Arvokasta aikaa hoitovapaalla
Asianajaja Petteri Metsä-Tokilan työpäivät täyttyvät tällä hetkellä kotitöistä ja leikeistä 10 kuukauden ikäisen Iivon kanssa. Metsä-Tokila on tehnyt miehille epätyypillisemmän ratkaisun ja jäänyt hoitovapaalle.
– Halusin jäädä kotiin hoitamaan esikoistamme. Puhuimme vaimon kanssa hyvissä ajoin asiasta ja yhteistuumin päätimme, että molemmat hoitavat lasta jonkin aikaa kotona.
Metsä-Tokila jäi hoitovapaalle viime jouluna ja palaa takaisin työpaikalleen Asianajotoimisto Krogerus Oy:öön huhtikuun alkupuolella. Työnantaja ja työkaverit suhtautuivat myönteisesti hoitovapaalle jäämiseen, joten senkin puolesta oli helppo jäädä hetkeksi kotiin.
Ennen kotiin jäämistään Metsä-Tokila mietti, miten mahtaa saada päivänsä kulumaan, mutta toteaa nyt, ettei siinä asiassa ole ollut ongelmia. Päivät kuluvat vakiorutiineitten mukaan lasta hoitaen ja kotitöitä tehden. – Silloin kun lapsi nukkuu, syön itse, hieman lueskelen, mutta melkein sekin aika menee kotitöiden tekemiseen.
Aika yhdessä esikoisen kanssa on arvokasta. – Kun käy töissä, ei ehdi nähdä lasta niin paljon. Nyt pääsen läheltä seuraamaan lapsen kehitystä ja kyllä meille syntyy näin läheisempi kontakti. On myös eri asia olla lapsen kanssa vain kahdestaan kuin olla yhdessä koko perhe. Tähän mennessä tämä on ollut oikein positiivinen kokemus ja olen tyytyväinen ratkaisuuni.
Nelosen ratikalla työhön ja päivähoitoon
Iivo aloittaa päivähoidossa huhtikuussa, kun Metsä-Tokila palaa työhönsä. Hoitopaikka on työmatkan varrella, joten töihin ja hoitoon lähdetään samaa matkaa.
Jatkossa Metsä-Tokila toivoo, että työt säilyisivät haastavina niin kuin tähänkin asti, mutta että aikaa jäisi tarpeeksi myös perheelle.
– Perinteisesti asianajoalaa leimaa päivien venyminen pitkiksi. Omassa työssäni tehtävät ovat melko hyvin organisoitavissa. Työaikaa on mahdollista muokata niin, että tarvittaessa voi tulla myöhemmin tai pääsee lähtemään aikaisemmin. Tärkeintä on, että työt tulevat tehdyiksi.
Lyhyempään työaikaan ei kummankaan juristivanhemman työn luonteen vuoksi ole suunniteltu siirtyä.
– Meidän molempien on tarkoitus tehdä täyttä työpäivää. Ongelmat ovat varmasti edessäpäin, mutta tuskin ne ovat ratkaisemattomia. Uskon, että tasapaino työn ja perheen välillä löytyy, ovathan monet muutkin pystyneet yhdistämään nämä kaksi asiaa.
Opiskelua ja urapohdintoja lasten hoidon ohella
– Nyt on hyvä vaihe elämässä. 12- ja 13-vuotiaat poikani ovat jo niin isoja, että voin keskittyä omaan uraani, sanoo neuvontalakimies Jaana Romakkaniemi.
Jaana Romakkaniemi on työskennellyt vuoden eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa. Pohdinnat siitä, mikä juridiikan ala eniten kiinnostaisi, on kristallisoitunut julkishallinnoksi. Työ eduskunnassa tarjoaa näköalapaikan tarkempaan haarukointiin, erikoistuako lapsioikeuteen, vanhuksiin, perheoikeuteen.
Kun Jaana Romakkaniemen lapset syntyivät, oli hänen miehellään kova uraputki päällä; paljon ulkomaan matkoja ja pitkiä työpäiviä.
– Kaksi uraa ei mahtunut samaan perheeseen. Ei ollut isovanhempia tai muita läheisiä, jotka olisivat voineet tarvittaessa auttaa. Jäin ihan suosiolla kotiin viideksi vuodeksi. Se oli ihanaa aikaa, ja opin tuntemaan omat lapseni.
Viiden kotivuoden aikana Jaana Romakkaniemi opiskeli kieliä ja osallistui Lakimiesliiton ammattikursseille sillä aikaa, kun lapset olivat puolipäivätarhassa.
– Ehdin olla vuoden töissä yliopistolla, kun mieheni sai hyvän työtarjouksen Norjasta. Perhe meni etusijalle, jätin työni ja hyppäsin tyhjän päälle. Ajattelin, että kyllä jotakin tekemistä keksin, vaik-ken juristintöitä Norjassa pystykään tekemään.
Muutamien sattumien kautta tarjoutui tilaisuus työskennellä Suomen suurlähetystössä sotilasasiamiehen avustajana.
– Se oli unelmatyö. Vaikka se ei ollut juristin työtä, juristin koulutuksesta oli paljon apua, kertoo Jaana Romakkaniemi. Pojat menivät samaan aikaa tarhaan ja kouluun, ja kotiin hankittiin – au-pair avuksi. Kului kuusi vuotta ja tuli ero.
– Mies halusi takaisin Suomeen, eikä minulla juuri ollut vaihtoehtoja. Lasten ja vanhempien pysyminen lähekkäin meni etusijalle.
Takaisin Suomeen
Suomeen Jaana Romakkaniemi palasi työttömäksi, mutta sai puolen vuoden kuluttua nykyisen työnsä Oikeusasiamiehen kansliassa.
Pojat asuvat tätä nykyä viikon äidin luona ja viikon isän luona.
– Kun pojat ovat isän luona voin tehdä vaikka yötä päivää töitä, seuraavan viikon elän sitten poikien ehdoilla. Järjestely toimii hyvin. Hoitoviikolla voin pohdiskella jotakin vaikeaa työasiaa ja sitten seuraavalla viikolla tehdä varsinaisen loppurutistuksen, kun voin hyvällä omallatunnolla olla pitempään töissä.
Jaana Romakkaniemen mielestä naiset turhaan pelkäävät kotiin jäämistä ja murehtivat, että tutkinto menee hukkaan. Hän esimerkiksi kertoo saaneensa sotilasasiamiehen avustajan paikan Norjassa sillä perusteella, että oli kahden pienen lapsen äiti, jonka siis täytyy olla hyvä organisoimaan, hoitamaan monta asiaa yhtä -aikaa ja joka ei stressaannu pienistä.
– Ja kotona ollessa pysyy ajan tasalla seuraamalla alan lehtiä ja kirjallisuutta. Sehän on loistava tilaisuus selvittää itselleen, mikä todella kiinnostaa. Itse en koe jääneeni mistään paitsi, päinvastoin.
Elämänkaariajattelusta apuneuvo
Varatuomari Eeva Lipastin perheeseen kuuluu aviomies ja kolme lasta, 14- ja 17-vuotiaat tytöt ja 10-vuotias poika.
– Pahimmat vuodet työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa rupeavat olemaan ohi. Pikkuhiljaa alkaa helpottaa, kun lapset ovat kasvaneet, mutta tietysti äitiä tarvitaan edelleen.
Eikä huonosta omastatunnosta ole isompienkaan lasten äiti päässyt eroon.
– Joka iltapäivä töissä alkaa tuntua, että kotona jo odotetaan ja samaan aikaan työssäkin on jokin tehtävä, joka pitäisi hoitaa. Ajan oikein jakaminen on kova haaste.
Eeva Lipasti on toiminut Osuuspankkikeskuksessa koko sen ajan, kun hänellä on ollut lapsia. Pitkään hän toimi Lakipalveluissa lakimiehenä, mutta on sittemmin katsonut pankkitoimintaa toisesta näkökulmasta riskienhallintapäällikkönä ja nyt Op-ryhmän Compliance Officerina.
Perheen ja työn yhteensovittaminen ei aina ole ollut helppoa. – Ongelmia tulee siitä, että itselläkin on ristiriitaisia toiveita: perheen kanssa haluaisi viettää aikaa, mutta toisaalta tulee paine työelämästä, työtä on paljon ja toisaalta työtehtävätkin saattavat olla niin mielenkiintoisia, että ne vetävät mukaansa. Kultainen keskitie pitäisi jostakin löytää.
Selviytymiskeinoikseen Eeva Lipasti on kehittänyt kaksi ajatusmallia. – Aika ajoin olen käynyt arvokeskustelua itseni kanssa ja laittanut arvoasteikolle ne asiat, jotka kullakin hetkellä elämässä ovat tärkeitä ja joihin haluaa panostaa. Toisena keinonani olen pitänyt elämänkaariajattelua. Se, että samaan aikaan yrittää olla hyvä äiti, hyvä työssään, harrastaa kaikkea sitä mitä haluaisi tai tuntee, että pitäisi, ei välttämättä onnistu. Mutta kaikkia asioita ei ole pakko tehdä yhtä aikaa, vaan niitä voi laittaa peräkkäin elämänkaarelleen, erilaisia projekteja ja harrastuksia voi aloittaa myöhemminkin. Kokemuksesta voin jo sanoa, että lapset ovat vain lyhyen aikaa pieniä, ja heidän kasvaessaan jää enemmän omaa aikaa.
Joustot ja tekniset mahdollisuudet rohkeasti käyttöön
Kun perheessä on kaksi voimakkaasti uraa tekevää ihmistä, on yhtälö vaikea ja ristiriitoja tulee väistämättä.
– Silloin on syytä käydä perheen sisäistä keskustelua asioiden tärkeysjärjestyksestä ja tehdä suunnitelmia. Tässäkin asiassa auttaa elämänkaariajattelu: nyt on sinun vuorosi ja sitten on minun vuoroni. Ja vuoroista pitää myös pitää kiinni, Eeva Lipasti sanoo.
Kun Lipastin perheen nuorimmainen meni kouluun, Eeva Lipasti jäi vuodeksi vuorotteluvapaalle. Elämä oli ollut monta vuotta pakkotahtista kiitämistä; tietyllä kellonlyömällä lapset päiväkodista vaikka työpaikalla kokoukset vielä jatkuivat.
– Tuntui siltä, että tarvitsin hetken hengähdystauon. Huomasin myös, että työnkin kannalta on hirveän hyödyllistä tarkastella sitä välillä ikään kuin ulkopuolelta.
Eeva Lipasti toivookin, että ihmiset käyttäisivät rohkeammin mahdollisuuksia erilaisiin työelämän joustoihin ja vuorotteluvapaisiin. Nykyajan tekniikka antaa mahdollisuuden siihen, että työtä tehdään työpaikan sijasta kotoa käsin.
– Myös tällaiset etätyöratkaisut voivat osaltaan helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista.
Kotiin kello viideksi
Kalervo Turpeisen nelihenkinen perhe, asianajajavaimo ja 10- ja 12-vuotiaat lapset, asuu Joensuussa. Turpeinen tuli vuonna 1989 Joensuun kaupunginvoudiksi ja on edelleen samassa työssä, nyt nimikkeellä johtava kihlakunnanvouti.
Ulosottoon on Turpeisen mukaan tullut paljon uudistuksia, jotka ovat lisänneet työn määrää.
– Ulosotto on nyt ihan erilaista kuin joskus parikymmentä vuotta sitten. Viime vuoden alusta Joensuun kihlakunnan ulosottovirastoon yhdistyivät Lieksan kihlakunnan ja Kiteen kihlakunnan ulosottovirastot, joten nyt työalueena on koko Pohjois-Karjalan maakunta.
Vaikka työmäärä on lisääntynyt, on Turpeinen tyytyväinen mahdollisuuksiinsa järjestää työaikansa siten, että hän pääsee kotiin hyvissä ajoin illan suussa.
– Käytännössä vaimoni tekee pitempää työpäivää, mutta itse olen pääsääntöisesti pystynyt sovittamaan työaikani perheen mukaan. Lapset ovat niin isoja, että pärjäävät muutaman tunnin keskenään koulusta tultuaan. Jos töitä on ollut paljon, olen ottanut niitä sitten kotiin mukaan.
Isovanhemmat apuna
Mitään vaikeita ongelmatilanteita ei Turpeisilla ole koettu, kumpikin puolisoista on joustanut työstään tilanteen niin vaatiessa.
Hankaluuksia aiheuttavat samaan -aikaan sattuvat työmatkat tai koulutustilaisuudet. Silloin on turvauduttu samalla paikkakunnalla asuvien isovanhempien apuun.
– He ovat korvaamaton tuki ja turva, toteaa Turpeinen.
Virastonsa esimiehenä Turpeinen kertoo ymmärtävänsä työntekijöitään, joilla on pieniä lapsia. Monella ei ole mahdollista saada hoitajaa esimerkiksi silloin, kun lapsi sairastuu, vaan on pakko jäädä itse kotiin.
– En ole vaatimassa päivän, parin poissaolosta todistuksia, kun on kyse sairaan lapsen hoitamisesta.
– Perhe antaa erittäin paljon, se muun muassa motivoi osaltaan työntekoon. Ja lasten kanssa touhutessa unohtuvat työasiat mielestä, sanoo Turpeinen ja kertoo kuljettavansa lapsia iltaisin erilaisiin harrastuksiin vuorotellen vaimonsa kanssa.
Omalta kohdaltaan Turpeinen toteaa olevansa oikein tyytyväinen ajankäyttöönsä työn ja perheen kesken.
