Työn raskaan raataja

SisäasiaInministeriön uumenissa sijaitsevasta työhuoneesta poliisin toimintaa luotsaava Salminen eroaa monella tavalla perinteisestä virkamiehestä. Oikeustieteen tutkintojen ohella häneltä löytyy käytännön kokemusta niin huumepoliisina kuin vt. nimismiehenä toimimisesta. Onpa Salminen uransa alkuaikoina seisonut jopa presidentin linnan edessä 1960-luvun lopun poliisimuotiin kuuluvassa harmaassa kesäpuserossa ja valkoisessa koppalakissa. Virkauraa komistavat myös 1990-luvun pankkikriisin aallonharjoihin sijoittuneet, mutkikkaat talousrikostutkinnat.

Tammikuussa 2005 poliisiylijohtajan toimessa aloittaneelle Salmiselle virka saattaa olla suhteellisen uusi, mutta työpaikka on sitäkin tutumpi. Ensikosketuksensa sisäasiainministeriöön hän sai työskennellessään siellä tarkastajana vuosina 1979–83. Suhde jatkui senkin jälkeen eri työryhmissä, joissa Salminen toimi puheenjohtajana ja sihteerinä. Miehen kokemusta ja näkemystä ministeriön kehityksestä ei siis käy kiistäminen. Kabinettikahvittelun sijaan Salminen pitää erityisen tärkeänä kentällä kiertämistä. Kiireisestä aikataulustaan huolimatta hän toivoo voivansa tehdä sitä nykyistä enemmän.

– Kentän tilan seuraamisen ohella, mikä tapahtuu osin tilastotietojen ja osin yhteydenottojen perusteella, toinen tarkasti seurattava sektori on taloushallinto. Sen lisäksi vastuualueeseeni kuuluu myös valmisteilla oleva lainsäädäntö sekä lakien ja asetusten pohjalta annettavat ohjeet. Poliisin työ on sen luonteesta johtuen hyvin normisidonnaista, Salminen tiivistää.

Tähän mennessä Salminen on jo ehtinyt esikuntansa kanssa rakentaa tavoitetilamatriisin, jossa on selvitelty poliisitoiminnan nykytilaa. Sittemmin matriisia on päivitetty ja se on käyty läpi poliisin johtavien virkamiesten kanssa asiaankuuluvalla hartaudella.

– Pidän tärkeänä, että tavoitteet eivät ole vain pelkkää paperia, vaan että niihin myös sitoudutaan, Salminen muistuttaa.

Suomalainen pitää poliisista

Sitoutumista vaaditaan myös poliisiylijohtajalta, sillä viime vuosina rikokset ja poliisin toiminta ovat entistä useammin päässeet iltapäivälehtien otsikoihin. Lööppien lietsoessa keskustelua milloin puolesta ja milloin vastaan, myöntää Salminen nykyisen toimensa olevan varsin näkyvä virka.

– Poliisin pitää hoitaa vuosittain noin miljoona hälytystehtävää ja 850 000 rikostapausta. Lisäksi maamme sisäinen turvallisuus on kansalaisnäkökulmasta ajatellen erittäin merkittävä.

Vuosien mediamyllerryksen perusteella voisi päätellä poliisi–yleisösuhteen kolkuttelevan kaikkien aikojen pohjalukemissa. Salminen osaa kuitenkin lukea totuuden keltaisen lehdistön rivien välistä.

– Poliisi–yleisösuhde on mielestäni kehittynyt entistä positiivisempaan suuntaan. Nykyään ei esimerkiksi liikenneturvallisuustyön kohdalla puhuta enää puskassa kyttäämisestä. Tämä osoittaa, että ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita siitä, millä tasolla tieliikenteen turvallisuus on. Muun muassa ylinopeusvalvonnalla on yllättävän suuri sosiaalinen tilaus.

Konginkankaan liikenneturma sekä pääkaupunkiseudun sisääntuloväylän aamuruuhkassa tapahtuneen 400 auton ketjukolari herättivät tielläliikkujat tajuamaan sääntöjen merkityksen. Salminen ei kuitenkaan anna autoilijoille täysin puhtaita papereita. Punaisia valoja ei kunnioiteta, eikä riittäviä turvavälejäkään näe liian usein.

– Toivottavasti automaattisesta nopeusvalvonnasta ja haltijalle annettavasta rikemaksusta saadaan uusi työkalu liikenneturvallisuuden parantamiseen. Automaattisen nopeusvalvonnan uskotaan vähentävän valvottujen tieosuuksien kuolemantapauksia puolella. Haltijalle annettava rikemaksu puolestaan mahdollistaa moottoritievalvonnan.

Tiukan miehen maineestaan huolimatta Salminen ei näe pelkkää keppiä oikotienä onneen. Eri yhteyksissä vuolaasti valistuksen puolesta puhunut poliisimies luottaa edelleen kansalaisten kykyyn omaksua asiallisesti annettua tietoa.

– Liikennerikkeisiin syyllistyy monesti muuten täysin lainkuuliainen ihminen. Siinä mielessä uskon, että tiedottaminen on edelleen hyvä keino saada sanoma perille.

Media osana poliisin toimintaympäristöä

Siinä missä suuren yleisön tyytyväisyys poliisiin on poikkeuksellisen korkeaa, on median amerikkalaistuminen tehnyt virkavallasta poliitikkojen kaltaista yleistä riistaa. Niin Supon teleurkintajupakka kuin yksittäisten viranomaisten tekemät rikkeet ovat olleet pohjana useammalle kuin yhdelle poliisin etiikkaa ja toimintatapoja kyseenalaistavalle otsikolle. Salminen myöntää lööppiteollisuuden olemassaolon, mutta ei näe tarvetta vastaiskuun.

– Media on osa poliisin toimintaympäristöä. Siihen täytyy vain sopeutua.

Poliisin oikeuksien ja teknisen tutkinnan osalta Salminen toteaa tyytyväisenä, että tilanne on Suomessa varsin hyvä. Televalvontapykälän avulla on päästy aikaisempaa tehokkaammin kiinni järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Toinen merkittävä askel on ollut ennaltaehkäisyvaltuuksien saaminen lakiin. Niiden myötä poliisin työn painopiste on siirtynyt rikosten selvittämisestä niiden ehkäisemiseen. Apua on ollut 90-luvun puolella uudelleenkirjoitetusta pakkokeinolaista.

Tekniikan puolella merkittävin läpimurto tehtiin reilut kymmenen vuotta sitten, jolloin poliisi sai käyttöönsä DNA-tutkimukset.

– Ne ovat mahdollistaneet rikosten sarjoittamisen ja vanhojenkin henkirikosten selvittämisen, Salminen kiittelee.

Työvälineet ovat siis kaikin puolin kunnossa, mutta monien muiden valtion virastojen tavoin myös poliisin yksi pitkän tähtäimen haasteista liittyy haja-asutusalueiden palvelurakenteen turvaamiseen. Nykyaikana jokaiseen kylään ja pitäjään on taloudellisesti mahdotonta saada omaa poliisia. Siksi yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa on kehitettävä.

– Viime vuonna uudistuneen rajavartiolain myötä rajavartiomiehille kirjattiin oikeudet puuttua meneillään oleviin rikoksiin. Hälytyskeskus voi siis ohjata keikan rajavartiolaitokselle, jos siihen on tarvetta, kertoo Salminen.

Haja-asutusalueilla toimintaa on tehostettu myös liikkuvan poliisin avustuksella sekä lähin partio -periaatteella.

– Piirirajoista riippumatta menemme sinne, missä ihmisten hätä on, kiteyttää Salminen toimintamallin perusajatuksen.