Pakistanin entisen presidentin, kenraali Pervez Musharrafin ja korkeimman oikeuden presidentin Iftikhar Chaudhryn välinen vääntö on harvinainen draama, joka voi suomalaiselle tuoda mieleen etäisenä kaikuna helmikuun 1899 manifestin ajat. Noudatetaanko lakia vai ei?
Musharraf nimitti Chaudhryn korkeimman oikeuden presidentiksi 2005. Lehtikuvassa nimitetyllä Chaudhryllä on päässään peruukki: viittaus siihen, että oikeusjärjestelmässä on yhä vahva kerrostuma brittien siirtomaaperintöä.
Chaudhry, toiletinkieltäjä?
Kaksi vuotta myöhemmin herrojen välillä ei enää mennyt hyvin. Chaudhry oli osoittautunut epäyhteistyökykyiseksi.
Chaudhry keräsi kuumia kiviä päänsä päälle kyseenalaistamalla ne lukuisat kidnappaukset, joita niin sanotun terrorismin vastaisen sodan nimissä suorittivat maassa niin FBI ja CIA kuin näiden pakistanilaiset sisarorganisaatiot.
Chaudhryn johtamaa korkeinta oikeutta kiinnosti myös maanisä Musharrafin oma tulkinta tämän omasta perustuslaillisesta asemasta.
Maaliskuussa 2007 Musharraf pidätti Chaudhryn virantoimituksesta tämän kieltäydyttyä eroamasta. Chaudhryn väitettiin syyllistyneen lukuisiin väärinkäytöksiin.
The Guardianin mukaan Chaudhry leimattiin ylimieliseksi. Yksi Chaudhryn lukemattomista synneistä oli, että hän oli kuulemma marmattanut matkalla käyttöön saamansa Mercedeksen ikäloppuudesta; toinen se, että hän oli valtion vierasmajalla vuoristossa estänyt jotakuta käyttämästä toilettia.
Musharrafin raju veto käynnisti lakimiesten joukkoliikkeen, joka saavutti ensivoittonsa, kun korkein oikeus määräsi kesällä 2007 Chaudhryn palaamaan virkaansa.
Tultuaan valituksi syksyn 2007 vaaleissa toiselle presidenttikaudelleen Musharraf pyyhkäisi perustuslain syrjään ja julisti maan hätätilaan. Chaudhry reagoi tähän kutsumalla koolle tuomioistuimen, joka kyseenalaistikin Musharrafin toimet. Chaudhry peruutti kollegoineen väliaikaiset perustuslakisäännökset ja kumosi hätätilan. Pakistanissa käytiin melkoista tahtojen taistoa.
Kenraali Musharrafin seuraava veto oli turvautuminen armeijaan. Joukot valtasivat rynnäköllä korkeimman oikeuden, ja Chaudhry sekä seitsemän muuta tuomaria pidätettiin. Chaudhryn tilalle korkeimman oikeuden presidentiksi nimitettiin toinen mies, kuuliaisempi.
Chaudhry, kotiarestilainen
Chaudhry suljettiin kotiarestiin taloonsa. Sisään päästettiin vain ani harvoja.
Koko perhettä koetelleen kotiarestin yksityiskohdista ei tiedetä kaikkea. The Guardian nimesi yhdessä jutussaan 8-vuotiaan, kaiketi kehitysvammaisen Bilaj Chaudhryn Pakistanin ”nuorimmaksi poliittiseksi vangiksi”. Hänen 16-vuotiaan isosiskonsa Palwashan lehden toimittaja sai kiinni kännykästä.
– Istun paraikaa yläkerrassa, ja voin nähdä ikkunastani tiedustelupalvelun miehiä ja poliiseja. Heitä on ehkä ainakin 50, Palwasha kertoi.
Chaudhryn nelilapsisen perheen arvotalo Islamabadin arvokortteleissa on mahtanut olla näky: munalukolla lukittu, piikkilankaesteitä ympärillä – ja kymmenittäin poliiseja. Puhelinyhteydet oli katkaistu ja vedentulokin katkonaista. Isä-Chaudhry salakuljetteli viestejään ulkomaailmaan.
Helmikuussa 2008 Chaudhry kirjoitti avoimen kirjeen Musharrafille. Hän ei antanut missään vaiheessa periksi. Kriisikuukausinaan Chaudhry sai moraalista tukea myös useiden kansainvälisten palkitsemisten muodossa.
Pian poliittiset vallankäyttäjät purkivat kotiarestin, mutta Chaudhrylle ei palautettu hänen virka-asemaansa.
Lokakuussa 2008 Chaudhry marssi korkeimpaan oikeuteen ja pyysi virallisesti saavansa taas ryhtyä hoitamaan korkeimman oikeuden presidentin virkaa. Maaliskuussa 2009 Nawaz Sharif, oppositiojohtaja ja entinen kaksinkertainen pääministeri, ja lakimiesliike lähtivät ratkaisevaan koetokseen. Chaudhryn tukijat järjestivät maaliskuun puolivälissä useampipäiväisen ”pitkän marssin” tehostaakseen vaatimuksiaan Chaudhryn ja hänen kollegojensa tuomarinaseman palauttamiseksi. Pääkaupunkiin Islamabadiin etenevän kulkueen tielle aseteltiin esteitä, mutta turhaan. Pitkän marssin osallistujat onnistuivatkin palauttamaan virkaansa Chaudhryn ja muut syrjään heitetyt tuomarit.
Presidentti Musharrafinkin oli ollut myönnettävä elokuussa 2008, että oli pelannut poliittisen pelinsä loppuun. Hän erosi.
Saiko paha palkkansa, voittiko oikeus?
Tapahtumaketjun lopputuloksella lienee ollut hyvin myönteinen vaikutus Pakistanin lakimieskunnan itsetunnolle.
– Tuomarikunta on ollut aina armeijan B-joukkio. Nyt se ei enää halua olla sitä. Se haluaa olla koko kansan A-porukka, karachilainen lakimies tilitti jo Chaudhry-taiston alkuvaiheissa viikkolehti Timelle.
– Ennen me olimme hampaaton tuomarikunta. Mutta emme ole enää, hänen kollegansa, korkeimman oikeuden jäsen totesi samaisessa Timen haastattelussa.
Mitä Chaundhryn tapaus kertoo Pakistanin oikeusjärjestelmästä, professori Jaakko Hämeen-Anttila Helsingin yliopistosta?
– Pakistan on yksinvaltaisesti hallittu maa, jossa presidentin sana käytännössä ylittää parlamentaariset rakenteet ja oikeusjärjestelmän. Ainoa vastavoima, joka tässä tapauksessa on toiminut, on laaja julkinen vastustus
Pakistanin oikeusjärjestelmä on Hämeen-Anttilan mukaan “teoriassa brittiläisen lainsäädännön ja islamilaisen lain eli sharian risteytys”.
Chaudhry, rohkea mies
– Poikkeuksellisen rohkea, kuvaa Chaudhryä mediasta saamansa vaikutelman perusteella Olli Kivinen, Helsingin Sanomien pitkäaikainen ulkomaantoimittaja ja ulkomaantoimituksen esimies – ja eläkeläisenäkin yhä lehden kolumnisti.
– Tuossa viiteryhmässä olevassa maassa erittäin poikkeuksellista, kokenut tarkkailija Kivinen arvioi Chaudhryn ja lakimiesliikkeen toimintaa.
Oikeuslaitos ei näytä Kivisestä toimivan Pakistanissa yhtä hyvin kuin esimerkiksi Indonesiassa, toisessa suuressa muslimivaltiossa. Toki Pakistanin oikeuslaitos toimii ”olosuhteisiin nähden hyvin”.
– Pakistan on puolidemokratia. Eikä se oikeastaan mikään maakaan ole. Niin kuin Afganistanissa, siellä on heimoja, ja käsitys rajan olemassaolosta on erilainen kuin meillä.
– Oikeuslaitos ja armeija erottavat Pakistanin kaaoksesta, Kivinen toteaa. Hän lisää vielä, että etenkään pohjoiseen Pakistaniin lain koura ei juuri ulotu.
Ulkopuolisen tarkkailijan ei ole helppo päästä näkemään, mitä Pakistanissa todella tapahtuu. Silti Kivinen rohkenee – presidentti Obamankin lausuntoihin viitaten – arvella, että maata uhkaa hajoaminen ja kiihkoislamistien valtaanpääsy.
– Pakistanissa on käynnissä selkeä taistelu sharian kannattajien ja niin sanotun länsimaisen oikeusvaltion kannattajien välillä.
Kivinen lisää vielä, ettei meidän tule sulkea silmiä myöskään siltä, millaista on oikeudenkäyttö joskus vaikkapa Berlusconin Italiassa.
Mitä totesikaan Suomen KKO:n presidentti?
Loikataanpa Pakistanin ylimmästä tuomarista oman maan korkeimman oikeuden presidenttiin Pauliine Koskeloon.
Muistan, miten Koskelo totesi viime vuonna erään lehtimiesjärjestön tilaisuudessa lukevansa paljolti vain ulkomaisia lehtiä. Tuo joistakuista hieman elitistiselle kalskahtava lausahdus on palannut mieleeni penkoessani Chaudhryn tapausta.
Pelkään pahoin, ettei moni suomalainen sanomalehti ole maininnut sanaakaan Chaudhryn ympärille kietoutuneesta merkittävästä tapahtumasarjasta. Eikä ihme, sillä ulkomaantoimittajia alkaa kohta olla vain kaikkein suurimmissa medioissamme.
Suomen ulkomaantoimittajien yhdistys uhkaa tätä menoa kuihtua olemattomiin.
Vähintäänkin eri lehtien ulkomaantoimituksia on yhdistelty. Tai ratkaisua on haettu siitä, että lehti X tuottaa ulkomaansivut alihankintana pienemmilleen. Vastapainoksi lehtien panostukset ulkoasutoimittajiin ovat viime vuosina olleet massiiviset. Artenomit ja muut ulkoasuosaajat ovat rautaa.
Pelkoni on tämä: kun omat – taustointiin ja kommentointiin kykenevät – ulkomaantoimittajat puuttuvat, jäävät Chaudhryn tapauksen kaltaiset vaativat aiheet jatkossa yhä enemmän katveeseen.
Ja meidän kun tulisi kansainvälistyvässä maailmassa tietää yhä enemmän siitä, mitä ulkomailla tapahtuu?
Kirjoittaja väitteli viime syksynä Jyväskylän yliopistossa maamme sanomalehdistön pitkän aikavälin (1771–2000) journalistisesta kehityksestä.
