Voiko oikeudellisin keinoin korjata menneisyyden vääryyksiä?

Menin lukion jälkeen valtiotieteelliseen tiedekuntaan, koska siellä oli mahdollisuus opiskella laajasti yhteiskuntatieteitä, joista olin hyvin kiinnostunut. Pääaineenani oli poliittinen historia, Stiina Löytömäki muistelee opintojensa alkua.

– Opinnot sinänsä olivat hyvin mielenkiintoisia, mutta käytännössä aika hajanaisia. Poliittinen historia ei myöskään valmistanut mihinkään selkeään ammattiin. Niinpä pyrin ja pääsin vuonna 1996 oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Ajattelin oikeustieteen opintojen täydentävän aikaisempia yhteiskuntatieteen opintojani. Lisäksi oikeustieteellisen tutkinto mahdollistaa selkeään ammattiin valmistumisen, Löytömäki perustelee tiedekunnan vaihtoa.

Mutta ei poliittisen historian opiskelu haitannut tulevaisuuden suunnitelmia. Pikemminkin kävi päinvastoin. Löytömäki osallistui Erasmus-vaihto-opiskeluohjelmaan vuosina 1998–1999. Tällöin hän kartutti osaamistaan molemmissa opiskeluaineissaan. Pariisissa opinahjona oli oikeustieteellinen tiedekunta ja Madridissa poliittisen historian osasto.

Oikeustieteen kandidaatiksi valmistuttuaan Stiina Löytömäki toimi ensin tutkijana projektitehtävissä, kunnes hänelle selvisi, että haluaisi itse asiassa tehdä väitöskirjan. Mitään itsestään selvää aihetta ei noussut esiin.

– Halusin väitöstutkimustani varten aiheen, jossa voisin yhdistää oikeustieteen ja yhteiskuntahistorian. Juttelin aiheesta valtiotieteellisen tiedekunnan poliittisen historian professorin Pauli Kettusen kanssa. Hän ehdotti silloin Ranskassa hyvin ajankohtaista teemaa – Algerian sodan ja kolonialismin uudelleenarviointia tuomioistuimissa, Löytömäki muistelee.

– Aloitin väitöskirjatutkimukseni tekemällä lisensiaatintyön oikeushistorian professorin Jukka Kekkosen projektissa. Halusin jatkaa tätä aihetta väitöskirjaksi asti. Mutta se tarvitsi jatkorahoitusta. Tutkijakollega ehdotti, että hakisin yliopistolliseen Eurooppa-instituuttiin Firenzeen. Kaikilla tuntui olevan siitä pelkästään hyvää sanottavaa. Lähetin sinne hakupaperit keväällä 2004 ja sain kutsun suulliseen haastatteluun. Toukokuussa sain sitten sähköpostia, että tulin valituksi. Suosittelijani professori Martti Koskenniemi toimi myös instituutin ulkopuolisena työnohjaajana.

Onko Suomenkin menneisyydessä uudelleen arvioitavaa?

Väitöskirjatyön ollessa tiiviimmillään tuli oikeusministeriöstä Löytömäelle pyyntö osallistua vastaavanlaiseen selvitystyöhön Suomessa.

– Helmikuussa 2009 OTT Jukka Lindstedt ja minä teimme oikeusministeriön kanssa sopimuksen, jonka mukaan laadimme selvityksen 21.2.1946 sotaan syyllisinä tuomittujen oikeudellisen kohtelun mahdollistaneesta lainsäädännöstä, oikeudenkäynnistä ja tuomioista oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta.

– Luovutimme selvityksen seuraavan vuoden maaliskuussa. Työn aikana näkökulma laajentui niin, että tarkastelun kohteeksi tuli sotasyyllisyysoikeudenkäynti myös kansainvälisen oikeuden kannalta. Kokosimme lisäksi katsauksen Suomen itsenäisyyden ajan eräiden muiden tapahtumien uudelleenarvioinneista. Selvityksen lopussa esiteltiin vaihtoehtoja mahdollisiksi jatkotoimenpiteiksi, Löytömäki kuvailee selvitystyön sisältöä.

Mutta sitten oli kiire takaisin viimeistelemään väitöskirjaa, sillä väitöstilaisuus oli tarkoitus pitää syksyllä 2010.

Oikeus mukana menneisyyden käsittelyssä

– Tarkastelen väitöskirjassani miten nyky-yhteiskunnissa oikeudellisin keinoin tehdään tiliä vaikeaksi koetun menneisyyden kanssa. Lähestyin teemaa Ranskan Vichy-menneisyyden ja Algerian sodan oikeudellisen tilinteon kautta. Väitöskirjassani yhdistyvät yhteiskuntahistoriallinen ja oikeudellinen tutkimus, Löytömäki tiivistää väitöskirjansa sisältöä.

Pariisilainen tuomioistuin oli 25.1.2002 tuominnut entisen kenraali Paul Aussaressesin sekä kaksi Plonin kustantamon kustannustoimittajaa sakkorangaistukseen sotarikosten puolustelemisesta. Muistelmissaan Aussaresses tunnusti kiduttaneensa ja tapattaneensa algerialaisia itsenäisyystaistelijoita Algerian sodan aikana ja vakuutti, että teot olivat tehokas ja laillinen ase taistelussa Algerian itsenäisyyspyrkimyksiä vastaan. Rikokset itsessään ovat kauan sitten vanhentuneet, ja lisäksi Algerian sodan aikana tehtyjä rikoksia suojaavat sodan jälkeiset armahduslait.

Näin ollen tuomiota ei langetettu hänen Algerian sodan aikaisista teoista vaan sen johdosta, mitä niistä oli kirjoitettu. Siinä oli lähtökohta Löytömäen väitöskirjalle, joka laajeni kattamaan menneitä vääryyksiä ja niiden sovittamista yleensä.

– Toisen maailmansodan tapahtumia käsitellään edelleen ympäri Eurooppaa muun muassa anteeksipyyntöjen, oikeudenkäyntien ja erilaisten korvausvaateiden kautta. Myös muut historialliset tapahtumat ovat johtaneet oikeudelliseen jälkipuintiin viime vuosina, kuten kommunismin aika entisissä itäblokin valtioissa tai Francon aika Espanjassa. Erilaisia vaateita yhdistää se, että valtion katsotaan toimineen epäoikeudenmukaisella tavalla tiettyjä yksilöitä tai kansalaisryhmiä vastaan, ja valtiota tai sen edustajia vaaditaan teoista oikeudelliseen vastuuseen. Selvitettävien vanhojen vääryyksien kirjo tuntuu laajenevan ja odotukset vääryyksien selvittämiseksi kasvavan, Stiina Löytömäki selvittää väitöstutkimuksensa viitekehystä.

– Menneisyyttä käsitellään paljolti historiatieteiden ja julkisen keskustelun piirissä, mutta yhä enenevässä määrin oikeus on valjastettu mukaan prosessiin. Kiinnostavaa näin oikeustieteilijänä onkin lisääntynyt pyrkimys oikeuden, lähinnä oikeudenkäyntien, käyttäminen menneiden vääryyksien oikaisemisen tai sorrettujen kansanryhmien muistin esiintuomisen välineenä.

Parhaillaan Stiina Löytömäki on Lontoossa, jossa hän työstää väitöskirjastaan kirjaa kansainväliselle kustantajalle. Tarkoitus on myös kirjoittaa kansainvälisiä artikkelijulkaisuja väitöskirjan pohjalta.

– Olen sopinut tutkijavierailusta University of Londoniin kuuluvan Birkbeck Law Schoolin kanssa täksi kevääksi. Jatkossa haluaisinkin vielä toimia tutkijana jonkun aikaa. Toisaalta mielelläni tekisin jossain vaiheessa oikeustieteellistä koulutustani vastaavia töitä myös yliopiston ulkopuolella. Esimerkiksi työskentely oikeus-ministeriössä saattaisi kiinnostaa, Löytömäki hahmottelee sitä, mitä hän aikoo tehdä "isona".

Vireä akateeminen yhteisö Firenzessä

Yliopistollinen Eurooppa-instituutti (European University Institute, EUI) on EU-maiden ylläpitämä tieteellisen jatkokoulutuksen laitos. EUI järjestää tutkijankoulutusta sekä tarjoaa tutkimusapurahoja väitelleille tutkijoille. Instituutti toimii Firenzessä, Italiassa. Instituutti on levittäytynyt Fiesolin kukkuloille neljääntoista eri paikkaan. Useimmat niistä ovat vanhoja historiallisia rakennuksia.

Toimintaa jo 35 vuotta

Yliopistollinen Eurooppa-instituutti perustettiin vuonna 1972. Perustajina olivat EY:n kuusi alkuperäistä perustajajäsenmaata. Ovensa instituutti avasi ensimmäisille tutkijoille vuonna 1976. Instituutissa toimii neljä osastoa: historia ja kulttuuri, taloustiede,

oikeustiede sekä valtio- ja yhteiskuntatieteet. Sen jälkeen opiskelijapohja on laajentunut kattamaan myös EU:n uusien jäsenmaiden kansalaisia sekä sen ulkopuolisia maita kuten Sveitsi, Norja ja Turkki sekä Välimeren ja Latinalaisen Amerikan maita.

Perustajamaiden pyrkimyksenä oli yliopistollisen instituutin avulla edistää yhteistyötä ja tiedon lisäämistä aloilla, jotka ovat erityisen tärkeitä Euroopan ja erityisesti sen kulttuurin, historian, lainsäädännön, talouden ja toimielinten kehittämiselle.

Perustamissopimuksen mukaan instituutin päämääränä on toiminnallaan myötävaikuttaa monipuolisesti korkeamman opetuksen ja tutkimuksen alalla Euroopan kulttuuri- ja tiedeperinnön kehittymiseen kokonaisuudessaan. Sen tehtävät koskevat myös niitä suuria liikkeitä ja toimielimiä, jotka ovat osa Euroopan historiaa ja kehitystä. Tehtävissä otetaan huomioon yhteydet Euroopan ulkopuolisiin kulttuureihin.

Suomalaisia oikeustieteilijöitä opiskelijoista professoriin

Nelivuotisen tutkijakoulutusohjelman opetuskielenä on yleensä englanti, joissakin ohjelmissa ranska. Vuosittain yli sata tutkijaa puolustaa väitöskirjaansa instituutissa. Suomesta EUI:n koulutusohjelmiin on valittu vuosittain yhdestä neljään opiskelijaa.

Yhteensä 12 suomalaista on väitellyt EUI:n oikeustieteellisestä osastosta. Heistä ensimmäinen vuonna 1999 ja toistaiseksi viimeinen helmikuussa 2011. Parhaillaan instituutissa valmistelee väitöskirjaansa yksi Suomen kansalainen.

Jo väitelleille tutkijoille EUI tarjoaa myös mahdollisuuden jatkotutkimuksiin niin sanottujen Fellow-ohjelmien puitteissa. Tätä mahdollisuutta on hyödyntänyt kolme suomalaista oikeustieteen tutkijaa.

EUI:n oikeustieteellisessä osastossa on tällä hetkellä 16 professoria, jotka yleensä on nimitetty kahdeksaksi vuodeksi. Suomalainen Martin Scheinin nimitettiin vuonna 2007 ensimmäisenä suomalaisena EUI:n professoriksi. Työnsä EUI:n kansainvälisen oikeuden professorina hän aloitti vuonna 2008.

– EUI:n professorin työ poikkeaa suomalaisen yliopiston arjesta lähinnä siinä, että väitöskirjojen ohjaus on professorin päätyö eikä kaiken muun päälle tuleva lisätehtävä. EUI on myös äärimmäisen vireä akateeminen yhteisö, jossa liki päivittäin järjestetään jokin kiinnostava konferenssi, Scheinin kuvailee nykyistä työtään.

EUI:n väitöstilaisuus on Martin Scheininin mukaan vähemmän muodollinen kuin Suomessa: neljän professorin raati keskustelee melko vapaamuotoisesti väittelijän kanssa puolentoista tunnin ajan, mikä ei kuitenkaan tarkoita laadusta tinkimistä.