Työ- ja elinkeinoministeriön arvokkaassa miljöössä viidennen kerran järjestetty palkintotilaisuus oli rento ja lämminhenkinen. Sisä-Suomen maistraatin Jyväskylän yksikölle annetun Suomen paras kesätyönantaja -tittelin lisäksi tilaisuudessa jaettiin kolme kunniamainintaa, jotka menivät Destialle, Imatran kaupungille ja Pelastusarmeijan lomakotitoiminnalle. Tilaisuuden avasi työministeri Lauri Ihalainen.
Voittajaorganisaatio palkkaa vuosittain useita kesätyöntekijöitä.
– Olemme iloisia, että saamme oppia ja kehittyä nuorten kesätyöntekijöidemme kanssa. Voitto tuli täytenä yllätyksenä, meillä ei ollut tietoa edes ehdokkuudestamme. Palkinnon otamme vastaan kannustuksena jatkaa samalla linjalla, iloitsi Auli Peltoniemi Sisä-Suomen maistraatista.
Kilpailun järjestänyt Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA halusi kilpailullaan muistuttaa, että kesätyöt ovat opiskelijalle tärkeä toimeentulon ja työkokemuksen lähde. Oman alan kesätyöpaikka on korkeakouluopiskelijalle tärkeä etenkin työkokemuksen kannalta, sillä kokemuksen puute voi vaikeuttaa työllistymistä valmistumisen jälkeen.
Tänä vuonna kilpailuun saapui ennätysmäärä ehdotuksia, 56 kappaletta. Ehdotuksia tuli koko valtakunnan alueelta yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoilta sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Palkitsemisen kriteerinä oli hyvä johtaminen ja esimiestyö.
– Sisä-Suomen maistraatin Jyväskylän yksikössä oli kaikki hyvän työpaikan elementit. Kuitenkaan ilman työyhteisön ihmisiä työpaikka ei olisi ollut niin ainutlaatuinen. He tekivät oloni todella tervetulleeksi jo ennen kuin aloitin kesätyöt, kertoi voittajaehdotuksen tehnyt oikeustieteen opiskelija Markus Kumara.
Kesätöillä ja -työntekijöillä on merkitystä työnantajalle. Lomakaudella on mahdollista välttää katkoksia toiminnassa kesätyöntekijöiden antaman työpanoksen avulla. Lisäksi kesätyöntekijä tuo mukanaan alansa uusinta tietoa ja kykenee omaksumaan nopeasti uusia asioita.
– Kilpailulla haluttiin nostaa esiin työpaikkojen hyviä käytäntöjä ja siirtää hiljaista tietoa sukupolvilta toisille. Työpaikoilla tulee olla perustoimintojen lisäksi perehdytys kunnossa, ja työnantajan tulee toimia reilulla tavalla, taustoitti Akavan opiskelija-asiamies Elina Havu.
Suomen paras kesätyöpaikka -kilpailu nostaa esiin tärkeitä asioita. Tulevaisuudessa nuoria tulee yhä vähemmän työelämään ikäpolven murroksen takia. Näin ollen ei ole varaa siihen, että yksikään nuorista syrjäytyy – ei nuoren itsensä takia, mutta ei myös työnantajien takia.
Voittajaehdotuksen tehnyt Markus Kumara, palkinnon vastaanottanut Auli Peltoniemi sekä tilaisuuden avannut työministeri Lauri Ihalainen.
Hyvät käytännöt kaikille tietoon
Suomen paras kesätyönantaja -kilpailu järjestettiin tänä vuonna viidennen kerran. Sekä korkeakouluopiskelijat että työnantajat voivat tehdä ehdotuksia Suomen paras kesätyönantaja -tunnustuksen saajaksi.
Kilpailun tavoitteena on herättää keskustelua ja välittää tietoa työpaikkojen hyvistä käytännöistä. Palkinnon myöntää vuosittain asetettava raati, joka käsittelee esitykset esimerkillisistä kesätyönantajista. Työntekijöiden ja työnantajien jättämät ehdotukset käsitellään yhdenvertaisina.