Valtiosektorin tuottavuusohjelman tavoitteena on julkisen sektorin tehokkuuden lisääminen ja tuottavuuden parantaminen. Hienoja tavoitteita. Todellisuudessa tuottavuusohjelma on kuitenkin henkilöstön vähentämisohjelma, ei muuta. Hallituksen vuosien 2010–2013 kehyspäätöksen mukaan valtion työvoimantarvetta vähennetään vuoteen 2011 mennessä 9 645 henkilötyövuodella ja tämän lisäksi vuoteen 2015 mennessä 4 800 henkilötyövuodella. Budjettiriihestä tuli vielä uusia toimintamäärärahojen vähennyksiä tuottavuustavoitteiden rasitteiden lisäksi.
Valtiohallinnon tehtäviä ei kuitenkaan olla vähentämässä, joten yhä vähemmällä henkilöstöllä pitäisi saada tehtyä kaikki entiset työt ja joukko uusia. Tuottavuus ei ainakaan parane uuvuttamalla henkilöstö työtaakan alle. Eikä se edistä työssä jaksamista tai työurien pitenemistä.
Kaiken lisäksi suuren osan tuottavuusohjelman henkilöstösäästöistä lasketaan syntyvän henkilöstön eläköitymisen kautta. Eläkeikää lähestyvät kiirehtivät pois työmarkkinoilta suorastaan valtiotyönantajan kannustamina, päästen pois kasvavan työtaakan alta ja säästäen työpaikkoja nuoremmille. Samaan aikaan valtiovalta vaatii työurien pidentämistä, jos ei sovulla, niin pakolla. Julistukset ja teot ovat selvässä ristiriidassa keskenään. Vaikuttaa hölmöläisten hommalta.
Myös valtion aluehallinnon uudistuksessa eli ALKU-hankkeessa arvioidaan eläkkeelle jäävien määriä. Eri tahoilla lasketaan, paljonko henkilöstöä jää eläkkeelle hankkeen siirtymäkauden aikana, ja toivotaan, että näin hoituvat esimerkiksi henkilöstön sijoittumispaikkoihin ja mahdollisiin tehtävän muutoksiin sekä tehtävien vähenemiseen liittyvät ongelmat. Tosiasia kuitenkin on, että eläkkeelle jäävien määrä vaihtelee paljonkin ja sattumanvaraisesti eri virastojen välillä. Lopputuloksesta on suunnitelmallisuus kaukana.
ALKU-hankkeessa määräaikaisen henkilöstön epävarma asema näkyy selvästi. Hyvänä puolena voidaan pitää, että hankkeen piirissä olevan määräaikaisen henkilöstön määräaikaisuuksien perusteet ainakin käydään lävitse. Tätä ei tapahdu läheskään kaikkialla valtiosektorilla, vaikka valtion virka- ja työehtosopimuksen liitteessä niin edellytetään tehtävän. Niiden määräaikaisten osalta, joiden palvelussuhde ei jatku uusissa aluehallintoviranomaisissa, palkansaajajärjestöt tulevat tarkasti selvittämään määräaikaisuuksien perusteet. Esimerkiksi projektirahoituksella työskentelyä ei voida aina pitää valtion virkamieslain edellyttämänä perusteena määräaikaisen palvelussuhteen käytölle.
Valtiosektorin neuvottelukierros on käynnistymässä. Valtion pääsopijajärjestöt ovat irtisanoneet kaikki virka- ja työehtosopimukset sekä tarkentavat virka- ja työehtosopimukset päättymään 31.1.2010. Tätä kirjoitettaessa varsinaisia neuvotteluita ei ole vielä aloitettu. Kuten muillakin sektoreilla, kierroksesta odotetaan vaikeaa.
Palkansaajapuoli joutui jo alkusyksystä torjumaan työnantajapuolen esittämät heikennykset nykyisiin sopimuksiin. Huonoa taloudellista tilannetta ei saa kaataa valtion henkilöstön niskaan. Valtiosektorilla palkkakehityksen on oltava vähintään samaa tasoa kuin muillakin sektoreilla ja jo pitkään epäkohtana olleen palkka-epätasapainon korjaamista tulee jatkaa. Valtiosektorin on pystyttävä jatkossakin rekrytoimaan pätevää, osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöä.
Tulevaisuudessa kilpailu työvoimasta tulee kiristymään ja myös valtion on pystyttävä vastaamaan tähän kilpailuun. Palkka ei kuitenkaan ole ainoa tekijä työn houkuttelevuuden lisäämisessä. Työskentelyolosuhteidenkin pitää olla kunnossa.
Produktivitetsprogrammet klämmer åt statssektorn
Syftet med statssektorns produktivitetsprogram är att höja effektiviteten och förbättra produktiviteten inom den offentliga sektorn. Fina mål. Men i själva verket är produktivitetsprogrammet ett personalreduceringsprogram och inget annat. Enligt regeringens rambeslut för åren 2010–2013 ska statens behov av arbetskraft fram till år 2011 minskas med 9 645 årsverken och med ytterligare 4 800 årsverken fram till år 2015. Utöver den påfrestning som produktivitetsmålen innebär medförde budgetmanglingen ytterligare minskningar av omkostnadsanslagen.
Man tänker ändå inte dra ner på statsförvaltningen arbetsuppgifter, vilket alltså betyder att allt det gamla arbetet plus en mängd nytt ska utföras med en allt mindre personalstyrka. Att låta personalen digna under arbetsbördan ökar verkligen inte produktiviteten. Det främjar inte heller arbetshälsan eller ett förlängt arbetsliv.
Till råga på allt räknar man med att en stor del av produktivitetsprogrammets personalinbesparingar uppstår genom att anställda går i pension. De som närmar sig pensionsåldern skyndar sig att, snart sagt direkt uppmuntrade av den statliga arbetsgivaren, lämna arbetsmarknaden, och klarar sig på så sätt undan den ökande arbetsbördan och sparar arbetsplatser för yngre förmågor. Samtidigt kräver statsmakten att folk ska förlänga sin arbetskarriär, om inte godvilligt så med tvång. Ord och handling står i tydlig konflikt. Man kunde tro att Bembölingarna är i farten.
Också inom den statliga regionförvaltningsreformen, dvs. ALKU-projektet, gör man en uppskattning av antalet personer som kommer att gå i pension. På olika håll räknar man ut hur mycket personal som pensioneras under projektets övergångsperiod och hoppas att det ska lösa de eventuella problem som är förenade med till exempel personalens placering och eventuella förändrade respektive minskade arbetsuppgifter. Faktum är dock att antalet personer som går i pension varierar kraftigt och slumpmässigt på olika ämbetsverk. Slutresultatet är långt ifrån rationellt.
De visstidsanställdas svaga position är klart synlig i ALKU-projektet. Som en fördel kan ses att man åtminstone går igenom motiveringarna för de tidsbundna anställningarna för den visstidsanställda personal som berörs av projektet. Detta görs inte på långt när inom alla statliga sektorer, trots att det förutsätts i bilagan till statens tjänstekollektiv- och kollektivavtal. För de visstidsanställda vars tjänsteförhållanden inte fortsätter vid de nya regionförvaltningsmyndigheterna kommer löntagarorganisationerna noggrant att utreda de tidsbestämda anställningarnas grunder. Till exempel kan projektfinansierat arbete inte alltid anses motivera en tidsbunden anställning på det sätt som statstjänstemannalagen förutsätter.
Statssektorns förhandlingsrunda inleds snart. De statliga huvudförhandlingsorganisationerna har sagt upp alla tjänstekollektiv- och kollektivavtal respektive preciserande tjänstekollektiv- och kollektivavtal så att de slutar gälla 31.1.2010. I skrivande stund har inga förhandlingar ännu inletts. Precis som inom de andra sektorerna väntas rundan bli svår.
Löntagarparten tvingades redan i början av hösten slå tillbaka de försämringar av nuvarande avtal som arbetsgivarparten framkastade. Man får inte låta den dåliga ekonomiska situationen gå ut över statens personal. Löneutvecklingen inom statssektorn måste vara minst på samma nivå som inom de övriga sektorerna och man måste fortsätta att korrigeras obalansen i lönerna, som redan länge varit ett missförhållande. Statssektorn måste också framöver kunna rekrytera kompetent, kunnig och motiverad personal.
I framtiden kommer konkurrensen om arbetskraften att hårdna och också staten måste kunna hävda sig i den kampen. Lönen är dock inte den enda faktorn som kan göra ett arbete mera attraktivt. Också arbetsförhållandena måste vara i skick.
