Kyllä uskoa viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen ja kansalaisten yhdenvertaisuuteen taas koetellaan. Puhun tapaus Oinosesta.
Pari vuotta sitten kansanedustaja Lauri Oinonen teki rikosilmoituksen Helsingin Sanomien jutusta, joka koski seksuaalista häirintää eduskunnassa. Oinosen mukaan lehti oli täysin perättömästi väittänyt häntä seksuaali häiriköksi. Oinonen kuvaili kuulusteluissa laveasti, millaista haittaa hänelle on tullut tästä täysin perättömästä syytöksestä. Oinonen uudisti kaiken kertomansa loppulausunnossaan.
Viikko sen jälkeen Oinonen yllättäen peruikin rikosilmoituksensa. Ei tarvitse olla mikään Sherlock Holmes tajutakseen, minkä takia. Seuraavana aamuna poliisi nimittäin kuuli yllätystodistajaa, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Timo Kallia. Rikosilmoituksen perumisesta huolimatta Kallia kuultiin. Hän kertoi pitäneensä aiemmin Oinoselle puhuttelun kahden eduskunnan naistyöntekijän seksuaalisesta häirinnästä. Oinonen ei siis puhunut kuulusteluissa totta väittäessään täysin perättömäksi Hesarin häirintäväitteitä. Miksi hän ei joudu vastuuseen valehtelustaan?
Valtakunnansyyttäjänvirasto (VKSV) tutki asiaa ja päätyi siihen, ettei ole syytä toimenpiteisiin. Syy on se, että Kallin kuulemisen jälkeen poliisi tiedusteli kirjallisesti Oinoselta, mitä sanottavaa hänellä on Kallin kuulusteluun. Oinonen lähetti vastauskirjeen, jossa hän myönsi luottamuksellisen kehityskeskustelun. VKSV:n mukaan tämä kirjelappunen vapauttaa Oinosen vastuusta. Lain mukaan perätöntä lausumaa koskevia säännöksiä ei sovelleta, jos ”lausuman antaja ennen kuulemisen tai kuulustelun päättymistä oikaisee lausuman tai ilmaisee salaamansa seikan”.
Lain esitöissä (HE 6/1997) määritellään, että rikosasian esitutkinnassa kuulustelu katsotaan päättyneeksi, kun ”kuulustelun toimittaja lopettaa kysymysten esittämisen ja antaa kertomuksen lukemisen ja allekirjoittamisen jälkeen kuulusteltavalle luvan poistua. Niissä tapauksissa, joissa kuulusteltavaa kuullaan useassa tilaisuudessa, kuulustelu katsotaan päättyneeksi vasta viimeisessä tilaisuudessa.” Lain perusteella on yksiselitteistä, että oikaisun täytyy tapahtua ennen kuulustelun päättymistä eikä jollain kirjelappusella sen jälkeen, kun on jääty rysän päältä kiinni. Tätä mieltä olivat myös kaikki neljä oikeusoppinutta, joilta asiaa kysyin.
VKSV seisoo yhtenä miehenä päätöksen takana. Ylimpien syyttäjien mukaan kirjeenvaihto oli itse asiassa kuulustelun jatkamista. Nykyaikana asianosaisille ja todistajille saatetaan tehdä jatkokysymyksiä vaikkapa sähköpostilla, joten on vain modernia tulkita rajoitussäännöstä niin, että kirjeenvaihtokin on kuulustelun jatkamisesta. Tosin todistajaa tai asianomistajaa ei voida tuomita valehtelusta sähköpostivastauksessaan. Lain mukaan perätön lausuma on rangaistava vain silloin, kun ihmistä on kuultu henkilökohtaisesti.
Lisämausteensa Oinos-tapaukseen tuo se, että Oinonen ei kirjelappusellaan näköjään ole tarkoittanut oikaista yhtään mitään. Esimerkiksi minulle Oinonen kiisti kameran edessä selkeäsanaisesti Kallin puhuttelun (Nelosen uutiset 9.3.2010):
– Kalli ei ole mitään puhuttelua pitänyt.
– Ei ikinä tästä asiasta?
– En, en tämmöisiä muista, että ei tämmöisestä ole mitään käsitystä, että täällä pitää keskittyä töihin ja tehdä töitä lujasti sitä varten, mitä täällä ollaan.
– Tehän olette loppupuheenvuorossanne myöntänyt, että Kalli on pitänyt teille tällaisen keskustelun.
– Ei tämänkaltaisista asioista. Me puhuimme ihan muista asioista.
Kalli taas vahvistaa puhuttelun ja kertoo, että asian luonne tuli myös Oinoselle selväksi.
– Minulle tuli selväksi, että hän ymmärsi asian.
Joka tapauksessa VKSV:n kanta on minusta todella outo. Oteaanpa esimerkki. Minä väitän poliisikuulusteluissa jonkun vaikkapa pahoinpidelleen minua ja kiinnijäätyäni lähettäisin poliisille faksin: ”Oho, hups.” Faksiko siis vapauttaisi minut vastuusta? Lyödäänkö vetoa? Näköjään VKSV:ssä on syntynyt uusi laki, Lex Oinonen.
Nyt on enää epäselvää, koskeeko se vain kansanedustajia vai meitä kaikkia.
Vastine
Toimittaja Susanna Reinboth julkaisi Lakimiesuutiset-lehden numerossa 3/2010 kirjoituksen, jossa hän arvosteli Valtakunnansyyttäjänviraston (VKSV) toimintaa (Uusi laki, Lex Oinonen). Kirjoitus vaatii eräiden tasapainottavien näkökohtien esiintuomista.
VKSV:ssä ei ole tehty päätöstä asiassa. Toimittaja lähestyi apulaisvaltakunnansyyttäjää haastattelupyynnöllä ja toimitti siihen liittyen eräitä esitutkinta-asiakirjoja tutustuttavaksi. Haastattelun teemana oli kysymyksessä olevan kansanedustajan syyllistyminen perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä. Esimieheni pyynnöstä kävin asiakirjat lävitse ja ilmoitin mielipiteeni hänelle. Mielipiteeni on, että asiakirjat eivät osoita rikoksen tapahtuneen. Mielipiteeni on myös, että vastuuvapautta merkitsevä oikaiseminen oli joka tapauksessa täyttynyt. Tämä johtuu siitä, että poliisi lähetti sanotun esitutkinnan puitteissa lausumapyynnön kysymyksessä olevalle kansanedustajalle, jossa hänelle annettiin mahdollisuus lausua saaduista lisätiedoista. Tämä lausumapyyntö ja vastauksen antaminen siihen on esitutkintaan sisältyvä kuulustelu. Esitutkintaa voidaan jatkaa kirjallisessakin muodossa. Jos kuuleminen ei ole yhtäjaksoista, voi oikaiseminen tapahtua jossakin myöhemmässäkin tilaisuudessa. Vasta kuulemisen päättyminen siinä menettelyssä, jossa on annettu väärä tieto tai salattu jotakin, aiheuttaa sen, että perätön lausuma rikoksena täyttyy (HE 6/1997 vp). Muunlainen tulkinta on mielestäni vastoin rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vaatimuksia.
Lopuksi totean, että toimittajan artikkelinsa lopussa esittämä esimerkkitapaus on epämääräinen. Jos kuultava kuulustelussa perättömästi ilmiantaa jonkun pahoinpitelystä, syyllistyy kuultava rikoslain 15 luvun 6 §:ssä säädettyyn väärään ilmiantoon. Tämä on aivan toinen rikos kuin se, mihin toimittaja epäilee kansanedustajan syyllistyneen. Tähän säännökseen ei liity sellaista vastuunrajoitussäännöstä, josta on kysymys rikoslain 15 luvun 13 §:ssä.
Mika Illman
Valtionsyyttäjä
