Vakuutusvalvontaviraston lakimiehen Pekka Koiviston mukaan Suomessa lakisääteistä eläkettä on pystytty täydentämään eri tavoin. Yritykset ovat voineet hankkia työntekijöilleen lisäeläketurvan eläkesäätiölain (ESL) tai vakuutuskassalain (VKL) perusteella tai järjestämällä lisäeläketurva henkivakuutusyhtiöstä ostetulla ryhmäeläkevakuutuksella.
Yksityiset henkilöt ovat voineet ostaa muita lisäeläkevakuutukseen rinnastettavia, kilpailevia tuotteita, kuten vakuutusyhtiöiden tarjoamia vapaaehtoisia eläkevakuutuksia, joiden vakuutusmaksut ovat tulo- ja varallisuusverolain mukaan verovähennyskelpoisia.
Eläkkeensä suuruudesta huolestuneet ovat voineet kartuttaa vanhuuden ajan tulojaan myös sijoittamalla muihin säästötuotteisiin, kuten esimerkiksi erilaisiin sijoituksiin, osakkeisiin, rahastoihin tai joukkovelkakirjoihin. Erityisesti näitä pitkäaikaissäästämisen tapoja ja niihin liittyviä veroetuja on pohdittu muun muassa valtiovarainministeriön Siva-työryhmässä vuosina 2002–2003.
Yritykset haluavat laajemman tuotevalikoiman
Yritysten eläkesäätiö- ja vakuutuskassalakien perusteella järjestettyyn eläketurvaan on sisältynyt vain niin sanottuja etuusperusteisia lisäeläkkeitä. Etuuden määrä tai määräytymisperuste eli lupaus tulevasta lisäeläkkeestä on määrätty eläkesäätiön tai kassan säännöissä: työnantaja viime kädessä vastaa siitä, että luvattu etuus kyetään suorittamaan. Sen sijaan henkivakuutusyhtiöt ovat ryhmähenkivakuutuksilla voineet tarjota monipuolisempia vakuutustuotteita yritysten henkilöstöä varten.
– Maksuperusteiset lisäeläkejärjestelmät – käytännössä sijoitussidonnaiset järjestelmät – ovat puuttuneet eläkesäätiöiden ja -kassojen nykyvalikoimista, kun taas vakuutusyhtiöt ovat voineet tarjota myös sijoitussidonnaisia vakuutustuotteita, Koivisto sanoo.
– Yrityksissä on viime aikoina ilmennyt tarvetta laajempaan lisäeläkkeiden tuotevalikoimaan. Yritykset ovat jatkossakin kiinnostuneita etuusperusteisista eläkejärjestelmistä, mutta samalla on nähty tarvetta maksuperusteisiin lisäeläkejärjestelmiin, joissa työnantajan ei tarvitse vastata lisäeläke-etuuksien tasosta ja sijoitustoiminnan tuotosta aiheutuvista riskeistä ja muista riskeistä. Talouselämässä on huippuja ja laskuja. Emme tiedä, mitä viiden tai viidentoista vuoden päästä tapahtuu.
Yrityksille uusia kilpailuetuja
Koivisto sanoo, että nykytilanne ei ole tyydyttävä kilpailutilanteen kannalta.
– Yrityksillä ei ole samoja edellytyksiä kuin vakuutusyhtiöillä järjestää monipuolista lisäeläkevakuutusturvaa sellaisten vakuutuslaitosten kautta, joita yritykset ja työntekijät hallinnoivat. Lisäksi nykyiset ESL ja VKL ovat suljettuja lisäeläkevakuutuksen osalta. Käytännössä uusia jäseniä tai vakuutettuja ei ole enää otettu nykyisiin eläkesäätiöihin ja -kassoihin.
Koiviston mukaan nykylait ovat lisäksi jossain määrin raskaita sekä vanhentuneita ja edellyttäisivät uudistamista.
Lisäeläkkeiden tarpeen luonne on muuttumassa aikaisemmasta pientä lakisääteistä peruseläkettä täydentävästä lisäeläkkeestä työsuhteiden ehtojen yhdeksi lisäporkkanaksi palkka- ja muiden työsuhde-etuuksien oheen.
– Tarvitaan kotimaisia toimijoita, jotka kykenevät yritysten kannalta taloudellisesti sekä kilpailukykyisesti järjestämään työntekijöilleen tai tietyille työntekijäryhmilleen lisäeläkevakuutusturvaa.
Syyt tähän ovat Koiviston mukaan selkeät. Taustalla on tulevaisuudessa ennustettu työvoimapula niin yleisesti kuin eräiden työntekijäryhmienkin osalta. Tarjoamalla lisäeläketurvaa pyritään lisäämään työnantajan kilpailukykyä työmarkkinoilla. Rekrytoinnissa se voisi olla merkittävä työsuhteeseen liittyvä lisäetu. Lisäeläkejärjestelyjä voitaisiin käyttää myös palkitsemistarkoituksessa.
– Uudet lisäeläkejärjestelmät voivat koskea koko työyhteisöä, mutta myös työntekijöiden erityisryhmiä. Ratkaisut ovat aina kollektiivisia. Verotuksellisista syistä yksittäinen työntekijä ei tule kyseeseen.
– Myös työntekijät voivat vakuutusmaksuosuuksillaan osallistua kustannuksiin, jos näin sovitaan lisäeläkejärjestelmän ehdoissa. Voimassa olevien verosäännösten johdosta työnantajan maksuosuus on käytännössä vähintään puolet, mutta mikään ei estä työnantajaa sitoutumasta rahoittamaan yksin koko lisäeläkejärjestelmää.
– Tämän tyyppiseen vakuutustoimintaan osallistuminen on aina vapaaehtoista. Tarkoitus on, että myös työntekijät voisivat olla mukana lisäeläkerahaston sääntöjen luonnissa. Näin menetellen saataisiin lisäeläkepaketti, joka tyydyttäisi sekä työnantaja- että työntekijäosapuolta.
Uusi lisäeläkerahastolaki valmisteilla
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/41/EY (ns. lisäeläkedirektiivi) on säännöksiä ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta. Vuosina 2004–2005 sosiaali- ja terveysministeriön lisäeläkedirektiivityöryhmä pohti eläkesäätiölain ja vakuutuskassalain sisältämän sääntelyn uusimista, mikä käytännössä käsitti uuden eläkerahastolain valmistelun. Työryhmän työ ei kuitenkaan johtanut tavoiteltuun tulokseen, koska riittävää yksimielisyyttä lain sisällöstä ei saavutettu. Tuolloin voimassa olleisiin lakeihin tehtiin ainoastaan välttämättömät lisäeläkedirektiivistä johtuneet pakolliset muutokset, Koivisto kertoo.
– Jos uusia lisäeläkemahdollisuuksia ei ole tarjolla, uhkana voi olla myös vakuutustuotteiden kysynnän siirtyminen jopa rajojen ulkopuolelle – ostetaan esimerkiksi vapaaehtoinen maksuperusteinen lisäeläketurva toiseen Euroopan talousalueen valtioon (ETA-valtio) perustetusta lisäeläkedirektiivin tarkoittamasta vakuutuslaitoksesta. Tällaisessa tapauksessa myös eläkelaitoksen valvonta suomalaisten työntekijöiden osalta siirtyisi rajojen ulkopuolelle.
– Kun eduskunta vuosina 2005–2006 käsitteli lisäeläkedirektiivin mukauttamista Suomen lainsäädäntöön koskevaa hallituksen esitystä (HE 156/2005 vp), eduskunta edellytti, että hallitus valmistelee viipymättä vakuutettujen ja työnantajien oikeudet ja velvollisuudet turvaavan, toimivan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen eläkerahastolainsäädännön kokonaisuudistuksen. Lausuma perustui eduskunnan talousvaliokunnan mietintöön, jossa todettiin muun muassa, että kansalliseen lainsäädäntöön tulee sisällyttää suomalaisille eläkelaitoksille mahdollisuus tarjota myös vapaaehtoisia maksuperusteisia lisäeläkejärjestelyjä, jotka kilpailevat tasavertaisesti kotimaisten ja ulkomaisten vakuutus- ja eläkelaitosten kanssa.
Vuoden 2006 lopussa käynnistettiinkin sosiaali- ja terveysministeriössä hanke, jonka tarkoituksena on uudistaa muun muassa ammatillisten lisäeläkkeiden toimeenpanoa koskeva lainsäädäntö. Työ alkoi käytännössä vuoden 2007 alkupuoliskolla.
Hankkeen keskeisenä tehtävänä on valmistella esitys uudeksi lisäeläkerahastolaiksi, joka kattaa uudet maksuperusteiset sekä myös etuusperusteiset ammatilliset lisäeläkejärjestelmät ja näiden yhdistelmät. Lainvalmistelutyö tehdään ministeriössä virkatyönä.
Hankkeessa on epävirallinen ohjausryhmä, jossa on edustettuna STM:n lisäksi työmarkkinaosapuolet ja Vakuutusvalvontavirasto.
Työntekijät tiiviisti mukana
Koiviston mukaan hankkeen keskeisiä tavoitteita on, että lisäeläkerahastot toimivat täysin erillään rahoittavista yrityksistä. Lisäeläkejärjestelmät voisivat jatkossa olla myös maksuperusteisia – käytännössä sijoitussidonnaisia. Työnantajien vaikuttimena tarjota nykyisistä poikkeavia lisäeläkejärjestelyjä on muun muassa työntekijöiden palkitseminen ja sitouttaminen sekä yritysten kilpailukyvyn lisääminen työmarkkinoilla. Uusien järjestelmien tulisi olla taloudellisesti kilpailukykyiset muihin vaihtoehtoisiin järjestelmiin nähden.
Koivisto sanoo, että mahdollisuuksien mukaan tavoitteena on lisäksi selkeä ja joustava lainsäädäntö.
– Työnantajan ja työntekijöiden välisin sopimuksin tulisi voida mahdollisimman laajasti määritellä lisäeläkerahaston toiminnasta. Käytännössä asiat kirjattaisiin rahaston sääntöihin.
Lakiin sisältyisi muun muassa säännös oikeudesta toimia rajojen ulkopuolella. Lisäeläkkeen rahoittajana voisi olla joko yritys yksin tai yhdessä työntekijöiden kanssa. Myös ammattiryhmien ja vastaavien perustamat rahastot voisivat tulla kyseeseen
Uusi laki edellyttää Koiviston mukaan myös tiettyjä vaatimuksia. Riittävä turvaavuus on taattava muun muassa muutostilanteissa, esimerkiksi luvatut lisäeläke-etuudet olisi turvattava liikkeenluovutusten ja muiden yritysjärjestelyjen yhteydessä.
– Työntekijöiden edustajilla on lisäksi oltava mahdollisuus osallistua vakuutuslaitoksen hallinnointiin, kuten esimerkiksi hallitustyöskentelyyn. Jotta uusille lisäeläkejärjestelmille löytyisi markkinoita, olisi tärkeätä, että myös näitä koskevien eläkemaksujen osalta verokohtelu olisi sama kuin tällä hetkellä sovellettavissa muissa lisäeläkejärjestelmissä.
Koivisto sanoo, että tavoitteena on saada esitys valmiiksi ensi vuoden kevään aikana. Tällöin laki voisi tulla voimaan jo vuoden 2009 alussa. Hän sanoo, että edelleen on joukko avoimia kysymyksiä, kuten EU:ssa valmisteltavana olevan lisäeläkkeiden siirrettävyysdirektiivin mahdollinen vaikutus lisäeläkerahastolainsäädäntöön ja rahastojen perustamishalukkuuteen.
Isot yritykset kiinnostuneita
Koiviston mukaan Suomessa toimivien suurimpien yritysten piirissä on ilmennyt kiinnostusta tulevia uusia lisäeläkejärjestelmiä kohtaan.
– Työnantajatahon alustavien arvioiden mukaan voisi lisäeläkelaitoksia uuden lain pohjalta syntyä lähivuosina useita – jopa toistakymmentä. Tarkempia selvityksiä asiasta ei toistaiseksi ole tehty.
– Uusien lisäeläkejärjestelmien kysyntään saattavat vaikuttaa myös arviot, joiden mukaan lakisääteinen työeläke ei tulevina vuosina olisi riittävä ja edellyttäisi täydentävää eläketurvaa, hän arvelee.
Asiantuntijana artikkelissa on haastateltu Vakuutusvalvontaviraston lakimiestä Pekka Koivistoa, joka myös toimii aktiivisesti LakimiesUutiset-lehden toimitusneuvostossa.
TyEL
Yksityisten alojen palkansaajia koskevat eläkelait yhdistettiin vuoden 2007 alusta yhdeksi yhteiseksi työntekijän eläkelaiksi, TyEL:ksi.
TyEL:n piiriin kuuluvat kaikki yksityisen työnantajan palveluksessa olevat työntekijät, joiden palkka on vähintään 44,53 euroa kuukaudessa samalta työnantajalta (2006). Ikähaarukka on 18–68 vuotta. Vakuuttamisvelvollisuus alkaa 18-vuotispäivää seuraavan kuukauden alusta ja päättyy sen kalenterikuukauden lopussa, jolloin työntekijä täyttää 68 vuotta.
Vakuutusmaksu on sama kaikilla työeläkevakuutusyhtiöillä ja kaikilla toimialoilla. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa TyEL-maksuprosentin seuraavaksi vuodeksi aina loppuvuodesta.
Vapaaehtoiset eläkevakuutukset
Työntekijän itsensä ottama vapaaehtoinen eläkevakuutus eroaa muista säästämisen ja sijoittamisen muodoista siinä, että vakuutusmaksut voi vähentää tietyin ehdoin ansiotulon verotuksessa. Vastaavasti vakuutetulle myöhemmin maksettava eläke on kokonaisuudessaan veron alainen.
Vapaaehtoiset eläkevakuutukset ovat perinteisiä tai sijoitussidonnaisia vakuutuksia. Perinteisessä vakuutuksessa vakuutusyhtiö maksaa vakuutussäästöille vakuutusehdoissa vahvistettua laskuperustekorkoa ja vakuutusyhtiön toiminnan tuloksesta riippuvaa asiakashyvitystä.
Sijoitussidonnaisella vakuutuksella eläkevakuutuksenottaja voi tavoitella perinteistä vakuutusta parempaa tuottoa, mutta samalla ottaa myös riskin vakuutussäästön arvon alenemisesta.
Ryhmäeläke on yrityksen ottama kollektiivinen eläkevakuutus, jonka yritys voi tarjota tietylle henkilöstöryhmälle, esimerkiksi johtoryhmälle tai avainhenkilöille. Edellytyksenä on kuitenkin, että ryhmäeläkkeeseen kuuluvat valitaan työtehtävän tai aseman perusteella. Lisäeläkevakuutuksella voidaan kohentaa eläkkeen tasoa ja mahdollistaa henkilöstön siirtyminen eläkkeelle lakisääteistä eläkeikää aiemmin.
Ryhmäeläkevakuutuksessa eläkeiän on oltava vähintään 55 vuotta ja eläkeajan vähintään kaksi vuotta. Ryhmäeläkkeen vakuutusmaksut ovat kokonaan vähennyskelpoisia yrityksen verotuksessa. Niitä ei lueta vakuutetun työntekijän palkaksi. Vakuutettu maksaa ryhmäeläkkeeseen perustuvasta eläkkeestä aikanaan ansiotuloveron.
