Suomalaisten suosimaa vuorotteluvapaajärjestelmää jatketaan. Kokemukset ovat olleet niin hyviä, että hallitus päätti vakinaistaa järjestelmän.
Vuorotteluvapaa otettiin käyttöön määräajaksi vuonna 1996. Mallia haettiin muun muassa Ruotsista ja Tanskasta. Noin 150 000 suomalaista on käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta jäädä pois töistä korkeintaan vuodeksi. Vuorottelukorvaus on 70 prosenttia työttömyyskorvauksesta, tai 85 prosenttia, jos vuorottelijalla on takanaan vähintään 25 vuoden työhistoria. Työnantaja palkkaa tilalle työttömän, joka voi näin saada arvokasta työkokemusta.
Viime vuonna korvauksia maksettiin lähes 103 miljoonaa euroa, josta valtion osuus oli hieman yli 40 miljoonaa euroa. Loppu kootaan työnantajien ja työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksuista ja työttömyyskassojen jäsenmaksuista. Nettokulut ovat kuitenkin pienemmät, sillä valtio säästää työpaikan saaneiden työttömyyskorvauksissa.