Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki:Emämunauksilta olen säästynyt

Kuka?

• Kuusimäki, Matti Jyrki Johannes
• S. 1943, Turku
• OTK 1967
• VT 1970
• OTL 1971
• Poliisiopiston vanh. opett. 1968–1969
• Vaasan HO esitt., KV, apuj., HON 1970–1995
• Helsingin HO HON 1996
• OM kehitysjoht. 1997
• Valtakunnansyyttäjä 1997–
• Puoliso: Raija-Liisa K (os. Weiste), HO-laamanni, eläk.
• Kaksi lasta
• Lempijuoma: ”Vaasaan Jaakkoon” puolukkajuoma entiseltä kotiseudulta
• Mielimuona: hyvin tehty makkarakeitto
• Maukkain mauste: punapippuri graavisiialla
• Hauskin harrastus: Ylläksen ystävyys

Matti Kuusimäki tunnetaan lupsakkana ja värikkäänä miehenä. Hän ei säästele sanojaan, jos sanoja tarvitaan.

Jotkut ovat nähneet Kuusimäessä populistinkin vikaa. Räväkät kriminaalipoliittiset lehtilausunnot virastopäällikkyyden alussa loksauttivat suita auki. ”Rattijuopot pois käräjiltä.” ”Yhdyskuntapalvelu suosii herroja juoppojen kustannuksella.” ”TV-kamerat pois oikeussaleista.” Siinä joitakuita Kuusimäen jyrähdyksiä.

Nyttemmin mies näyttää hieman kesyyntyneen. Kohta kymmenen vuoden kokemus syyttäjälaitoksen nokkamiehenä on opettanut hänelle sen, että joskus vissi vaiteliaisuus on viisautta.

– Yliopistomiehet haluaisivat räätälöidä tuomiot jo liiankin istuviksi. Yhdenvertaisuus unohtuu, Kuusimäki sanoo.

– Sitäkään ei oikein saisi sanoa, että Ruotsin rangaistusjärjestelmä on eri tasoa meikäläiseen verrattuna. Mutta sanonpa kuitenkin. Se on selvästi ankarampi.

Mission impossible?

Valtakunnansyyttäjänvirasto avasi ovensa virallisesti joulukuussa 1997.

– Olemme saaneet pystyyn toimivan organisaation. Tämä porukka koostuu itsenäisistä ja riippumattomista lakimiehistä, lainkäyttäjistä. He eivät ole sielultaan kovinkaan perinteisiä hallintoihmisiä. Ja jos tuon 320 juristin joukon saa toimimaan yhdessä harmonisena organisaationa, se on kyllä vähintäänkin pieni saavutus, Kuusimäki toteaa.

Kuusimäki pitää virastonsa perustamisen lähtöasetelmaa poikkeuksellisen hankalana.

– Albertinkadun johdettavaksi tuli kertaheitolla 71 erikokoista yksikköä eri kolkilta maata ilman minkäänlaista välitasoa. Huh. Monet elinkeinoelämän palveluksessa olevat sanoivat minulle, että eihän tuollaista organisaatiota voi edes olla olemassa tai ainakaan sitä ei voi järjellisesti johtaa.

Tätä nykyä Kuusimäki nukkuu jo yönsä rauhassa.

– Juna kulkee, mutta kevyillä kiskoilla. Joskus meno vielä vähäsen vaappuu, virastopäällikkö kuvailee.

SM ja OM yhteistyöhön!

Valtakunnansyyttäjää närästää meikäläisen oikeudenhoidon pirstaleisuus.

– On pohjoismaisittain poikkeuksellista, että poliisi ja oikeudenhoitoviranomaiset ovat eri ministeriöiden johdettavana. Kun ajattelee nykyajan vaatimusta siitä, että syyttäjän tulee olla mukana hankalimpien rikosjuttujen esitutkinnassa, yhteistyö takkuilee liikaa. Resurssiohjaus on joskus pahasti epäsynkroniassa. Prosessi rikostutkinnasta tuomioon on yhteistyöketju.

– Seuraan kateellisena Ruotsin oikeusministeriön työtä. Siellä oikeusministeri analysoi ja kertoo vuosittain, mitkä satsaukset oikeudenhoidon kokonaisuuteen on tehty. Sellaista katsausta ei ole nähty Suomessa ikinä.

Kenen pitäisi nyt herätä ja tarttua ongelmaan?

– Sisä- ja oikeusministerien tulisi havahtua huomaamaan nykyjaman puutteellisuudet. Muistutettu on. En syytä nyt ketään henkilökohtaisesti. Ministerit vain vaihtuvat, ja asia unohtuu.

Syyttäjien uutta roolia ei aina tajuta

Myös rikosprosessi pantiin uusiksi samaan aikaan syyttäjälaitoksen organisaatiomuutoksen kanssa.

– Syyttäjän asema ja tehtävät ovat mullistuneet uuden rikosoikeudenkäyntilain mukana. Kun tuomarivetoinen inkvisitorinen prosessi muutettiin absoluuttisen akkusatoriseksi eli syyttäjävetoiseksi, sitä ei oikeusministeriön rahapussien äärellä muistettu. Katsotaanpa taas läntiseen naapuriimme. Suomessa tuomioistuinlaitos on resurssoitu jopa paremmin kuin Ruotsissa; syyttäjälaitos puolestaan on meillä saanut korkeintaan puolet siitä, mitä se Ruotsin laskentakaavalla tarvitsisi.

– Ruotsissa on 885 syyttäjää hoitamassa samaa työmäärää – runsasta 60 000 rikosjuttua – kuin Suomessa. Ruotsissa summaarisen prosessin teho pitää käräjäjuttujen määrän näet näin pienenä. Meillä hommat on hoidettava runsaalla 300 syyttäjällä.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa ajetaan sisään myös syyttäjälaitoksessa. Kuusimäki kiihtyy.

– Joku on onnistunut päättelemään, että syyttäjälaitoksesta voidaan saneerata jopa enemmän kuin tuomioistuimista. Tämä on tuskallista aikaa. Oikeusministeriöltä toivoisin asiassa realismia.

Syyttämättäjättämisiä jo liikaa?

Viime vuosien aikana syyttämättäjättämispäätökset ovat lisääntyneet. Tätä nykyä syyte jätetään nostamatta vuosittain yli 20 000 jutussa. Onko se paljon vai vähän? Vievätkö syyttäjät käräjille vain varmoja juttuja?

– Ihmettelin itsekin takavuosina sitä, että etenkin pahoinpitelyjuttuja jätettiin syyttämättä silmiinpistävän paljon ”vähäisyys” -perusteella. Syyttäjästä ei saa tulla tuomaria. Eikä syytekynnys saa olla myöskään liian lähellä tuomitsemiskynnystä, ovathan ne kaksi eri asiaa.

Syyttämättäjättämispäätöksestä voi kannella valtakunnansyyttäjälle.

– Olemme hukkumassa kanteluihin. Niitä on vuosittain yli 500. Noin 10 prosenttia johtaa uuteen syyteharkintaan. Olen antanut valtionsyyttäjille ohjeen, että kanteluita ei tule käsitellä samaan tapaan kuin valituksia. Kantelu ei ole mikään varsinainen muutoksenhakukeino. Jos kantelun kohteena oleva päätös on sietorajan sisällä, sanomme että ”ei aihetta” jatkotoimiin.

Onko syyteharkinnassa liikaa alueellista divergenssiä?

– Esimerkiksi ratkaisutilastot antavat viitteitä tietystä vaihtelusta. Tilastoja olisikin syytä selvittää tarkemmin, vaikkakaan ei niistä kovin suoria päätelmiä voida tehdä. Onhan näet poliiseillakin erilaisia traditioita. Jotkut piirit vievät lähes kaiken syyttäjälle; jotkut toiset taas ”tappavat pikkujutut” itse, jos jutusta ei näytä käräjille olevan.

Linjaratkaisut liki prejudikaatteja

Valtakunnansyyttäjän syyteratkaisut luetaan tarkkaan. Niistä etsitään linjanvetoja, ohjenuoria vastaisen varalle.

– Lakivaliokunta sanoi aikoinaan lausunnossaan, että valtakunnansyyttäjäinstituutiota tulee verrata korkeimpaan oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen tuomioistuinlaitoksen puolella.

– Osaa ratkaisuistamme voi hyvällä syyllä pitää prejudikatiivisina. Omassa piirissämme pyrimme tiedottamaan niistä hyvin ja julkaisemme eri tavoin aina kaikki sellaiset päätökset, joiden toivomme tulevan noteeratuiksi kentällä. Päätöksemmehän eivät sido alisyyttäjiä – kuten eivät tuomioistuinprejudikaatit tuomareitakaan. Mutta järkevä syyttäjä ottaa linjamme huomioon.

Valtakunnansyyttäjänvirasto kouluttaa väkeään ahkerasti. Jokainen syyttäjä on vuosittain ainakin viikon päivät kurssituksessa.

– Eihän tällaista lakimieskööriä voi armeijamaisesti komennella. Mutta positiivisella koulutusohjauksella saa aikaiseksi kaikenlaista hyvää.

Mediasuhteet väliin koetuksella

Matti Kuusimäki joutui etenkin virastonsa alkutaipaleella median hampaisiin tämän tästä. Kipeimmin mieheen sattui Nostokone-juttuun liittyvä arvostelu.

– Julkinen sanahan täysin teurasti minut palstoillaan. Sitten menettelyni pengottiin oikeusasiamiehen kansliassa perin pohjin eikä mitään huomautettavaa löytynyt. Kukaan toimittaja ei kuitenkaan enää jaksanut lukea 70-sivuisen päätöksen perusteluja.

Valtakunnansyyttäjä on pyrkinyt opiskelemaan journalistien ajattelutapoja ihan varta vasten. Niin eriskummalliset ovat joskus julkisen sanan tiet.

– Etenkin Helsingin Sanomat on kasvattanut minua paljon ihmisenä, kantapään kautta.

Tällä haavaa suhteet lehdistöön ovat kunnossa.

– En tosin ymmärrä tänäkään päivänä toimituksellisen etiikan kaikkia piirteitä. En esimerkiksi suostu oikein hyväksymään tilannetta, jossa toimittaja julkaisee joltakin ”syväkurkulta” saamansa salaisen tiedon, vaikka tietää, että tuon tiedon levittämisessä ei saisi hyvän yleisen moraalin mukaan avustaa. Toimittaja kuitenkin siirtää moraalisenkin vastuun luvattomia puhuneelle, vaikka varsinaiset vahingot käytännössä syntyvät vasta toimittajan tekemän julkaisuratkaisun myötä.

Lahjusjutut millimetripeliä

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki sai eräät oikeusoppineet nyrpistelemään neniään tuoreella lahjusrikoskannanotollaan. Kuusimäki selvitteli KELAn pääjohtajan Jorma Huuhtasen ja tämän vaimon saamia oopperalippuja KELAlle palveluja myyvältä kuntoutuslaitokselta.

Syytettä ei noussut. Avainsanontoja syyttämättäjättämisen tueksi olivat ”tehtäviin ei kuulunut hankintojen välitön käsitteleminen”, ”oopperavierailujen tarjoaminen on tavanomaista suhdetoimintaa elinkeinoelämässä” ja ”teko kokonaisuutena arvostellen on vähäinen”.

Pääsevätkö siis riittävän isot tapit näin vastuusta ihan tuosta vain, koska he eivät tee ns. operatiivisia hankintapäätöksiä?

Kuusimäki ei provosoidu.

– Luin sattumalta korkeimmasta oikeudesta juuri tulleen prejudikaatin erään everstiluutnantin lahjusrikkomussyytteestä. Mies sai rangaistukset niin hovioikeudessa kuin korkeimmassa oikeudessakin muun muassa golf-matkoista.

– Ratkaisussa pisti silmääni erityisesti yksi kappale, jossa todettiin, että eri instanssien ylimmän johdon tehtäviin kuuluu monenlaista edustamista. Rikoslaillakaan ei ole ollut tarkoitus rakentaa järjettömiä asetelmia.

– Tiedän asian tästä omasta hommastani. Jos en käy yhtään missään enkä puhu kenenkään kanssa enkä ota missään yhtään kahvikuppia, minusta tulee hetken päästä se tynnyrissä kasvanut tyttö. Olen keskustellut asiasta myös oikeuskansleri Paavo Nikulan kanssa. Jos esimerkiksi Nokia järjestää Båtvikissa ison musiikkitilaisuuden buffet-tarjoiluineen satapäiselle yhteiskunnan vaikuttajajoukolle, olisi se aika erikoista, että sinnekään ei voisi mennä. Siellähän minä teen virastoani ja sen työtä tunnetuksi erityisen tehokkaasti.

Mitkä ovat Matti Kuusimäen nyrkkisäännöt?

– Kyllä täytyy lähteä siitä, että vaikkapa konkreettisia hankintoja tekevä osastopäällikkö ei ole kestityksen suhteen kaikilta osilta samassa asemassa kuin hänen ylin esimiehensä pääjohtaja.