Virkamiehen näkemys vs laki

Julkisuuskiistoissa alkaa olla yhä enemmän päiväni murmelina -meininkiä. Samaa kiistaa tahkotaan kerta toisensa jälkeen, vaikka asiasta olisi jo selkeää oikeuskäytäntöä.

Oma ikiliikkujani koskee julkisuuslain kohtaa, jonka mukaan esitutkintaan liittyvät tiedot ovat lähtökohtaisesti salaisia, kunnes käräjäkäsittely on alkanut tai juttu on sitä ennen päätetty kuopata.

Tämän lainkohdan perusteella viranomaiset salaavat milloin mitäkin asiakirjoja. Aivan erityisesti ne salaavat virkamiesoikeudellisia päätöksiä – eli kansanomaisemmin kurinpitopäätöksiä. Jos virkamies joutuu rikosepäilyjen kohteeksi, hänestä käynnistetään usein virkamiesoikeudellinen menettely. Sen lopputuloksena syntyy päätös, jolla virkamies saatetaan esimerkiksi pidättää virantoimituksesta.

Salaaminen perustuu väärään laintulkintaan.

Moni viranomainen salaa päätöksestä tietoja sen takia, että asia liittyy keskeneräiseen esitutkintaan. Salaaminen perustuu väärään laintulkintaan.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi vuonna 2021 asiasta vuosikirjapäätöksen (KHO:2021:38). Se liittyi Helsingin poliisilaitokselle tekemääni tietopyyntöön, joka koski Jari Aarnion alaisiin kohdistuneita kurinpitopäätöksiä.

KHO painotti siinä, ettei päätöksissä voitu soveltaa esitutkinnan salassapitoa koskevaa julkisuuslain 24 §:n 1 momentin kohtaa 3. Tämä lainkohta koskee vain tiettyjen viranomaisten eli esimerkiksi poliisin ja muiden esitutkintaviranomaisten sekä syyttäjän asiakirjoja. Lisäksi se koskee vain tiettyjä asiakirjoja eli mainituille viranomaisille ”tehtyjä ilmoituksia rikoksesta, esitutkintaa ja syyteharkintaa varten saatuja ja laadittuja asiakirjoja sekä haastehakemusta, haastetta ja siihen annettua vastausta rikosasiassa”.

Pyytämäni asiakirjat eivät siten olleet salaisia, koska kyse ei ollut tällaisista asiakirjoista.

Kun seuraavan kerran selvittelin poliisin kurinpitopäätöksiä, poliisi oli keksinyt sinänsä näppärän tavan kiertää KHO:n linjausta. Salaamista perusteltiin julkisuuslain salassapitovelvoitteilla (22 ja 23 §).

Kun seuraavan kerran selvittelin poliisin kurinpitopäätöksiä, poliisi oli keksinyt sinänsä näppärän tavan kiertää KHO:n linjausta.

Tällä perusteltiin myös kurinpitopäätöksen kohteena olevan virkamiehen henkilöllisyyden salaamista. Riitautin tämän tulkinnan – ja voitin. Ensin voitin yhden kiistan Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa (se koski Oulun poliisilaitosta) ja tänä keväänä kaksi Helsingin hallinto-oikeudessa (ne koskivat Poliisihallitusta ja keskusrikospoliisia). Päätökset ovat lainvoimaisia.

Koska oikeuden rattaat jauhavat hitaasti, ennen tuoreimpia päätöksiä oli ehtinyt ilmaantua uusi kiista, tällä kertaa rajavartiolaitoksen kanssa. Sille ei riittänyt KHO:n vuosikirjapäätös ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös, vaan se salasi kurinpitopäätöksestä sekä virkamiehen nimen että esitutkintaan liittyvät tiedot. Joten taas mentiin. Valitus numero viisi lähti hallinto-oikeuteen.

Toukokuussa tuli vielä uusi tapaus, tällä kertaa HUS-yhtymän kanssa. Toimitin sille tarjottimella (eli sähköpostilla) linkin KHO:n ennakkopäätökseen sekä kolme hallinto-oikeuden päätöstä. Tietoja en saanut, vain kielteisen päätöksen tietopyyntööni. Valitus numero kuusi lähti hallinto-oikeuteen.

Tällä kertaa Hesarin toimitus päätti lähestyä myös toista viranomaista. Teimme asiasta tutkintapyynnön Helsingin poliisille.

Perustuslain 2 § 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Lakia taas tulkitsevat tuomioistuimet.

Mitä pitäisi ajatella, kun mikään määrä tuomioistuimien linjauksia ei saa virkamiestä muuttamaan omaa käsitystään?

Mitä pitäisi ajatella, kun mikään määrä tuomioistuimien linjauksia ei saa virkamiestä muuttamaan omaa käsitystään? Ja millaisessa valtiossa elämme, jos virkamiehen tärkein ohjenuora on oma mielipide eikä laki ja oikeuskäytäntö?

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat susanna.reinboth@hs.fi