|
Ylempien toimihenkilöiden ylityökorvauksilla lyhyet perinteet
Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden äskettäisen sopimuskiistan keskeisin osa oli ylitöiden maksaminen työaikalain mukaisesti, johon työnantajaliitto lopulta myöntyi. Miksi lain noudattamisesta täytyy erikseen sopia? Tätä ei asioiden taustaa ja työelämässä vallinnutta kulttuuria vasten voi pitää ihmeenä, toteaa Helsingin yliopiston työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitinen. Ylemmät toimihenkilöt tulivat työaikalain piiriin vasta 1980-luvun lopulla, ja sitä ennen ylitöistä on heille maksettu harvoin. Valtion virkaehtosopimuksessa lukee edelleen, että jos palkkaluokka on A 23 tai enemmän, niin viranhaltija ei saa ylityökorvauksia, vaikka suuri osa näistä virkamiehistä kuuluu periaatteessa työaikalain piiriin. Yksityiselläkin sektorilla ainakin lakimiesammateissa ylitöistä saa harvoin korvauksia: Lakimiesliiton tuoreen yksityisen sektorin palkkaustutkimuksen mukaan 75 prosenttia vastaajista ei saa korvausta ylitöistään. Asianajo- ja lakiasiaintoimistoissa koko ongelma on melko uusi: vielä 20 vuotta sitten suuria toimistoja, jotka työllistivät muitakin kuin osakkaat, ei juurikaan ollut. Laki on Tiitisen mukaan yksiselitteisesti työntekijän puolella: mikäli työntekijä ei ole johtavassa asemassa eikä häntä voida katsoa itsenäiseksi yrittäjäksi, jokainen säännöllisen työajan ylittävä tunti on ylityötä, josta tulee saada lain mukainen korvaus. – Käytännössä on toki kaksi maailmaa, ”sein und sollen” – asioiden ihannetila on erilainen kuin todellisuus, Tiitinen toteaa. Esimerkiksi asianajotoimistojen työkulttuurissa yksittäisen työntekijän on käytännössä vaikeaa perätä oikeuksiaan ylityökorvauksiin tai kahdeksan tunnin työpäivään. Matkustus ei ole työaikaa – vai onko? Työpaikoilla väännetään kättä myös työmatkoihin kuluvan ajan korvaamisesta, mikäli matkustusaika tapahtuu työntekijän vapaa-ajalla. Laki sanoo, että matkaan käytettyä aikaa ei yleensä lueta työaikaan, ellei siihen liity suorittavan työn piirteitä, esimerkiksi tarvikkeiden kuljettamista työmaalle. Nykyisten langattomien yhteyksien aikana rajanveto hankaloituu, kun työntekijä voi hoidella asioita ja olla periaatteessa työnantajan käytettävissä puhelimitse, tai jopa tehdä koko matkan ajan töitä läppärillä. Ennakkoratkaisuja tällaisista tapauksista ei vielä ole. Oikeuskäytäntöä ei ole siitäkään, saako työaikaa käyttää tupakointiin tai muuhun henkilökohtaiseen. Kukaan ei ole halunnut lähteä käräjöimään näistä asioista, vaikka niitä on julkisuudessa puitu. – Periaatteessa töitä pitäisi tehdä ruokatuntia ja kahvituntia lukuun ottamatta, mutta harvalla riittää tähän rahkeet. Kahdeksan tunnin työpäivästä tehollinen työaika jäänee hieman yli kuuteen tuntiin, mikä on inhimillistä. Joillain työpaikoilla tupakoitsijoiden tulee leimata itsensä ulos tupakkataukojen ajaksi, mutta silloin on hieman kyseenalaista, jos työnantaja sallii muiden käyttää työaikaa johonkin muuhun henkilökohtaiseen., Tiitinen pohtii. – Tupakointitilat työpaikalla ovat ainakin selkeä merkki siitä, että tupakointia pidetään sallittuna toimintana. Tiitinen on työoikeuden johtavia asiantuntijoita Suomessa. Hän oli nykyistä työaikalakia valmistelevan komitean puheenjohtaja 1990-luvulla. Laki tuli voimaan monien poliittisten käänteiden jälkeen vuonna 1996 viime tingassa, kun EU:n työaikadirektiivi oli pakko implementoida. Lakia ei sen jälkeen ole muokattu, mitä nyt rekkojen ajopiirturit ovat tuoneet uusia säännöksiä. – Työajoista sovitaan nykyisin pitkälti työehtosopimuksilla, Tiitinen muistuttaa. Tiitinen kuuluu myös työaikakiistoja ratkovaan työneuvostoon. Lausuntoja on sieltä pyydetty viime aikoina lähinnä siitä, tuleeko työnantajan valvoa tiettyjen varsin itsenäisten ammattien, kuten paljon matkustelevien kauppaedustajien tai toimitsijoiden työhön käytettyä aikaa. Pääperiaate on se, että jos työ on työnantajan johdettavissa ja valvottavissa, pitäisi lain noudattamisesta pitää huolta. Yhä laajemmalti käyttöön otettua työaikapankkia ei ole säädetty laissa. Laki sanoo kyllä, että ylityökorvaukset on sovittaessa mahdollista ottaa vastaavalla tavalla korotettuna vapaana. Vapaan ajankohdasta on sovittava yhdessä ja työnantaja voi sen lopulta määrätä, mutta työntekijälle jää vielä oikeus ottaa korvaus rahana, mikäli loman ajankohta ei häntä miellytä. Asiasta on määräyksiä myös monessa työehtosopimuksessa. Tiitisen omassa työhuoneessa Helsingin Vuorikadulla on metrin korkuisia kirjapinoja ja patinoitunut piipputupakan haju. Täällä on uurastettu vuodesta 1985 saakka työaikoihin katsomatta. – Leikkisästi olen sanonut pitäväni huolen siitä, että ainakaan meidän työaikamme ei tule työaikalain piiriin, Tiitinen nauraa. Yliopistolaisilla työn ja harrastuksen raja tahtoo olla liukuva, ja laitoksella palaa aina valo jonkun huoneessa.
|
