Urheilun erikoismies Taisto Miettinen: Intohimona eukonkanto

Juristi ja kauppatieteilijä Taisto Miettinen tekee suomalaista historiaa melkein kaikessa mihin hän koskee.

Hän on eukonkannon moninkertainen maailmanmestari, mainetta niittänyt rautakankikävelijä ja ihailtu suosnorklaaja.

Hän on myös Kauniaisten kaupunginvaltuuston historian ensimmäinen ja ainoa perussuomalainen.

Pykälöikäämme. 

1. luku: Juristiksi ajautumisesta

1 §. Lapsuuden unelma. Alakoulu­aikoina olin energisimmilläni oi­keastaan vain ruoka- ja liikunta­tunneilla. Lukiovuosina kiinnostuin erityisesti kemiasta ja vähän lääketieteestäkin. Pyrin ja pääsin Teknilliseen korkeakouluun. Olen sen kirjoilla vieläkin.

2 §. Valaistuminen. Armeijassa törmäsin kavereihin, jotka olivat jo opiskelleet oikeustiedettä. Idea oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta ja sen edistämisestä kutkutti. Menin oikeustieteelliseen.

Lakiopintojen loppuvaiheessa minua alkoivat kiinnostaa myös kansantaloudelliset kysymykset. Juristitutkinnon jälkeen hakeuduin kauppakorkeakouluun.

2. luku: Lakimiehistä eliölajina

1 §. Taitava juristi. Etevä juristi selvittää kulloinkin eteensä tulevan asian perinpohjaisesti. Hän osaa toimia sekä lainmukaisesti että oikeudenmukaisesti.

2 §. Tomppeli juristi. Räikeätä pelkän oman edun tavoitteluakin olen nähnyt. On ihmisiä, joille rahanhimo ja oma ego ovat tärkeämpiä kuin asiakkaan etu.

3. luku: Kauppatieteilijöistä eliölajina

1 §. Taitava kauppatieteilijä. Lahjakas ekonomi ymmärtää koko talousjärjestelmämme kokonaisuuden lainalaisuudet ja dynamiikan. Numeroilla on aina jokin selitys.

2 §. Tomppeli kauppatieteilijä. Onneton ekonomi ei hahmota kokonaisuuksia vaan näpertelee nippeleiden kanssa.

4. luku: Tohtorikoulutettavana olemisesta

1 §. Antoisinta. Kirjoitan parasta aikaa väitöskirjaa Aalto-yliopistossa. Aiheenani on veron minimointi yritysjärjestelyissä. Se on vaikea, mutta samalla myös äärimmäisen kiehtova teema. Tavoitteenani on kauppatieteiden tohtorin hattu.

2 §. Ankeinta. Nautin eksaktin asiatekstin tuottamisesta, mutta siihen liittyvä mekaaninen alaviitteiden kirjaaminen saa minut toisinaan puutumaan. 

5. luku: Lainsäädännöstä

1 §. Kiva laki. Perustuslaki. Se on kaiken muun lainsäädäntömme kulmakivi.

2 §. Kamala laki. Suomen lain­säädännössä on liikaa detaljisälää. Esimerkiksi kauppojen aukioloajat ja niihin liittyvät poikkeusluvat ovat osoitus tyystin turhasta byrokratiasta. 

6. luku: Eksoottisista urheilulajeista 

1 §. Riemukkainta. Rakastan rankkaa urheilua, ja janoan uusia kokemuksia. Esimerkiksi eukonkannon viehätys on sen rankkuudessa, hulluttelussa ja pari­työskentelyssä.

Rautakankikävelyn tenho­voi­­ma piilee vuorotahtikävelys­sä ja tarkoissa kankienvaihto­ti­­lan­teissa.­

Suosnorklaus taas on välinelaji. Räpylöillä ja räpylöillä on todellakin eroa, kun puskee yli sata metriä läpi mutaisen joen.

2 §. Raskainta. Vapaa-ajan riittä­mättömyys. En ehdi tehdä läheskään kaikkea mitä haluaisin. Oman kuntoni ylläpidosta en tingi, satoi tai paistoi, oli helle tai tulipalopakkanen.

7. luku: Kunnallispolitiikasta

1 §. Mukavinta. Politiikka on aivan oma kiehtova maailmansa. Yhteistyö eri poliittisten ryhmittymien kesken ja yli puoluerajojen on taidetta.

2 §. Masentavinta. Joskus poliittinen yhteispeli tyssää minulle vieraisiin arvovalta-asetelmiin.

RKP:llä on Kauniaisten valtuustossa määräenemmistö, 18 valtuutettua 35:sta. Joskus päätöksen­teossa on jyräämisen makua. 

8. luku: Omasta urasta

1 §. Makein voitto. Käräjätuomarin hommasta pidin erityisen paljon. Siinä sai ja oli pakko pohdiskella lainmukaisten ratkaisujen syvintä olemusta.

Urheilupuolella ensimmäinen eukonkannon maailmanmestaruus 2009 oli ikimuistoinen. Juoksin sen sisun voimalla syöpäleikkauksen jälkeen tikit rinnassa.

2 §. Karvain tappio. Käräjä­saleissa lainmukaisuus saati oikeuden­mukaisuus ei aina toteudu – vaikka itse mitä tekisi.

Urheilu-uralta minua on jäänyt jurppimaan 0,1 sekunnin häviö eukonkannon maailmanmestaruuskisoissa 2004. Se oli käsiajanotto.

9. luku: Pienet suuret asiat

1 §. Mielimauste. Aromisuola.

2 §. Herkkuruoka. Makaroni­laatikko­.

3 §. Paras juoma. Vesi.

4 §. Kaunein kukka. Ruusu.

5 §. Väri ylitse muiden. Sininen.

6 §. Rakkain romaani. Suomen laki 1, 2 ja 3.

7 §. Elämän tarkoitus. Onnellinen elämä.

8 §. Lempilausahdus. Mihin ­ihminen kaikella voimallaan ­pyrkii, sen hän saavuttaa.

**

Taisto Miettinen

  • s. 1965, Espoo
  • OTK 1992, Helsinki
  • VT 1994
  • KTL (vero-oikeus), 2004, Helsinki
  • Tohtorikoulutettava 2007–, Aalto-yliopisto
  • Lakimies, Tapiola-Yhtiöt 1994–1997, useita jaksoja
  • Kihlakunnansyyttäjä, Helsinki 1994–1997, useita jaksoja
  • Käräjätuomari, Helsinki 1995–1997, useita jaksoja
  • Lakimies, Finnvera 1997–2001
  • Yritystutkija/Rahoituspäällikkö, Finnvera 2001–2010
  • Kansanedustaja Veera Ruohon­ (ps.) eduskunta-avustaja, 2015–
  • Lukuisia MM-voittoja eukonkannosta, rautakankikävelystä ja suosnorklauksesta 
  • Voittanut muun muassa Suomen pelkokerroin -ohjelman supermieskisan (2009)
  • Perhe: parisuhteessa, kaksi tytärtä 

**

Teksti: Ari Mölsä

Kuva:Compic/Markku Ojala