Päivi Tiilikka
• s. 1971 Helsingin maalaiskunta (nyk. Vantaa)
• OTK 1993
• VT 1995
• OTL 2000
• OTT 2007
• Asianajotoimisto Markku Hiekkala, av. lakimies 1992–1993
• Riihimäen KäO, auskultantti 1994–1995
• Helsingin HO, hovioikeudenviskaali 1995–1998
• Suomen Maarakentajien Keskusliitto, lakimies 1998–2003
• Kansainvälisen talousoikeuden instituutti (KATTI), tutkija 2003–
• Nuoret lakimiehet ry, hallituksen jäsen 1995
• Helsingin hovioikeustuomariyhdistyksen sihteeri 1998
• Suomen hovioikeustuomariyhdistyksen sihteeri 1998
• Julkaisuja: Päätoimittajan ja toimittajan vahingonkorvausvastuu (lisensiaattityö) 2000, Sananvapaus ja yksilön suoja (väitöskirja) 2007, Journalistin sananvapaus 2008, lukuisia artikkeleita sananvapaudesta, yksityiselämän ja kunnian suojasta sekä vahingonkorvausvastuusta
• Perhe: Puoliso AA Mikko Tiilikka, kaksi lasta
• Harrastukset: tennis, lentopallo, beach volley ja muu urheilu, lukeminen, musiikki
Sananvapauden ja yksityisyyden rajoja haetaan käräjilläkin yhä useammin. Oikeuskäytännön selkeytymistä vasta odotellaan. Juuri nyt mediataloissa ollaan varpaisillaan.
Mediaoikeuseksperteille on kysyntää.
Pykälöikäämme.
1 luku. Viestintä- ja mediaoikeus – määrittelyä
1 §. Viestintäoikeus. Viestintäoikeus määritellään usein niin, että sen alaan kuuluvat mediaoikeuden lisäksi informaatio-oikeus ja viestinnän infrastruktuuria tarkasteleva teletoimintaoikeus.
2 §. Mediaoikeus. Mediaoikeudessa tarkastellaan joukkoviestintää koskevia oikeudellisia normistoja ja eri oikeudenaloille kuuluvien normistojen leikkauspisteitä joukkoviestinnässä.
Mediaoikeutta voidaan pitää tutkimusnäkökulmana, johon sisältyy uuden oikeudenalan potentiaali.
Mediaoikeutta tarvitaan toimialan juridisen käsitteistön systematisointiin, oikeusperiaatteiden määrittelyyn ja alan peruskysymysten sekä konkreettisten tulkintaongelmien selvittämiseen.
3 §. Mediaoikeuden paikka juridiikan nykykartalla. Rinnastan mediaoikeuden urheiluoikeuteen. Siinä sovelletaan useiden vakiintuneiden oikeudenalojen normeja.
Urheiluoikeudessa on kaivettava esille niin sopimusoikeudellisia, työoikeudellisia kuin rikosoikeudellisiakin säännöksiä.
Viestintä- ja mediaoikeudessa tulkitaan ja sovelletaan vastaavasti esimerkiksi viestintämarkkinalakia, kilpailulainsäädäntöä, vahingonkorvauslakia, rikoslakia, perustuslakia ja ihmisoikeussopimuksia, lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta sekä oikeudenkäyntien julkisuuslakeja.
Viestintä- ja mediaoikeus operoi useiden oikeudenalojen leikkauspisteissä. Sen ydinkysymykset ovat jääneet vakiintuneiden oikeudenalojen marginaaleihin.
4 §. Mediaoikeuden polttavin probleema. Ehkä eniten päänvaivaa aiheuttaa se, että näissä kysymyksissä on aina muistettava Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen luoma oikeuskäytäntö.
Ratkaisuja perusteltaessa joudutaan lähes aina vertailemaan ja punnitsemaan eri suuntaan vetäviä perus- ja ihmisoikeuksia.
Myös Euroopan unionista vyöryy meillekin monenlaisia muutospaineita. Mainonta, markkinointi, sponsorointi, tuotesijoittelu, tietosuoja, henkilötiedot, median keskittyminen – muutamia sektoreita mainitakseni.
Oikeusohjeita riittää.
2 luku. Mediaoikeudenkäynnit
1 §. Tyyppitapaukset. Kunnianloukkausta ja yksityisyyden suojaa koskevat kiistat.
Kunnianloukkausjuttujen määrä on lisääntynyt jatkuvasti. Tavallisesti asia kiteytyy siihen, onko jostakusta henkilöstä esitetty loukkaava, paikkansa pitämätön tieto tai vihjaus.
Hyvin usein kyse on rikosepäilyä koskevasta uutisoinnista. Asianomistajat katsovat, että heidät on leimattu syylliseksi jo epäillyn rikoksen esitutkintavaiheessa. Pelkkä lehtijutun otsikko voi leimata ihmisen syylliseksi, vaikka itse juttu kokonaisuutena tarkastellen olisikin neutraali. Otsikostakin voi tulla rikostuomio.
Yksityiselämän suojaa koskevia oikeudenkäyntejä on huomattavasti vähemmän kuin kunnianloukkaustapauksia. Huomiota herättävää on, että
– pääministeriä lukuun ottamatta – poliitikot eivät meillä ole juurikaan yksityiselämänsä tai kunniansa rajoja käräjillä määrityttäneet.
2 §. Trendit. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on ryhtynyt pitämään yksityiselämän ja maineen suojaa EIS 8 artiklan mukaan suojattavina ihmisoikeuksina. Aikaisemmin niitä pidettiin vain sananvapauden hyväksyttävinä rajoitusperusteina.
Yksityiselämän suoja suhteessa sananvapauteen on vahvistunut EIT:ssa, erityisesti niin sanotun sensaatiojournalismin osalta.
Toisaalta kunnialle käyvien ilmaisujen osalta EIT:n linja vaikuttaa sallivammalta kuin suomalainen oikeuskäytäntö – olemmeko me suomalaiset herkkähipiäisempiä kuin eurooppalainen standardi?
3 luku. Asianajajat ja mediaoikeudenkäynnit
1 §. Hienoa. Raskaan sarjan ammattilainen hallitsee perin pohjin sekä rikoslain yksittäiset normit että alan yleiset tulkintaperiaatteet. Hän tuntee myös sananvapauslainsäädännön ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen praksiksen kuin omat taskunsa.
Supliikinkin täytyy toimia. Kuten oikeudenkäynneissä yleensäkin.
2 §. Ongelmallista. Jos juristi ei ymmärrä sananvapauden merkitystä kansanvaltaisessa yhteiskunnassa, huonosti menee. Esimerkiksi jokin yksittäinen lausuma saattaa muodollisesti täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Lausumat on kuitenkin aina asetettava kontekstiinsa.
Pienenä ongelmana olen havaitsevinani sen, että mediassa julkaistujen juttujen yksittäisillä kohteilla, siis käräjillä asianomistajilla, ei aina ole ollut ehkä parasta mahdollista asianajajaa.
Suuret mediatalot käyttävät kokeneita ja nimekkäitä asianajajia, mutta asianomistajilla ei välttämättä ole yhtä hyvä juristionni. Avustajan ja asiamiehen saaminen voi joskus olla sattuman kauppaa.
4 luku. Syyttäjät ja mediaoikeudenkäynnit
1 §. Hienoa. Luulen, että aikaisemmin syyttäjät hieman karsastivat kunnianloukkausta ja yksityisyyden suojaa koskevia juttuja. Ehkä se johtui niiden harvinaisuudesta. Nehän ovat asianomistajarikoksia. Nyt ajat ovat toiset.
Kärsimyksen korvattavuus on sidottu hyvin vahvasti teon rangaistavuuteen. Asianomistajat voivat olla turvallisin mielin, jos juttua vetää syyttäjä. Jutun rikosprosessuaalinen perusselvitys ja ajaminen on asianomistajan kannalta helppoa ja halpaa.
2 §. Ongelmallista. Kärsimyskorvauksen kytkentä teon rangaistavuuteen saattaa joskus ruokkia ihmisten tutkintapyyntöintoa liiaksikin.
5 luku. Tuomarit ja mediaoikeudenkäynnit
1 §. Hienoa. Uusi juttutyyppi, mediaoikeudenkäynti, otetaan käräjillä yhtä vakavasti kuin mikä muukin juttujen laji. Perusteluissa on ryhdytty suorittamaan aitoa perus- ja ihmisoikeuspunnintaa.
2 §. Ongelmallista. Euroopan ihmisoikeussopimuksen merkitystä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä ei tunneta tarpeeksi hyvin. Joskus punninta eri perusoikeuksien kesken jää näennäiseksi, fraseologisten lausahdusten tasolle.
Ihmisten ammattitaito vaihtelee – jokaisessa ammatissa. Mediajuttuja tulee tuomarin eteen rikosjuttujen kokonaisvirrassa hyvin harvoin.
Yksittäisiä yllätystuomioita tulee, mutta onhan meillä muutoksenhakumahdollisuus.
6 luku. Toimittajat ja juristien mediaoikeus
1 §. Hienoa. Oikeusasioista raportoivat toimittajat ovat tätä nykyä keskimäärin varsin päteviä työssään. Termit – kuten ehdonalainen vapaus ja ehdollinen vankeus – eivät enää mene sekaisin.
Rikosnimikkeetkin alkavat olla hallinnassa.
Rubriikki ”yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen” on eri asia kuin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Yhden n-kirjaimen puuttuminen merkitsee paljon. Rikos on meillä siis tässä tapauksessa tiedon loukkaava levittäminen, tekotapa. Rikoksen rubrisointi on kirjoitettu oikein jo ilahduttavan monessa uutisessa.
2 §. Ongelmallista. Itse kunkin ammattitaidossa on aina terästämisen varaa.
Oikeusjournalismissa on muistettava kertoa kummankin osapuolen kanta. Toimittajia on välillä arvosteltu siitä, että he tukeutuvat raportoinnissaan liikaa poliisin ja syyttäjän näkemyksiin.
Bodom-surmaoikeudenkäynnin yhteydessä järjestettiin jopa nettiäänestys siitä, onko syytetty syyllinen vai ei. Siinä mentiin – ainakin minun mielestäni – liian pitkälle.
Poliisikuulusteluvideoiden esittäminen mediassa on myös problemaattista. Jos kuulusteltava tietää, että nauhat leviävät myöhemmin jopa internetiin kaiken maailman katsottavaksi, niin normaali kuulustelu käy mahdottomaksi. Toimittajat eivät aina ymmärrä, että kaikki julkinen ei ole julkaistavissa.
7 luku. Suomen lainsäädäntö – noin yleensä
1 §. Kiva laki. Perustuslaki. Siinä on jotakin fundamentaalista, perustavanlaatuista, pysyvää ja arvokasta. Perustuslaissa on kaunista ylevyyttä.
2 §. Karmea laki. Auskultointiaikana eteeni tullut lainhuuto- ja kiinnityslainsäädäntö.
8 luku. Juristiksi herääminen
1 §. Lapsuuden unelma-ammatti. Lakimies. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Kirjoitin 8-vuotiaana itselleni kirjeen, jonka sai avata vasta sitten, kun olen aikuinen. Kirjeessä luki ”Sitten on varmaan ihanaa kun olet aikuinen ja tuomari ja olet varmaan kirjoittanut kirjankin”.
Nyt on tosi ihanaa.
2 §. Juridiikan lumo. Enoni, Markku Hiekkala, on asianajaja. Hän kertoi mummolassa aina jännittäviä tarinoita oikeusjutuista, joita hän oli hoitanut joko tuomarina tai asianajajana.
Asianajaja Risto Ryti piti lapsuusaikanani Apu-lehdessä kysymys–vastaus -palstaa. Joka kerta kun menin mummolaan, kipitin suorinta tietä televisiohuoneeseen lukemaan Risto Rytin lakipalstaa.
9 luku. Pienet suuret asiat
1 §. Mielimauste. Merisuola myllystä.
2 §. Herkkuruoka. Sisäfilepihvi.
3 §. Paras juoma. Raikas vesi.
4 §. Kaunein kukka. Lilja.
5 §. Väri ylitse muiden. Vaaleanpunainen.
6 §. Ihailtava kirjailija. Mika Hemmo.
7 §. Sykähdyttävin musiikkikappale. PMMP:n Päiväkoti.
8 §. Elämän tarkoitus. Murheen karkoitus.
9 §. Salainen pahe. Karkin, pullan ja jäätelön syöminen.
10 §. Motto. Haasteet on tehty voitettaviksi.
