Valtakunnassa syyttäjällä kaikki hyvin?

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen vietti syyttäjänä viime kesänä 30-vuotista ”taiteilijajuhlaansa”. Tuona aikana syyttäjän tehtävät ja sitä koskevat lait ovat muuttuneet sekä aineelliselta osaltaan että menettelytapasäännöksiltään. Kuten hän itse toteaa, ”jäljellä on enää sama asiakasmateriaali”.

Yksi merkittävimmistä syyttäjän rooliin­ vaikuttaneista lakimuutoksista on ROL eli laki oikeudenkäynnistä rikos­asioissa vuodelta 1997: laki muutti rikosjuttujen oikeudenkäyntiprosessin tuomarikeskeisestä syyttäjävetoiseksi. Samana vuonna perustettiin valtakunnansyyttäjän virka ja virasto. Vuotta aiemmin syyttäjien viroista oli tullut kihlakuntauudistuksessa päätoimisia.

– Valtakunnansyyttäjänviraston tehtävänä on johtaa ja kouluttaa syyttäjäkuntaa. Meillä tehtävät päätökset ja annettavat yleiset ohjeet vaikuttavat jokaisen syyttäjän työhön. Vastikään annoimme ohjeet syyttäjäparien ja -ryhmien käytöstä sekä – työtilanteen pakottamana – syytejuttujen kiireellisyyden arvioimisperusteista ja juttujen etusijajärjestyksestä, Nissinen kertoo.

– Kiireellisyyden kääntöpuoli on tietysti se, että ei-kiireelliset jutut joutuvat odottamaan. Syyttäjällä saattaa olla toistasataa juttua odottamassa syyteharkintaa.

Iso kone ei pyöri tehottomalla moottorilla

Yleisellä tasolla ja kansainvälisesti vertaillen Suomella ei ole oikeusturvan suhteen hävettävää, ja myös rikosten selvitysprosentti on korkea. Mutta varsinkin vaativimpien juttujen käsittelyt venyvät usein pitkiksi. Samaan aikaan oikeushallinnon alalta odotetaan 25 miljoonan euron säästöjä vuoteen 2015 mennessä. Käytännössä säästöt tarkoittavat myös henkilöstövähennyksiä; henkilöstökulut ovat 80 prosenttia budjetista.

– Mielestäni suurin rasite ovat ­tarpeettoman raskaat työprosessit sekä erilaiset rakenteelliset hidasteet. ­Esimerkiksi samat henkilöt kuullaan esitutkinnassa ja eri oikeus­asteissa todistelu­tarkoituksessa samoista ­asioista moneen kertaan. Joskus osa käräjä­matkoista osoittautuu turhiksi, kun kaikki vastaajat eivät ole saapuneet paikalle, Nissinen sanoo.

– Syyt ovat paljon syvemmällä ja moninaisempia kuin mitä nähdyillä uudistuksilla on pyritty ratkaisemaan, hän pohtii.

– Resurssien on oltava oikeassa suhteessa työkuormaan ja -prosesseihin nähden. Edeltäjäni Matti Kuusimäki tapasi ilmaista asian sanonnalla ”Mersu ei kulje Mossen moottorilla”.

Toisaalla organisaatio- ja toimitilamuutokset ovat johtaneet siihen, että syyttäjien työtilat ja tuomioistuinten istunnot ovat usein eri paikkakunnilla.

– Ajankäyttö ei ole optimoitua, kun monen syyttäjän ajasta kuluu turhan paljon maantiellä.

Lakiuudistusta punnittava tarkoin

Viime aikoina keskustelua on herättänyt­ syyttäjän rooli esitutkinnassa: uusi ­esitutkintalaki on tulossa voimaan vuoden 2014 alussa. Nykyisen mallin­ mukaan syyttäjä on tutkinnanjohtaja­ vain poliisia koskevissa asioissa, muulloin­ ­tutkinnanjohtajuus kuuluu esi­tutkintaviranomaiselle.

Lakiuudistuksen yhteydessä syyttäjän­ asemaa ja yhteistyövelvoitetta­ on haluttu korostaa nykyisestä, monet haluavat siirtää syyttäjälle koko ­tutkinnanjohtajuuden. Nissinen kritisoi asian ympärillä käytävää keskustelua osin epäanalyyttiseksi ja vaihtoehtoisten mallien tarkastelua puutteelliseksi.

– En lähtisi ottamaan syyttäjälle lisää vastuuta tietämättä varmasti, millä resursseilla lisätehtävät toimeen­pantaisiin. Joka tapauksessa ensin pitäisi purkaa tutkinnanjohtajuus osiin ja analysoida, mitä kaikkea se pitää sisällään. Vasta sen jälkeen voidaan pohtia, mistä tehtävistä ja miten syyttäjän halutaan vastaavan. Jos syyttäjästä tulisi tutkinnanjohtaja, halutaanko meille jatkossa malli, jossa olisi erikseen tutkiva syyttäjä ja syyttävä syyttäjä?

Nissilä toteaa, että valtamedioissa palstatilaa ovat saaneet lähinnä juupas-eipäs-mielipiteet, mutta monipuolinen pohdinta ja vaihtoehtojen punninta on jäänyt liian vähälle.

– Tehokkuuden nimissä ongelmallinen operatiivinen lähtökohta on nykyisin sekin, että syyttäjä ja poliisi kuuluvat tulosohjauksellisesti eri ministeriöiden hallinnonalaan. Toisen työntekijöitä on paha mennä käskemään.

Rikosuutisointia ja median kritiikkiäkin Nissinen pitää toivottuna silloin, kun kyse on menetelmistä ja rakenteista.

– Kissa pitääkin nostaa pöydälle. Tosin meillä on paljon esimerkkejä, joissa rikostutkimusta ja -oikeudenkäyntiä seurataan puhtaasti mässäilymielessä. Aina parempi, jos mukaan saa liitettyä jonkun julkisuuden henkilön.

Virheistä täytyy oppia

Nissinen listaa rikosjutussa tutkinnan­johtajan työhön kuuluvan asianosaisten kanssa käytäviä keskusteluja, pakkokeinopäätöksiä – mukaan lukien mahdolliset salaiset pakkokeinotoimet – ja niiden kirjaamisia eri järjestelmiin, tuomioistuinkäsittelyjä vangitsemisasioissa, tutkintasuunnitelman laadintaa ja päivitystä, ulkoista ja sisäistä viestintää sekä taktista ja teknistä pohdintaa.

Isoimmissa jutuissa suuren osan kokonais­työajasta vie operatiivinen suunnittelu ja työnjohto – tutkinnanjohtajalla ja tutkijoilla on useimmiten samaan aikaan monia juttuja meneillään. Yhteistyömallissa syyttäjä on mukana tutkinnanjohtajan keskustelukumppanina ja konsulttina silloin, kun syyttäjän näkökulma ja osaaminen ovat tarpeen.

– Yhteistyön tarve ja muodot lähtevät siitä, millaisesta rikoksesta on kyse. Esimerkiksi näytöltään selvissä rattijuopumusrikoksissa syytteen esittämisen voisi siirtää esitutkinta­viranomaisen tehtäväksi. Jos syyttäjä osaa ja haluaa tehdä yhteistyötä, pystyy hän vaikuttamaan ­tutkinnan sisältöön ja etenemiseen jokseenkin yhtä paljon kuin tutkinnanjohtajana, Nissinen sanoo.

Hän uskoo oman syyttäjä­kokemuksensa perusteella siihen, että yhteistyö on avain sekä esitutkinnan ­laadulliseen paranemiseen että juttujen läpimenon nopeuttamiseen. Apukeinoja työssä ovat ennalta perehtyminen ja oikein kohdennetut tutkintatoimet.

– En kuitenkaan usko, että meidän pitäisi tyytyä yksisuuntaisesti vertailemaan Suomea­ muihin maihin: jos yhteistyömalli ei ole yleisesti käytetty tapa, se ei tarkoita, että se olisi vaihtoehtona huonompi.

Nissisen mukaan haasteellista laissa on, että se tarjoaa yhteistyölle vain puitteet.

– Henki siihen on puhallettava itse. Se tarkoittaa osapuolien yhteistä tahtotilaa sekä yhtenäisten menetelmien ja käytäntöjen omaksumista. Me olemme tätä silmällä pitäen yhdessä poliisihallituksen kanssa ohjanneet itse käynnistämäämme koulutushanketta esitutkintayhteistyön kehittämiseksi. Jos emme siinä onnistu, vasta sitten on tutkittava muita vaihtoehtoja.

Erityisesti vaikeimpien juttujen yhteyteen Nissinen haluaa rakennettavaksi systemaattisen palautejärjestelmän.

– Hyviä kokemuksia kannattaa hyödyntää ja virheistä oppia. Tärkeintä on, että mitkään epäkohdat eivät jäisi jäytämään osapuolien välille ja siten vaikeuttaisi seuraavia tapauksia.

Syyttöminä soutaneet -joukkueen jäsenenä Nissinen vertaa esitutkintayhteistyötä Sulkavan souduissakin useaan otteeseen testattuun menetelmään.

– Työ on yleensä kovaa, joskus tarvitaan enemmän panoksia vauhtiin, joskus suunnan pitämiseen. Mutta vain yhdessä päästään maaliviivan yli.

Ryhmäytymillä uhkailua vastaan

Nissisen oma kiinnostus rikosoikeutta kohtaan­ heräsi jo opiskeluaikoina: ­Brynolf Honkasalon oppikirjat veivät opiskelijan­ mennessään. Sittemmin Nissinen on työssään­ nauttinut toimenkuvan laaja-alaisuudesta, työn vaihtelevuudesta sekä vaikutus­mahdollisuuksista.

– Haasteellista on ennakoida tämän päivän ratkaisujen vaikutukset tulevaisuuteen. Lisäksi organisaation esimiehenä painaa ­vastuu henkilöstön jaksamisesta, resursseista ja toiminnallisista päätöksistä. Aina päätöksenteko ei ole helppoa, siksikin­ omien perustelujen takana täytyy pystyä ­seisomaan. Itse olen ikävän organisatorisen­ ravintoketjun huipulla: ongelmat rikastuvat edetessään, ja osakseni jää yleensä osallistuminen vain kaikkein hankalimpien asioiden­ ratkomiseen.

Vaativissa jutuissa, kuten esimerkiksi järjestäytynyttä rikollisuutta koskevissa tapauksissa, toimii yleensä syyttäjäpari tai -ryhmä.

– Pyrimme siihen, että työkuorman jakautumisen lisäksi laajemmalla miehityksellä olisi muitakin etuja. Esimerkiksi erilainen uhkailu ei silloin samassa määrin henkilöidy. Ylipäätään otamme kaikenlaisen uhkailun hyvin vakavasti. Jokainen tapaus raportoidaan, analysoidaan ja jatkotoimistamme päätetään sen jälkeen.

Syyttäjälaitos on asettanut tavoitteekseen tulla julkisen sektorin halutuimmaksi oikeudellisen alan työpaikaksi.

– Haluamme meille parhaista parhaat. Tekijältään syyttäjän työ vaatii myös kutsumusta sekä kykyä nähdä asiat asioina. Juttuihin ei pidä lähteä tunnetasolla mukaan, mutta samalla ei pidä kyynistyä. Ajan ilmiönä mainittakoon, että aina tähän asti syyttäjäkunta on ollut miesvaltainen, mutta näinä päivinä vaaka kääntyy naisenemmistön puolelle. Odotan trendin lähivuosina kasvavan entisestään.

Henkilökohtaisesti Nissinen pyrkii jättämään työtehtävät vapaa-ajalla taustalle.

– Siihen auttaa luonto kaikissa muodoissaan. Ja onneksi elämällä on muutenkin tapana jatkaa kulkuaan, Nissinen toteaa.