Kun Yhdysvallat aloitti World Trade Centerin iskujen jälkeen maailmanlaajuisen kamppailun terrorismia vastaan, asenteet tiukkaa pankkisalaisuutta ja omistusjärjestelyjen epäselvyyksiä vastaan kiristyivät. Tätä seuranneet veroparatiisien korruptiotapaukset ja finanssikriisi havahduttivat myös Euroopan unionin verosuunnittelun ja veronkierron ongelmiin.
– Kun talouskasvu loppui, alkoi verotuotoista olla pulaa. Euroopan komissio on arvioinut, että EU-maat menettävät vuosittain noin 1 000 miljardia euroa veroparatiiseihin, sanoo vero-oikeuden professori Tomi Viitala Aalto-yliopistosta.
OECD, EU ja G20-maat alkoivat suunnitella valtioiden välistä tietojenvaihtoa yhtiöiden ja yksityishenkilöiden sijoituksista veroparatiiseissa. Tämän eteen on tehty paljon töitä.
Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara Elinkeinoelämän keskusliitosta viittaa tuoreeseen OECD:n tilastoon: vuonna 2000 veroparatiiseja oli 38, vuonna 2002 seitsemän ja 2009 ei enää yhtään. Kysymys on Honkavaaran mukaan puhtaasti siitä, että kansainvälisiä tietojenvaihtosopimuksia on solmittu niin paljon.
– Kun tietojen vaihto on käynnistynyt, perinteisiä veroparatiiseja ei enää käytännössä ole, koska suurin osa niin sanotuista veroparatiiseista on allekirjoittanut sopimuksen.
Suomi on solminut kahdenvälisen sopimuksen noin 50 valtion kanssa.
Puurot ja vellit sekaisin
Honkavaaraa harmittaa, että julkisessa keskustelussa veroparatiiseiksi on leimattu myös joitain EU-maita, kuten Luxemburg, Hollanti ja Irlanti.
– Vaikka jollain valtiolla on Suomea alhaisempi verorasitus tai erilainen verojärjestelmä, se ei vielä tee siitä verokeidasta, Honkavaara sanoo.
Myös Viitala haluaa pitäytyä veroparatiisin määrittelyssä tiukasti muiden veroasiantuntijoiden linjassa.
– Verokeidas on suvereeni lainkäyttöalue, jossa liiketoimintaa on mahdollista harjoittaa ilman, että siitä joutuu maksamaan veroa. Yhtiöiden omistus ei ole läpinäkyvää, vaan se pystytään salaamaan, Viitala määrittelee.
Panamakaan ei hänen mukaansa olisi veroparatiisi, jos määritelmä otettaisiin kirjaimellisesti.
– Panaman kanssa on solmittu tietojenvaihtosopimus, mutta käytännössä tietojen vaihto ei toimi, Viitala sanoo.
Ennen kuin täkäläinen verottaja voi pyytää veroparatiisin verottajalta tietoja, se tarvitsee yksilölliset tiedot siitä, kenestä suomalaisesta verovelvollisesta on kysymys. Lisäksi verottajalla pitää olla tietojen tarkastamiseen syy. Syy voi olla vaikkapa epäily ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisestä Suomessa.
– Panaman papereista lähtenyt tietovuoto ei jää viimeiseksi. Vastaavanlaisia vuotoja on ollut aiemminkin ja niitä tulee varmastikin lisää, sanoo johtaja Jari Salokoski Verohallinnosta.
Verohallinnon kannalta tietovuotojen perkaaminen on useimmiten rutiinia, sillä epäily käynnistää aina tarkemman tietojen tarkistuksen. Yhä paremman avoimuuden ansiosta Salokoski uskoo ilmiantojen lisääntyvän ja samalla myös kiinni jäämisen riskin kasvavan.
– Veronkiertomielessä sijoitus paratiisiin on jo tyhmyyttä, Honkavaara sanoo.
Aseet veronkiertoa vastaan
Yhdysvallat tarttui järein asein kansalaistensa veronkiertoon vuonna 2010 ja vaati muita valtioita ilmoittamaan sen verottajalle kansalaistensa ulkomaiset varat. Vastavetona OECD:n aloitteesta kehkeytyi sopimus verotietojen automaattisesta tietojenvaihdosta. Sen on allekirjoittanut tähän mennessä noin 80 valtioita – ei kuitenkaan Yhdysvallat. Panamalla on omalla tahollaan menossa kissa ja hiiri -leikki, kun se vuoron perään sitoutuu tai vetäytyy sopimuksesta ja asettaa muille valtioille ehtoja osallistumisestaan.
Automaattinen tietojenvaihto tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi tiedot suomalaisen sijoittajan pankkitilin saldosta, tuloista ja osingoista tulisivat vuosittain pyytämättä Suomen verottajalle. Kunkin valtion finanssilaitosten on Viitalan mukaan tunnistettava ulkomaiset asiakkaansa riittävän tarkasti. Suomessa tämä ei ole ongelma.
Suurin osa ongelmista ratkeaisi hänen mukaansa, jos järjestelmä toimii niin kuin on sovittu.
– Mutta iso kysymys on, voiko anonymiteetin suojassa eläneiden valtioiden sitoutumiseen luottaa, Viitala pohtii.
OECD selvittääkin parhaillaan, miten tietojenvaihtosopimus on viety eri valtioissa käytäntöön.
Viitala, Honkavaara ja Salokoski ovat yhtä mieltä siitä, että lainsäädäntö on Suomessa varsin hyvällä mallilla, eikä meillä tarvita suuria lainsäädäntömuutoksia.
– Käytännössä meillä on jo toteutettu kaikki tarvittavat lainsäädännölliset toimenpiteet, Honkavaara sanoo.
Suomessa valmistellaan parhaillaan esimerkiksi OECD:n käynnistämää BEPS-hanketta, joka tiivistää ja yhtenäistää valtioiden veropohjia. Hankkeeseen sisältyy 15 toimenpideehdotusta, jotka tulee sisällyttää lainsäädäntöön.
– Hankkeella poistetaan eri valtioiden verosäännösten ristiriitoja, jotta niitä ei pystytä käyttämään verosuunnittelussa hyväksi, Salokoski sanoo.
Sinänsä verosuunnittelu on täysin laillista toimintaa – ja jopa suotavaa niin yhtiön kuin yksityisen sijoittajankin näkökulmasta. Varsinaisiin verorikoksiin voidaan puuttua muun muassa viranomaisvalvonnalla ja tietojenvaihdolla sekä veronkiertoon yleisellä veronkiertosäädöksellä.
– Aina toki löytyy porsaanreikiä, jos joku haluaa kiertää lakia tai on valmis tekemään rikoksen, Viitala sanoo.
Läpinäkyvää sijoittamista
Ylen tekemän selvityksen mukaan Suomen kuusi suurinta eläkevakuuttajaa hallinnoi yli 40 miljardin euron arvosta sijoituksia veroparatiisien kautta. Yhteensä työeläkelaitosten varallisuuden arvoksi on arvioitu noin 180 miljardia euroa. Ulkomaisten sijoitusten osuus tästä summasta on kaikkiaan noin 130 miljardia euroa.
Suurin osa veroparatiisisijoituksista on kiinni rahastoissa, mutta yhtiöllä on myös suoria sijoituksia veroparatiisiyhtiöissä. Suosituimmat kohteet sijaitsevat Irlannissa, Cayman-saarilla ja Luxemburgissa.
Työeläkeyhtiöt ovat Panaman paperijupakan yhteydessä saaneet vettä niskaansa siitä, että ne ylläpitävät veroparatiiseja ja toimivat moraalittomasti. Yhtiöt ovat vastanneet huutoon perustelemalla toimintaansa sillä, että niiden ensisijainen tehtävä ja laissa säädetty velvollisuus on turvata eläkkeet eläkkeensaajille. Yksi osa tuottavuuden arviointia on Honkavaaran mukaan verotehokkuus.
– Jos sijoittaminen rajoittuisi vain tiettyihin maihin tai sijoituskohteisiin, riskit kasvaisivat ja parhaiden tuottojen mahdollisuus pienenisi, sanoo johtava ekonomisti Reijo Vanne Työeläkevakuuttajista.
Veroparatiisisijoitusten avulla voi Vanteen mukaan päästä eroon kahdenkertaisesta verotuksesta.
– Paratiisien rahastot ovat suuren kokonsa vuoksi myös kustannustehokkaita, Vanne toteaa.
Yksityisalojen työeläkesijoittajat ovat tuloverovelvollisia Suomessa ja niiden sijoitustoimintaa valvoo Finanssivalvonta.
**
Väylä bisnekselle
Veroparatiisi on valtio tai alue, jossa verotus on alhainen tai sitä ei ole lainkaan, pankkisalaisuus on tiukka ja sääntely vähäistä. Eräs tunnusmerkki on myös se, että maalla ei ole verotusta koskevia tietojenvaihtosopimuksia muiden valtioiden kanssa.
Veroparatiiseissa on harvoin aitoa liiketoimintaa, vaan se suuntautuu muualle niin sanottuihin offshore-yhtiöihin. Useimmiten nämä valtiot, kuten Panama, Cayman-saaret ja Jersey, ovat luonnonvaroiltaan köyhiä ja hyvin riippuvaisia kansainvälisestä talousjärjestelmästä.
– Nämä valtiot ovat löytäneet anonymiteetistä väylän tehdä bisnestä, kuvaa Tomi Viitala.
Sveitsin ja Luxemburgin kaltaisiin valtioihin on virrannut sijoituksia vuosikymmeniä. Näissä maissa toimii sijoitusammattilaisten huippuja salkunhoitajina, ja rahastojen tuotot ovatkin sen mukaisia. Osaaminen on näiden valtioiden bisnestä.
**
Toiminta veroparatiiseissa on osittain laillista. Miten niiden toiminnasta tehdään kannattamatonta?
Tero Honkavaara: Globaali sopimus toimivasta automaattisesta tietojenvaihdosta on tehokkain tapa estää verojen välttelyä.
Tomi Viitala: Toimiva kansainvälinen tietojenvaihto on avainasemassa, jotta mikään valtio ei saisi kilpailuetua verotietojen salaamisesta. Valtioiden välistä tervettä verokilpailua ei tule estää.
Jari Salokoski: Asiaa on mahdollista edistää lainsäädännöllä, mutta vielä merkittävämpää on painostaa veroparatiisivaltioita poliittisesti noudattamaan luotuja sääntöjä. Mikäli niin sanottu rehellinen toiminta uhkaa vetäytyä veroparatiisivaltioista, niiden on käytännössä pakko muuttaa toimintatapojaan.
Reijo Vanne: Verosäännökset vaihtelevat maasta toiseen. Veroparatiisin maasta tekee se, että sieltä ei käytännössä saada tietoja, jos tulonsaaja itsekin salailee niitä. Tällainen järjestely tai toiminta valtioiden suojeluksessa pitäisi tehdä mahdottomaksi kansainvälisellä yhteisellä aggressiivisella sääntelyllä ja painostuksella.
**
Teksti: Riitta Ekholm
Kuva: Pauli Salmi
