Tullessani 1990-luvun alussa rekisterihallinnon palvelukseen tuli meidän, kuten ilmeisesti muidenkin hallinnonalojen, toimintojen arvioinnissa hokemanomaiseksi tavoitteeksi löysät pois-periaate, jolla tarkoitettiin toimintojen tehostamista periaatteella enemmän ja paremmin samalla työntekijämäärällä. Tavoiteltiin siis todellista tuottavuutta, jota markkinoitiin tulostavoite-periaatteella saatte tuloksen itse käyttöönne. Minäkin pienen yksikkömme johtajana menin mukaan tähän periaatteeseen, ja yksikkömme otti hoidettavakseen perinteisten viranomaistehtävien lisäksi liiketaloudellisia toimintoja, joiden tulot jäivät käytettäväksemme, vaikkakin välillä niiden hoitaminen oli raskasta ja uuvuttavaa. Silti olin vakuuttunut toimintamme myönteisyydestä ja motivoin henkilöstöäkin ahkeroimaan tämän periaatteen puolesta. Yksikkömme olikin laskelmieni mukaan henkilöstön määrä ja alueemme asukaspohja huomioiden selvästi tuottavampi kuin vastaavat yksiköt, jotka eivät harjoittaneet liiketaloudellista palvelua.
No, maailma muuttuu ja arvostukset ja kriteerit myös.
Nyt on otettu askeleita suurten yksikköjen ja organisaatioiden suuntaan. On ikään kuin tultu siihen tulokseen, että suuruus tuottaa tuottavuutta.
En henkilökohtaisesti voi mitenkään ymmärtää, hivenen kustannuslaskentaa teoriassakin opiskelleena, että kun yksiköiden lakkautusperusteeksi otetaan asiakaskäynnit, henkilöstön määrä, henkilöstön poistuma-arvio, etäisyys toiseen yksikköön, toimialueen asukaspohja ja sen kehitys, tuotettavien palvelujen kehittämissuunnitelmat ja toimitilat ja muut kustannukset, nämä rakenteet sinänsä voisivat tuoda mukanaan tuottavuutta. Kun tähänastinen kehitys hallinnollisten alueiden suurentumisen myötä on tuonut hallintoomme vain slaavilaista hitautta yhdistettynä preussilaiseen pikkutarkkuuteen, lopputuloksena on vain yksi hallinnollinen, byrokraattinen, taso lisää ja hallinnollisen työn lisääntyminen.
Hallintoalueiden suurentuminen ja yksiköitten lakkauttaminen merkitsee myös kansalaisnäkökulmasta asiaa tarkastellen valtiovallalta tulevaa viestiä tyyliin voitte kyllä edelleen asua tälläkin paikkakunnalla, mutta teemme elämänne vaikeaksi. Kun esimerkiksi omalta yksikköpaikkakunnaltani mahdollinen maistraattiyksikön lakkauttaminen merkitsisi myös julkisen notaarin palvelujen poistumista paikkakunnalta, tarkoittaa se, että kansalainen joutuu uhraamaan kohtuuttomasti aikaa ja kustannuksiakin saadakseen lähellä olevan toisen maistraattiyksikön tarjoamaa julkisen notaarin palvelua.
Ilmeisesti on niin, että palveluiden säilyttäminen ei ole valtiotyöpaikkojen säilyttämistä, vaan todellista ja oikeaa hajasijoittamista on erityisellä vaivalla ja työllä toteutettu organisaatioiden tai yksikköjen sijoittaminen uudelle hajasijoittamista tarkoittavalle paikkakunnalle.
Pitäisikö kehityksestä sittenkään olla huolissaan? Ilmeisesti ei, koska tavoitteenahan ja julkituotuna päämääränä on kehityksessä ilmaistun mukaisesti palveluiden paraneminen.
Ikääntyvä väestö, joka on myös tottunut asioimaan ja saamaan helposti henkilökohtaista palvelua vaivattomasti ja pienin kustannuksin saatetaan kylläkin tällä kehityslinjalla kohtuuttomaan asemaan valtiotoimintojen paetessa yhä kauemmas ja jo nähdyn ja koetun mukaisesti myös hidastetusti.
Heikki Pasanen
henkikirjoittaja
Etelä-Savon maistraatti, Pieksämäen yksikkö
