Viime aikoina on muisteltu 1970-luvun nuoriso- erityisesti ylioppilasliikehdintää. Tavoitteena oli tehdä sosialismista realismia Suomessakin. Muistelenpa minäkin, kun otin osaa, tosin taantumuksen toteemina Yrjö Larmolaa siteeratakseni.
Helsingin yliopistossa järjestettiin vallankumouspäivä. Pitämäni lainopin käytännöllisen kurssin luennot sattuivat tuoksi päiväksi. Luentopaikkana oli entisen kruununhakalaisen koulun alasali.
Luentopaikalle saapuessani vahtimestari kertoi, että vallankumous tultaisiin tekemään minunkin kurssillani. Tahtoen auttaa vallankumouksen käytännöllisissä järjestelyissä tiedustelin: Onko yläsali vapaa? On.
Tavoitteena oli tehdä sosialismista realismia Suomessakin
Luennon alkaessa kurssin ”vallankumousvastaava” asettui vierelleni katederin taa ilmoittaen: ”Nyt ei luennoida, pidetään vallankumouskokous!” Kerroin, että se sopii mainiosti. Sitä haluavat menkööt yläsaliin, jonka olen varannut vallankumousta varten. Lainoppia janoavat jäävät alasaliin.
Pulpetista puhui toinen vallankumouksellinen: ”Kokous pidetään täällä.” Hänen vieressään istunut rouva, aikuisopiskelija tarttui puheeseen: ”Minä olen tullut Lahdesta, oppiakseni tekemään perukirjan. Ja haluan sen oppia.” Rouva tehosti, tottuneitten puhujien tapaan, esitystään kädenliikkein niin että se sivusi vallankumouksellisen kasvoja, joilta muistikuvani mukaan alkoi vuotaa verta.
Kaksi vallankumouksellista poistui. Muut oppivat perukirjaa.
PS. Tiedoksi nuoremmalle sukupolvelle: tuon ajan sosialistisen realismin sanastossa taantumus tarkoitti monipuoluevaaleja ja sananvapautta.