Palkansaajien kyky päästä edulliseen sopimukseen työnantajien kanssa nojaa viime kädessä kykyyn järjestää uskottava työtaistelu. Lakkoon ei kuitenkaan koskaan pyritä, vaan siihen turvaudutaan viimeisenä keinona, kun muilla keinoin ei voida saavuttaa kohtuullista tulosta.
Tulopoliittisten kokonaisratkaisujen aika on ollut ohitse jo pari neuvottelukierrosta. Tupojen kaudella, erityisesti laman jälkeen palkankorotusten nimellistaso jäi usein varsin alhaiseksi ja suuri osa palkansaajien ostovoiman lisäyksestä tuli ansiotuloveron kevennyksistä. Kokonaisratkaisun vahvuutena nähtiin sen kyky hillitä inflaatiota, jolloin matalatkin nimellispalkankorotukset saivat aikaan todellista ostovoiman kasvua. Vielä 1960-luvulla palkansaajan ostovoiman parantamista vaikeutti inflaatiota ruokkiva kehä, jossa kaikkien oli pakko inflaation varalta tavoitella korkeita nimelliskorotuksia, jotka puolestaan entisestään ruokkivat inflaatiota.
Talouden voimakas kansainvälistyminen 1990-luvulla sai työnantajat aiempaa voimakkaammin korostamaan yritysten ja alojen välisiä eroja. Joillakin aloilla kysyntä veti maailmanmarkkinoilla voimakkaasti, kun toisilla vastassa oli runsasta ylitarjontaa. Yritysten näkökulmasta tilanne perusteli palkkojen sitomista yrityksen ja alan taloudelliseen tilanteeseen ja tuottavuuteen, jolloin palkkojen ja palkankorotusten tasot voisivat eriytyä aloittain, toisin kuin tupojärjestelmässä. Työnantajat saivat tahtonsa läpi neuvottelukierroksella 2007, jolloin tulopoliittista kokonaisratkaisua ei syntynyt.
Tupojen hylkääminen ei ole estänyt työnantajia esittämästä vaatimuksia niin sanotusta palkka-ankkurista, jolla kaikkien sopimusalojen korotukset noudattelisivat vientiteollisuudessa syntynyttä palkkalinjaa. Kyseessä onkin halu sekä syödä kakku että säästää se. Yleinen linja sopii kaikille aloille, paitsi niille, joilla sopimusten tulisi olla vielä huonompia.
Talouskriisin varjossa
Sopimusneuvotteluja käydään jo toista kierrosta hyvin poikkeuksellisessa taloudellisessa tilanteessa. Maailmantalouden tilanne on yhä erittäin epävarma ja vientiin nojaavassa taloudessa maailmantalouden kasvun yskiminen heijastuu suoraan. Pääsääntöisesti tilanne näyttää kuitenkin lupaavalta ja talouskehitys on suotuisaa Suomen keskeisillä vientimarkkinoilla.
Taloustilanne tulee kuitenkin näkymään neuvotteluissa vaatimuksina erittäin maltillisista palkankorotuksista. Pitkiä sopimuksia ei epävarman taloustilanteen leimaamalla neuvottelukierroksella ole edelleenkään odotettavissa. Periaatteessa sopimukset solmittaneen tälläkin kierroksella useampivuotisiksi, mutta nimellisesti pitkässä sopimuksessa on useita tarkistuspisteitä, joissa sopimus voidaan irtisanoa ja sopimus neuvotella uudestaan.
Julkisella sektorilla mahdolliset irtisanomisajat tulevat vastaan vuoden alussa. Kuntasektorin sopimus tulee irtisanoa tammikuun loppuun mennessä, valtiosektorin sopimus helmikuun loppuun mennessä ja yliopistojen sopimus helmikuun loppuun mennessä. Kaikilla sektoreilla sopimukseton tila alkaisi maaliskuun alussa.
Palkankorotuksista voidaan sopia ilman sopimuksen irtisanomista. Koska palkkaneuvotteluista odotetaan hyvin tiukkoja, paine kasvaa myös sisällöllisten ongelmien korjaamiseen muun muassa työhön liittyvän matkustamisen osalta. Odotettavissa onkin, että ainakin osa sopimuksista tullaan irtisanomaan.
Lakko on lähellä
Työmarkkinaneuvottelut ovat viime kädessä voimalaji. Työnantajaosapuoli pitää käsissään kukkaronnyörejä, palkansaajapuoli taas kontrolloi työn tarjontaa. Sopimuksessa palkansaajat sitoutuvat työrauhaan, siis turvaamaan sen, että työntekijät eivät lakkoile vastineeksi palvelussuhteeseen liitettävistä eduista. Työtaisteluun joudutaan silloin, kun työnantajaosapuoli pitää työtaistelusta aiheutuvia haittoja pienempinä kuin mahdollisen sopimuksen haittoja ja palkansaajapuoli huonon sopimuksen tekemisen haittoja työtaistelua ongelmallisempana.
Molempien osapuolten kannalta on olennaista, että neuvottelukumppani neuvottelee asioista, joista se pystyy päättämään. Jos palkansaajapuolella ei ole lakkovalmiutta, sillä ei ole mitään myytävää. Tällaisessa tilanteessa työnantaja saa tarvitsemansa joka tapauksessa. Palkansaajien kannalta työtaistelun tavoite on vakuuttaa työnantaja siitä, että sen tahdon mukaiseen sopimukseen suostuminen on työnantajalle edullisempaa kuin työtaistelutie.
Viime neuvottelukierroksella lakko oli lähellä useallakin sektorilla. Jännitteet eivät ole viime kierroksesta vähentyneet vaan pikemminkin kasvaneet. Tämä tarkoittaa myös sitä, että useilla sopimusaloilla valmistaudutaan työtaisteluun paljon aiempaa vakavammin. Jotta työtaistelu saavuttaisi tavoitteensa, sen täytyy olla kattava ja vaikuttava. Parhaimmillaan pelkkä uskottava työtaistelun uhka auttaa saavuttamaan sopimuksen ilman työtaistelutoimia. Työpaikoilla viritetään nyt kuntoon organisaatiota, jotta keväällä on valmius tehdä hyvinkin suuria ratkaisuja.
Palkkakilpailukyky painaa julkista sektoria
Palkankorotusten osalta neuvottelukierros näyttää hyvin tiukalta kaikilla sektoreilla. Yllättävää ei ole, jos työnantajapuoli esittää neuvottelujen käynnistyttyä nollaratkaisua tai jopa miinusmerkkistä palkkaratkaisua. Samaan tavoitteeseen tähtää pelottelu julkisen sektorin palkkajohtajuudesta.
Valtiosektorin palkkaus on jäänyt pahasti jälkeen yksityisestä sektorista. Eroa on kurottu kiinni palkkaohjelmilla, mutta maalikin liikkuu eikä ero yksityiseen sektoriin ole merkittävästi kaventunut. Monissa tehtävissä palkkataso voi valtiolla olla kolmanneksen alhaisempi kuin yksityisen sektorin vastaavissa tehtävissä.
Tilannetta on vaikeuttanut tuottavuusohjelman nimellä kulkeva leikkausohjelma. Kun väkeä on vähennetty, jäljelle jäävien työmäärä on kasvanut ja työt ovat muuttuneet aiempaa vaativammiksi. Uusien palkkausjärjestelmien perusperiaatteiden mukaan tämän tulisi näkyä palkkauksen nousuna. Työntekijäpuolella näkemys on, että tilannetta ei voida korjata ilman, että kuilua määrätietoisesti kurotaan umpeen. Työnantaja ei kuitenkaan ole asiasta kovin innostunut, mikä tekee neuvotteluista hyvin vaikeat.
Neuvottelujen alku
Virka- ja työehtosopimuksista käytävät neuvottelut alkavat sillä, että neuvottelujärjestöt toimittavat vaatimuksensa työnantajajärjestöille. Valtiosektorilla valtiotyönantajalle yhteiset vaatimuksensa toimittavat akavalaisen Julkisen alan korkeakoulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn kanssa SAK:lainen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä STTK:lainen Palkansaajajärjestö Pardia.
Neuvotteluissa työnantajapuoli tekee työntekijäpuolen esittämien vaatimusten ja osapuolten käymien neuvottelujen perusteella tarjouksen, jonka hyväksymisestä neuvottelujärjestöt päättävät. Jos tarjous ei ole joidenkin alan palkansaajien hyväksyttävissä, siirrytään neuvotteluissa askel lähemmäs työtaistelua.
Neuvottelujärjestöjen hylättyä työnantajan sopimustarjouksen neuvotteluja jatketaan. Viimeistään näiden neuvottelujen aikana työ- ja virkaehtosopimusten sopimuskaudet päättyvät ja työrauhavelvoitteet raukeavat. Sopimusten päätyttyä niin työnantajilla kuin palkansaajillakin on mahdollisuus ajaa asiaansa laillisin työtaistelutoimenpitein.
Jos neuvottelijoiden työ ei tässäkään vaiheessa tuota sopimusta, joka olisi kaikkien osapuolten hyväksyttävissä, neuvottelut katkaistaan tuloksettomina. Palkansaajapuolen neuvottelujärjestöt selvittävät jäsenjärjestöjensä kannan mahdolliseen työtaisteluun. Käytännössä kaikkien jäsenliittojen täytyy tässä vaiheessa olla valmiita lakkoon.
Vajaan viikon kuluttua siitä kun jäsenjärjestöiltä on tiedusteltu työtaisteluvalmiutta, päätetään lakkovaroituksen antamisesta. Lakko voi alkaa aikaisintaan 14 päivää lakkovaroituksen antamisen jälkeen. Lakkovaroitusta annettaessa neuvottelujärjestö tekee lopullisen päätöksen siitä, millaiseen työtaisteluun se on valmis ryhtymään. Tällöin määritellään työtaistelun laajuus ja toteuttamistapa.
Julkisen sektorin neuvotteluissa työnantajaosapuoli vaatinee lakkovaroituksen antamisen jälkeen virkariitalautakunnan asettamista selvittämään lakon yhteiskuntavaarallisuutta. Lautakunta muodostuu molempien neuvotteluosapuolten edustajista ja sen työskentely viivyttää lakon alkamista 14 päivää. Yksityisellä sektorilla vastaavaa mekanismia ei ole käytettävissä.
Sovittelu
Lakon lähestyessä valtakunnansovittelijan toimisto aloittaa työriidan sovittelun. Julkisella sektorilla tämä tapahtuu jo virkariitalautakunnan työskennellessä. Valtakunnansovittelija tekee sovintoesityksensä noin viikkoa ennen lakon alkamista. Jos valtakunnansovittelija katsoo, että lakko vahingoittaa yleistä etua, on hänellä mahdollisuus pyytää työministeriötä siirtämään lakon alkamista vielä kahdella viikolla.
Siirrettiin lakon alkamista tai ei, lakon sovittelu jatkuu joka tapauksessa kalkkiviivoille saakka. Sovittelun loppuvaiheessa osapuolet voivat hyvinkin istua pyöreitä päiviä valtakunnansovittelijan toimistolla yrittäen löytää neuvotteluosapuolia tyydyttävän kompromissin. Mikäli yhteisymmärrykseen ei päästä, neuvottelijat ilmoittavat tilanteesta taustaorganisaatioihinsa noin kymmenen minuuttia ennen lakon ilmoitettua alkamisaikaa. Muutamassa minuutissa viesti kulkee neuvottelijoilta liittojen kautta kaikille lakon piiriin kuuluville jäsenille, ja lakko alkaa.
Työtaistelu
Jäsenistölle tiedotetaan lakon uhasta siinä vaiheessa, kun työtaistelu alkaa näyttää todennäköiseltä vallitsevan neuvottelutilanteen valossa. Tarkemmin lakon piiriin kuuluville jäsenille tiedotetaan tulevasta lakosta siinä vaiheessa, kun neuvottelujärjestö jättää lakkovaroituksen valtakunnansovittelijalle ja työnantajalle.
Kun työtaistelu on alkamassa, jäsenistölle on tiedotettu lakon syistä jo useita kertoja niin kirjeitse kuin sähköpostitsekin. Neuvottelujärjestöjen internet-sivuille, liittojen sivuille sekä mahdollisesti perustettaville erillisille lakkosivuille on kerätty lisämateriaalia tilanteen kärjistymiseen johtaneista syistä, työntekijäpuolen vaatimuksista sekä eri käytännön toimintatavoista lakon kestäessä.
Lakon alettua keskuslakkotoimikunnan toimistolla toimii lakkopäivystys ja paikallinen lakkotoimikunta välittää jäsenistölle tietoa paikallistasolla. Lakossa olevat jäsenet myös ilmoittautuvat paikalliselle lakkotoimikunnalle. Ainakin suurimpien lakossa olevien työpaikkojen ulkopuolella päivystävät myös lakkovahdit. Lakkovahtien tehtävänä on muistuttaa töihin pyrkiviä työtaistelusta ja lakon alaisista töistä ja pitää kirjaa lakonalaisia töitä tekevistä rikkureista sekä raportoida tilanteesta liitolle. Lakkovahtien rooli lakon toteuttamisessa on keskeinen, koska rikkurit vaarantavat koko lakon onnistumisen ja työntekijöille kohtuullisen sopimuksen syntymisen.
Lakossa
Lakossa oltaessa mitään lakon piiriin kuuluvia työtehtäviä ei saa tehdä, ei edes kotona. Samalla tulee huomata, että lakkoon määrätään nimenomaan työtehtävät, ei yksittäisiä henkilöitä eikä varsinkaan pelkästään ammattiliittojen jäseniä. Myös liittoihin kuulumattomilla ja muiden järjestöjen jäsenillä on oikeus kieltäytyä tekemästä sellaisia lakonalaisia tehtäviä, joita he eivät tavanomaisesti suorita. Myös lakonalaisia töitä tekevät järjestäytymättömät työntekijät ovat siis rikkureita.
Työntekijöiden on hyvä muistaa, että yksittäisen henkilöjäsenen kannalta työtaistelu on aina laillinen silloin, kun se perustuu järjestön päätökseen. Henkilö-jäseneen ei tällöin voida kohdentaa kurinpito- tai muita rangaistuksia. Tämä myös antaa yksilölle turvallisen, kun työtaistelu lähestyy. Työtaisteluun ei ole mitään syytä olla osallistumatta.
Liittojen jäsenillä on työtaistelun aikana oikeus lakkoavustukseen, jonka suuruus ja maksuaikataulu päätetään erikseen liittojen hallituksissa ennen lakkovaroituksen antamista. Lakkoavustuksen saamiseksi lakossa olevan jäsenen tulee ilmoittautua paikalliselle lakkotoimikunnalle, joka toimittaa liitolle tiedon lakossa olevista jäsenistä. Lakkoavustus maksetaan yleensä kaikille ennen lakon alkamista liiton jäseneksi hyväksytyille jäsenille, jotka lakon alkaessa olivat työtaistelun alaiseksi julistetussa työssä. Palkkaa saavat jäsenet eivät ole oikeutettuja lakkoavustukseen. Palkkaa työtaistelun alaisessa työssä toimiva henkilö saattaa saada lähinnä vuosi- tai sairauslomatapauksissa.
Mitä työnantaja tekee
Työnantaja ei välttämättä tyydy vain olemaan työtaistelun kohteena, vaan ryhtyy todennäköisesti aktiivisiin vastatoimiin. Vastatoimet voivat suuntautua sekä yksittäisiin lakkolaisiin että laajempaan työntekijäryhmään. Vastatoimet alkavat useimmiten viimeistään lakkovaroituksen jälkeen, mutta ne saattavat jännittyneimmissä tapauksissa alkaa jo ennen kuin lakkovaroitusta edes annetaan.
Työnantajan vastatoimien tavoitteena on heikentää työntekijöiden taistelutahtoa. Niin yksittäisiä työntekijöitä kuin laajempia ryhmiä voidaan uhata työuran vaikeutumisella, irtisanomisilla tai lomautuksilla. Työnantaja saattaa myös houkutella työntekijöitä jäämään töihin myös lakon aikana lupaamalla näille erilaisia hyötyjä. Vastatoimiin kuuluu usein se, että työntekijöille jaetaan valheellista tai harhaanjohtavaa informaatiota työtaistelusta. Ainoa luotettava informaation lähde työtaisteluolosuhteissa ovat liitto ja lakko-organisaatio. Näitä vastatoimia tulee aina odottaa, koska onnistuessaan ne parantavat työnantajan neuvotteluasemaa. Koska vastatoimet onnistuessaan heikentävät työntekijöiden asemaa, ne tulee kaikissa tapauksissa torjua.
Ääritapauksessa työnantaja voi myös määrätä lakkoon kuulumattomia tehtäviä työsulkuun. Näissä tapauksissa liitot käsittelevät lakkoavustuksen suhteen työsulun piirissä olevia jäseniään samoin kuin lakossa olevia. Työnantajan vastatoimista tulee myös aina ilmoittaa paikalliselle lakkotoimikunnalle, jotta työnantajan toimiin voidaan vastata asianmukaisesti. Työpaikalla jäsenet voivat yksikantaan todeta työtaistelun olevan liiton päättämä ja heidän olevan jäseninä velvollisia noudattamaan päätöstä. Työtaistelu on aina ammattijärjestön ja työnantajan välinen asia. Järjestö vastaa jäsenkuntansa puolesta syntyneestä tilanteesta suhteessa työnantajaan.
Miten lakko päättyy
Jos työtaistelu onnistuu, lakko päättyy siihen, että neuvotteluosapuolet saavuttavat hyväksyttävissä olevan neuvottelutuloksen. Neuvottelutuloksen yhteydessä sovitaan aina myös toimenpiteistä ja ehdoista, joilla lakko lopetetaan ja milloin työntekijöiden tulee viimeistään palata töihin. Lakon päättyessä kaikki palaavat omiin tehtäviinsä sovitusta hetkestä alkaen. Ennen töihin palaamista tulee ehdottomasti odottaa lakko-organisaation ilmoitusta lakon päättymisestä ja noudattaa päätöstä lakon lopettamisesta.
Onnistuneen työtaistelun jälkeen jäsenkunta voi palata tehtäviinsä paremmassa asemassa kuin ennen lakkoa. He myös tietävät työnantajan nähneen, että he ovat valmiita tiukan paikan tullen puolustamaan etujaan myös työtaistelulla. Onnistuneen työtaistelun hedelmiä kerätään vielä vuosien päästä.
MILLAINEN LAKKO?
Pääasialliset lakon toteuttamisen vaihtoehdot ovat täydellinen lakko ja täsmälakko eli pistelakko. Totaalilakko kattaa tietyn sopimusalan kaikki työpaikat ja siihen osallistuu koko sopimusalan jäsenkunta. Täsmälakossa työtaistelu rajataan tietyille paikkakunnille ja tietyt avaintehtävät käsittäväksi. Joissain tapauksissa saatetaan käyttää myös sarjalakkoa, jossa työpaikat ovat totaalilakossa vuoroluettelon mukaan. Kaikkia näitä malleja saatetaan myös yhdistää.
Täsmälakkoon turvaudutaan lähinnä tilanteissa, joissa pienen avainryhmän lakolla pystytään painostamaan työnantajaosapuolta lähes yhtä tehokkaasti kuin totaalilakolla. Täsmälakot vaativat lakossa olevilta ryhmiltä suurta solidaarisuutta sopimusalan muuta henkilöstöä kohtaan. Työtaistelutilanteen rasitukset kasautuvat lakossa oleville ryhmille, mutta työtaistelun tuloksena saadut sopimusparannukset koituvat koko sopimusalan hyödyksi.
Useimmissa tapauksissa turvaudutaankin täydelliseen, niin sanottuun totaalilakkoon. Totaalilakossa kaikki sopimusalan työpaikat ovat yhtä aikaa lakossa. Näin myös useimmiten saavutetaan suurin vaikuttavuus ja voidaan päästä nopeammin tyydyttävään neuvottelutulokseen.
LAKKOON JOUDUTAAN
Monesti johto- ja asiantuntijatehtävissä toimivilla korkeakoulutetuilla useat tekijät lisäävät ajatuksia lakon ulkopuolelle jättäytymisestä. Pelätään, että lakkoon osallistuminen heikentää uralla etenemistä, että lakon aikaiset työt odottavat pöydällä , kun lakko päättyy tai että yhteiskunnallisesti tärkeä työ esimerkiksi oikeuslaitoksessa jää tekemättä.
Tuleekin muistaa, että lakkoon turvaudutaan vain tilanteessa, jossa työnantajaosapuoli ei suostu työntekijöille kohtuulliseen sopimukseen. Vastuu työtaisteluun joutumisesta on viime kädessä työnantajalla, joka ei ole valmis myöntymään työntekijöiden kohtuullisiin vaatimuksiin.
Myös julkisella sektorilla toimivilla on oikeus puolustaa etujaan työtaistelulla. Yhteiskunnalle tärkeiden tehtävien hoitaminen esimerkiksi
oikeuslaitoksessa vaatii kohtuulliset työehdot, eikä työntekijöiden tule tuntea syyllisyyttä etujensa puolustamisesta.
Ammattiyhdistysliikekin tuntee tässä asiassa vastuunsa ja pyrkii viimeiseen saakka pääsemään sopimukseen neuvottelupöydässä. Lakkoon ei pyritä eikä siihen ryhdytä kevein perustein. Mutta siihen ollaan valmiita, mikäli tilanne sitä vaatii.
