Ammattiliitot myyvät työnantajille työrauhaa vastineeksi palkankorotuksista ja sopimusehtojen parannuksista. Liittojen keskeisin neuvotteluvaltti on se, että on jotain myytävää. Työnantaja voi kokea asemansa vahvaksi ilman sopimistakin, jos hän uskoo, ettei lakkoa missään tilanteessa saada aikaan. Neuvotteluaseman turvaamiseksi järjestövalmiutta on pidettävä yllä ja vahvistettava myös sopimuskauden aikana. Mutta miten järjestövalmiutta käytännössä rakennetaan? JUKOn valtiosektorin lakkopäällikkö, Lakimiesliiton lakimies Kirsi Venäläinen ja JUKOn pääluottamusmies (ELY-keskukset) Pekka Liimatainen kertovat oman näkemyksensä.
Työnjako toimii
Uskottava lakkovalmius lähtee työpaikkatason olosuhteiden ja ilmapiirin tuntemisesta. Tässä työpaikan yhteyshenkilöllä, kuten lakkopäälliköllä, on työsarkaa.
– Sopimuskausien välissä työpaikoilla yhteyshenkilön tärkeimpänä tehtävänä on keskustella jäsenistön kanssa järjestövalmiudesta ja saada selville työilmapiiri sekä ne asiat, joiden puolesta jäsenistö on valmis lähtemään työtaisteluun, sanoo Pekka Liimatainen.
Työ vaatii aktiivista yhteyshenkilöä, joka on valmis pitkäjänteisesti rakentamaan järjestövalmiutta.
– Satojen tai tuhansien työntekijöiden joukkoa ei voida yhtä äkkiä viedä työtaisteluun. Henkinen valmistautuminen vie kuukausia, jopa vuosia, korostaa Liimatainen.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n valtiosektorin keskuslakkotoimikunta toimii aktiivisesti sopimuksen ollessa voimassa ja pitää yhteyttä eri virastoihin. Tarkoituksena on tukea paikallista toimintaa esimerkiksi koulutusta tarjoamalla. Muitakin tärkeitä tehtäviä on kertynyt.
– Keskuslakkotoimikunta valmistelee tiedotus- ja viestintäasioita, on yhteydessä muiden palkansaajakeskusjärjestöjen vastaaviin organisaatioihin, päivittää ohjeistuksia ja etsii tehokkaita toimintatapoja mahdollisen työtaistelun varalle, sanoo Kirsi Venäläinen.
TUPOjen solmimisen päätyttyä keskusjärjestöjen merkitys virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa on käytännössä hyvin vähäinen. Julkisen sektorin akavalaisten asioista vastaavan JUKOn tehtäväkenttä on laajentunut. Samoin neuvottelukulttuurin muutokset ovat asettaneet uusia vaatimuksia. On siirrytty jatkuvan neuvottelun tilanteeseen, jossa seesteisempiä hetkiä ei juuri ole. Sopimuskaudellakin on varauduttava tulevaan. Samoin monet yksityiskohdat ratkaistaan tai yritetään ratkaista erilaisissa työryhmissä, jotka työskentelevät sopimuksen ollessa voimassa.
Keskeistä on toimiva työnjako ja eri osapuolten keskinäinen kunnioitus, jota rakennetaan nimenomaan seesteisempinä ajanjaksoina. Sopimista edistää, jos järjestö esiintyy yhtenäisenä.
– Neuvottelijoilla täytyy olla kentän tuki ja valmius takanaan, sanoo Liimatainen.
Järjestövalmiuden ylläpito myös hauskaa?
Työpaikoilla herkästi ajatellaan, että luottamusmiehen, pääluottamusmiehen ja lakkopäällikön tehtävät ovat pakkotehtäviä, joihin joku vain ajautuu. Jonkun on kannettava taakka muiden puolesta. Kulttuuri on muuttumassa, mutta muutos saisi olla vielä nopeampi. Venäläinen toivoo, että jatkossa yhteisten asioiden hoitaminen ja niihin osallistuminen nähtäisiin meilläkin mahdollisuutena toimia yhdessä ja ehkä pitää vähän hauskaakin vakavan toiminnan lomassa. Kulttuurin muutos kohentaa työpaikan yhteishenkeä ja lisää eri alojen asiantuntijoiden välistä vuorovaikutusta.
JUKOn yhteyshenkilöt edustavat kaikkia työpaikan jukolaisia tasapuolisesti. Neuvottelu- tai kiistatilanteessa apua voi saada toisen akavalaisen ammattiliiton jäseneltä. Homma toimii, jos välit työpaikalla ovat luottamukselliset. On varmasti pidemmällä aikajänteellä myös työnantajan etu, jos neuvotteluosapuoli on hyvin organisoitu ja työpaikan yhteyshenkilöön luotetaan. Asioista voidaan sopia kerralla ja sopimukset pitävät.
Työpaikan ja jukolaisen kentän tilanne on siinä vaiheessa kunnossa, kun voidaan luottaa lakko-organisaation toimivan tiukan paikan tullen ja työntekijät ovat valmiita lakkoon. Liitot ja JUKO kantavat vastuunsa ja hoitavat omat tehtävänsä. Siinä vaiheessa yleisesti vähemmän lakkoherkäksi arvioitu akavalainen väki on kiinnostava neuvotteluosapuoli. Työrauha on ostettava kunnon sopimuksella, tai seurauksena voi olla kallis lakko. Tietysti ensisijaisena tavoitteena on aina sopiminen.
– Neuvotteluun valmistautumisen ja neuvottelun aikana kyse on voiman näytöstä, mutta ei välttämättä sen käytöstä, sanoo Liimatainen.
Puhumalla paras
Valtion virkamiehet ovat sitoutuneita työhönsä. Tuottavuusohjelma on vähentänyt työntekijöitä ja kasvattanut yksittäisen virkamiehen vastuita ja työkenttää. Erityisesti vaativissa asiantuntijatehtävissä työskentelevät jukolaiset eivät kovin heppoisin perustein ole lähtemässä lakkoon. He tietävät, mitä lakon aikana jää tekemättä ja miten hankalia seurauksia sillä voi olla yhteiskunnan tärkeille toiminnoille. Tätä joukkoa ei kannata komentaa lakkoon kollektiivisella mahtikäskyllä, vaan jokainen on vakuutettava erikseen järjestöllisten toimenpiteiden oikeutuksesta.
Valitettavasti myös työnantaja tuntee tilanteen ja saattaa hankalassa tilanteessa yrittää käyttää sitä hyödyksi. On siis keskusteltava ja perusteltava, ymmärrettävä mikä on jäsenistön henkinen valmius.
– Lopulta jäsenistö on se, joka päättää, onnistuuko järjestövalmiuden kasvattaminen ja mahdollinen työtaistelutoimenpide, muistuttaa Liimatainen.
On ymmärrettävä, että vain yhdessä olemme vahvoja, kun taistelemme valtion työntekijöiden ostovoiman ja palkkakilpailukyvyn puolesta – ja väistämme työnantajan väläyttelemiä työsuhteen ehtojen heikennyksiä. Akavalaisia erityisesti koskevista ongelmistakin tulisi puhua riittävän painokkaasti, jotta asia ei jää muiden kysymysten jalkoihin neuvottelutilanteessa.
– Korkeasti koulutetut akavalaiset toimivat usein niissä vaativissa asiantuntijatehtävissä, jotka ovat valtion palkkausjärjestelmissä monesti aliarvostettuja verrattuna esimerkiksi esimiestehtäviin. Tämä on tekijä, jonka vuoksi akavalaisilla on erityisesti syytä pitää puoliaan neuvotteluissa, sanoo Venäläinen.
