Ensimmäinen suomalainen Lakimiesmatrikkeli julkaistiin vuonna 1879. Pieni, vaatimaton vihko oli nimeltään Finlands jurister år 1879. Biografiska anteckningar af K.F.J. Schauman. Sekreterare vid Statitiska Byrån.
Aika ennen matrikkeleita
Miksi matrikkeli julkaistiin vasta ja juuri tuolloin? Eräs syy on ilman muuta juristikunnan pienuus. Kaikki tunsivat toisensa.
Suomalaisen lakimieskunnan alkupisteenä voidaan pitää vuotta 1640, jolloin perustettiin Kuninkaallinen Turun Akatemia ja käynnistettiin järjestelmällinen lakimieskoulutus Suomessa. Taustalla oli muun muassa Turun hovioikeuden perustaminen vuonna 1623.
Toinen suuri mullistus suomalaisessa lakimieskunnassa koettiin vuonna 1809, kun Suomi siirtyi Ruotsin vallasta Venäjän keisarikunnan alamaisuuteen. Tukholmaan jääneen hallintokoneiston sijaan perustettiin Suomen suuriruhtinaskunnalle oma hallintokoneisto, joka tarvitsi juristeja. Lakimiesten virkamonopolin takasi 3.11.1817 julkaistu keisarillinen asetus.
Ensimmäisen Lakimiesmatrikkelin tarve syntyi kuitenkin vasta paljon näitä tapahtumia myöhemmin.
Häviö Krimin sodassa (1853–1856) aiheutti Venäjällä sisäisen kriisin, jonka vuoksi maassa aloitettiin mittava taloudellinen ja yhteiskunnallinen uudistusohjelma. Uudeksi keisariksi maaliskuussa 1855 valittu Aleksanteri II muun muassa poisti Venäjältä maaorjuuden, erotti toimeenpano- ja tuomiovallan toisistaan sekä uudisti kunnallispolitiikkaa.
Suomessa alettiin vuodesta 1863 järjestää säännönmukaisesti valtiopäiviä. Edelliset olivat olleet Porvoon maapäivät 1809. Valtiopäivillä käynnistynyt lainsäädäntötyö toi juristeille kysyntää ja loi ammatillisia kehitystarpeita ja -paineita.
Ensimmäinen juristikokous pontimena
Ensimmäinen suomalainen lakimiesyhdistys, Juridiska föreningen i Finland, perustettiin vuonna 1856. Sen säännöt hyväksyttiin 1862, jota pidetään yhdistyksen virallisena perustamisvuotena. Yhdistyksen 150-vuotisjuhlista kerrotaan tämän lehden sivulla 36.
Yhdistys järjesti vuonna 1879 ensimmäisen yleisen juristikokouksen (Allmänna juristmötet), jota voitaneen pitää nykyisen Lakimiespäivän esi-isänä. Kokousta varten haluttiin julkaista luettelo silloisista juristeista – tosin matrikkeli valmistui hieman kokouksen jälkeen.
Ensimmäisessä matrikkelissa ei sen kummemmin selitetä julkaisemisen syitä. Sen seuraajassa, Finlands Juristkår 1898 -matrikkelissa, on tarvetta perusteltu erilaisten virastojen, laitosten ja yksityisten henkilöiden tarpeella saada tietoja maan tuomarikunnasta (”– –till nägon del fylla ett såväl å embetsverk och allmänna inrättningar som hos enskilda personer ofta förekommande behof af uplysningar om landets domarekår.”).
Eniten tietoa tutkinnoista
Mitä sitten ensimmäinen lakimiesmatrikkeli kertoo Suomen juristikunnasta vuonna 1879? Ensinnäkin juristiksi katsottiin henkilö, joka oli suorittanut ”tuomarin tutkinnon” (domare-examen). Tutkinnon nimestä käytettiin matrikkelissa monta muutakin nimikettä, kuten iuris utrisque kandidat (molempien oikeuksien kandidaatti).
Lainopillisessa tiedekunnassa saattoi suorittaa eri tutkintoja, jotka pätevöittivät virkamiehiksi, mutta vain kaksi antoi pätevyyden tuomarin virkaan. Monilla matrikkelissa olevilla juristeilla on tuomarin tutkinnon lisäksi myös muita tutkintoja, lähinnä filosofian kandidaatin ja kameraalitutkinto, joka vastannee nykyistä ekonomin tutkintoa.
Matrikkelissa lueteltiin kronologisessa järjestyksessä kaikki tuomarin tehtäviin kelpaavat juristit riippumatta siitä, missä virassa he toimivat tai olivatko he töissä lainkaan. Siinä on tiedot yhteensä 677 juristista. Heistä ensimmäinen, Johan William Forsman (s. 1788) oli valmistunut 1808. Viimeiset viisitoista olivat valmistuneet kevätlukukaudella 1879. Naisia ei joukossa ollut lainkaan. Ensimmäinen naisjuristi, Agnes Lundell, valmistui vasta vuonna 1906.
Matrikkelissa ei ole valokuvia eikä vanhempien tai vaimon nimeä tai ammattia ole kerrottu. Myöskään äidinkielestä ei ole tietoa. Jokunen puhtaasti suomenkielinen sukunimi matrikkelista löytyy, kuten Könönen, Laurikainen ja Liukkonen. Opinnot suoritettiin joka tapauksessa pelkästään ruotsiksi.
Suurin osa tuon ajan juristeista oli ruotsinkielisten aatelissukujen tai muuten korkeassa sosiaalisessa asemassa olevien perheiden poikia. Vasta 1900-luvun alussa lainopillisen tiedekunnan kielisuhteet kääntyivät suomenkielisten eduksi.
