Valot pimeyksien reunoilla
Aiempina vuosina perheemme vierailut mökille ovat syksyn edetessä harvenneet. Marraskuinen pimeys ei ole houkutellut, vaan suunnitelmiin ovat nousseet etelän kohteet.
Tänä vuonna pidemmät reissut jäävät väliin – ja löysinkin itseni tuijottelemasta saunaterassilta sysipimeälle mökkijärvelle.
Löysin itseni tuijottelemasta saunaterassilta sysipimeälle mökkijärvelle.
Kuluvan vuoden työmarkkinatkin ovat olleet harmaat. Erityisesti lomautukset ovat koskeneet myös Lakimiesliiton jäseniä, jopa historiallisella tavalla. Tilanteesta kerrotaan lisää Lakimiesten työttömyyskassasta kertovassa jutussa.
Korona on haastanut työelämää myös muutoin. Lakimiesliitto valitsi työssä jaksamisen toimintansa painopisteeksi jo viime vuonna. Ajoitus oli erityisen osuva, kuten Pinnalla-jutusta käy ilmi.
Jaksaminen puhuttelee kaikenikäisiä, mutta erityisesti nuoria. Nuoret ammattilaiset ovat olleet liiton toiminnan toinen painopiste vuonna 2020. Moni työuran alussa oleva kokee vaikuttamiskeinojensa olevan vähissä työtaakkaan liittyen. Samaan aikaan uupumusta kokevat kaikenikäiset ammattilaiset.
Työssä jaksaminen liittyy vahvasti myös ammatti-identiteettiimme – jonka vahvistaminen on niin ikään liiton painopisteitä.
Opinnoista alkaen me juristit olemme tottuneet suorittamaan.
Opinnoista alkaen me juristit olemme tottuneet suorittamaan. Jatkuvasti nopeutuva työelämä on kuitenkin tehnyt oranvanpyörässä juoksemisen vaikeaksi. Mitä nopeammin juokset, sitä kovemmin pyöräkin pyöriin.
Jos vaihtoehtona on vain pyörästä poisloikkaaminen, kyseenalaistamme myös ammatti-identiteettimme. Tätäkö todella haluan?
Lakimiesliiton hallitus esittää valtuuskunnalle marraskuun lopussa, että työssä jaksamisen painotus jatkuisi ensi vuodellekin. Tämä näkyy liiton palvelutarjonnassa ja tapahtumissa. Se näkyy myös Lakimiesuutisten sivuilla.
Kerromme työelämään liittyvistä epäkohdista, mutta myös juristeista ja työyhteisöistä, jotka ovat onnistuneet löytämään onnistuneen tasapainon.
Pääasia on, että hehkua pimeyteen ei tuo vain työpöydän kelmeä lukuvalo.
Korona on opettanut, ettei tuota tasapainoa tarvitse syksylläkään etsiä vain etelänlomilta. Pääasia on, että hehkua pimeyteen ei tuo vain työpöydän kelmeä lukuvalo. Parempi vaihtoehto on vaikkapa mökin saunanpesään repäisty tuli – keskellä syyspimeää hiljaisuutta.
Kirjoittaja on Lakimiesuutisten päätoimittaja, janne.laukkanen@lakimiesliitto.fi, @LaukkanenJanne