Toimittaja Paavo Teittinen nosti Helsingin Sanomissa alkukesästä esiin merkittävän ongelman, joka liittyy työperäisen hyväksikäytön uhreihin.
Ajatellaan, että olet ravintolatyöntekijä, joka on työskennellyt vuosia ilman vapaapäiviä, pienellä tai olemattomalla korvauksella. Uskallat lopulta puhua poliisille, rikossyyte nostetaan ja käräjäoikeus tuomitsee vuosien prosessin jälkeen ravintoloitsijan ihmiskaupasta, kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta.
Sinulta on varastettu palkkoja yli 60 000 euroa, ja tuomitun takavarikoidusta omaisuudesta sinua odottavat tuomion jälkeen noin 100 000 euron saatavat. Mutta verottaja onkin jo rikostutkinnan aikana tyhjentänyt epäillyn vakuustakavarikon, joka oli otettu sinua varten.
Verottaja onkin jo rikostutkinnan aikana tyhjentänyt epäillyn vakuustakavarikon, joka oli otettu sinua varten.
Niinpä saat kuukausia myöhemmin ulosotosta ensimmäisen korvauseräsi, alle parisataa euroa.
Ilman sinua rikokset, veropetos mukaan lukien, eivät todennäköisesti olisi tulleet ilmi.
Työntekijät pelkäävät ilmoittaa työhyväksikäyttörikoksesta
Tämä epäkohta koskee varsinkin työhyväksikäyttörikoksia. Suurin osa korvauksista liittyy palkkatuloihin, ja niitä tutkittaessa tulee usein ilmi myös veropetoksia.
Pahimmillaan uhrit pelkäävät rikoksesta ilmoittamista, sillä heidän oleskelulupansa voi olla sidoksissa työpaikkaan – ja usein näitä rikoksia tekevät työnantajat ovat tietoisia työntekijänsä heikosta asemasta.
Pahimmillaan uhrit pelkäävät rikoksesta ilmoittamista, sillä heidän oleskelulupansa voi olla sidoksissa työpaikkaan.
Tuomioistuimen määräämän rahallisen korvauksen menettänyt uhri voi hakea puuttuvia saataviaan Valtiokonttorista, mutta usein niitä myönnetään vain, jos rikoksesta on ollut tarpeeksi näyttöä ihmiskauppatuomioon asti.
Tavanomaisemmat työhyväksikäyttörikoksen uhrit pääsevät osille vain tuomitulta ulosottoon päätyneeseen omaisuuteen, muiden velkojien kanssa. Siis jos omaisuudesta on verottajan osuuden jälkeen mitään tallella.
Lakia muutettava uhrin suojelemiseksi
Rikosuhripäivystyksen erityisasiantuntija Pia Marttilan mukaan rikosvahinkolakia pitää muuttaa niin, että ihmiskaupan uhreille maksettavat korvaukset korvamerkitään takavarikoitavaan omaisuuteen jo rikostutkinnassa.
Marttila nosti epäkohdan esille Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa jo viime vuonna.
Verottajan lisäksi uhrilla voi olla korvausten saamisessa muitakin esteitä: epäillyn omaisuutta ei ole laitettu vakuustakavarikkoon lainkaan, ja tuomion julistamishetkellä hän onkin varaton, työnantaja ehtii lähteä maasta pysyvästi tai rikosnimike muuttuu kiskonnantapaiseksi työsyrjinnäksi, koska ihmiskaupasta on vaikea saada tuomiota – eikä kiskonnan uhri ole oikeutettu korvauksiin Valtiokonttorista.
– Työperäiseen hyväksikäyttöön liittyy lähes aina veronkiertoa. On hyvä, että se loppuu. Mutta uhrille vuosien oikeusprosessi, jonka lopussa hän ei saa korvauksiaan täysmittaisina, on aivan eri asia kuin verottajan kaltaiselle viranomaiselle, Marttila huomauttaa.
Työperäiseen hyväksikäyttöön liittyy lähes aina veronkiertoa.
Kansanedustaja Eva Biaudet (r.) muistuttaa, että meillä on velvollisuus suojella uhria. Ihmiskauppauhrien haavoittuva asema paranee vain, jos rikosprosessi oikaisee hyväksikäytön seuraukset.
– Meillä on velvollisuus myös ehkäistä ihmiskauppaa ja poistaa markkinat. Tämä ei toteudu, elleivät rikolliset menetä taloudellista hyötyä, joka on ollut hyväksikäytön motiivi.
Meillä on velvollisuus myös ehkäistä ihmiskauppaa ja poistaa markkinat.
Kyse ei ole pienistä rahoista. Rikosuhripäivystyksen mukaan yksittäisillä työntekijöillä voi olla menetettyjä palkkasaatavia jopa satojentuhansien eurojen edestä, ja hyväksikäyttö on voinut kestää 10–15 vuotta.
Näyttöä työhyväksikäyttötapauksista on ainakin kahdeltasadalta työntekijältä, ja usein rikokset kasaantuvat samoille työnantajille.
– Miedoimmissa tapauksissa työntekijää voidaan esimerkiksi työllistää yhdeksän tuntia päivässä, mutta hän saa palkan vain viidestä, ja tätä on jatkunut vuoden, Pia Marttila kertoo.
Menetettyjen palkkojen sekä eläke- ja sairausvakuutusmaksujen lisäksi työperäisen hyväksikäytön uhria kohdellaan huonosti, Biaudet muistuttaa.
– Hänelle ei kerrota oikeuksistaan työntekijänä eikä anneta valinnanmahdollisuutta. Hän jää yhteiskuntamme järjestelmien ulkopuolelle, työnantajan valtaan. Jos hän kaiken lisäksi jää ilman lainmukaisia korvauksiaan, mikä motivaatio seuraavalla uhrilla on ilmoittaa rikoksesta?
Luvassa suojaa, ei välttämättä korvauksia
Kansanedustaja Biaudet teki korvausasiasta toukokuussa kirjallisen kysymyksen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.). Biaudet kutsui uhrien korvausten katoamista ”oikeustajun vastaiseksi”.
Ministeri Henrikssonin kirjallisessa vastauksessa muun muassa luvataan selvittää rikosvahinkolain muutostarpeet tämän hallituskauden aikana ja kiinnittää huomiota uhrien korvauksiin.
Elokuussa työministeri Tuula Haatainen (sd.) kertoi työ- ja elinkeinoministeriön keväällä asettaman työryhmän saaneen ensimmäisen toimenpidepakettinsa valmiiksi ehkäisemään työperäistä hyväksikäyttöä.
Haatainen lupasi työryhmän tiedotustilaisuudessa, että jatkossa uhri “saa enemmän suojaa ja hyväksikäyttöön syyllistyvän työnantajan tilanne tehdään tukalammaksi”.
Työsuojeluviranomaisen toimivaltuuksia pitäisi laajentaa niin, että se voisi langettaa työntekijöitään riistävälle työnantajalle seuraamusmaksun.
Työryhmä esittää ulkomaalaislakiin säännöstä ulkomaalaisten uhrien oleskeluluvasta sekä muutosta, jonka avulla hyväksikäyttöön syyllistyvien työnantajien olisi vaikeampi palkata työvoimaa ulkomailta.
Työsuojeluviranomaisen toimivaltuuksia pitäisi laajentaa niin, että se voisi langettaa työntekijöitään riistävälle työnantajalle seuraamusmaksun, ja lisäresursseja pitäisi myöntää muun muassa poliisille sekä aluehallintovirastolle.
Mutta yhteen asiaan työryhmä ei suoraan ottanut kantaa: uhrin korvauksiin.
Haasteena asenteet ja osaaminen
Ongelmakokonaisuuden julkisuuteen alkukesästä 2020 nostanut Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Teittinen on pitänyt korvausasiaa edelleen esillä. Elokuussa hän kirjoitti, että Suomessa virkavalta ”ei ota vakavasti” ulkomaalaisten uhrien ilmoituksia eikä poliisilla ole riittävää osaamista ihmiskaupan muotojen tunnusmerkistöstä.
– Kun työvoiman hyväksikäyttörikokset menevät poliisin tutkittaviksi, ne luokitellaan usein heti palkkariidaksi – jolloin tutkinta lakkaa olemasta poliisiasia –, tutkinta lopetetaan saman tien tai se kestää vuosia. Meillä on asiakkaita, joiden vakava ihmiskaupparikosepäily on ilmoitettu vuonna 2017, mutta esitutkinta on yhä kesken, Pia Marttila kertoo.
Kun työvoiman hyväksikäyttörikokset menevät poliisin tutkittaviksi, ne luokitellaan usein heti palkkariidaksi – jolloin tutkinta lakkaa olemasta poliisiasia.
Teittinen muistuttaa, että Poliisihallitus on myös ”harannut vastaan” ihmiskauppaan erikoistuneen tutkintaryhmän perustamisessa.
Biaudet ja Marttila sanovat, että Suomen poliisi on saanut hyviä tuloksia ihmiskaupparikosten tutkinnassa – silloin, kun siihen on panostettu.
– Se, että näin vakavan rikollisuuden torjuntaan ei panosteta riittävästi, voidaan tulkita niin, että elämme muukalaisvihamielisessä yhteiskunnassa, jossa ei koeta ulkomaalaisilla olevan samoja oikeuksia kuin suomalaisilla, Biaudet toteaa.
Ihmiskauppaosaamisen pitää olla oikeusjärjestelmän rakenteissa.
– Ihmiskauppaosaamisen pitää olla oikeusjärjestelmän rakenteissa, ei yksittäisen poliisin tai syyttäjän kiinnostuksesta ja osaamisesta kiinni, Marttila lisää.
Lukuvinkit
Rikosuhripäivystys selventää rikoskynnyksen täyttymistä alipalkkaustapauksissa.
Toimittaja Paavo Teittinen avasi korvauskeskustelun.
Artikkelia on täydennetty 24.9.2020. Juttuun lisättiin linkki Rikosuhripäivystyksen erityisasiantuntija Pia Marttilan Helsingin Sanomissa julkaistuun mielipidekirjoitukseen.
