Vuosisadan kohutuin oikeudenkäynti ALKAA!

Vuosisadan kohutuin oikeudenkäynti alkaa!

Belgiassa on vihdoin käynnistymässä maan historian kohutuin oikeudenkäynti. Puolustajat väittävät pedofiliasta ja lasten murhista syytetyn Marc Dutroux´in olevan vain juoksupoika kansainvälisessä pedofiliaringissä.

YSTÄVYKSET JULIE JA MELISSA lähtivät kesällä 1995 kotinsa lähellä olevan moottoritien varrelle katselemaan autoja. Lapsia, jotka olivat aina tulleet ajoissa kotiin, ei kuulunutkaan takaisin. Vanhemmat soittivat poliisille, mutta poliisi ei ottanut ilmoitusta vakavasti. Vasta lasten oltua useita päiviä kateissa, ilmoitustaulut, kadunvarret ja autojen ikkunat täyttyivät kahden pienen tytön kuvista. Kauhu täytti Belgian.

Kaksi kuukautta myöhemmin teini-ikäiset An ja Eefje katosivat jäljettömiin vietettyään iltaa diskossa. Seuraavana kesänä 12-vuotias Sabine siepattiin koulumatkalla ja 14-vuotias Laetitia hänen palatessaan uimahallista.

Poliisi etsi tyttöjä koko maasta. Poliisin pääepäilty oli alusta alkaen Marc Dutroux, joka oli poliisin vanha tuttu. Dutroux oli tuomittu jo aiemmin muun muassa raiskauksista ja lasten sieppauksista 13,5 vuodeksi vankilaan. Suoritettuaan puolet tuomiostaan hän oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen. Parlamentaarisen tutkintavaliokunnan raportissa todetaan valvonnan olleen puutteellista.

Dutroux oli joutunut poliisin tarkkailuun jo kesällä 1995, koska poliisi oli kuullut itsepintaisia huhuja siitä, että Dutroux tekisi viiden talonsa kellareissa rakennustöitä sijoittaakseen niihin lapsia ulkomaille myymistä varten. Kotietsintä tehtiin – viiden kuukauden kuluttua Julien ja Melissan häviämisestä – myös taloon, jonka kellarin kauhut tulivat myöhemmin TV:n välityksellä jokaiselle belgialaiselle tutuksi. Taloa tutkivat poliisit olivat kuulleet lasten äänet, mutta eivät löytäneet lapsia hyvin naamioidusta kellariluukusta. He päättelivät lopulta äänten kuuluneen kadulta saamistaan vihjeistä huolimatta.

Kymmenen päivää Anin ja Eefjen katoamisen jälkeen henkilö, joka myöhemmin selvisi Dutroux’n äidiksi, lähetti tutkintatuomarille kirjeen, jossa hän kertoi naapurustossa liikkuvan huhuja, jonka mukaan Dutroux liittyisi joidenkin 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen katoamiseen. Tutkintatuomari lähetti kirjeen vain epävirallisesti tiedoksi syyttäjälaitokselle, ja kun paikallispoliisin kuulustelema yksi naapuri kiisti kuulleensa asiasta, tutkinta päättyi tältä kokonaan.

Kukaan ei ymmärrä, miten, miksi ja kenen vuoksi oikeudenkäynnin alkamista on saatu odottaa yli seitsemän vuotta.

Syyskuun 15. päivä 1996 Sabine ja Laetitia löydettiin Dutroux’n kellarista huumattuina ja raiskattuina. Sen jälkeen Dutroux suostui paljastamaan myös Julien ja Melissan kohtalon. Heidät löydettiin neljätoista kuukautta katoamisensa jälkeen nälkään kuolleina ja Dutroux’n puutarhaan haudattuina. Samasta paikasta löydettiin myös Dutroux’n murhaaman rikostoverin Bernard Weinsteinin ruumis. Muutamaa viikkoa myöhemmin myös An ja Eefje löydettiin kuolleina Dutroux’n erään toisen kiinteistön puutarhasta.

Kutsukaa syytetty saliin

Belgian historian kohutuin oikeudenkäynti on vihdoin alkanut. Se on jo ennen varsinaista alkamistaan ravistellut perusteellisesti maan poliisi- ja syyttäjälaitosta sekä tuomioistuinjärjestelmää – ja koko yhteiskuntaa. Vielä tänäänkään kukaan ei ymmärrä, miten, miksi ja kenen vuoksi oikeudenkäynnin alkamista on saatu odottaa yli seitsemän vuotta.

Marc Dutroux’ta syytetään muun muassa neljän tytön sieppaamisesta, raiskaamisesta ja murhaamisesta, kahden tytön vapaudenriistosta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, rikostoverinsa murhasta sekä huumekaupasta.

Syytettynä on myös Dutroux’n vaimo Michelle Martin, jonka tehtävä oli ollut viedä Julielle ja Melissalle ruokaa kellariin Dutroux’n ollessa autovarkauden vuoksi vankilassa. Niin ikään Dutroux’n rikostoveri Michel Lelièvre ja välillä vapautettu, osallisuutensa jyrkästi kiistävä yökerhon pitäjä Michel Nihoul ovat syytettyinä. Kaikki muut ensimmäisen, sittemmin tehtävästään erotetun tutkintatuomarin Connerotten pidättämät epäillyt ovat tutkinnan kuluessa vapautettu.

Pääasialliset lähteet:

  • Parlamentaarisen tutkimusvaliokunnan raportti, Belgian edustajainhuoneen asiakirja n:o 49K0713/006
  • Parlamentaarisen tutkimusvaliokunnan täydentävä raportti, Belgian edustajainhuoneen asiakirja n:o 49K0713/008 de Morgen 9.1.1998
  • Le Jeudi 20.11.2003 Louf, Regina: Silence, on tue des enfants, editions Mols, 1998 (Hiljaisuus, lapsia tapetaan)
  • Winckleman, W. Het rapport de comissie-Dutroux (metcommentaar), Leuven, uitgewerij Van Halewyck, 1997 (Dutroux-valiokunnan raportti)
  • Faites entrer l´accusé, TV-ohjelma France 2 -kanavalla 28.8.2003 (Kutsukaa syytetty saliin)
  • Place du palais de justice n°3”, TV-ohjelma RTBF-kanavalla 15.3.2002
  • (Oikeustalon n:o 3 sijainti) Dutroux und die toten Zeugen, TV-ohjelma ZDF-kanavalla 28.11.2000 (Dutroux ja kuolleet todistajat)
  • www.bouclier.org
  • www.juliemelissa.be
  • www.vincentdeclory.be

Tutkintamateriaalia on 400 000 sivua. Dutroux’n asianajaja joutui vuokraamaan kuorma-auton niiden kuljettamiseen. Syytekirjelmä on 80 sivun mittainen, ja tutkinta on tähän mennessä maksanut yli 2,3 miljoonaa euroa. Jutussa on määrä kuulla noin 450 henkilöä, heidän joukossaan on kaksi entistä oikeusministeriä.

Kansalaiset ovat luonnehtineet jutun tutkintaa farssiksi, jossa kolme keskinäisiä arvovaltakiistojaan selvittelevää resurssipulasta kärsivää poliisilaitosta, tehoton ja hajanainen syyttäjä- ja oikeuslaitos, lapsipornoa suosivat vaikuttajat sekä eri tavoin vaiennetut todistajat ovat ryöstäneet pääosan. On esitetty epäilyjä korkea-arvoisten henkilöiden osallisuudesta pedofiliaketjun toimintaan, Dutroux’n nauttimasta suojelusta, oikeudenkäynnin tahallisesta viivyttämisestä, todisteiden hävittämisestä ja lukuisten potentiaalisten todistajien selittämättömistä kuolemista.

Tutkinnassa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia

Vuoden 1996 lokakuussa perustettiin parlamentaarinen tutkintavaliokunta, ”Dutroux-valiokunta”, selvittämään jutun tutkinnan ongelmia. Se luovutti seuraavana vuonna 310-sivuisen raporttinsa edustajainhuoneelle yrittäen vastata kysymykseen miten ja miksi oikeusjärjestelmämme on voinut epäonnistua tällä tavoin. Raportissa todetaan lukuisia virheitä tapauksen tutkinnassa esitetään suosituksia uudistuksiksi sekä todetaan nimenomaisesti kansalaisaktiivisuuden olleen uudistusehdotusten liikkeelle paneva voima.

Jutun ensimmäinen tutkintatuomari oli Jean-Marc Connerotte. Hän oli ensimmäinen henkilö, joka vei asiaa eteenpäin. Hänen määräämiensä tutkimusten ansiosta Sabine ja Laetita löydettiin, ja Dutroux sekä kolmetoista muuta henkilöä pidätettiin.

Connerotten ura sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun hän osallistui Laetitian kunniaksi järjestettyyn hyväntekeväisyystilaisuuteen, jonka jälkeen hänet pian erotettiin tehtävästä julistamalla hänet esteelliseksi käsittelemään asiaa. Hänen tilalleen valittiin kokematon tutkintatuomari Jacques Langlois.

Kansalaisten mitta oli täynnä. Koko maan asukkaat järjestivät mielenosoituksia ja lakkoja. Charleroin palokunta marssi kadulle ja suihkutti paloruiskuilla oikeustalon. Myös Brysselin oikeustalo valloitettiin. 20.10.1996 uhrien perheet järjestivät koko maan historian suurimman mielenosoituksen, valkoisen marssin. Yli 300 000 ihmistä marssi Brysselin kaduilla vaatien lasten suojelemista ja oikeusjärjestyksen uudistamista.

Dutroux on vain suorittanut toimeksiantoja. Epäillään, että rikosten takana on järjestäytynyt pedofiiliverkosto.

Ihmisten usko oikeusjärjestykseen ei vahvistunut, kun 23.4.1998 valtakunnan tarkimmin vartioitu vanki Marc Dutroux onnistui pakenemaan ollessaan tutustumassa tutkintapöytäkirjoihin. Koko maan poliisit sekä satoja poliiseja ulkomailta hälytettiin etsimään karkuria kaikilta ilmansuunnilta niin maasta kuin ilmasta käsin. Muutamia tunteja kestäneen pakomatkan jälkeen kaksi ministeriä erosi.

Verkostohypoteesi jakaa Belgian kahtia

Belgian kansa on jakautunut kahtia monessakin mielessä, ja yksi kansaa jakava kysymys on, toimiko Dutroux yksin vai onko hänen takanaan pedofiiliverkosto. Dutrouxin useiden asianajajiensa pääteesi on tällä hetkellä, että Dutroux ei suinkaan toiminut yksin vaan on vain suorittanut toimeksiantoja. Esimerkiksi Melissan vanhemmat ovat sekä säilyneen että hävitetyn näytön perusteella vakuuttuneita siitä, että rikosten takana on järjestäytynyt pedofiiliverkosto. Toisaalta todistuksensa hiljattain julkisuudessa antanut Sabine kertoo, että koko vankeutensa aikana hän ei nähnyt ketään muuta kuin Dutroux’n. Verkoston olemassa olosta on loputtomasti viitteitä, mutta kukaan ei ole pystynyt näitä oletuksia todistamaan.

Connerotte halusi saada mahdollisimman paljon tietoa tapahtumista, myös mahdollisesta verkostosta, minkä vuoksi hän antoi todistajille tilaisuuden esiintyä nimettömästi. Todistajia, joita ilmaantui yli sata, kutsuttiin nimillä X1, X2, ja niin edelleen. Kuuluisin heistä on X1 eli Regina Louf. Hän todisti ensin nimettömänä ja kasvot peitettynä, mutta tuli myöhemmin julkisuuteen kertoen lapsuudessaan kokemasta pedofiliasta, suurista orgioista, joissa myös Michel Nihoul ja nuori Dutroux olivat mukana.

Louf kuvaili yksityiskohtaisesti orgioihin osallistuneita henkilöitä ja talon, jossa hän oli ollut sadomasokismin, pedofilian ja 15-vuotiaan tytön murhan todistajana. Hän nimesi useita tärkeissäkin asemissa olevia henkilöitä. Kaikki hänen nimeämänsä henkilöt ovat Dutroux’ta lukuun ottamatta vapaalla jalalla. Belgialainen TV-kanava RTBF esitti Loufin julkisuudenkipeänä hulluna, ja Liegen syyttäjien päällikkö Anne Thily mitätöi hänen todistuksensa leimaten Loufin mieleltään häiriintyneeksi psykologien päinvastaisista lausunnoista huolimatta. Professori Igodtin johtama virallinen tutkimusryhmä totesi, että ainakin Anne Thilyn lausunnon pääkohdat pitävät paikkansa ja, että hänen todistuksensa tulisi ottaa vakavasti.

Syyttäjien päällikkö Anne Thily ei tutkituttanut Dutroux’n kellarista löytyneitä 5000 hiusta. Hän totesi, että ei ollut mitään syytä tutkia hiuksia, koska ei ole mitään syytä olettaa kellarissa käyneen kenenkään muun kuin Dutroux’n. Hänen mukaansa oli myös mahdotonta ottaa DNA-näytteitä kuolleista lapsista, koska heidän ruumiinsa olivat täysin mädäntyneet. Tutkintatuomari Langlois puolestaan on vastannut vanhempien kyselyihin, että DNA-näytteet oli otettu heti lasten löydyttyä, mutta niistä ei ollut löytynyt mitään huomionarvoista. ”Mutta missä on pöytäkirjaa testeistä?” vanhemmat kysyvät edelleen.

Anne Thily on vähätellyt uhrien ja heidän vanhempiensa kokemuksia ja todistajien kertomuksia. Hän on esittänyt lausuntoja, joita eräs kansanedustaja luonnehtii häpeälliseksi valehteluksi. Hän vaatikin kurinpitomenettelyä Thilylle, mutta tuloksetta. Thily vaikuttaa olevan täysin vakuuttunut siitä, että Dutroux toimi yksin, eikä pidä tarpeellisena päinvastaisen viitteiden tutkimista.

Tutkinnan alkuvaiheessa entistä yökerhon pitäjää Michel Nihoulia pidettiin Dutroux’n ja hänen oletetun verkostonsa korkea-arvoisten suojelijoiden yhteyshenkilönä. Neufchateaun tuomioistuin vapautti Nihoulin syytteestä, mikä merkitsi verkostohypoteesista luopumista. Nihoul pidätettiin kuitenkin myöhemmin uudestaan, koska saatiin paljon lisänäyttöä hänen osallisuudestaan lasten kidnappauksiin.

Tuorein shokki asiassa tuli viime vuoden marraskuussa, kun Luxemburgissa paljastui salainen pankkitili, johon Dutroux’lla on käyttöoikeus. Sinne on talletettu säännöllisesti varoja. Suurimmat kertatalletukset ovat mahdollisesti olleet jopa 100 000 euron suuruisia. Jo vuonna 1998 Luxemburgista oli löytynyt tietoja kahdesta Dutroux’n nimiin avatusta tilistä. Tilien selvitys liittyy kuitenkin erilliseen, mahdollisen verkoston olemassaoloa tutkivaan ”Dutroux bis” –juttuun, eikä näin ollen viivästytä oikeudenkäyntiä. Käyttöoikeus luxemburgilaiseen pankkitiliin varmaankin herättää verkostohypoteesin vastustajat kysymään, mistä työttömyyskorvauksilla ja autovarkauksilla elävälle yksinäiselle lastenraiskaajalle virtaa rahaa Luxemburgiin.

Onko Dutroux-oikeudenkäynnissä voittajia?

Julien ja Melissan kadottua vuonna 1995 Belgia ei ole entisensä. Skandaalit ovat seuranneet toisiaan, ja niin uhrien omaisten kuin muidenkin kansalaisten usko oikeuden voittoon on romahtanut. Melissan vanhemmat ovat jo kauan sitten jättäytyneet pois oikeudenkäynnistä, joka on vain uhreja pilkkanaan pitävää teatteria. Kansalaisten mielestä Dutroux-oikeudenkäynnissä on vain häviäjiä, ja suurin niistä on oikeusjärjestelmä itse.

Mainittakoon, että poliisilaitoksessa ja oikeusjärjestelmässä on tehty näiden tapahtumien jälkeen parannuksia ja uudistuksia. Kolme erillistä poliisilaitosta on yhdistetty yhdeksi paikallis- ja valtiotasoista koostuvaksi poliisilaitokseksi, ja syyttäjien ja poliisin välistä tiedotusta on tehostettu. Myös tuomioistuinlaitoksessa on käynnistetty uudistuksia.

Dutroux saa tässä oikeudenkäynnissä tuomion, se on varmaa. Muu onkin epävarmaa: Paljastuuko rikosten takaa belgialainen tai kansainvälinen pedofiiliverkosto? Selviävätkö hävinneiden tai hävitettyjen todisteiden ja epäilyttävästi kuolleiden todistajien mysteerit? Onko Dutroux’lla ollut korkea-arvoisia rikoskumppaneita ja suojelijoita? Ja lopulta, joutuvatko poliisi-, syyttäjä- ja oikeuslaitos itse tuomiolle?

Oikeudenkäynti saattaa ratkaista Belgian tai Euroopan pedofiilien ja heidän potentiaalisten uhriensa tulevaisuuden – tai jättää ratkaisematta. Ihmisten jokapäiväisen elämän kannalta olennaista on kuitenkin se, että lapsia ei uskalleta päästää yksin kadun päähän koulubussille. Sitä ei oikeudenkäynnin tulos edes parhaimmillaan voi muuttaa.

Teksti: Annele Saikkala
Artikkelin sisältö sitoo vain kirjoittajaa.

  • 8-vuotiaat Julie Lejeune ja Melissa Russo katoavat 24.6.1995.
  • Marc Dutroux joutuu poliisin epäiltyjen listalle elokuussa 1995.
  • 17-vuotias An Marchal ja 19-vuotias Eefje Lambrecks katoavat 23.8.1995.
  • 12-vuotias Sabine Dardenne katoaa 28.5.1996 ja 14-vuotias Laetitia Delhez 9.8.1996.
  • Dutroux pidätetään 13.8.1996.
  • Sabine ja Laetitia löytyvät 15.8.1996.
  • Julie ja Melissa löydetään kuolleina 17.8.1996.
  • An ja Eefje löytyvät kuolleina 3.9.1996.
  • 13 muuta epäiltyä pidätetään syksyn 1996 aikana
  • Tutkintatuomari Jean-Marc Connerotte julistetaan esteelliseksi 14.10.1996.
  • Parlamentaarinen tutkintavaliokunta perustetaan 17.10.1996.
  • 300 000 ihmistä osallistuu valkoiseen marssiin 20.10.1996.
  • Dutroux pakenee vankilasta ja jää kiinni kolmen tunnin kuluttua 23.4.1998.
  • Oikeudenkäynti alkaa 1.3.2004.