Mannerheim-risti perustettiin vuonna 1940 talvisodan päätyttyä. Kunniamerkin saajasta käytetään nimitystä Mannerheim-ristin ritari.
Ensimmäisen luokan Mannerheim-risti annettiin marsalkka Mannerheimille ja kenraali Heinrichsille. Toisen luokan Mannerheim-risti myönnettiin 191 sodassa ansioituneelle.
Osmo Tapio Laakso (1916–2004) oli ainoa lakimies ritarien joukossa. Hänet nimitettiin 19. toukokuuta 1942 toisen luokan Mannerheim-ristin ritariksi. Hän oli 61. ristin saanut ritari.
Osmo Laakso oli päässyt ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta 1935, jonka jälkeen hän suoritti varusmiespalvelun. Reservin luutnantiksi hänet ylennettiin 1940, kapteeniksi 1941 ja majuriksi 1954.
Talvisodassa Laakso toimi tulenjohtajana ja patteriupseerina Karjalan kannaksella. Välirauhan aikana hän toimi suojeluskunnan paikallispäällikkönä.
Rohkea, tarmokas, urhea ja taitava taistelija
Laaksosta tuli Mannerheim-ristin ritari jatkosodassa tekemiensä, suurta rohkeutta vaatineiden tekojensa ansiosta.
Palalahden taistelussa kesällä 1941 Laakso oma-aloitteisesti syöksyi muutaman miehen kanssa monilukuista vihollista vastaan ja erittäin kiihkeässä lähitaistelussa tuhosi koko vihollisosaston.
Säntämässä Laakso kunnostautui kahteen otteeseen. Kun vihollinen eräänä yönä yllättäen hyökkäsi, Laakso muodosti hieman improvisoiden osaston ja johti sen häikäilemättä vastaiskuun, joka sai vihollisen hajaantumaan aamuun mennessä.
Toisella kertaa Laakso oli ajamassa autolla Säntämän tuliasemaansa. Noin sadan vihollisen joukko oli katkaissut tien ja avasi kiivaan tulen autoa kohti. Laakso syöksyi ulos autosta ja ryhtyi vastahyökkäykseen konepistoolilla kaataen useita vihollisia. Konepistoolin mentyä epäkuntoon hän jatkoi taistelua pistoolilla saaden kaksi luotia päähänsä. Lopulta hän menetti tajuntansa. Silloin paikalle saapui tulenjohtue, joka löi vihollisen ja vei Laakson hoitoon.
Urotyöt eivät loppuneet tähän. Kapteeni Laakso havaitsi Syvärillä lokakuussa 1941, että vihollisen puoleiseen metsikköön oli ilmestynyt suorasuuntaustykki. Hän tuhosi sen yhdessä muiden kanssa ja aiheutti myös muuten viholliselle suuria tappioita.
Ylipäällikön perustelut Laakson nimittämiseksi Mannerheim-ristin ritariksi keväällä 1942 päättyvät seuraaviin sanoihin: ”Koko sodan ajan on kapteeni Laakso taistellut esimerkillisellä rohkeudella ja tarmolla toimien aina etummaisimmassa linjassa, osoittaen urheutta, harkintaa ja mitä suurinta taitoa.”
Mutta Laakson sota jatkui edelleen. Hän osallistui vielä lukuisiin taisteluihin jatkosodassa ja haavoittui uudestaan Tuulosjoella kesällä 1944. Patteristonkomentajana hän toimi vuonna 1944.
Takaisin siviiliin ja lakimieheksi
Sodan päätyttyä Laakson oli aika hankkia monen muun sotaveteraanin tavoin ammatti. Olihan Laakso sitä paitsi perheellinen mies, joka oli solminut avioliiton vuonna 1941 opettaja Marjatta Salokankaan kanssa. Perheeseen syntyi vuonna 1958 tytär Tuula Seija Kaarina, joka on valmistunut valtiotieteen maisteriksi. Laakson vävy on varatuomari Juha Isosuo.
Laakso teki opintoja oikeustieteiden parissa valmistuen juristiksi Helsingin yliopistosta toukokuussa 1947 ja varatuomariksi toukokuussa 1950. Pisimpään Laakso toimi Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa: vuosien 1949–1979 mittaan hän työskenteli kaupunginviskaalina, oikeusneuvosmiehenä sekä pormestarina.
Laakson kokemusta hyödynnettiin useissa luottamustoimissa Hämeenlinnassa, kuten kaupunginvaltuustossa sekä lukuisissa lautakunnissa ja johtokunnissa. Hän toimi aktiivisesti myös sotaveteraanijärjestöissä ja paikallisen säästöpankin luottamustoimissa.
Lisäksi Laakso kirjoitti Mannerheim-ristin ritarien säännöt. Hän myös toimi säätiössä useissa luottamustehtävissä, kuten valtuuskunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana.
Laakson tunteneet ovat kertoneet, että hän oli luonteeltaan vaatimaton mies, joka ei tehnyt suurta numeroa itsestään ja sotasaavutuksistaan. Hän halusikin ritariveljien käytännöstä poiketen tulla haudatuksi ilman sotilaallisia kunnianosoituksia.
Jatkosodassa tehdyt, suurta rohkeutta vaatineet teot toivat Osmo Laaksolle Mannerheim-ristin.
