Työtuomioistuimen ratkaisussa 2010:145 oli kysymys työpaikkatupakoinnista. Elintarvikealan konserni oli imagosyistä kieltänyt tupakoinnin kaikilla tuotantolaitoksíllaan. Kanteen tarkoittamassa työpaikassa ei käsitelty elintarvikkeita sellaisenaan vaan vain pakkauksia. Työpaikkaan kuului ulkoalue, jossa tosin ei tehty työtä mutta jossa tupakointi oli myös kielletty. Vuorotyöntekijät, joiden ruokatauko kuului työaikaan, eivät saaneet tauon aikana poistua ulkoalueelta eivätkä siis voineet silloinkaan polttaa. Toimihenkilöt, joiden ruokatauko ei kuulunut työaikaan, voivat sen sijaan mennä portin ulkopuolelle tupakoimaan.
TT hyväksyi tupakointikiellon myös ulkoalueella. Vain yksi rohkea jäsen – meillä on sama sukunimi, mutta emme tietääkseni ole sukua – jätti eriävän mielipiteen. Asian epäselvyydestä kertoo se, että osapuolet joutuvat itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Mielestäni TT jätti käyttämättä oivan mahdollisuuden pohtia perusteellisemmin paria olennaista ongelmaa.
Ensimmäinen on direktio-oikeuden ulottuvuus. TT totesi aivan oikein, että työnantaja voi kieltää tupakoinnin työaikana ja -paikalla. Sen sijaan se käsitteli varsin epämääräisesti sitä, ulottuuko direktio-oikeus tässä tapauksessa myös ulkoalueelle, ja tyytyi viittaamaan omistajan valtaan. Sitä koskevat riidat eivät kuitenkaan kuulu TT:l1e.
Analysoimatta jäi myös työntekijöiden aseman väitetty eriarvoisuus. Toimihenkilöt pääsevät tauollaan tupakalle, vuorotyöntekijät eivät. TT totesi, että ”ero johtuu kuitenkin työaikamääräysten, ei tupakointisääntöjen erilaisesta sisällöstä. Toisistaan poikkeavista työajoista voi käytännössä seurata monia muitakin eroja henkilöstöryhmien välille”. TT siis vetäytyi työaikamääräysten turviin havaitsematta, että neutraalinkin säännöksen soveltaminen voi joissakin oloissa rikkoa tasapuolisuusvelvoitetta.
Tupakointikieltoja nousee kuin sieniä sateella. Niitä on sairaaloissa ja muun muassa Fazerin ja Ingmanin tuotantolaitoksilla. Helsingin kaupungin tupakointikieltoa koskeva kantelu on tätä kirjoitettaessa apulaisoikeusasiamiehen ratkaistavana. AOAkin on jo 2004 ratkaissut yhden tällaisen kantelun. Tupakointi ei toki ole mitään terveydenhoitoa enkä kehota ketään polttamaan. Se ei kuitenkaan ole Suomessa ainakaan vielä laitonta. Näistäkin ihan turhista ríidoista päästäisiin, jos työnantajat ymmärtäväisesti osoittaisivat jonkin paikan, jossa paheen harjoittajat voisivat edes tauoilla vetäistä hermosavut, työelämä kun on aika stressaavaa. ”lmagosyistä” se voisi olla syrjäinen ja huomaamaton tai sitten junien tupakkatilojen kaltainen akvaario, jossa olevia pahantekijöitä ohikulkevat kunnon ihmiset voisivat töllistellä.
Uudesta eduskunnasta ei tietysti tiedä. Joku voi keksiä ehdottaa, että tehdään Suomesta savuton maa. Tupakointihan ei ole kansallinen pahe eikä Väinämöinenkãän tiettävästi polttanut.
