Carl Axel Setterbergin keskeinen elämäntyö liittyi 3.8.1852 palaneen Vaasan jälleenrakentamiseen. Uusi kaupunki rakennettiin meren rannalle seitsemän kilometrin päähän Klemetsön niemelle. Kaupungin muuttoa koskevan reskriptin keisari Nikolai I antoi 2.2.1854.
Setterberg muutti Suomeen vuonna 1853. Hän sai jo vuoden 1853 alusta vt. Vaasan lääninarkkitehdin viran. Hänen nimityksensä vakinaistettiin vuonna 1855. Vuonna 1854 hänet oli nimitetty myös Vaasan kaupunginarkkitehdiksi.
Setterberg oli syntyisin Bogstan pitäjästä Södermanlandin läänistä Ruotsista. Arkkitehdiksi hän opiskeli vuosina 1834−1840 Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa Tukholmassa. Ennen Vaasaan muuttoaan hän oli toiminut Gävlen kaupungin muurarimestarina ja Gävleborgin lääninrakennusmestarina. Setterberg on merkittävä maamme 1850- ja 1860-lukujen arkkitehtuurin edustaja.
Läänin- ja kaupunginarkkitehtina Setterberg sai laadittavakseen asemakaavan uudelle kaupungille (Nikolainkaupunki). Niin ikään hän sai tehtäväkseen julkisten rakennusten, myös Vaasan uuden hovioikeudentalon (valtion virastotalon) suunnittelun. Hovioikeuden lisäksi samaan rakennukseen sijoitettiin lääninhallitus, lääninrahasto ja lääninmaanmittauskonttori. Keisari Aleksanteri II vahvisti Setterbergin laatimat valtion virastotalon piirustukset Pietarhovissa 6.8.1856.
Senaatti määräsi Setterbergin johtamaan rakennustöitä. Rakennus valmistui vuoden 1862 elokuun alkuun mennessä. Hovioikeus muutti taloonsa elokuun 1. päivänä. Hovioikeus on kuitenkin huomattavasti vanhempi kuin sen nykyinen rakennus. Kuningas Kustaa III perusti kesällä 1775 omasta aloitteestaan hovioikeuden lyhentääkseen alamaistensa oikeudenkäyntimatkoja.
Hovioikeudentalo 1800-luvun puolivälin pyörökaarityyliä
Hovioikeudentalon arkkitehtuurissa esiintyy vaikutteita monista historiallisista tyylisuunnista, ennen kaikkea englantilaisesta Tudor-gotiikasta. Tyylillisesti rakennuksen arkkitehtuuri voidaan sijoittaa 1800-luvun puolivälin saksalaisen ja skandinaavisen arkkitehtuurin kattotermin pyörökaarityylin alle.
Materiaaliksi Setterberg valitsi rappaamattoman punatiilen ottaen huomioon rakennuksen merituulille alttiin sijainnin. Koristeluunkin käytettiin yksinomaan tiiltä. Symmetrinen rakennus on istutettu englantilaistyyliseen vapaamuotoiseksi suunniteltuun puistoon meren rannalle, Hovioikeudenpuistikon päätepisteeksi.
Uusi hovioikeudentalo on Setterbergin Vaasaan suunnittelemista rakennuksista ensimmäinen. Se kuuluu aikansa merkittävimpiin julkisiin arkikäyttöisiin rakennuksiin. Hovioikeudentalo on kaksikerroksinen, ja siinä on lisäksi torni- ja maakerros. Tilaohjelmaltaan se oli varsin laaja.
Alkuaan hovioikeus ja lääninhallitus sijaitsivat toisessa kerroksessa, edellinen pohjois- ja jälkimmäinen eteläosassa. Niiden alapuolella, ensimmäisessä kerroksessa, oli muita läänin virastoja. Vuodesta 1984 alkaen rakennus on ollut kokonaan hovioikeuden käytössä.
Hovioikeudentalo noudattaa varsin selkeää H-pohjakaavaa, jonka rungon muodostavat pitkittäinen keskikäytävä ja poikkiakselissa oleva suuri porrashalli eteisineen. Tilat jakautuvat näin ollen symmetrisesti kerroksittain yhtä suuriin osiin.
Setterberg on luonut rakennuksen ulkoarkkitehtuuriin ilmettä risaliitteja ja niiden yläpuolisia attikoita rajaavilla kahdeksankulmaisilla pienoistorneilla eli turelleilla, jotka kohoavat räystäslinjan yläpuolelle. Ne toimivat myös savupiippuina aina vuoteen 1939 saakka. Pienoistorneilla on saatu niin ikään romanttista ja linnamaista vaikutelmaa.
Rakennuksen horisontaalisuuden korostamiseksi kerroksia jakavat kapeat vaakasuorat profiloidut listat ja ikkunoiden alareunan linjassa polveilevat kuparilla pellitetyt listat.
Pääjulkisivun keskirisaliitin päätteenä on jyhkeä tasalakinen kellotorni näyttämässä aikaa. Julkisivuissa eloisina yksityiskohtina on käytetty lisäksi joitakin tiilestä koristeltuja ornamenttiaiheita. Ikkunat ovat pyörökaariset, niin sanotut strozzi-ikkunat, joita reunustavat yläosassa tiiliset holvimaiset suippokaaret. Pohjakerroksen parittaiset ikkunat päättyvät sen sijaan segmenttikaareen.
Rakennukselle luovat arvokkuutta neljän sisäänkäynnin massiiviset kaksivartiset portaat valurautaisine kaiteineen ja lyhtypylväineen.
Sisätiloja entistetty alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen
Erkki Rintalan mukaan lähestyneiden 200-vuotisjuhlien johdosta hovioikeus teki vuonna 1973 Rakennushallituksen kunnossapito-osastolle esityksen hovioikeuden toimitilojen ja päähallin entisöinnistä. Esitystä varten oli kerätty kaikki saatavilla ollut tieto siitä, minkälaisia vaiheita rakennuksen sisätiloilla oli ollut.
Tietolähteenä käytettiin Mirjam Lehtikannon kirjoituksia, alkuperäisiä piirustuksia, Pohjanmaan museon, Vaasa- ja Ilkka-lehden valokuvia oikeudenkäynneistä ja hovioikeuden omia valokuvakokoelmia. Vaikka hovioikeuden palveluksessa oli tuolloin vielä useita henkilöitä, jotka olivat olleet talossa jo ennen talvisotaa tapahtunutta tilojen modernisointia, muistitietoa ei ollut enää sanottavasti käytettävissä.
Rakennuskonservaattorit Thorvald Lindquist ja Sakari Vuojolainen tutkivat kerätyn aineiston ja antoivat puoltavan lausunnon. Rakennushallituksen diplomi-insinöörit Mauri Pelkkikangas ja Aarre Kijanen tutustuivat tilanteeseen tulemalla paikan päälle hovioikeuteen ja tekivät vierailun päätteeksi päätöksen: hovioikeudentalo kunnostetaan historiallisia arvoja kunnioittavasti.
Mirjam Lehtikannon laatiman hovioikeudentalon rakennushistoriallisen selvityksen mukaan rakennuksen sisätilojen väritys oli alkuaan yleissävyltään vaalea. Pääportaikko, istuntosalit ja förmaakit oli sisustettu edustavimmiksi. Arvokkaimmissa tiloissa seinät oli jaettu peileihin ja marmoroitu liimavärein. Myös jalkalistat ja kaakeliuunien jalat oli marmoroitu.
Rintapaneelit kuuluivat vain istuntosaleihin ja etuhuoneisiin. Niitä korvasi useimmissa huoneissa seinän alaosan poikkeava väritys tai leveämpi jalkapaneeli. Lankkulattiat olivat okrankeltaisia paitsi istuntosaleissa, joissa ne ootrattiin tammiparketin kuvioita muistuttaviksi. Katot listoineen oli kalkittu valkoisiksi. Täysranskalaiset pariovet oli ootrattu tammen värisiksi, samoin ikkunapuitteet.
Porrashallin seinät oli öljymaalattu Kolmårdenin marmoria mukaileviksi, samoin ikkunakomerot. Sivuseinien kentät oli jaettu pilasterein suorakaiteisiin. Työpiirustuksessa nämä kentät oli muutettu kaaripäätteisiksi. Hallin lattiat ja portaat ovat Öölannin kalkkikiveä.
Keskikäytävän seinät jaettiin alkuaan kahteen vyöhykkeeseen. Alempi vyöhyke ja jalkalista maalattiin hiekkakiven väriseksi öljyvärillä. Kaksin verroin korkeamman yläosan Setterberg imitoi punaharmaaseen (roosa) marmorikiveen, jossa oli voimakkaita kalkkijuonteita. Punainen listaviiva erotti vyöhykkeet toisistaan. Suuret hallit ja pääportaikko entistettiin nykyiseen asuunsa vuonna 1976.
Täysistuntosalin vaalean okransävyisiksi marmoroidut seinät jäsenneltiin, kuitenkin toisin kuin päätyhuoneiden, neljäkäsmuuria jäljitteleviin suorakaiteisiin, joita erotti toisistaan kapea viivaus. Rintalan mukaan lähinnä taloudellista syistä alkuperäistä marmorointia ei voitu vuonna 1975 ottaa esiin muuta kuin fragmentein.
Sali palautettiin pääasiallisesti vuosien 1894 ja 1895 uusrenessanssivaikutteiseen asuun. Rintala on esittänyt, että alkuperäinen marmorointi pitäisi ottaa vielä joskus esiin. Myöhemmin plenumsalin lankkulattia on maalattu lasuurityönä mahonkiin ja kuvioitu parketin tapaan.
Alkuaan ikkunaverhot olivat vihreää samettia, valoverhot valkoiset. Plenumsalin arvoa korostivat suurikokoinen Kustaa III:n kokovartalokuva ja Ruotsin vallan ajan presidenttien muotokuvat. Toisen jaoston seinällä oli Aleksanteri I:n muotokuva ja autonomian ajan presidenttien muotokuvat.
Toisen jaoston istuntosalien seinät olivat todennäköisesti alkuaan vihreänharmaat, joskin väri on voinut muuttua ajan kuluessa. Peilipintojen ryhdikkäät suoraviivaiset kehykset oli viritetty sinivihreään ja heleän punaiseen.
Vuonna 1976 istuntosalin seinät entisöitiin vuoden 1862 alkuperäiseen asuun. Katto oli alkuaan valkoinen, se puhdistettiin ja jätettiin vuosien 1894 ja 1895 asuun, samoin kuin pähkinäpuunjuureen ootratut ovet. Alkuperäiset lattialankut ootrattiin uudelleen vuonna 1986 tammeen ja kuvioitiin parketin tapaan.
Kokolattiamatot kavennettiin vain pöytien ja tuolien alle suojaamaan lankkujen maalia. Tämän ”paraatitilan” kaikki 12 metriä pitkät lankut, sahattu Kuortaneen metsistä, ovat alkuperäisiä. Salien välisen odotushuoneen lattiassa on Sienamaan keltaokra, jota Setterberg käytti runsaasti lankkulattioiden peittovärinä.
Rintalan kertoman mukaan, kun täysistuntosalin ja II osaston ja niiden välisen förmaakin tilojen entisöinti oli valmistunut, museoviraston rakennushistorianosaston johtaja Antero Sinisalo ja saman osaston arkkitehti Heikki Havas tulivat tarkastuskäynnille hovioikeuteen. Sinisalo totesi, että tila on historiallisessa mielessä Suomen arvokkain arkikäyttöinen tila, ja esitti muun muassa sen sisustuksen suojelemista. Valitettavasti sisustus ei ole kaikin osin säilynyt moitteettomana. Plenumsalin, ”Ruotsin vallan salin”, päätyseinällä Kustaa III katsoo ulkopolitiikkansa mukaisesti itään, vastakkaisella seinällä autonomian ajan salissa Aleksanteri I katsoo vastaavasti länteen.
Erikoisuutena rakennuksessa on yläkerran keskirungolla olevien käytävien valaisevat kattoikkunat (lanterniini). Lyhtykatto on Suomen virastotalojen ensimmäinen ja siis vanhin. Rakennuksessa oli kaakeliuunit, jotka purettiin vuonna 1939 keskuslämmitykseen siirryttäessä. Purkamista arkkitehti perusteli sillä, että näin saadaan seinäpinnat yhtenäisiksi.
Lääninhallituksen saatua oman virastorakennuksen vuonna 1984 Palosaarelle vapautuneita tiloja ryhdyttiin entisöimään hovioikeutta varten. Esimerkiksi alkuaan lääninhallituksen istuntosalin, nykyisen presidentin työhuoneen seinien marmorointi mukailee Setterbergin kotiseudun Kolmårdenin marmoria. Pinnasta on yli puolet alkuperäistä, muu osa entisöivää uudelleen maalausta. Lattialankut on ootrattu tammeen. Myös suuremman suullisten käsittelyjen istuntohuone, alkuaan maanmittauskonttorin tiloja, on entisöity rakennuksen syntymäajan mukaiseen asuunsa vuosina 1993–1994.
Rakennuksen alkuperäinen kalustus
Muutettaessa Vanhasta Vaasasta uuteen hovioikeudentaloon hovioikeus hankki uusia ajan tyylin mukaisia huonekaluja käyttöönsä. Vanhasta kalustosta katsottiin vain osan olevan enää käyttökelpoista.
Vanhasta Vaasasta siirretyt huonekalut ovat edelleen käytössä pääasiallisesti istuntosaleissa, kuten kullatut presidentinistuimet: varhaiskustavilainen ”kuninkaantuoli” ja empireä edustava ”tsaarinistuin”. Sinisamettinen varhaiskustavilainen istuin oli pontena I jaoston pitkän istuntosalin pöydän päässä ja punainen silkkisamettinen empireistuin toisella jaostolla.
Niin ikään turkulaisen Eric Johan Lönnrothin valmistamat biedermeierpikkutuolit (46 kpl) ovat edelleen arkikäytössä. Vanhan Vaasan hovioikeudentalosta ovat säilyneet myös muun muassa istuntosalien arvokkaat kellot ja ennen kaikkea oikeuden tunnuksia ja Vaasain kuningassuvun lyhdettä esittävät korkokuvat vuodelta 1786.
Uudet kalusteet valmisti vaasalainen puuseppämestari Anders Christian Ekholm. Ekholmilta tilattuun sarjaan kuului muun muassa istuntosalien kalusto, joka käsitti 20 pöytää ja yhtä monta nojatulia sekä 12 pikkutuolia. Pöydät on yhdistetty tappiliitoksin pitkäksi istuntopöydäksi, jota peittää vihreä verka. Ne edustavat lähinnä biedermeieria. Ekholmin istuntosalien uusrokokoonojatuoleja käytettiin ja käytetään edelleen pääasiallisesti jäsenten tuoleina.
Myöhemmin istuntosaleihin on teetetty lisää pöytiä ja nojatuoleja, jotka ovat samanlaiset kuin Ekholmin kalusteet. Vanhan tiedon mukaan myös istuntosalien uusrenessanssia olevat säädöskokoelman hyllykaapit olisivat Ekholmin valmistamat vuodelta 1862. Itsenäisyyssenaatti sai vuonna 1918 hovioikeudelta lainaksi muun muassa Ekholmin pöytiä ja tuoleja.
Ekholmin taidonnäyte on myös nykyisessä presidentin huoneessa oleva mahonkinen uusrokokookalusto, johon kuuluu kaksi sohvaa ja kahdeksan tuolia. Alkuaan kalusto oli päällystetty tummanpunaisella villaisella plyysillä, vuonna 1985 kalusto verhoiltiin sammalenvihreällä mohairplyysillä. Kalustoon kuuluu myös korkea lattiaan saakka ulottuva uusrokokootrymoo.
Hovioikeudentalo on määritelty rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi, ja se on suojeltu valtioneuvoston päätöksellä 4.12.1991 valtion omistamien rakennusten suojelua koskevan 278/65 (nyk. 480/85) asetuksen nojalla. Tämän perusteella sitä koskee myös laki rakennusperinnön suojelemisesta (498/2010).
Hovioikeudentalo on lähes täydellisesti peruskorjattu ja entistetty syntymäajan arkkitehtuuria kunnioittavasti. Työ tapahtui pääasiallisesti 1970- ja 1980-luvuilla. Sisätilojen entistämistä jatkettiin vuosikorjausten yhteydessä aina 1990-luvun loppuun. Ulkoarkkitehtuuri on säilynyt miltei koskemattomana.
Arkkitehti Setterbergin syntymästä tuli 14.8.2012 kuluneeksi 200 vuotta. Hänen tuotantonsa pääkohde, hovioikeudentalo, puolestaan täytti saman elokuun 1. päivänä 150 vuotta. Hovioikeus otti uuden talon käyttöönsä nimittäin 1.8.1862.
Hovioikeus on vaalinut rakennuksensa, irtaimistonsa ja muun esineistönsä ainutlaatuisia historiallisia arvoja kunnioittavasti. Setterbergin kestävän arkkitehtuurin taidokas kädenjälki on säilynyt arvossaan.
Carl Axel Setterberg
Hovioikeuden huoneiston entisöijät 1975 ja 1976. Keskimmäisenä alarivissä hovioikeudenneuvos, nykyinen emerituspresidentti, oik. t. h.c. Erkki Rintala, joka toimi hovioikeuden edustajana kaikissa rakennuksen entistämisvaiheissa. Hän on vaalinut sydämestään väsymättömästi hovioikeuden rakennuksen historiallisten arvojen ja muun kulttuuriperinnön säilyttämistä.
