Valtakunnansovittelija Esa Lonka ennustaa Liittokohtaisia irtiottoja

Tuore valtakunnansovittelija Esa Lonka uskoo, että edessä on tiukka neuvottelukierros. Monien suurten alojen työehtosopimukset ovat loppumaisillaan, ja työtaistelu-uhkaa pidetään yleisesti todennäköisenä.

– Tänä syksynä edessä on vielä parin kolmen sopimuksen päättymisaika, ja ensi keväänä joka kuukausi päättyy isoja sopimuksia. Ihmettelen, jos työtaisteluihin ei jouduta, Lonka pohtii ennakkoon.

Lonka itse toteaa, että laman ja nykyisen taloustilanteen pitäisi rauhoittaa neuvotteluja ja lieventää järjestöjen vaatimuksia. Toisaalta edellisen neuvottelukierroksen aikaan ei osattu ennakoida nykyistä taloudellista kriisiä, ja osa kysymyksistä jätettiin ratkaistaviksi tälle kierrokselle. Nämä kysymykset aktualisoituvat lähiaikoina.

– On kuitenkin eri asia, miten ne pystytään ratkaisemaan nykyisessä taloustilanteessa. Näitä odotuksia joudutaan purkamaan ala- ja sopimuskohtaisesti ja niistä voi aiheutua ylimääräistä vääntöä.

Lonka uskoo esimerkiksi terveydenhuoltoalan sopimuksen vaikuttavan käytävään kierrokseen.

– Muilla alan järjestöillä on paljon odotuksia. Edellisen kierroksen ratkaisut halutaan nähdä tällä kierroksella laajemmin. Nyt joudutaan katsomaan, onko se mahdollista.

Lonka muistuttaa myös, että huonon taloustilanteen vuoksi yksityinen ja julkinen sektori sekä erityisesti kunta-ala ovat hyvinkin erilaisissa neuvottelutilanteissa. Tämän lisäksi tulopoliittisten kokonaisratkaisujen hautaaminen voi luoda paineita liittokohtaisille irtiotoille.

– On mahdollista, että liittokohtaisia irtiottoja tehdään, ja silloin sovitteluakin tarvittaneen enemmän kuin, jos olisi lähdetty rakentamaan tulopoliittista kokonaisratkaisua, Lonka sanoo.

Valtionhallinnon palvelija

Esa Lonka on tehnyt pitkän työuran työ- ja työsuojelulainsäädännön parissa. Valtionhallinnon palveluksessa hän on ollut käytännössä siitä lähtien, kun hän valmistui oikeustieteellisestä tiedekunnasta 1970-luvun alussa. Työlainsäädännön ja päätoimisen työuran ohella hän on toiminut vuodesta 1987 lähtien piirisovittelijana.

Lonka kertoo kiinnostuneensa työoikeudesta jo opiskeluaikana. Aiheen pariin hänet ohjasivat professorit Kaarlo Sarkko ja Antti Suviranta.

Lonkan mielestä työoikeudesta tekee mielenkiintoisen se, että alue koskettaa lähes kaikkia kansalaisia ainakin jossain elämänvaiheessa. Ala on myös käytännönläheinen, vaikkakin vaikea.

– Valtionhallinnon olen valinnut työmarkkinaosapuolten sijaan, koska olen halunnut toimia neutraalilla maaperällä. Uskon myös, että näin olen pystynyt vaikuttamaan lainsäädäntöön paremmin.

Esa Lonkan mielestä työoikeus on sekä 1970- että 2000-luvulla perusperiaatteiltaan sama, vaikka kaikki suurimmat työoikeuteen kuuluvat lait onkin vuosikymmenten aikana uudistettu.

– Sen sijaan työelämä on muuttunut, ja sen tuomat haasteet ja vaikutukset ovat heijastuneet uuteen lainsäädäntöön. Yksilöllinen työoikeus on silti yhä perusteiltaan sopimusoikeutta, johon kuuluu sosiaa­lisen lainsäädännön piirteitä ja jossa erityisesti heikompaa osapuolta eli työntekijää suojellaan Lonka toteaa.

Piirisovittelijan tehtävässä Lonka toimi myös valtakunnansovittelijan varamiehenä. Siksi nykyinen työtehtävä on hänelle jo osittain tuttu.

– Piirisovittelijalla oli aika ajoin hyvinkin paljon töitä, ja oli erittäin haasteellista hoitaa kahta tehtävää yhtä aikaa. Nyt voin olla päätoiminen sovittelija, mikä mahdollistaa työn hoitamisen paremmin.

Myös tehtävänkuvassa on muutoksia, sillä piirisovittelija hoitaa lähtökohtaisesti omalla alueellaan olevat, työriitalain mukaiset riidat.

– Käytännössä nämä riidat ovat lähinnä yrityskohtaisia kiistoja, joita on muualla kuin pääkaupunkiseudulla erittäin vähän.

Ei uuvutustaktiikkaa

Valtakunnansovittelijan työ muodostuu kolmesta pääalueesta, joista keskeisin on ilmoitettujen työriitojen sovittelu. Sovittelukauden jälkeen tehdään Lonkan sanojen mukaan työehtosopimusten jälkihoitoa. Lisäksi valtakunnansovittelija toimii työmarkkinaosapuolten toimielimissä puheenjohtajana tai muissa tehtävissä.

– Jotta tässä tehtävässä pysyy jollain tavalla ajan tasalla, pitää myös koko ajan seurata työmarkkinoiden kehitystä ja järjestökentässä tapahtuvia muutoksia. Meidän pitää olla perillä siitä, mitä on edessä ja mitkä tekijät mahdollisesti vaikuttavat seuraavaan sopimuskierrokseen.

– Julkisuudessa tästä työstä näkyy vain jäävuoren huippu eli ne työriidat, jotka tulevat soviteltaviksi ja joissa on työnseisausuhka.

Tuoreen valtakunnansovittelijan mukaan sovittelijan tehtävään ei ole koulua. Jokainen sovittelutilanne on aina omanlaisensa, vaikka muodollisesti kaikkia hoidetaan suurin piirtein samalla tavalla.

– Jokaiseen tapaukseen on aina löydettävä oma, yksilöllinen lähestymiskulma. Tilanteeseen vaikuttaa pitkälti myös sovittelijan oma persoona.

– Kun osapuolet eivät ole päässeet sopimukseen keskinäisin neuvotteluin, tilanne ei ratkea vain sillä, että sovittelija istuu pöydän päähän ja osapuolet jatkavat pöydässä entiseen tapaan.

Siksi sovittelija käykin lukuisia kahdenkeskisiä neuvonpitoja sekä palkansaaja- että työnantajapuolen kanssa. Näitä keskusteluja käydään niin kauan, että sovittelijalla on selkeä käsitys siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Tarvittaessa sovittelija voi pyytää ministeriötä siirtämään työnseisauksen alkamista, jos asian hoitaminen sitä vaatii.

Lonka naurahtaakin, että kahdenkeskisten neuvottelujen vuoksi valtakunnansovittelijan toimisto on täynnä erilaisia ja -kokoisia neuvotteluhuoneita. Toisinaan meneillään saattaa olla useita sovittelutilaisuuksia yhtäaikaa, ja kaikki tilat käyvät pieniksi. Tarvittaessa keskusteluja venytetään pitkälle yöhön.

– Kysymys ei ole siitä, että sovittelu olisi eräänlainen maraton ja että se, joka uupuu ensimmäiseksi, häviää kisan. Osapuolilla on hyvinkin tarkkaan tiedossa omat liikkumarajansa, ja sovittelua käydään siltä pohjalta.

Yksinäinen ratsastaja

Myöskään sovintoehdotuksen antamisesta ei Lonkan mukaan ole olemassa valmista reseptiä. Käytännössä sovittelija tunnustelee keskustelujen aikana, minkälaisia elementtejä sovintoesitykseen voisi sisällyttää ja milloin se kannattaa antaa. Joissain tapauksissa sovintoesitys on saattanut olla valmiina jo päiviä, ennen kuin tilanne on ollut otollinen sen esittämiselle. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen työseisauksen aikaan helmikuussa 1998 Lonka oli laatinut sovintoesityksensä hyvissä ajoin, mutta pystyi esittämään sen vasta viikkoa myöhemmin.­­

– Jos olisin antanut esityksen aikaisemmin, sitä ei olisi missään tapauksessa hyväksytty. Minun oli ensin vakuututtava itse siitä, että osapuolet voivat sen hyväksyä.­

Toisinaan on myös tilanteita, joissa sovintoesitystä ei ensimmäisellä kerralla hyväksytä, mutta myöhemmin sama ehdotus menee osapuolille läpi.

– Sovittelijan tehtävä on yksinäistä puuhaa. Viime kädessä tämä itse päättää, antaako ehdotusta vai ei. Tässä toivottavasti on apua aiemmista kokemuksista.

Esa Lonka ei silti myönnä kokevansa epäonnistumisen tunnetta, vaikka sovittelussa ajauduttaisiin työtaisteluun.

– Tiedän, että olen tehnyt asian hoitamisen eteen kaikkeni, mutta se ei ole siinä tilanteessa riittänyt. Silloin pitää vain katsoa eteenpäin ja miettiä, missä vaiheessa tilanne kypsyy. Asiat ratkeavat aina jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, Lonka pohtii.

Kolmijako toimii

Esa Lonka pitää suomalaista sovittelujärjestelmää nykymuodossaan toimivana. Ensin työmarkkinaosapuolet pyrkivät keskenään saamaan aikaan työehtosopimuksensa, ja jos tässä ei onnistuta, tukena on työriitojen sovittelujärjestelmä. Kolmantena elementtinä on työtuomioistuin, joka ratkoo työehtosopimuksen voimassaoloaikana tulevia riitoja.

Sovittelujärjestelmä on Suomessa pakollinen ja tarvittaessa sovittelija voi pyytää virka-apua esimerkiksi poliisilta. Lonka muistelee entisen valtakunnansovittelijan Jorma Reinin tarvittaessa uhkailleen tällä oikeudella.

– Kun joku ei ollut halukas tulemaan sovitteluun, Reini totesi: Ei se haittaa, poliisi hakee sinut paikalle.

Vakiintuneiden työmarkkinajärjestöjen kohdalla tämä ei kuitenkaan ole Lonkan mielestä ongelma.

– Ymmärretään, että sovittelu on osa meidän järjestelmäämme. Sovittelijalla on mahdollisuus tehdä sovintoesitys, mutta osapuolten ei ole sitä pakko hyväksyä. Usein osapuolet tulevatkin tänne nimenomaan hakemaan apua.

Harvoin sovitteluun myöskään tullaan valtakunnansovittelijan pakeille ilman, että tätä olisi etukäteen valaistu asioiden kehittymisestä.

– Aika usein meillä on jo jonkin verran ennakkotuntumaa ongelmasta. Harvoin tilanteet tulevat puun takaa yllätyksenä.

Sen sijaan piirisovittelijan tehtävässä hän on nähnyt sen, että yritys- ja paikallistasolla osapuolet eivät aina ymmärrä sovittelumenetelmää ja sen toimintaideaa.

– Erityisesti tämä koskee työnantajapuolta, jossa on yllättävänkin paljon kokemattomuutta ja ymmärtämättömyyttä. Joskus olen joutunut pitämään luentoja siitä, miten Suomen työlainsäädäntö oikein menee, Lonka toteaa.