Vuonna 1952 Suomi oli monella tapaa kansainvälisen huomion kohteena. Suomalaisten saavutukset eri tavoin ja aloilla inspiroivat maailmaa, ja tänne oli pyrkyä. Tähän saumaan tuli suomalaisille naisjuristeille hyvin kauaskantoisia seurauksia aikaansaanut kirje.
Naisjuristeille oma yhdistys 1945
Sotavuodet ja erityisesti talvisota olivat jo herättäneet kansainvälistä kiinnostusta Suomea kohtaan. Vuosi 1952 kirkasti tätä kuvaa: kesäolympialaiset ja Armi Kuuselan valinta Miss Universumiksi. Vuosi 1952 oli myös viimeinen sotakorvausvuosi. Suomi sai myös kiitosta ainoana sotavelkansa maksaneena maana.
Naisjuristit olivat perustaneet oman yhdistyksensä vuonna 1945, aluksi Justitia-nimisenä kerhona. Vuonna 1950 rekisteröitiin yhdistys nimeltä Naisjuristit – Kvinnliga Jurister ry. Samana vuonna yhdistys liittyi Naisjärjestöjen Keskusliittoon. Suomen Lakimiesliittoon liittyminen tuli ajankohtaiseksi vasta vuonna 1955.
Vuonna 1952 yhdistyksellä oli 134 jäsentä, ja sen toiminta oli aika pienimuotoista. Kansainvälisyys oli ollut eräs painopiste alusta asti, joskin vaatimattomissa puitteissa. Lähinnä hyödynnettiin jäsenten valmiita kanavia. Helvi Sipilä kertoi yhdistyksen kokouksissa kansainvälisistä partiomatkoistaan, Aune Mäkinen-Ollinen kävi työmatkoilla Pohjoismaissa, Hanna Vanamo solmi Moskovan lähetystösihteerin puolisona kansainvälisiä kontakteja. Naisjuristien Kansainvälinen Liitto FIDA kutsui yhdistyksen jäsenekseen jo vuonna 1949, jolloin siihen liityttiinkin.
Silti yhdistykselle tuli melko suurena yllätyksenä vuonna 1952 kirje FIDAlta. Siinä tiedusteltiin, oliko suomalaisilla naisjuristeilla mahdollisuutta järjestää vuonna 1954 FIDAn VIII kansainvälinen kongressi Helsingissä. Kutsun taustalla on saattanut olla myös se, että vuonna 1954 oltiin Suomeen järjestämässä ICW:n (International Council of Women) kongressi. Tällöin monet naiset voisivat ottaa osaa molempiin kongresseihin. Olihan Naisjuristit ry:stä tullut myös tämän järjestön jäsen samaan aikaan, kun se oli liittynyt Naisjärjestöjen Keskusliittoon.
Helvi Sipilästä FIDAn presidentti
Kutsu oli herättänyt tuonaikaisten jäsenten kertoman mukaan aluksi hämmennystä, eikä siitä olekaan mitään mainintaa vuoden 1952 pöytäkirjoissa. Eihän pulavuosien aikaan hyvin pienellä järjestöllä ollut kovinkaan helppoa järjestää suurkongressia.
Ensi kerran kongressista löytyy maininta pöytäkirjasta 9.2.1953. Silloin on jo päätetty vastata kyselyyn myönteisesti ja kääritty hihat. Rahavaroja oli hankittava, eikä se ollut helppoa tuntemattomalle yhdistykselle. Niinpä yhdistyksen profiilia oli saatava julkisuudessa nostetuksi. Tämän vuoksi päätettiin tarjota lehtiin tietoja yhdistyksestä ja sen toiminnasta.
PR-työ kantoikin hedelmää. Hufvudstadsbladet julkaisi 14.2.1953 ja Helsingin Sanomat seuraavana päivänä ensimmäisen kerran selostukset yhdistyksestä ja sen toiminnasta. Suomen Kuvalehdessä (nro 41) oli artikkeli naisista tuomareina.
Kulisseissa tapahtui paljon muutakin, mutta vasta lokakuun kokouksessa palattiin virallisesti kongressin järjestämiseen. Tuolloin valittiin järjestelytoimikunta, jonka puheenjohtajaksi tuli Helvi Sipilä. Lisäksi valittiin seitsemän erilaista alakomiteaa. Järjestelyissä oli mukana noin 50 naisjuristia pääasiassa pääkaupunkiseudulta.
Moninaisista järjestelyistä ja käytännön haasteista selvittiin upeasti. Hyvin sujunut kongressi järjestettiin 9–14.7.1954. Naisjuristien onnistumista kuvannee myös se, että Helvi Sipilä valittiin Helsingin kongressissa FIDAn uudeksi presidentiksi. Samalla oli mahdollisuus solmia kansainvälisiä kontakteja ympäri maailmaa korkea-arvoisiin juristeihin, poliitikkoihin, YK:n eri toimijoihin ja muihin vaikuttajiin. Näistä hyötyi koko Suomi.
Artikkelin kuvassa Naisjuristien Kansainvälisen Liiton VIII kongressin osallistujia yliopiston rappusilla. Keskellä vaaleassa puvussa varatuomari Helvi Sipilä ja hänen vasemmalla puolellaan FIDAn presidentti, asianajaja Sureyya Agagolu Turkista. Hän oli Turkin ensimmäinen naisjuristi.
