäoikeuksiin – esimerkiksi Vaasan ja Itä-Suomen hovioikeuksista tulisi hallintoasioiden ylioikeuksia – ja KKO ja KHO yhdistettäisiin prejudikaattituomioistuimeksi.
Vanha maailma
Vielä 1980-luvulla vahtimestarit kiersivät KKO:n oikeusneuvosten kotiovilla keräämässä tärkeitä papereita sisältävät salkut ennen istuntoa, ja sama reissu tehtiin raitiovaunuilla Pohjoisesplanadilta takaisin illemmalla.
Tuomareilla ei ollut omia työhuoneita, vaan pääsääntöisesti kaikki työskentelivät kotona. Tilanne muuttui 1980-luvulla, kun KHO siirtyi vanhaan radiotaloon ja KKO sai Kauppatorin laidalla, Presidentinlinnan naapurissa Pohjoisesplanadilla sijaitsevan Standertskjöldin palatsin käyttöönsä.
– Minun aikanani KKO:ssa oli kaikilla jo omat huoneet, mutta monet meistä tekivät töitä myös kotona. Tuossa laiskanlinnassa olen aika monta paperipinoa lukenut, kertoo Krogerus töölöläiskodissaan.
Istuntosalissa oli virkaiän mukainen istumajärjestys. Entisinä aikoina oikeusneuvosten takitkin olivat kuuleman mukaan ripustettu rankingijärjestyksessä.
Työkulttuuri oli KKO:ssa kurinalaista. Istunnot alkoivat täsmällisesti ja kaikki olivat ajoissa paikalla.
Autonomian ajoilta lähtien tuomareiden virkanimitykset ja eräät muut oikeushallintoasiat esiteltiin KKO:n täysistunnolle oikeusministeriöstä käsin. Tällöin oikeusministerillä oli KKO:ssa äänivalta. Hänen paikkansa oli ensimmäisenä presidentin oikealla puolella.
– Silloinkin, kun hän ei ollut paikalla, tuoli pidettiin tyhjänä. Ehdin olla useita vuosia istunnoissa, joissa myös ministeri oli läsnä. Vuonna 2000 tämä pitkä perinne päättyi varsin koruttomasti tuokioon kahvikupin äärellä, Krogerus muistelee.
Työkulttuuri oli KKO:ssa kurinalaista. Istunnot alkoivat täsmällisesti ja kaikki olivat ajoissa paikalla. Vanhoina aikoina esittelijä oli saanut tulla saliin vasta kutsuttaessa.
– Esittely alkoi heti. Maailman menoa ja muita päivän juttulistaan kuulumattomia aiheita käsiteltiin vasta istunnon päätyttyä, jos tarvetta oli, kertoo Krogerus.
Mutta keskustelu oli esittelyn jälkeen varsin vapaata, mikä hänen mukaansa edisti asian monipuolista käsittelyä. Perinteisesti niin hovioikeuksissa kuin KKO:ssakin jäsenistä on käytetty eri yhteyksissä nimien alkukirjaimia. He saattoivat puhutellakin toisiaan niillä.
Vuosi 1980 oli merkittävä käänne korkeimman oikeuden historiassa. Silloin KKO:sta tuli ennakkopäätöksiä antava tuomioistuin.
Suuri käänne
Sekä Krogerus että Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen ovat yhtä mieltä siitä, että vuosi 1980 oli merkittävä käänne korkeimman oikeuden historiassa. Silloin KKO:sta tuli ennakkopäätöksiä antava tuomioistuin.
– Valituslupajärjestelmään siirtyminen oli merkittävä muutos, sanoo Kekkonen.
Isot jutturuuhkat ja työmäärät tasaantuivat muutamassa vuodessa sekä hovioikeuksissa että KKO:ssa. Muutoksen puoltaja, edistäjä ja kannattaja oli presidentti Curt Olsson.
Esittelijä valmistelee valituslupahakemuksen oikeustieteellisen kirjallisuuden, lainvalmisteluasiakirjojen sekä ennakkotapausten perusteella ja esittelee sen kahdelle oikeusneuvokselle. Erimielisyyden sattuessa mukaan tulee kolmas jäsen. Varsinainen asia esitellään viidelle jäsenelle.
– Olennaista oli se, että oikeusneuvokset valitsevat juridisesti kiinnostavimmat jutut ohjaamaan ja tulkitsemaan lainkäyttöä, sanoo Kekkonen.
Kun yhteiskunta on monimutkaistunut, eduskunta ei ole joissakin vaikeissa lainsäädäntökysymyksissä saanut säädettyä loppuun asti täsmällistä lakia, vaan ongelmat on jätetty tuomioistuinten ratkaistaviksi.
Pian alkoi keskustelu yhteiskunnan tuomarisoitumisesta. Tässä kuohunnassa on ollut kysymys siitä, onko KKO ennakkopäätöksiä antaessaan menneet lainsäätäjän tontille.
– Kun yhteiskunta on monimutkaistunut, eduskunta ei ole joissakin vaikeissa lainsäädäntökysymyksissä saanut säädettyä loppuun asti täsmällistä lakia, vaan ongelmat on jätetty tuomioistuinten ratkaistaviksi, sanoo Krogerus.
Myös Suomen liittyminen Euroopan neuvostoon vuonna 1989 ja Euroopan unioniin vuonna 1995 olivat merkittäviä virstanpylväitä korkeimmassa oikeudessa.
– Alkuvuosina tarve soveltaa EU-oikeutta saattoi ilmaantua yllättävissäkin tilanteissa. Leikkimielisesti puhuimme vieteriukosta, joka odottamatta ponnahti näkyviin, kertoo Krogerus.
– Hyvinvointivaltion myötä juttumäärät kasvoivat, ja näiden hallintapyrkimykset tarkkojen muotovaatimusten puitteissa ovat leimanneet myös KHO:n sataa vuotta, kertoo Kari.
Oikeuspolitiikan turbulenssiaika
Kun KKO:n historia kerrotaan tutkimuksellisesti, se on myös tarina suomalaisen yhteiskunnan sadasta vuodesta. Jukka Kekkosen tutkimusjaksolle osuivat 1960-luvun alusta 1980-luvun alkuun radikaalin oikeuspolitiikan aika sekä kasinovuodet.
– Tutkimus peilaa korkeinta oikeutta kunkin ajan yhteiskunnallisessa kontekstissa, sanoo Kekkonen.
Vaikka KKO riippumattomana ylimpänä tuomioistuimena sai pitkään olla päivänpoliittisten kiistojen ulkopuolella, sekin joutui myrskyn silmään.
– Presidentti Urho Kekkonen arvosteli voimakkain sanakäänteinen oikeuslaitosta Lakimiesuutisille vuonna 1970 antamassaan syntymäpäivähaastattelussa, sanoo Jukka Kekkonen.
Kyytiä saivat niin lakimieskoulutus kuin tuomareiden konservatiiviset asenteet ja vieraantuminen kansasta. Kuohunta oli Kekkosen mukaan laajaa, mutta sanat olivat suurempia kuin teot.
– 1960- ja 1970-luvuilla demokraattisesta oikeusvaltiosta tuli myös hyvinvointivaltio, jota nyt ollaan purkamassa aika rajulla kädellä, sanoo Kekkonen.
Suomi kävi noina vuosia myös jättiläismäistä kulttuurimurrosta. Kun Hannu Salaman Juhannustanssit ilmestyi 1964, kirjasta syntyi pitkä oikeudenkäynti. Lopulta kirjailijalle rapsahti sakot ja presidentti armahti hänet.
– Radikalismin aika loppui Korpilampi-kokoukseen 1970-luvun lopulla. Suomi oli kansainvälistymisen tiellä ja rahamarkkinat vapautuivat, sanoo Kekkonen.
Jos Urho Kekkonen kritisoi tuomioistuimien toimintaan, niin teki myös presidentti Mauno Koivisto 1980-luvulla. Oikeuslaitos ei Jukka Kekkosen mukaan voikaan olla oma saareke, jota ei saisi arvostella.
Oikeuslaitos ei voi olla oma saareke, jota ei saisi arvostella.
Nyt häntä huolestuttaa rinnakkaistodellisuuden syntyminen. Trumpmaisen twiittimaailman lisäksi hän on harmissaan siitä, että käsitteitä käytetään eri tavalla eikä ymmärretä toisiaan.
– Lakeja perustellaan konsulttikielisillä fraaseilla pohtimatta, mitä ne tarkoittavat. Ylimmät tuomioistuimet ovat sen sijaan ajan mittaan parantaneet päätöstensä perusteluja, sanoo Kekkonen.
Naisten esiinmarssi tuomioistuimiin
Korkein oikeus (KKO) ja korkein hallinto-oikeus (KHO) täyttävät syyskuussa 2018 sata vuotta. Matkan varrella on ehtinyt tapahtua monenmoista.
Kummassakin laitoksessa saatiin odottaa melko pitkään, ennen kuin ensimmäinen nainen nimitettiin virkaan. Korkeimman hallinto-oikeuden ensimmäinen nainen, Lemmikki Kekomäki, aloitti notaarina vuona 1936. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen naisjäsen KHO:ssa ja samalla myös Pohjoismaissa. KKO:n ensimmäinen nainen, Maarit Saarni-Rytkölä, nimitettiin oikeusneuvokseksi vuonna 1970.
Oikeustieteen tohtori Markus Kari on tutkinut KHO:n historiaa yhdessä Jukka Kekkosen ja dosentti Markku Jokisipilän kanssa.
KHO:ssa ei ole toistaiseksi ollut vielä yhtään naispresidenttiä.
KHO:ssa ei ole toistaiseksi ollut vielä yhtään naispresidenttiä. Korkeimmassa oikeudessa sen sijaan toimi presidenttinä Pauliine Koskelo vuosina 2006–2015.
Nyt tasa-arvo on toteutunut molemmissa taloissa paremmin kuin monessa pörssiyhtiön hallituksessa.
Ilmari Turjan kirjoittama ja vuonna 1938 ensi-iltansa saanut näytelmä Tuomari Martta osoitti paatoksellisesti naisen ensisijaiseksi paikaksi kodin, kirjoittaa Kari tutkimuksen naisia koskevassa luvussa.
– Maailmansotien välisenä aikana syntyi ”uusi nainen”, joka yhdisti kodin ja työelämän vaatimukset. Virastona toimineen KHO:n merkitys naisten tuomarintehtäviin siirtymisen kannalta oli suuri, sanoo Kari.