Whistleblower-direktiivi edellyttää, että organisaatiot ottavat käyttöönsä kanavan, jonka kautta yksityishenkilöt voivat ilmoittaa epäilemänsä EU-oikeuden rikkomukset nimettömästi.
Direktiivi ja tekeillä oleva kansallinen laki velvoittavat valtionhallintoa, alue- ja maakuntahallintoa, kuntia, julkisoikeudellisia henkilöitä sekä vähintään 50 työntekijää työllistäviä yrityksiä.
Pienistä yrityksistä direktiivi koskee vain rahoitusalalla toimivia yrityksiä. Jäsenvaltiot voivat keventää direktiivin määräämiä velvoitteita pienimpien julkisten organisaatioiden osalta.
Ilmoituksen voi tehdä henkilö, joka on työnsä puolesta yhteydessä kyseiseen organisaatioon.
Oikeusministeriön neuvottelevan virkamiehen Juha Keräsen mukaan ilmoituksen voi tehdä henkilö, joka on työnsä puolesta yhteydessä kyseiseen organisaatioon. Ilmoittaja voi olla esimerkiksi organisaation nykyinen tai entinen työntekijä, osakkeenomistaja, hallintoelimen jäsen, työnhakija tai alihankkijayrityksen työntekijä.
Organisaatio ei voi rajoittaa ilmoittajan direktiivin mukaisia oikeuksia sopimusteknisesti, esimerkiksi työ- tai yhteistyösopimuksen lausekkeilla.
– Direktiivin perimmäisenä tavoitteena on lisätä rikkomuksista tehtyjen ilmoitusten määrää sekä ehkäistä korruptiota ja petoksia. Keskeisenä tavoitteena on parantaa EU:n taloudellisten etujen suojaamista erityisesti aloilla, joilla väärinkäytökset voivat aiheuttaa vakavaa haittaa yleiselle edulle, Keränen sanoo.
Direktiivi tuo tavallaan täydentävän elementin valituksen, kantelun sekä organisaatioiden ulkoisen ja sisäisen valvonnan rinnalle.
– Direktiivi tuo tavallaan täydentävän elementin valituksen, kantelun sekä organisaatioiden ulkoisen ja sisäisen valvonnan rinnalle. Nyt väärinkäytöksiä jää ilmoittamatta, koska ilmoittajat pelkäävät seurauksia tai eivät välttämättä tiedä, miten ilmoitus tehdään.
Ilmoittajan henkilöllisyyden pysyttävä salassa
Whistleblower-direktiivi edellyttää pitämään salassa ilmoittajan henkilöllisyyden sekä tiedot, jotka voivat paljastaa tämän henkilöllisyyden, ellei ilmoittaja anna henkilöllisyytensä paljastamiseen nimenomaista lupaa.
Henkilötiedot saavat tulla tietoon vain henkilöille, jotka on valtuutettu käsittelemään ilmoituksia tai toteuttamaan ilmoituksen perusteella toteutettavia jatkotoimenpiteitä.
Direktiivi suojaa vilpittömässä mielessä olevaa ilmoittajaa.
– Direktiivi suojaa vilpittömässä mielessä olevaa ilmoittajaa, jolla on ilmoitushetkellä ollut perusteltu syy uskoa, että EU-oikeutta on rikottu direktiivin soveltamisalaan liittyen. Suoja koskee suoria ja epäsuoria vastatoimia. Epäsuoria toimia voivat olla esimerkiksi irtisanominen sekä ylenemisen tai palkankorotuksen estyminen, Keränen kuvailee.
– Lisäksi on syytä pohtia, pitäisikö ilmoittajaa turvata myös henkeen, terveyteen ja omaisuuteen kohdistuvalta uhalta. Myös ilmoittajaan yhteydessä olevien kolmansien henkilöiden, kuten ilmoittajan työtoverien ja sukulaisten, suojaustarvetta on tarpeen pohtia.
Organisaation on kirjattava ja tutkittava huolellisesti kaikki ilmoitukset. Ilmoittajalle on annettava vastaanottokuittaus seitsemän päivän ja palaute kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta.
Ilmoittajalle on annettava vastaanottokuittaus seitsemän päivän ja palaute kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta.
– Suojan saaminen edellyttää, että ilmoitus tehdään ensin organisaation sisäisen kanavan kautta. Asianmukaisen ilmoituskanavan puuttuessa tai organisaation jättäessä ilmoituksen asianmukaisesti tutkimatta ilmoittaja voi kääntyä toimivaltaisen viranomaisen puoleen.
Jos ilmoitus julkisen ilmoituskanavan kautta ei johda sen asianmukaiseen selvittämiseen, tiedon voi julkistaa.
– Jos ilmoittaja, muutamia erikoistapauksia lukuun ottamatta, vie asiansa suoraan julkisuuteen käyttämättä ensin sisäistä ja sen jälkeen mahdollisesti julkista ilmoituskanavaa, hän ei saa direktiivissä tarkoitettua suojaa, Keränen muistuttaa.
Lain valmistelu jatkuu maaliskuun 2021 loppuun
Oikeusministeriö perusti helmikuun 2020 alussa työryhmän, joka valmistelee direktiiviin perustuvaa kansallista lakia hallituksen esityksen muotoon. Työryhmä pohtii, mille viranomaiselle ulkoiset ilmoitukset tehdään ja pitäisikö kansallisen lain soveltamisalan olla direktiivissä mainittua vähimmäistasoa laajempi.
Direktiivin kansallisen toimeenpanon toteuttamista varten on perustettu myös työ- ja elinkeinoministeriön johtama alatyöryhmä, jossa ovat mukana työntekijä- ja työnantajajärjestöt. Se valmistelee työoikeuteen ja työelämään liittyviä säännösehdotuksia. Työryhmien toimikaudet jatkuvat tulevan maaliskuun loppuun.
Mikä viranomaistaho tai -tahot vastaavat julkisesta ilmoituskanavasta ja ilmoitusten käsittelystä?
Oikeusministeriön työryhmän puheenjohtajana toimivan Keräsen mukaan lain valmistelussa ja siihen linkittyvien toimenpiteiden suunnittelussa ollaan vielä alussa. Tässä vaiheessa on esimerkiksi avoinna, mikä viranomaistaho tai -tahot vastaavat julkisesta ilmoituskanavasta ja ilmoitusten käsittelystä.
– Poliisi voisi olla looginen vaihtoehto. Ilmoitusten tutkiminen voitaisiin myös jakaa useammalle viranomaiselle tai perustaa viranomaistoiminnasta erillinen uusi ilmoituskanava.
– Nykyisiä valvontakäytäntöjä ei välttämättä tarvitse muuttaa. Valvonta tulee olemaan pitkälti sisäsyntyistä, koska ilmoittaja pystyy itse seuraamaan prosessin etenemistä, Keränen pohtii.
Ilmoituskanavan ohella Keränen näkee työryhmän suurimpina haasteina direktiivin soveltamisalan kansallisen määrittelyn sekä suojeluun ja suojan riittävyyteen liittyvien elementtien kehittämisen. Suojan rikkomisesta ja tahallisista virheellisistä ilmoituksista tulisi lainsäädäntöön kirjata sanktiot.
– Nyt pitää päättää, pitäydytäänkö kansallisessa määrittelyssä direktiivissä mainituissa 13 sektorissa vai laajennetaanko soveltamisalaa, jolloin laista tulisi selkeämpi ja helpommin ymmärrettävä.
Vain vähän vaikutuksia juristin työhön
Keränen uskoo, että organisaatioilla on näkyvän tiedottamisen ansiosta hyvät tiedot whistleblower-direktiivin voimaantulosta. Organisaatioiden sisäisten ilmoituskanavien tekninen toteuttaminen onnistunee varsin kivuttomasti, koska markkinoilla on saatavissa runsaasti tarvittavia ohjelmistoja.
Haasteeksi voi kuitenkin tulla ilmoitusten käsittelyn organisointi, selvitysten laatu ja väärinkäytösten tutkiminen.
Voi olla vaikeaa löytää päteviä osaajia selvittämään ilmoituksia ja toisaalta taata heille riippumaton asema organisaatiossa.
– Voi olla vaikeaa löytää päteviä osaajia selvittämään ilmoituksia ja toisaalta taata heille riippumaton asema organisaatiossa, Keränen pohtii.
Hän ei usko direktiivin vaikuttavan kovin suuresti juristien työhön. Keräsen mukaan väärinkäytös- ja rikosepäilyjä on tutkittu organisaatioissa tähänkin asti. Hän ei usko uuden lain tuovan ilmoitusvyöryä.
– Muutamissa maissa on käytössä vastaava järjestelmä. Näissä maissa ilmoituksia on tullut muutamia kymmeniä vuodessa, ja vain harvat niistä ovat johtaneet rikostutkintaan.
Lukuvinkki
Oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Juha Keränen suosittelee juristin iltalukemiseksi oikeusministeriön korruptiontorjunta.fi-sivustoa, johon on koottu tietoa ja työkaluja korruption torjuntaan liittyen.
