Jos olisin viimeiset pari vuotta lukenut oikeustieteellistä kirjallisuutta yhtä paljon kuin mitä olen lukenut lääketiedettä, olisin varmasti luokiteltavissa huippujuristiksi. Ottaen myös huomioon aiemmat oikeustieteen opintoni ja kymmenien vuosien kovat kokemukset ammatissa. Olisin ihan oikeasti huippujuristi ilman iltapäivälehtien arviointiperusteita. Eli minun ei tarvitsisi humalassa törmäillä liikenteessä, haistatella konstaapeleille ja heittää heitä omenanraadolla.
Toisaalta olen lääketieteellisiä aikakauslehtiä lukemalla löytänyt itsestäni lähes 276 välittömästi tappavaa tautia ja muutamia satoja lievempiä lintu- ja sikainfluenssan muotoja. Tunnenhan välillä vastustamatonta halua viserrellä ja räpytellä käsiäni, ja oikeussalissa istuskellessa tuntuu joskus kuin istuisin saparon päällä.
Lääketieteellinen osaaminen on oiva lisä asianajajan ammatin tuomaan osaamiseen. Ammattihan on siitä hyvä, kuten työkaverini lehtihaastattelussaan antoi ymmärtää, että se antaa valmiudet vaikka minkälaisten asioitten järjestelyyn, muun muassa asioimiseen viranomaisten ja remonttimiesten kanssa. Ja kuten isävainajaani koskevaan kertausharjoitusarviointiin 1963 harjoitusta johtanut everstiluutnantti kirjoitti: “Käytännön asianajajatyyppi omaten runsaasti havaintoja elämän eri aloilta”.
Käytännön lääketieteen ongelmia olen oppinut jo ratkaisemaan, koska osaan leikata varsin ohuita viipaleita metwurst-pötköstä ja lisäksi olen itse leikannut vasemmasta käsivarrestani hyvälaatuiseksi arvioimani mutta ruman luomen. Siinä ei tarvittu kuin pieni mattoveitsen tapainen ja paikallispuudutukseen pieni pullo Savon Viinaa (sisäisesti nautittuna). Sitä paitsi olen vaihtanut pienenä kahvipakettimerkkejä lapsuudenkaverini, nykyisen plastiikkakirurgin kanssa. Voisinpa siis hyvin pukeutua valkoiseen takkiin ja ripustaa stetoskoopin kaulaani ja lähteä potilaskierrolle, mutta ongelma on siinä, että en osaa esiintyä kuin oikeussalissa.
Ei auta muu kuin tyydyttää lääketieteellinen viettini menemällä oikeuteen valkoisessa takissa avustamaan henkirikoksesta syytettyä asiakastani ja pyytää häntä mielentilatutkimukseen (mitäpä niissä jutuissa usein muutakaan voi asiakkaan hyväksi tehdä). Oikeus suostuu pyyntööni ja ottaen huomioon olemukseni valkoisessa takissa stetoskooppi kaulassa, määrätään samalla myös minut mielentilatutkimukseen. Ihan varmuuden vuoksi. Asiakas taasen “ottaen huomioon syytteen ankaruus ja ilmeinen syyllisyys tekoon”.
Olen Niuvanniemessä, katselen ikkunasta Puijolle, tuttuhan tuo betonitornikin on, kaipaan kuitenkin vanhaa tiilitornia. Ryhdyn kirjoittamaan: “Arvoisa laulukuoro Valkotakit. Kunnioittavasti pyydän tulla huomioonotetuksi harkitessanne kuoronne täydennystä bassosoinnuilla. Muukin voi tulla kyseeseen. Aiemmasta kuorokokemuksestani kerron, että olen ollut Eteläsuomalaisen osakunnan laulajissa vuonna 1966 yhdeksän tuntia. Minut valittiin eräänä yönä Rooman palon vuosijuhlassa kello 03.30 kuoroon ääninäytteeni perusteella, ja kun samaisena päivänä kello 12.30 herättyäni soitin saamaani puhelinnumeroon, ilmoitettiin minulle, että jos minut on hyväksytty kuoroon niin nyt minut on erotettu kuorosta. Mutta arvoisa laulukuoro Valkotakit: Haetanneeko tuo erottamishölöpötys. Kunnioittavasti teidän.”
