Tuomioistuinsovittelu toimii

Käräjätuomari Anna-Kaisa Aaltonen Helsingin käräjä­oikeudesta toimii puheenjohtajana oikeusministeriön työryhmässä, ­jonka tehtävänä on ohjata ja kehittää sovittelua huoltoriidoissa.

Sovittelu on oikeudenkäynnistä olennaisesti eroava, erillinen menettely,­ joka edellyttää osapuolten suostumusta. Tuomari ei tee asiassa päätöstä vaan auttaa vanhempia löytämään ratkaisun erimielisyyksiinsä.

– Oikeudenkäynti ruokkii vastakkainasettelua, kun kumpikin osapuoli pyrkii vakuuttamaan tuomarin omien vaatimustensa oikeellisuudesta ja siitä, että toinen osapuoli on väärässä, Aaltonen toteaa.

Sovittelun tavoitteena on lieventää konfliktia, rakentaa vuoro­vaikutusta ja tukea yhteistyön syntymistä.

– Tämä on tärkeää lapsen edun kannalta, sillä vanhemmuus ei lopu vaikka parisuhde päättyy. Osapuolet sitoutuvat ratkaisuun paremmin, kun he ovat voineet itse vaikuttaa lopputulokseen.

Sovittelu tulee vireille, kun tuomio­istuimessa oikeudenkäyntinä ­käsiteltävä asia siirretään sovitteluun tai osapuolet pyytävät sovittelua suoraan tuomioistuimelta. Sovittelijana toimii tehtävään nimetty sovittelu­tuomari. Jos osapuolet pääsevät sopimukseen, tuomioistuin ­vahvistaa sovinnon. Aaltosen mukaan vanhemmat pääsevät toisinaan muista erimielisyyksistään sopimukseen, mutta elatusavun käsittelyä ­joudutaan jatkamaan oikeudenkäynnissä.

Mikäli sovintoa ei synny, asian ­käsittely päättyy tai sitä jatketaan ­oikeudenkäynnissä. Tällöin sovittelijana toiminut tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa.

– Alussa ehdotus sovittelusta tuli pääasiassa tuomareilta, mutta kokeilun­ aikana myös asiamiehet ovat aktivoituneet ja sitä pyydetään usein jo hakemuksessa tai vastauksessa, Aaltonen kertoo.

Sovittelu on oikeudenkäyntiä kevyempi­ menettely. Sihteeriä ei käytetä­ eikä sovittelusta laadita pöytäkirjaa tai muutakaan dokumenttia.
 

Hyvä sovittelija on koulutuksen ja kokemuksen summa

Jokaisessa kokeiluun osallistuvassa käräjäoikeudessa on viidestä kuuteen ­sovittelijatuomaria. Heiltä edellytetään oikeus­ministeriön järjestämää sovittelun peruskoulutusta sekä syventävää huoltoriitojen sovittelukoulutusta, joka on ollut tasokasta ja monipuolista.

Hyväksi sovittelijaksi tullaan ainoastaan hankkimalla riittävästi kokemusta. Tämän vuoksi sovittelijatuomareiden ­tulee saada pitkäjänteisesti kehittää ­ammattitaitoaan.

– Lähtökohtaisesti vain sellaiset ­tuomarit, jotka ovat tehtävään koulutettuja, voivat hoitaa sovittelujuttuja. Muuten­ on olemassa riski, että tuomari johtaa menettelyä oikeudenkäynnin ­tavoin. Sovittelu eroaa olennaisesti perustuomarin työstä, Aaltonen selventää.

Asiantuntija-avustajat ovat tuoneet huoltoriitasovitteluun suurta lisäarvoa.

– Avustajana ei voi toimia kuka tahansa­ psykologi tai sosiaalityöntekijä, vaan heiltäkin edellytetään muun muassa tietoa lapsen kehityspsykologiasta ja kokemusta  eroperheiden kanssa työskentelystä.

Raja-aidat ylittyvät

Työskentely asiantuntija-avustajan kanssa työparina on ollut uutta normaalisti yksin työskenteleville tuomareille.

Avioero ja siihen liittyvä huoltoriita on juridinen ja psykologinen prosessi. Jos tuomari
on epävarma ammatti­taidostaan, sovittelusta voi tulla asiantuntija­johtoista. Kokeilun aikana näin ei kuitenkaan ole käynyt. Työskentely on ollut tasavertaista, ja tuomarin ja asiantuntijan roolit ovat asettuneet kohdalleen luontevasti.

– Yhteistyö on alkujännityksen jälkeen osoittautunut todella mielenkiintoiseksi ja hyödylliseksi. Toimintamalli on opettanut tuomareille ­paljon uutta ja auttanut meitä saavuttamaan parempia tuloksia. Olemme joutuneet ylittämään rajojamme­ omaksuessamme avustajilta uusia työskentelytapoja.­ Yhteistyö on koettu onnistuneeksi, Aaltonen iloitsee.

Tavoitteena on saada erimielisyydet sovittua joutuisasti, mutta joskus vanhempien on ­vaikea luopua pitkä­aikaisesta riidasta. Siitä on tullut osa elämää. ­Hyväksi keinoksi rakentaa sopua ovat osoittautuneet määräaikaiset kokeilu­sopimukset, joita tehdään kuukaudeksi tai pariksi. Sen jälkeen vanhemmat tulevat takaisin oikeuteen, jolloin katsotaan, miten sopimus on toiminut käytännössä.

– Yleensä sovitteluistuntoja pidetään yhdestä kolmeen. Sovittelulle varataan koko päivä, ja usein se tuleekin käytetyksi.­ Vaikka tämä on rankkaa kaikille osa­puolille, pitkä ja intensiivinen työskentely synnyttää ratkaisuja, Aaltonen kertoo.

– Vanhempien vastakkainasettelu on yleensä aluksi tiukkaa ja syyttelyä esiintyy puolin ja toisin. Kun pahimmat paineet on purettu, usein viimeistään ruoka­tunnin jälkeen tapahtuu muutos ja vanhemmat alkavat kommunikoida keskenään.

Sovittelussa tunteet ovat pinnalla. Helpo­tuksen tunne on suuri, kun vanhem-­­mat pitkän riitelyn jälkeen ­vihdoin pääsevät sovintoon.

– Tuomarille on hämmentävää, kun istunnon päättyessä sovinnon osapuolet halaavat niin toisiaan kuin tuomariakin siinä sivussa.

Psykologinen silmä tarpeen

Asianajajien ja muiden lakimiesavustajien rooli sovittelussa on erilainen kuin heidän roolinsa oikeudenkäynnissä. Tuomio­istuinsovittelu on heillekin oppimis­kokemus. Sovittelussa lakimies pysyttelee enimmäkseen taustalla olematta kuitenkaan passiivinen. Hän kuuntelee, tukee päämiestään ja kommentoi tarvittaessa, mutta antaa keskustelukentän vanhemmille.

– Osa asianajajista osaa roolinsa todella hyvin, Aaltonen sanoo.

– Jos tilanne lukkiutuu, he osaavat pyytää taukoa ja keskustelevat tilanteesta päämiehensä kanssa rohkaisten, tukien ja tuoden uusia näkökulmia. Lakimies­avustajien panos on usein ratkaisevan ­tärkeä sovinnon saavuttamisessa.

Aaltosen mukaan lakimiehet ovat lähteneet myönteisesti sovitteluun mukaan ja omaksuneet uusia menettelytapoja.

– Vaikka perinteinen rooli on muuttunut, perustehtävä eli päämiehen edun ajaminen on pysynyt samana. Huolto­riidoissa päämiehen etu on yleensä se, ­että erimielisyydet saadaan ratkaistua ­sovinnollisesti.

Hyvät kokemukset kannustavat jatkamaan

Vuosi sitten laaditun työryhmän väli­raportin mukaan sovitteluun siirtyneiden juttujen määrä on moninkertaisesti ylittänyt ennakkoarviot. Tällä hetkellä neljässä­ yksikössä on ylitetty 400 jutun raja.

– Sovittelut on kyetty hoitamaan suhteellisen pienellä tuomarimäärällä. ­Ensimmäisen kokeiluvuoden aikana yli 70 prosenttia jutuista on päättynyt joko ­kokonais- tai osasovintoon, Aaltonen toteaa.

Kun täysimittaisessa huolto-oikeudenkäynnissä käsittelyaika venyy helposti jo alioikeudessa yli vuoden mittaiseksi, ­sovittelussa asiat on saatu päätökseen keskimäärin puolessatoista kuukaudessa.

– Se on yksi kokeilun keskeisimmistä saavutuksista. Nopea ratkaisu auttaa vanhempia siirtymään elämässä eteenpäin. Vuosikausien riitely käräjillä jättää ­helposti pysyvät jäljet lapsiin ja vanhempiin.

Resurssien säästyminen puoltaa sovittelun vakiinnuttamista osaksi tuomio­istuinten toimintaa. Kokeilun aikana­ ­oikeudenkäynnin ja sovittelun hinnoista tehtyjen laskelmien mukaan sovittelu on tehokkaampaa ja halvempaa. ­Resursseja säästyy myös sosiaalitoimessa.

Vanhempien näkemyksiä sovittelusta selvitetään pyytämällä palautetta.

– Alustavasti voidaan sanoa, että se on ollut erittäin myönteistä ja vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä voituaan keskustella vaikeista asioista rauhallisessa ilmapiirissä.

Investointi tulevaan

Uuden toimintamallin onnistuminen edellyttää tuomioistuimilta panostusta.

– Sovittelijoiden tulee olla tehtävään koulutettuja ja motivoituneita. Sovittelutaidot laajentavat ja monipuolistavat tuomarin toimenkuvaa. Asiantuntija-avusteinen huoltoriitojen sovittelu tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän eri ammattialojen osaamista. Se ei ole terapiaa eikä empatian­ jakamista vaan täyttä työtä. Sovittelun hoitaminen tuomioistuimessa luo menettelylle oikeusturvatakeet, Aaltonen linjaa.

Huoltoriitojen tuomioistuinsovittelun tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan menettely pyritään laajentamaan koko maahan ja vakinaistamaan vuoden 2014 alusta lukien.

– Sovittelu on investointia tulevaisuuteen. Oikeusministeriö onkin korostanut sovitteluhankkeen merkitystä erinomaisena esimerkkinä uudenlaisesta toiminta­tavasta, jolla tarjotaan hyvää oikeusturvaa ja säästetään resursseja, Aaltonen summaa.