Pakina on uhanalainen kirjallisuuden laji (pakinoitsija Bisquit eli Seppo Ahti). Pakinaan kun pitäisi löytää syvästi henkilökohtainen ote ja pienten elämänilmiöiden humoristinen tarkastelutapa. Ja löydäpä sellaista tänä päivänä, kun silmät ja korvat täyteen tuputetaan toinen toisiaan kurjempia uutisia. Vaikka asiat eivät näin hyvin ole olleet koskaan Euroopassa, tokko muuallakaan. Jos äitini eläisi, hänen ei tarvitsisi mennä jonottamaan silakoita Kauppatorille aamulla eikä murehtia valtion ostokuponkien katoamisesta (olin ne heittänyt parvekkeelta alas pätkittyäni Klubi-tupakat pillin ja itse savukkeen välistä ja heittänyt samaa reittiä sitä ennen).
Ettäs vihaankin uutisia, pelottelua taudeista, myrkyllisistä ruuista, putkiremonttien muka-kauhuista, rokotuksista, myrskyistä. Iloa tuottavat lehdissä enää Fingerpori ja Viivi ja Wagner -sarjakuvat. Ja Muumi. Kohta alan puhua vihapuhetta, ja tämä pakina on nyt silkkaa vihakirjoitusta. Ainakin yritän.
Onhan se nimittäin kummallista, että kun haluan rentoutua leppoisan kirjallisuuden parissa, niin minun on turvautuminen sotahistoriaan! Ja mitä vihaamista vihapuheissa on? Suomalaisilla vihan kokemiseen on tottumusta, olihan Isoviha (1710–1721) ja Pikkuviha (1741–1743).
Ja arvatkaapa, kuinka syvästi rikosasianajajana taannoin järkytyin, kun M/S Kiannalla matkasin yli Kiantajärven Kainuun Suomussalmella. Korpikirjailijamme Ilmari Kiannon (1874–1970) piilopirtille Turjanlinnaan. Tuvassa havaitsin uuninpankolla tummanvihreän, peltisen keksilaatikon ja sen kylkeen Kianto oli kirjaillut lauseen "Vihaan roistoja". Niin vihaa huokuvaan kirjoitukseen en sen koommin ole törmännyt.
Vain herraviha, etenkin poliitikkoihin kohdistuessaan, voi olla kamalampaa. Poliitikot ovat kansan edustajikseen valitsemia, viha ja rakkaus osoitetaan vaaleissa, ei möykkäämällä eikä puskan takaa tai muualtakaan ampumalla.
Olen tehnyt oikeuselämän parissa yli 40 vuoden työrupeaman siitä, kun vannoin haastemiehen valan Helsingin kaupungin raastuvanoikeudessa 1967. Toivonpa, että asianajajana saisin ja jaksaisin jatkaa vielä niin kauan, että saisin avustettavakseni oikean vihapuhujan edellyttäen, että tämäkin rikosnimike tungettaisiin lakiimme. Aloittaisin aprikoimalla, onko kyse törkeästä tekomuodosta eli Isostavihasta, vaiko tavallisesta vihasta tai sitten lievästä eli Pikkuvihasta, jatkaisin historiallisella pohdiskelulla ja tällaisilla vastaavilla viha-käsite lepertelyillä. Ja valtion varoista sitten maksettakoon puolustuskulut.
Ettäs olenkin vihainen! Mutta viha lauhtuu, elämähän on leppoisaa ja hyviä asioita täynnänsä. Luen lehdestä päivän uutiset: Piispa liittyi aitatalkoisiin, markkinaväki hymyili kilpaa auringon kanssa, Pajusten mailla saa ampua metson, vene nurin – apu löytyi, villisiat perunannostossa, Ville Savolainen työnsi kuulaa 18.72 alueottelussa (Pielavesi–Keitele-lehti numero 36).
Ei tästä sitten vihapakinaksi kaiketi ollutkaan. Onneksi!
jukka.varviala@pp.inet.fi
