Aloittaessaan työnsä oikeuskanslerina tammikuussa 2018 OTT Tuomas Pöystin “muuttomatka” työhuoneesta toiseen on metreissä lyhyt, mutta henkinen välimatka nykyiseen työhön – ja politiikan keskiössä työskentelyyn – kasvaa väistämättä.
– Sitä edellyttää jo pelkästään vaatimus oikeuskanslerin riippumattomuudesta, Tuomas Pöysti toteaa muutoksesta ikään kuin itsestäänselvyytenä.
Valtioneuvoston linna on tullut Pöystille tutuksi vuosien saatossa. Hän ehti työskennellä valtiovarainministeriön palveluksessa useissa eri tehtävissä vuodesta 1999 lähtien aina vuoteen 2007 asti, jolloin hän siirtyi valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaksi.Valtionhallinnon ja politiikan vaikuttajat ovat todenneet, että johtajakaudellaan Pöysti nosti tarkastusviraston painoarvon uusiin lukemiin. Harmittomaksi hiirulaiseksi luultu virasto paljastui valppaaksi vahtikoiraksi.
Syksyllä 2015 Pöysti jätti pääjohtajan tehtävän ryhtyessään pääministeri Juha Sipilän hallituksen alivaltiosihteeriksi johtaakseen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua. Syksystä 2017 alkaen Pöysti on toiminut valtiovarainministeriössä hallintopolitiikan alivaltiosihteerinä tämän vuoden loppuun.
Tuomas Pöysti on kulkenut totunnaisten reittien ohi
Tie valtakunnan ylimmäksi laillisuusvalvojaksi on kulkenut ohi totunnaisten reittien, mutta siellä missä Pöysti on vaikuttanut, on kyse ollut tavalla tai toisella kyse julkisen vallankäytön valvonnasta – ja usein myös kansalaisten veroeurojen valvonnasta.
On tapahtumia, jotka viitoittavat asioiden kulkua. Joskus tällainen tapahtuma saattaa olla yksi kirja – siis lukukokemus. Näin kävi Tuomas Pöystille varusmiespalvelusaikana.
– Olin keväällä 1989 kirjoittanut ylioppilaaksi Ounasvaaran lukiosta ja samana kesänä pääsin sisälle Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan. Lähdin syksyllä suorittamaan varusmiespalvelusta ja varasin mukaani luettavaa, joka auttaisi seuraavana syksynä opintojen aloittamista, Pöysti muistelee.
Alokastupaan nuoren miehen matkassa päätyi professori Timo Konstarin teos Harkintavallan väärinkäyttö. Teos kolahti välittömästi: – Kiinnostuin hallinto-oikeudesta, julkisen vallan käytöstä ja hyvän hallinnon periaatteista, Pöysti jatkaa ja myöntää Konstarin teoksen viitoittaneen opintojaan.
Pöysti valmistui oikeustieteen maisteriksi alkuvuodesta 1995. Vuonna 1999 hän väitteli Lapin yliopistossa hallinto-oikeuden alalta. Väitöstutkimus “Tehokkuus, informaatio ja eurooppalainen oikeusalue” pureutui informaatio-oikeudellisiin kysymyksiin.
Pian väitösrupeaman jälkeen valtionvarainministeriö keksi rekrytoida Tuomas Pöystin.
Oikeuskanslerin rooli jakautuu kahteen
Vuonna 2014 – toimiessaan valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana – Tuomas Pöysti nimitettiin Euroopan petostentorjuntaviraston OLAFin valvontakomitean jäseneksi ja puheenjohtajaksi. Valvontakomitea on talousrikos- ja väärinkäytöstutkimusten sekä niihin liittyvän tiedustelun ja analytiikan valvoja.
Se oli Pöystin mukaan näköalapaikka julkiseen valtaan liittyvistä riskeistä ja uhkakuvista, mutta myös keinoista puuttua väärinkäytöksiin ja valvoa tutkinta- ja tiedustelutoimintaa.
Pöysti tiedostaa, että hänen työuransa synnyttää mielikuvan talousteknokraatista. Mutta tehtävät, joita hän on hoitanut, ovat olleet kaikkea muuta kuin pelkästään eurojen laskentaa.
– Minua on aina kiinnostanut ilmiökenttä, jossa tarkastellaan hyvää hallintoa ja johtamista sekä oikeuden ja yhteiskunnan välisen muutoksen suhdetta. Aika pitkälti olen askaroinut näiden hyvän hallinnon ja oikeuksien tasapainoisen toteutumisen kysymysten parissa, hän sanoo.
Pöysti tietää, että oikeuskanslerilla on “kaksi pulpettia”, joissa voi harjoittaa tehtäväänsä.
Ensimmäinen näistä sijaitsee oikeuskanslerinvirastossa, jossa ratkaistaan vuosittain lähes 2 000 kantelua. Kansalaisten kannalta merkittävää on myös rikostuomioiden tarkastaminen ja asianajajien toiminnan valvonta.
Toinen sijaitsee valtioneuvoston istuntosalin sivustalla kulloisenkin hallituksen päätösten laillisuusvalvojana. Oikeuskanslerinvirastossa tarkastetaan vuosittain lähes 1 600 esittelylistaa, jotka valtioneuvosto käsittelee ja noin 490 esitystä tasavallan presidentin päätöksiksi.
Pöysti sanoo, että fokus on perimmiltään molemmissa tehtävissä sama: se, että kansalaisten perusoikeudet toteutuvat ja julkinen valta noudattaa lakia ja hyvän hallinnon periaatteita.
– Oikeuskansleri on kansalaisia varten turvaamassa oikeusvaltion toteutumista arjessa, Pöysti kiteyttää.
Hän luonnehtii tulevaa tehtäväänsä oikeusvaltion paimenkoirana toimimiseksi.
– Ja pitää muistaa, että paimenkoiralla on hampaat, hän täsmentää.
Oikeuskansleri on oikeusvaltion paimenkoira.
Pöystin mukaan oikeuskanslerilla on samanaikaisesti laaja ja rajattu valta.
– Oikeuskanslerilla on velvollisuus itsenäisesti tuoda esille, jos hän havaitsee laillisuusongelmia valtioneuvoston esityksissä.
Aivan samoin oikeuskansleri voi kiinnittää huomiota julkisten viranomaisten toimintaan, jos on syytä epäillä, että lakia ei ole noudatettu. Oikeuskansleri voi määrätä poliisin suorittamaan poliisitutkinnan tai esitutkinnan oikeuskanslerin tutkittavana olevan asian selvittämiseksi. Yksi keino kiinnittää huomio julkisen vallankäytön epäkohtiin on oikeuskanslerin vuosittain antama kertomus, jossa on mahdollista nostaa keskusteluun ilmeisiä epäkohtia – ja toisaalta kehittämiskohteita.
Mutta päivän politiikkaan oikeuskansleri ei voi kajota.
Suomellakin on vara petrata julkishallinnossa
Tuomas Pöysti muistuttaa, että kansainvälisten arvioiden mukaan Suomi on hyvän julkisen hallinnon maa. Kärkikaartia maailmassa.
Silti petrattavaa riittää. Toistuvasti keskusteluun nousevat esimerkiksi kansalaisten kannalta kohtuuttoman pitkään kestävät valitus- ja oikeusprosessit.
– Totta on, että oikeusvaltio toteutuu paikoin kirjavasti kansalaisten kannalta. Toisinaan syntyy tilanteita, joissa jo asian ensimmäinen käsittelyvaihe on ollut ongelmallinen – ja se vaikeuttaa ja pitkittää koko prosessia.
Esimerkkinä Pöysti mainitsee maahanmuuttajien turvapaikkahaastattelut. Jos ensimmäinen haastattelu ei toteudu lain vaatimusten mukaisesti tai riittävän laadukkaasti, se lyö jälkensä kaikkiin seuraaviin käsittelyvaiheisiin. Samoin tuomioistuinkäsittelyissä jutun varhainen hyvä haltuunotto on ratkaisevan tärkeää.
Pöysti toteaa, että myös erityisen haavoittuvassa asemassa olevien, kuten mielenterveyspotilaiden ja heidän läheistensä sekä vammaisten, oikeuksien toteutumisessa on ollut puutteita. Hänen mukaansa ensisijaisesti on viranomaisen itsensä vastuulla varmistaa sisäisen valvonnan keinoin, että organisaatiossa jokainen toimii lakien mukaan ja oikein – on sitten kyse poliisista, valtionhallinnon viranomaisesta tai kuntaviranomaisesta.
Myös perustettava uusi maakuntahallinto, joka hallinnoi muun muassa sote-miljardeja ja toteuttaa keskeisiä perusoikeuksia, edellyttää toimivaa laillisuusvalvontaa. Sen tulee kyetä puuttumaan mahdollisiin epäkohtiin riittävän varhaisessa vaiheessa.
Oikeusvaltiota ei voi jättää vain kansalaisen vastuulle
Pöysti arvioi, että maakuntauudistuksen yhteydessä perustettava uusi valtion lupa- ja valvontavirasto voi varsin tehokkaastikin toimia alueilla ensi linjan laillisuusvalvojana.
– Emme voi rakentaa laillisuusvalvontaa pelkästään ylimpien laillisuusvalvojien, oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen, varaan. Sen ensimmäisen laillisuusvalvojan pitäisi olla mahdollisimman lähellä paikallista päätöksentekoa ja viranomaisia, Pöysti sanoo.
Entä mikä on kahden ylimmän laillisuusvalvojan – oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen – välinen työnjako? Pitäisikö sille tehdä jotakin?
Tuomas Pöysti arvioi, että työnjaon selkeyttäminen olisi tarpeen.
– Itse näkisin, että kansalaisten kanteluiden käsittelijänä eduskunnan oikeusasiamiehellä on keskeinen asema, mutta en rajaisi täysin pois tätä tehtävää myöskään oikeuskanslerinvirastolta.
Ja Pöysti jatkaa:
– Näen, että työnjakoa olisi mahdollista kehittää siten, että oikeuskanslerin rooli laillisuusvalvojana voisi painottua jonkin verran enemmän institutionaalisiin ja rakenteellisiin kysymyksiin sekä hyvän lainvalmisteluprosessin varmistamiseen: esimerkiksi ovatko viranomaisten resurssit kohdallaan, onko toimintaa tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa johdettu oikein tai onko lainsäädännössä käytännössä sellaisia ristiriitaisuuksia kansalaisten oikeusturvan kannalta, joita tulisi korjata.
Nykyisen lainsäädännön perusteella kansalainen pääsääntöisesti itse valitsee, kummalle laillisuusvalvojalle kantelee. Tuomas Pöystin mukaan on mahdoton ajatus, että viranomaisten toimintaan liittyvä laillisuusvalvonta jätettäisiin yksinomaan kansalaisten kanteluiden ja poliisille tehtävien tutkintapyyntöjen varaan.
– Yhteiskunnassa pitää säilyä luottamus siihen, että ei voi olla yksittäisen kansalaisen velvollisuus laittaa vireille oikeudenkäyntejä viranomaisten toiminnasta vaan meillä pitää olla valtion järjestämä ja toimiva laillisuusvalvonta, joka huolehtii kansalaisten oikeusturvasta sekä oikeusvaltion ja hyvän hallinnon toteutumisesta, Pöysti kuvaa. Hän tähdentää, että kansalaisten on voitava luottaa siihen, että he ovat tasavertaisia lain edessä ja julkinen hallinto toimii lakien mukaan.
– Luottamus oikeusvaltioon ja hyvään hallintoon on yhteiskuntaa koossa pitävä liima. Mikään yhteiskunta ei voi elää jatkuvan epäluottamuksen ilmapiirissä, hän sanoo.
Mutta Pöystin mukaan viime kädessä lainvalmistelukin on tasapainottelua monien ristiriitaisten vaatimusten välillä.
– On turvattava kansalaisten perusoikeudet tässä ja nyt, mutta samalla kun pyrimme turvaamaan ne, emme voi syödä tulevaisuutta lapsiltamme.
Kyse on Pöystin mukaan resurssien jaosta, vaikka se ei kelpaa eikä saa kelvata viranomaisen selitykseksi kansalaiselle, jonka perusoikeuksia kenties rikotaan tässä ja nyt.
Pöysti muistuttaa, että perusoikeuskeskustelussa pitäisi keskustella tulevienkin sukupolvien perusoikeuksista, mutta tämä tematiikka on julkisessa keskustelussa jäänyt vähemmälle – ja samalla suurelle yleisölle vieraaksi.
Oletus on, että tänä vuonna syntyvät uudet suomalaiset perivät aikuisina veronmaksajina julkisen talouden painavat velkavastuut, nykyistä tuntuvammat eläkevastuut ja ikääntyvän väestön hoivavastuut – sekä oletettavasti myös ilmastomuutoksen tuomat taloudelliset ja ekologiset vastuut.
Pöysti ei ryhdy kertaamaan sote-uudistukseen liittyneitä perustuslakitulkintoja kuluneelta kesältä, mutta hän raottaa aiempia vääntöjä sen verran, että kertoo oikeudellisen keskustelun yhdenvertaisuusongelmista jättäneen osin sukupolvinäkökulman liian vähälle. Iso yhdenvertaisuuteen liittyvä kysymys on myös, miten siihen kohdistuvat riskit tulee perustuslain mukaan hallita ja minkälaista sääntelyä yhdenvertaisuus edellyttää tulevaisuuteen kohdistuvassa epävarmuudessa.
Oikeuskanslerin virka myös kritiikin kohde
Tuomas Pöystillä ei ole illuusioita uudesta tehtävästään. Hän tietää, että näkyvässä virassa joutuu kestämään kovaa kritiikkiä – ja siitä hänellä on jo kokemusta viime vuosien ajalta.
Pöysti kertoo suhtautuvansa oikeuskanslerin viran vastaanottamiseen nöyrällä mielellä.
– En pelkää, mutta tiedän, että virkaan liittyy painava vastuu ja vaikuttava historia.
Oikeuskanslerin virka on perintöä Ruotsin kuningasvallan ajalta. Kaarle XII perusti kuninkaan korkeimman asiamiehen viran vuonna 1713 ja vuonna 1719 virkanimike muutettiin oikeuskansleriksi.
Kuninkaan viesti oli Pöystin mukaan selkeä: valtakunta on rakennettava lailla. Sama ylevä ajatus löytyy myös perustuslaistamme, jossa korostetaan, että “kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia”.
Pöysti sanoo, että perustuslakiin kirjoitettu vaatimus antaa kansalaisille luvan odottaa hyvää ja lainmukaista hallintoa ja samalla se antaa oikeuden kannella ylimmille laillisuusvalvojille, jos nämä vaatimukset eivät näytä toteutuvan.
Yksityiselämästään ja vapaa-ajastaan Tuomas Pöysti on vähäsanainen. Rovaniemellä kasvaneena ja Lapin kairaa kolunneena Pöysti kertoo nollaavansa työpaineet juoksemalla metsämaastossa.
– Kyse ei siis ole hölkästä, vaan kovavauhtisesta kestävyysjuoksusta. Ja jos maisemana on Lapin kaira, niin aina parempi. Se on minun mielenmaisemaani, Pöysti paljastaa.