Uskallanko todistaa, jos vaarana on oman ja perheen hengen menettäminen? Pääsenkö sittenkään irti päihteistä ja rikollisesta tavasta elää? Rikollisesta elämäntavasta tai sen välittömästä vaikutuspiiristä eroon pyrkivä henkilö on tiukkojen valintojen edessä.
Rikollisjengin sisäpiirissä todistaja, joka on vuotanut tietoa, on petturi. Vaikenemisen sääntöä rikkonut tietää olevansa koston kohde. Poliisille ja oikeusviranomaisille todistaja sen sijaan saattaa olla puuttuva linkki rikoksen selvittämiseen.
Suomessa tuli maaliskuun alusta voimaan laki todistajansuojeluohjelmasta. Kyse on suojeltavan henkilön henkeä uhkaavan vaaran torjumisesta.
– Henkilötodistelu on vakavissa rikoksissa usein merkittävin keino, joskus jopa ainoa. On tärkeää, että ihmiset uskaltavat kertoa, jos ovat nähneet tai kuulleet jotakin, josta on apua rikoksen selvittämisessä, muistuttaa rikosylitarkastaja Sanna Palo keskusrikospoliisista.
Jo laki velvoittaa todistamaan, jos henkilöllä on oleellista tietoa tutkinnassa olevasta rikoksesta. Oikeusvaltion velvollisuuksiin puolestaan kuuluu suojella henkilöä, joka uskaltaa paljastaa sisäpiiritietoa ja samalla ottaa omaa turvallisuuttaan koskevan riskin yhteiskunnan hyväksi.
– Suurimpaan osaan tapauksia ei sisälly minkäänlaista uhkaa. Vaikka pelko joissain tapauksissa objektiivisesti arvioituna voi olla vähäinen, niin se on sitä tuntevalle totta. Usein keskustelu ja neuvot, miten itse voi edistää turvallisuutta, riittävät, kertoo Palo.
Vakavampia tapauksia varten on käytettävissä järeämpiä keinoja, joilla saadaan turvattua henkilö tilanteen vaatimalla tavalla.
Yksittäiset toimenpiteet tapauskohtaisiksi
Lain valmistellut erityisasiantuntija Elina Immonen sisäministeriöstä kertoo kolmivuotisen hankkeen olleen haastava. Useimmiten lainsäädäntötyössä muokataan vanhaa ja lisätään uusia täydentäviä osia. Tällä kertaa ei ollut pohjana edes täysimääräistä ohjelmaa todistajansuojelusta.
– Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa oli mukana kohta järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta. Tarve lain säätämiselle oli ollut ilmassa jo jonkin aikaa.
Immonen lähti selvittämään ilmiötä ja sen laajuutta tukenaan poikkihallinnollinen ohjausryhmä. Keskusrikospoliisin kanssa käydyt keskustelut auttoivat ymmärtämään, mikä todistajansuojeluohjelman merkitys on käytännössä.
– Lainvalmistelutyö on aika yksinäistä puurtamista valmistelijankammiossa. Asiantuntijoiden kanssa sai peilata ajatuksia ja pohtia esimerkiksi sitä, millä tarkkuudella mistäkin asiasta pitää kirjoittaa laintasoisesti. Lopullinen laki ei sisällä liian tiukkoja raameja, vaan siihen on jätetty joustovaraa tapauskohtaiseen arviointiin, Immonen kertoo.
Mallia Euroopasta
Vaikka asiasta säädettiin lailla vasta nyt, valtiolla ja julkista valtaa käyttävillä viranomaisilla on ollut tähänkin asti velvollisuus suojella henkilöä toisen henkilön taholta kohdistuneelta uhalta. Keskusrikospoliisilla on ollut todistajansuojayksikkö vuodesta 1996.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa todistajansuojeluohjelmasta on säädetty lailla. Sen sijaan muualla Euroopassa laki on pääsääntöisesti olemassa ja perinne muutenkin pidempi. Eri maissa eri asia vaatii lainvoiman – sama asia voidaan toteuttaa hallinnollisen käytännön puitteissa.
– Italiassa sysäyksen laille antoi kahden mafianvastaisen tuomarin, Giovanni Falconen ja Paolo Borsellinon murhat vuonna 1992, Immonen toteaa.
Yhdysvalloissa Witness Protection Programin isänä pidetään tuomari Gerald Shuria, joka yritti taivutella rikoksen nähnyttä henkilöä vuonna 1961 todistamaan New Yorkin mafiaa vastaan. Niin sanottu Marshall Service on ollut käytössä vuodesta 1971, ja sen piirissä on suojeltu yhteensä noin 8 500 uhattua kansalaista ja 9 900 perheenjäsentä.
Raskas ja kallis prosessi
Lakia todistajansuojeluohjelmasta voidaan soveltaa missä tahansa riittävän vakavassa uhkatilanteessa, kun muut keinot eivät enää riitä turvaamaan henkilön henkeä tai terveyttä. Laki ei rajoitu koskemaan vain todistajaa, vaan kysymyksessä voi olla kuka tahansa kuultavana oleva henkilö.
– Tämä on ehdottomasti viimeinen keino, jolla varmistetaan, että uhkaaja ei pääse käsiksi henkilöön, sanoo Immonen.
Esimerkiksi lähestymiskielto ei millään tavalla rajoita suojatun elämää, kun taas todistajansuojeluohjelmassa hänet äärimmäisessä tapauksessa eristetään täysin entisestä elämästä. Lähestymiskiellon rikkomiseen sisältyy rangaistus, ja uhkaaja on aina määriteltävissä oleva henkilö.
Ennen ohjelman aloittamista suojeltavan on osoitettava ymmärtävänsä, mitä todistajansuojelun toteuttaminen käytännössä merkitsee. Hänen on myös kirjallisesti annettava suostumuksensa. Lopuksi poliisi laatii yhdessä suojeltavan kanssa henkilökohtaisen kirjallisen suunnitelman.
Suojeltavan henkilön elämä pyritään säilyttämään mahdollisimman normaalina niin, että hän ei kuitenkaan erottaudu joukosta. Jos hän ei kykene ansiotulollaan hankkimaan elantoansa, valtio maksaa suojeltavalle avustusta.
Ohjelman toteuttaa poliisi yhdessä sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa. Laissa on tarkoin määritelty ohjelman aloittamisesta ja lopettamisesta. Ohjelman aloittamista edeltää tilanteen arviointi: onko uhka riittävä?
– Ohjelma voidaan lopettaa esimerkiksi, jos suojeltava omalla käyttäytymisellään osoittaa piittaamattomuutta omasta turvallisuudestaan, Immonen kertoo.
– Täysimittaisen suojelun toteuttaminen on raskas prosessi suojeltavalle ja kallis viranomaisille. Se voi merkitä myös ulkomaille muuttamista.
Häivytetty identiteetti
Keskusrikospoliisi saa tiedon suojelua tarvitsevasta henkilöstä useimmiten rikostapauksen tutkintajohtajalta. Uhan vakavuuden riittävyydestä päättää keskusrikospoliisin päällikkö.
Lähtökohtaisesti henkilön turvallisuudesta vastaa paikallispoliisi. Jos kevyemmät suojauskeinot, kuten kotien hälytysjärjestelmät, eivät riitä, keskusrikospoliisi päättää, kuinka järeisiin toimenpiteisiin on välttämätöntä ryhtyä.
– Asuinympäristön muutos ja nimen sekä henkilöturvatunnuksen vaihtaminen ovat tyypillisemmät keinot häivyttää henkilö tutusta lähipiiristä ja myös erilaisista rekistereistä. Juuri voimaan tullut laki mahdollistaa nyt myös peiteidentiteetin luomisen, sanoo rikostarkastaja Ari Määttä keskusrikospoliisista.
– Täysimittaiseen todistajansuojeluohjelmaan sitoutuminen rajoittaa ihmisen arkea merkittävästi. Irrottautuminen vanhasta elämästä saattaa kestää pitkäänkin. Tähän pitää osata varautua, Sanna Palo huomauttaa.
Jos saatavilla on riittävästi muuta todistusaineistoa, joissakin tilanteissa tutkinnanjohtaja saattaa jättää todistamisen käyttämättä. Tällaisessa tapauksessa uhka on määritelty hyötyyn nähden liian suureksi.
Sekä Palo että Määttä tietävät, että mahdollisuus päästä ohjelmaan saattaa lisätä pyyntöjä. He korostavat kuitenkin, että jokainen pyyntö käsitellään tapauskohtaisesti. Yhteinen arvio on, että vakavampia uhkatapauksia ilmenee entiseen malliin muutama vuodessa.
Kysymys on lähes aina järjestäytyneestä rikollisuudesta. Kansainvälisten jengien määrä on kasvanut samassa tahdissa kuin rajojen ylittäminen on helpottunut. Varsinkin organisoituneet murtojengit tekevät omaisuuskeikkaa tiheästi ja häipyvät saaliineen maasta. Lista rikoksista on vuodesta toiseen sama: huumekauppa, kiristys, paritus, väkivalta, aseet ja talousrikokset. Motiivina on myös aina sama, raha.
– Resurssit ovat tiukassa, joten on mietittävä tarkkaan, kuka on todella suojelun tarpeessa, sanoo Määttä.
Määttä ja Palo ovat yhtä mieltä siitä, että laki tuli tarpeeseen. Joissakin asioissa tarvitaan nimenomaan uuden lain tuomia mahdollisuuksia, vaikka todistajan suojaamista on tehty ennenkin.Yhteiskunta voittaa joka kerta, kun iso rikosvyyhti saadaan selvitettyä ja todistaja saa todistaa tarvitsematta tuntea pelkoa.
Asianajajaliitto piti lain säätämistä tarpeellisena
– Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksen mukaan valtiolla on aktiivinen toimintavelvoite todistajien suojelemiseksi ja useimmissa muissa Euroopan unionin maissa todistajansuojelua koskeva toiminta on ollut jo pitkään vakiintunutta, kommentoi Suomen Asianajajaliiton lausunnon laatinut asianajaja Antti Pulkkinen Asianajotoimisto Bird & Bird Oy:stä.
– Vaikka lakia oletettavasti tullaan soveltamaan suhteellisen harvoin, sen periaatteellinen merkitys on tärkeä ja se tarjoaa aiemmin puuttuneen suojelukeinon vakavimmissa uhkatilanteissa.
Ensin realisoidaan pelon tunne
”Vakavan uhan alla elävän, mahdollisen todistajan tai asianomistajan osalta on tärkeätä pyrkiä ensiksi realisoimaan henkilön kokema pelon tunne. Tähän käytän erilaisia psykoterapeuttisia apukeinoja.
Tämän jälkeen arvioidaan sitä, mitkä velvollisuudet ja oikeudet henkilö kohtaa mikäli hän toimii juuri viranomaisten haluamalla tavalla, ja toisaalta sitä, mitä tämä tarkoittaa hänelle henkilökohtaisessa elämässä. Lukumäärällisesti tapauksia, joissa ihminen pelkää oikeusprosessin mahdollisia vaikutuksia henkilökohtaiseen elämäänsä on paljon, mutta hyvin vähän on tapauksia, joissa kyseeseen tulee varsinainen todistajansuojelu.”
Psykologi, psykoterapeutti Helinä Häkkänen-Nyholm ja lakimies Jan-Olof Nyholm, PsyJuridica Oy
Laki todistajansuojeluohjelmasta
- Todistajansuojeluohjelman toteuttamisesta vastaa poliisi.
- Ohjelma voidaan aloittaa KRP:n päätöksellä, jos henkilöön kohdistuu vakava hengen tai terveyden uhka.
- Suojeltavan kelpoisuus arvioidaan.
- Ohjelma on vapaaehtoinen, mutta suojeltavan siihen sitouduttava kirjallisesti.
- Suojeltavalle voidaan luoda peitehenkilöllisyys.
- Suojeltava voi halutessaan sanoutua irti ohjelmasta.
Teksti: Riitta Ekholm
