Ryöstöyrityksen yhteydessä raiskattu Citymarketin myyjä aiheutti toimittajille valtavasti päänvaivaa. Myyjä nimittäin kieltäytyi häpeämästä sitä, että hän joutui työpaikallaan julman raiskauksen kohteeksi. Hän halusi julkisen oikeudenkäynnin. Lisäksi hän halusi kertoa tiedotusvälineiden kautta yleisölle, mitä tapahtui ja mitä mieltä hän on raiskaustuomioista.
Toimittajat olivat ymmällään. Voimmeko me tosiaan näyttää raiskatun naisen suurelle yleisölle, edes tämän omalla suostumuksella? Voiko naisen päästää omilla kasvoillaan tv-ruutuun kertomaan kuolemanpelostaan raiskauksen aikana? Ymmärtääkö nainen nyt varmasti, mitä hän tekee? Mitä jos hän katuu myöhemmin?
Olin itsekin paikalla oikeudenkäynnissä, ja tauolla nainen antoi haastattelun kameran edessä. Nainen esitti toimittajille yhden toivomuksen: hän pyysi, ettei hänen nimeään julkaistaisi.
Toimituksessa pohdimme kuitenkin vielä kertaalleen, voiko haastattelun julkaista. Päätimme julkaista sen. Nainen oli nelikymppinen, tasapainoisen oloinen ihminen. Hänellä oli avustajanaan kokenut rikosasianajaja, jonka kanssa hän oli varmasti käynyt läpi myös asian julkisuuteen liittyviä pulmia. Rikoksesta oli kulunut kolmisen kuukautta, joten nainen ei ollut enää akuutissa shokkivaiheessa.
Mikä oikeus meillä olisi viedä naiselta mahdollisuus puhua kokemuksestaan myös suurelle yleisölle? Ja mitä naisen olisi tarkalleen ottaen pitänyt myöhemmin katua? Eihän hän ole millään tavalla syypää raiskaukseen.
Lopputuloksesta taisi tulla kuitenkin katselijan silmissä vähän outo. Päätimme nimittäin blurrata syytetyn kasvot, vaikka tämä oli tunnustanut koko tekosarjan sekä teonkuvauksen että otsikoinnin osalta (törkeä raiskaus, törkeä vapaudenriisto, törkeän ryöstön yritys ja niin edelleen). Jo pelkästään törkeästä raiskauksesta minimi on kaksi vuotta vankeutta. Syyttäjä vaatii vähintään kahdeksan vuoden tuomiota.
Blurrauspäätöksen teimme sen takia, että syytetty pyysi päästä mielentilatutkimukseen. On siis mahdollista, että hän on syyntakeeton. Hyvän journalistisen tavan mukaan syyntakeettoman henkilöllisyyttä ei yleensä pitäisi paljastaa.
Kaikesta tästä pohdinnasta tietämätön katselija saattoi kuitenkin ihmetellä lopputulosta: vakavat rikokset tunnustaneen miehen henkilöllisyyttä suojataan, mutta uhrin kasvot näytetään. Kaikki tiedotusvälineet eivät kuitenkaan halunneet näyttää uhrin kasvoja. Tällaisen ratkaisun teki esimerkiksi Helsingin Sanomat.
Hesarilla ja Ilta-Sanomilla on mahdollisuus upottaa Nelosen uutisten tekemiä videoita nettisivuilleen, kuuluvathan nämä tiedotusvälineet samaan konserniin. Ilta-Sanomien sivuilla naisen haastatteluklippi julkaistiin, ja se olikin parin seuraavan päivän ajan lehden katsotuin video. Sen sijaan Hesari ei videota julkaissut. Se ei selvästikään luottanut naisen harkintakykyyn.
Siihen ei luottanut myöskään poliisi. Se päätti salata koko esitutkinta-aineiston sillä perusteella, että seksuaalirikosjutut nyt yleensä salataan. Asiaan ei vaikuttanut se, että suojelun kohde ei ollut pyytänyt salaamista, vaan suorastaan vastusti sitä.
Näköjään jotkut tietävät aina paremmin, mitä ihminen oikeasti tarvitsee. Sekä poliisi että Hesari ajattelivat varmasti toimivansa hyvinkin eettisesti, mutta kuinka eettistä on kävellä ihmisen oman tahdon yli?
Moni asia voisi olla Suomessa paremmin, jos meillä olisi enemmän myyjän kaltaisia rohkeita ihmisiä. Mutta ei, Suomi on edelleen nurkassa jupisijoiden ja nimettömien nettikirjoittajien maa.
i mikään ihme, että toimittajatkin menevät sekaisin, kun joku vapaaehtoisesti haluaa kertoa kokemuksistaan. Hulluhan sen on pakko olla!
