|
Tuomioistuinten hitaus Slovenian ongelma
Teksti Yrjö Lautela Vuonna 1991 itsenäistyneen Slovenian lähihistoria poikkeaa ratkaisevasti muiden Euroopan unioniin 2004 liittyneiden itäisen Keski-Euroopan maiden kylmän sodan aikaisista kokemuksista. Slovenia on nykyisistä EU-maista ainoa entiseen Jugoslaviaan kuulunut maa. Jugoslavian liittoutumaton politiikka näyttää unohtuneen, koska Suomenkin tiedotusvälineissä Slovenia on EU:n laajentumisen yhteydessä jatkuvasti niputettu ”entiseen neuvostoblokkiin” kuuluneeksi. Maansa itsenäisyyttä vaalinut Jugoslavian johtaja Josip Broz Tito rikkoi välinsä Josif Staliniin jo 1948, ennen kuin neuvostoblokkia oli kokonaisuudessaan edes syntynyt. Jugoslavian ulkopoliittista linjaratkaisua seurasi myös maan rajojen avaaminen. 1960-luvulta alkaen jugoslaaveja lähti suurin joukoin töihin erityisesti Länsi-Saksaan. Rajojen avautumisesta hyötyi varsinkin liittovaltion pohjoisin osatasavalta Slovenia, joka pystyi hyödyntämään historiallisia yhteyksiään Keski-Eurooppaan. Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiassa Slovenia kuului Itävaltaan. Sisäpoliittisesti Titon linja johti vuonna 1953 siirtymiseen ”valtiososialismista” ns. itsehallinnolliseen sosialismiin. Se ei taloudellisesti johtanut toivottuun tulokseen, mutta Jugoslaviassa ei kuitenkaan vallinnut sellainen komentotalous kuin neuvostoblokin maissa. Sekä keisarikunnan että kommunistivallan aikaisista historiallisista syistä Slovenia onkin selvästi vaurain EU:hun 2004 liittyneistä itäisen Keski-Euroopan maista. Suhteellisen vapaista oloista huolimatta Titon Jugoslaviassa valta oli tiukasti kommunistijohdon käsissä eikä oikeuslaitos ollut riippumaton. Erityisesti 1950- ja 1960-luvuilla tuomarit olivat painostuksen alaisia ja joutuivat jakamaan poliittisia tuomioita. Oikeuslaitos ja oikeustiede eivät kuitenkaan olleet kommunistisen ideologian läpitunkemia, sillä maailmansotien välisenä aikana koulutetut professorit opettivat edelleen lähinnä perinteistä oikeustiedettä, ja keisarikunnankin aikaisia lakeja sovellettiin täytettäessä uudemman lainsäädännön aukkoja. Perustana roomalainen oikeus Nykyinen Slovenia on parlamentaarinen demokratia. Se on jopa korostetusti parlamentaarinen siinä mielessä, että maan presidentillä ei ole lainsäädännössä minkäänlaista lykkäävääkään veto-oikeutta, jollainen on voimassa monissa Euroopan maissa. Parlamentissa on kaksi kamaria, kansalliskokous ja kansallisneuvosto. Varsinainen lainsäädäntövalta on 90-jäsenisellä kansalliskokouksella, joka valitaan suhteellisilla vaaleilla. 40-jäseninen kansallisneuvosto koostuu eri alueiden ja eturyhmien edustajista ja on kansainvälisessä vertailussa toimivallaltaan suhteellisen heikko parlamentin ylempi kamari. Kansalliskokouksen lainsäädäntömenettelyä hidastaa se slovenialainen erikoispiirre, että jokaisen lain hyväksymiseen vaaditaan kolme lukemista eli käsittelyä. Poliittisesti parlamentin toimintaa taas on hidastanut vasemmiston ja oikeiston kiistely vanhoista, lähinnä toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista. Vaikka Sloveniassa on kesän 1991 jälkeen ollut täysin rauhallista ja talous on kehittynyt vakaasti, politiikkaa leimaavat vanhoihin kiistoihin liittyvät tulehtuneet henkilösuhteet. Slovenian oikeusjärjestelmä perustuu Euroopan mannermaalla yleiseen roomalaiseen oikeuteen. Keskieurooppalaisen ja nimenomaan itävaltalaisen järjestelmän vaikutus näkyy Sloveniassa edelleen, sekä uudessa että pitempään voimassa olleessa lainsäädännössä. Esikuvia on otettu myös Saksasta, Sveitsistä, Ranskasta ja Italiasta. EU-lainsäädäntö tietysti asettaa omat vaatimuksensa. Itsenäistymisen ja sosialistisen järjestelmän purkautumisen jälkeen oli uudelleen vedettävä rajaa julkisoikeuden ja yksityisoikeuden välillä. Oman ongelmansa aiheutti edellä mainittu itsehallintojärjestelmä, jonka mukaan esimerkiksi monet tehtaat olivat – ei valtion – vaan ”yhteiskunnallista omaisuutta”. Monille juristeillekaan ei ollut täysin selvää, mitä tämä käytännössä tarkoitti. Sloveniassa on siviilioikeuden alalla pitkään sovellettu ennen itsenäisyyttä säädettyjä vanhoja lakeja. Ensimmäiset uudet siviilioikeudelliset lait olivat vuonna 1995 säädetyt yhdistyslaki ja säätiölaki. Sosialistisessa Jugoslaviassa ei säätiöitä tunnettu, mutta sloveeneilla on pitkät perinteet tässäkin asiassa. Ensimmäinen slovenialainen säätiö perustettiin 1676 Wienissä siellä opiskelleiden sloveeninuorten tukemiseksi. Velkasuhteita koskeva, sosialistisen Jugoslavian aikana mutta vain silloista Slovenian osatasavaltaa varten säädetty laki oli laadittu Saksan mallin mukaan ja oli voimassa 2000-luvun puolelle. Joissakin siviilioikeuden osissa on edelleen sovellettu vanhaa Itävallan ABGB-lakia (Allgemeines Bürgerliches Gesetzbuch). Oikeuslaitoksella huono maine Slovenian tuomioistuinjärjestelmässä on kolme astetta kuten Suomessakin. Alioikeuksia on kahdenlaisia, käräjäoikeuksia ja piirioikeuksia, joista jälkimmäisiä on vähemmän ja ne käsittelevät mm. perusoikeuksia koskevia tapauksia, nuorten rikoksentekijöiden rikoksia sekä yleensä raskaampia rikoksia kuin käräjäoikeudet. Toisen asteen tuomioistuimia on neljä ja niiden yläpuolella korkein oikeus. Saksalaisen mallin mukaan Sloveniassa on myös perustuslakituomioistuin, johon yksityinen kansalainenkin voi vedota. Oikeusjärjestelmää täydentävät vielä hallinto-oikeus sekä neljä työtuomioistuinta, joista yksi käsittelee myös sosiaaliturvaan liittyviä riita-asioita. Slovenian tuomioistuimet ovat mm. EU-jäsenyyteen liittyvässä kansainvälisessä syynissä saaneet riippumattomuudestaan hyvän arvosanan. Lievää arvostelua on saanut osakseen oikeusministeriön ajoittainen pyrkimys lisätä vaikutusvaltaansa tuomioistuinten puheenjohtajien valinnassa. Tarkkailijat ovat myös panneet merkille eräiden kansanedustajien vaatimukset tuomareiden erottamattomuuden poistamisesta, jotka, vaikka ne on tiukasti torjuttu, osoittavat että tätä perusperiaatetta ei aukottomasti hyväksytä. Sloveniassa on melko paljon tuomareita; yksi tuomari noin 2 800 asukasta kohti, kun 15 ”vanhassa” EU-maassa luku vaihtelee 3 000:n ja 12 000:n välillä. Vuonna 1994 toteutettu tuomioistuinlaitoksen uudistus ei arvostelijoiden mielestä kuitenkaan onnistunut, vaan se toteutettiin liian hätäisesti ja myöskään tuomareiden koulutus ei ole ollut riittävän tehokasta. Uudet oikeudenkäyntisäännöt eivät liioin onnistuneet vähentämään byrokratiaa. Kun 1990-luvun alkupuolella muun muassa yhteiskuntajärjestelmän muutokseen liittyvät oikeustapaukset alkoivat lisääntyä, alkoi tuomioistuimiin kasautua yhä enemmän ratkaisemattomia juttuja. Vaikka 2000-luvun puolella tuomareiden tehokkuus lisääntyi, ja esimerkiksi vuonna 2002 ratkaistiin yli 500 000 tapausta, jolloin juttujen jono lyheni, monet kansalaiset ovat tyytymättömiä tilanteeseen. Oikeuslaitoksen maine onkin huonontunut, ja se on nyt yksi vähiten luotettuja kansallisia instituutioita. Eräiden sloveenien mielestä osasyy tähän on myös syksyllä hallitusvaltaan nousseen oikeiston luoma ilmapiiri, jossa eräiden poliittisia intohimoja herättäneiden oikeustapausten yhteydessä tuomareita syytettiin epäpätevyydestä. Eräät oikeistopoliitikot olivat viime vuonna napit vastakkain myös perustuslakituomioistuimen kanssa, koska tämä julisti perustuslain vastaiseksi kansanäänestyksen muualta entisestä Jugoslaviasta kotoisin olevien kansalaisuudesta tai asumisoikeudesta. Asia oli muutaman tuhannen henkilön kohdalta jäänyt auki, ja siitä on kiistelty vuosikausia. Ratkaisemattomien oikeustapausten ruuhka on herättänyt Sloveniassa keskustelua siitä, onko nykyisessä oikeusjärjestelmässä korjaamisen aihetta. Radikaali muutos ei ole mahdollinen, mutta esimerkiksi perustuslakituomioistuimen neuvonantaja Marko Novak on pohtinut, olisiko Sloveniassa syytä omaksua hieman aineksia anglosaksisesta common law -oikeudesta antamalla ennakkotapauksille nykyistä suurempi paino. Ennakkotapauksilla on Sloveniassakin merkitystä jo nyt, mutta tämä pitäisi virallisesti tunnustaa, sanoo Novak eräässä artikkelissaan. Hänen mielestään lainsäädännön kehittämisessä tulisi myös asteittain antaa enemmän merkitystä ennakkotapauksille ja tilaa tuomareiden luovuudelle. Tämä olisi yksi keino vähitellen purkaa oikeusjuttujen ruuhkaa, sanoo Novak. Talous suhteellisen vahva Sloveniassa toteutettiin 90-luvulla yksityistämistä suhteellisen varovasti ja ulkomaisen pääoman osuus on ollut siinä melko pieni. Osaltaan tämä johtuu siitä, että maan talous oli itsenäistymisen aikaan suhteellisen hyvässä kunnossa eikä siksi ollut tarvetta sellaiseen sokkiterapiaan kuin esimerkiksi Puolassa. Toisaalta sosialismin aikaisen itsehallinnon hengessä yritysten johtohenkilöt ja työntekijät saivat melko suuren osuuden yksityistämisessä. Ulkomainen pääoma on tietenkin tervetullutta, ja myös maan kiinteistömarkkinat on vapautettu. Hallitus voi kuitenkin seitsemän vuoden siirtymäaikana EU-jäsenyyden alkamisesta määrätä rajoituksia, jos vakavia ongelmia ilmenee. Oman kielen vaaliminen kuuluu vahvasti slovenialaisten identiteettiin, ja olen kuullut sellaisestakin tapauksesta, että kansainvälisessä tarjouskilpailussa tarjoukset piti tehdä sloveeniksi. Sopimuksen voi kuitenkin laatia muullakin kielellä, jota molemmat sopimuspuolet ymmärtävät, mutta slovenialaisen notaarin on se vahvistettava. Slovenialaisten kielitaito on varsin hyvä. Englantia osataan yleisesti, monet puhuvat myös saksaa tiiviiden keskieurooppalaisten yhteyksien vuoksi. Slovenia on välitystuomioita koskevan New Yorkin yleissopimuksen jäsen. Yhtiövero on 25%, Koperin ja Mariborin erikoistalousvyöhykkeillä kuitenkin vain 10%. Henkilöiden tulovero on melko korkea verrattuna muihin uusiin EU-maihin. Veroaste on 16–50 %. Arvonlisävero on 20% mutta elintarvikkeilla, lääkkeillä, kirjoilla ja eräillä muilla tuotteilla ja palveluilla 8,5 %. Sloveniassa harjoitetaan samantapaista kolmikantayhteistyötä kuin Suomessa. Parhaillaan on voimassa hallituksen, työnantajien ja ammattiyhdistysliikkeen yhteiskuntasopimus vuosille 2003–2005. Edellä olevasta voi jo aavistella, että sosiaaliturva on Sloveniassa suhteellisen hyvässä jamassa, vaikka työkenttää varmasti riittää esimerkiksi eläketurvan ylläpitämisessä kuten muuallakin Euroopassa. Maan lääketeollisuus on kilpailukykyistä ja sairaalat verrattain korkeatasoisia. Se, että Jugoslavian mahtimies Tito kuoli 87-vuotiaana vuonna 1980 juuri Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa, ei varmaankaan johtunut hoitovirheestä, vaan päinvastoin siitä, että hänelle oli haluttu taata paras hoito, mitä Jugoslavian liittovaltiosta oli saatavissa. Silloin alkoi Jugoslavian lähtölaskenta, jonka päätyttyä Slovenia palasi historialliseen keskieurooppalaiseen perheyhteyteensä. Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka on toiminut Yleisradion kirjeenvaihtajana Wienissä ja Berliinissä.
|
