Tutkimusaukko täyttyy, viestintäoikeus on tullut

Viestintäoikeus, nuori tutkimusala, ponnahti julkisuuteen, kun uutisoitiin sen saaneen reilusti yli 600 000 euron apurahan Helsingin Sanomain Säätiöltä. Mikä ihmeen viestintäoikeus, joku ehkä kysyi.

Viestintäoikeus on maassamme oikeustieteellisenä tutkimusalana tulokas.

Vuonna 2002 aloittanut viestintäoikeuden tutkimushanke on kartoittanut niitä uusia ongelmia, jotka aiheutuvat viestinnän kansainvälistymisestä, lisääntyneestä kaupallistumisesta sekä viestintätekniikan nopeasta kehityksestä.

Ainakin eräissä suurissa mediakonserneissa oli ihmetelty, eikö yliopistoissa todellakaan harjoiteta mainittavammin joukkoviestinnän oikeudellisten kysymysten tutkimista. Vaikka mediayhteiskunnassa eletään.

Tuo ihmettely kantautui joitain vuosia sitten asianajaja Jukka Peltosen kertomana siviilioikeuden professorin Jarno Teporan korviin. Tepora toi asian edelleen Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan sisällä käsiteltäväksi. Alkoi tapahtua.

Lähdettiin hakemaan esitutkimuksen laatijaa. Paikan sai Riikka Rosendahl, jolla oli meriittinään mm. joukkoviestintää ja kuluttajansuojaa käsittelevä gradu sekä sivuaine: viestintä.

– Toivottavasti saadaan vielä viestintäoikeudelle oma oppituolikin tiedekuntaan, professori Tepora toteaa.

Perustutkimusta tarvitaan

Nyt Rosendahl, nuori tutkija, on neljän vuoden kokemuksellaan alalla jo miltei veteraani.

– Etsimme luovasti ratkaisuja käytännön ongelmiin, Rosendahl kuvaa viestintäoikeuden tutkijoiden otetta.

Itseään hän kutsuu mielellään myös mediaoikeuden tutkijaksi. Sillä yhdyssanan viestintäoikeus edellinen osa tulee lukea joukkoviestinnäksi.

Rosendahlin tähänastisen tutkimuksen kohteita on ollut mm. piilomainonta, johon liittyviä monitahoisia kysymyksiä hän on analysoinut viimeaikaisten viranomaisratkaisujen valossa.

Viestintäoikeuden tutkimushankkeen esittelytekstin valossa joukkoviestintä on ”kehittyvä toimiala, jota sääntelevät moninaiset normit ja jolla on keskeinen asema yhteiskunnassa”. Ja täten se on ”erinomainen kohde oikeustieteelliselle tutkimukselle”.

Viestintäoikeuden tutkimusryhmä toimii Kansainvälisen talousoikeuden instituutissa (KATTI): tiedekunnan tutkimusyksikössä, jonka henkilöstömäärä on neljännessata.

– Viestintäoikeuden tutkimusta ei voi enää lopettaa, sillä siihen on niin valtavasti kiinnostusta, instituutin johtaja Pia Letto-Vanamo iloitsee.

Hän tähdentää joukkoviestinnän oikeudellisten ongelmien ratkaisemisen edellyttävän useiden oikeudenalojen tuntemusta.

– Monet oikeudenalat yhtyvät täällä. KATTIn kaikessa toiminnassa näkyy vahvasti oikeuden viimeaikainen kansainvälistyminen, hän lisää.

KATTI ei ole tilaustutkimuslaitos.

– Teemme ennen muuta akateemista perustukimusta, Letto-Vanamo kuvaa johtamansa instituutin luonnetta perustutkimuksen tuottajana.

Myös hän haluaa torjua mielikuvat siitä, että Helsingin Sanomain Säätiöltä saatu kolmivuotinen apuraha tekisi viestintäoikeuden tutkimuksen riippuvaiseksi yhdestä tahosta. Hän on kiitollinen apurahasta, mutta lisää ”rahaa tulevan monista lähteistä”.

Oikeudenkäynti voi olla tuhoisa

Nyt KATTI keskittyy ymmärrettävästi viestintäoikeuden perusteiden rakentamiseen. – Me koulutamme sellaista polvea, josta tulee Suomeen viestintäoikeuden tutkijoita, Letto-Vanamo kuvaa nykyistä lähitavoitetta.

Entä jatkossa: keille tuleville käytännön juristeille voi viestintäoikeuden opintoja suosittaa?

– Viestintäoikeuden osaajille on kysyntää kaikissa juristinammateissa, Riikka Rosendahl arvioi. Hän viittaa tällä niin tuomarikuntaan kuin lainvalmistelijoihin, niin asianajajiin kuin yritysjuristeihin.

– Viime vuosina on jopa Helsingin Sanomat joutunut sen tosiasian eteen, että vähänkin rohkeampi kirjoittelu voi viedä lakitupaan. Vahva mediakonserni mahdolliset seuraamukset kyllä kestää, Rosendahl toteaa.

Mutta esimerkiksi pienelle maakuntalehdelle yksikin oikeudenkäynti voi olla tuhoisa.

Suomen EU-jäsenyys on muuttanut Rosendahlin mukaan toimintakenttää suuresti viestintäoikeudenkin näkökulmasta. EU on tuonut kilpailulainsäädännön vahvasti kuvaan mukaan.

– EU:n näkökulma asioihin on talouspainotteinen, Rosendahl lisää.

Joukkoviestinnän sääntelyyn EU taas on taipuvainen heittämään mukaan tuhdin annoksen juridiikkaa.

– Myös Euroopan ihmisoikeussopimus on tärkeä, lisää Letto-Vanamo.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuottaa valtavasti ratkaisuja, joukossa yhtenä prinsessa Carolinen tapaus vuodelta 2004. Päätöksessäänhän EIT katsoi Monacon prinsessasta saksalaisissa lehdissä julkaistujen valokuvien loukkaavan yksityiselämän suojaa.

Viestintäoikeudesta uusi vuosikirja

EU-problematiikka on hallinnut myös Eero Paukun viestintäoikeudellista tutkimustyötä. Paukku on käsitellyt mm. joukkoviestinnän sääntelyä EY/EU:n oikeudessa. Tarkastelun kohteina ovat niin perusoikeusproblematiikka kuin kilpailuoikeudellisetkin näkökulmat sekä niiden yhteensovittamisen mahdollisuudet.

Paukku astui viestintäoikeuden tutkijoiden joukkoon vuoden 2003 alussa. Hiljan hänen asiantuntemustaan käytti liikenne- ja viestintäministeriö, jossa Paukku työskenteli Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana.

Hänen lisensiaatintyönsä käsitteli sananvapautta televisio- ja radiotoiminnan sääntelyssä. Tutkimus on saanut hyvän vastaanoton, sillä esimerkiksi Antero Jyrängin samalta saralta kirjoittama alkaa jo edustaa eilisen tietoa.

Niin Paukku, Rosendahl kuin hankkeen muut tutkijat ovat saaneet ajatuksiaan julki myös KATTIn julkaisemissa Viestintäoikeuden vuosikirjoissa, joista järjestyksessä neljäs ilmestyy talvella 2007.

– Success story, lausuu Pia Letto-Vanamo vuosikirjasta.

– Toivotan menestystä

Yksi viestintäoikeus-käsitteen isiä on Suomessa epäilemättä oik. kand. Timo Vuortama, Suomen Journalistiliiton asiamies. Julkisen Sanan Neuvosto tuli tutuksi Vuortamalle jo 1970, jolloin hänestä tuli juuri perustetun neuvoston järjestyksessä kolmas sihteeri.

Muistattehan: hän on se partasuinen, joviaalinoloinen herra, joka on usein kommentoinut tv-uutisissa, kun joukkoviestintään liittyvät oikeudenkäyttökysymykset tai vastaavat ovat nousseet tapetille.

Vuortama on luennoinut Tampereen yliopistossa tuleville toimittajille laki- ja etiikkakysymyksistä jo 1970-luvun puolivälistä. Nimikkeen viestintäoikeus hän muistaa nostaneensa Tampereella luentosarjan otsikkoon joskus 1990-luvulla. Hän on hyvillään siitä, että viestintäoikeus on saamassa tukevaa jalansijaa Helsingin oikeustieteellisessä tiedekunnassa. – Toivotan menestystä, hän viestittää viestintäoikeuden edustajille.

Ainakin yksi toive hänellä kyllä viestintäoikeuden tutkimuksen suhteen on: se, ettei yksityisyydensuoja saisi tutkijoiden arvostuksissa sen suurempaa painoarvoa kuin julkisuus ja sananvapaus.

– Molemmat on yhtä tärkeitä.

Lähihistoriassa vuoden 1974 Lex Hymyllä, lailla yksityisyyden suojasta, oli ”erittäin suuri merkitys”. Näin kun tuli lainsäädäntöön ”yksityisyyden suoja kunnian suojan rinnalle”.

– Yhtäältä tuon lain seuraamusilmiönä, Vuortama arvioi, kansalaiset ovat sitten tulleet jaetuksi kolmen kerroksen väkeen: vallankäyttäjiin, julkkiksiin ja taviksiin.

Vuortama ei kaihda alleviivata, että hänen edustamallaan Journalistiliitolla on ollut merkittävä rooli joukkoviestintään liittyvien säännösten kehittämisessä. Toimittajien itsesääntely, jolla on tietenkin tarkoitus kitkeä journalismista erinäisiä rikkaruohoja, on lähtöisin vanhan Sanomalehtimiesten Liiton piiristä, Vuortama muistuttaa.

– On se hyvä, että kustantajatkin nyt tulivat mukaan, hän sanoo, viitaten Helsingin Sanomain Säätiön viestintäoikeuden tutkimukselle heittämään huomattavaan rahasummaan. Hänestä tuo panostus on ”tulevaisuuteen sijoittamista”.

Naamarimies ja presidentti

Vuortaman tekee mieli kommentoida myös ajankohtaisia ilmiöitä, kuten pääministeri Matti Vanhasen tapausta. Hän ihmettelee, että Vanhanen poliittisine lähipiireineen on voinut antaa ymmärtää pääministerin naissuhteiden olevan nyky-yhteiskunnassa yksityisasia.

– Pääministerin yksityisyydensuoja on äärettömän kapea, Vuortama sanoo.

Mutta tämä kuuluu Vuortamasta itse asiassa sivistysvaltion tunnusmerkkeihin.

– Julkisuus laajenee koko ajan. Yhä löytyy lisää julkisuuteen suostuvaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä.

– Viidessä vuodessa julkisuuskulttuuri on muuttunut tavattomasti, Vuortama toteaa. Hän pähkäilee, miten ”Putaansuu, tai mikä se naamarimies nyt oli” sai euroviisuvoiton yhteydessä osakseen megajulkisuutta, jollaisesta presidentitkin voivat vain unelmoida.

Suhde yksityinen kontra julkinen on ”yhä vaikeammin käsiteltävä”.

Ylipäänsä nykyjulkisuuden ilmiöt ovat Vuortamasta jännittäviä. – Niistä joskus vielä kirjoitan.

Vuortama, miltei koko työuransa Julkisen Sanan Neuvoston hyväksi työskennellyt mies, on halunnut uskoa ammatilliseen itsesääntelyyn, jos kuka. Nykytilanteessa hän on tullut epäileväisemmäksi itsesääntelyn tehon suhteen.

– Otetaanko itsesääntely riittävän vakavasti? hän kysyy.

Myös itsesääntelyn toimivuutta Vuortama arvioi aiempaa kriittisemmin: – JSN:n päätösten kieliasussa, logiikassa ja perusteluissa on nykyisin liikaa toivomisen varaa. Se heikentää itsesääntelyn merkitystä ja uskottavuutta.