|
Yliopiston perustehtävä: sivistyksen ja ihmisyyden majakka
Oikeustieteen kunniatohtori ja EU:n emeritus oikeusasiamies Jacob Söderman kutsuttiin 11.10. Helsingin yliopiston vuoden 2005 alumniksi. Perusteluissa mainittiin, että Söderman on toiminut ansiokkaasti suomalaisen ja eurooppalaisen oikeustieteen sekä oikeuskulttuurin hyväksi. Lisäksi hän on näkyvästi puolustanut sivistysyliopiston asemaa yhteiskunnassamme. Söderman on valittu myös Helsingin yliopiston konsistorin ensimmäiseksi ulkopuoliseksi jäseneksi kolmivuotiskaudeksi 2004–2006. Vuoden alumnit suurlähettiläinä Aikaisemmin Helsingin yliopiston alumniviitan harteilleen saaneita juristeja ovat maaherra Hannele Pokka vuonna 1991, Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg 1994 ja Tasavallan presidentti Tarja Halonen 2000. Lakimiesuutiset kutsui heistä kaksi – Pekka Hallbergin ja Jacob Södermanin – keskustelemaan alumnitoiminnasta, yliopistojen tulevaisuudesta ja vähän juridiikastakin. Vuoden alumnin ensimmäinen “tulikoe” on alumnikysymys. Tänä vuonna kysymys kuului: “Onko sivistysyliopistolla tulevaisuutta ?” Vastauksessaan Söderman puolusti viime kuukausina kovastikin kritisoitua suomalaista korkeakoulujärjestelmää. Yliopiston perustehtävänä on toimia suomalaisessa yhteiskunnassa sivistyksen ja ihmisyyden majakkana. Sitä suomalaisen yhteiskunnan tärkeää tehtävää ei kukaan muu voi hoitaa samalla kokemuksella, tietomäärällä eikä varsinkaan samalla sitoutuneisuudella. Söderman on jatkanut samaa teemaa muun muassa kirjamessuilla, missä hän 27.10. keskusteli vararehtori Hannele Niemen kanssa aikamme akateemisesta hengestä ja sivistysyliopiston tulevaisuudesta. Pekka Hallberg on puolestaan yliopiston tiedesäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja. Hän on käynnistänyt tänä vuonna keskustelua julkaisemalla yhdessä Helsingin yliopiston kanslerin Kari Raivion ja kauppakorkeakoulun emerituskanslerin Aatto Prihtin kanssa selvityksen nimeltä ”Yliopistot Suomen kansallisen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn rakentajina”. Sihteerinä oli OTT Raimo Siltala. Selvitys luovutettiin 17.6.2005 pääministeri Matti Vanhaselle ja opetusministeri Tuula Haataiselle. Selvityksessä on tarkasteltu yliopistojen toimintaympäristön ja tehtävien muutosta sekä taloudellisen aseman, liikkumavaran ja opintomotivaation vahvistamista uudenlaisen taloudellisen tukijärjestelmän pohjalta. – Tämä selvitys on eräänlaista kansalaisaktivismia, yliopiston ja alumnin yhteistyötä parhaimmillaan. Tarve nousi huolesta, että taloudellinen liikkumavara vähenee. Ongelmia ovat perusrahoituksen niukkuus ja autonomian puute. Vähäisetkin uudistusehdotukset ovat törmänneet kiistoihin. Ilman kokoavaa näkemystä ja ymmärtämättä kilpailun kiristymistä dynaaminen yliopistolaitos kuihtuu. Valtio ei saa vetäytyä velvollisuuksistaan Jacob Söderman sanoo uskovansa vakaasti siihen, että Suomen menestyminen kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa perustuu pääosin viisaaseen sivistyspoliittiseen linjanvalintaan, jonka seurauksena on haluttu jakaa sivistystä kansalle kattavan peruskoulujärjestelmän ja yliopistoverkoston kautta. – Pienelle kansalle on tärkeää, että jokainen lahjakkuus saadaan koulutuksen piiriin hyödyntämään yhteiskuntaa siitä riippumatta, missä päin maata ja millaiseen perheeseen lapsi syntyy. Suomen kansainvälinen menestys koulutuksen saralla johtuu pitkälti kunnianhimoisesta peruskoulujärjestelmästämme. Sen avulla pienen maan kaikki lapset, asuivatpa he missä tahansa, saavat osallistua hyvään koulutukseen. Näen alueelliset yliopistomme saman ajatuksen loogisena seurauksena. Söderman korostaa. Molemmille keskustelijoille on yliopistojen rahoituksen suhteen epäselvää, miten valtioneuvoston keväinen kehyspäätös pitää ymmärtää. – Onko esimerkiksi niin, että pieni vaikutusvaltainen joukko on jo päättänyt, että veroja kevennetään jatkuvasti luovuttaen näin enenevästi perinteisiä yhteiskunnallisia tehtäviä markkinoiden hoidettavaksi? Perinteiselle pohjoismaiselle yliopistolle, jonka perusturvana on julkinen rahoitus, tämä tietäisi suuria ongelmia, Söderman toteaa huolestuneena. – Olen täysin samaa mieltä. Yliopistojen perusrahoituksen on jatkossakin perustuttava valtion budjettirahoitukseen pääpiirteissään nykyisen mallin mukaisesti. Julkisen rahoituksen osuus on viime vuosina laskenut. Tutkimus- ja kehitystyö on entistä lyhytjänteisempää. Muun rahoituksen osuus on lisääntynyt, mutta sekin kierrätetään budjetin kautta. Byrokratiaa on ihan tarpeeksi. Työryhmämme esitti yhtenä uudistuksena mallia, jossa perusrahoitus voitaisiin kytkeä osaksi lukukausimaksuihin. Opiskelijat äänestäisivät jaloillaan. Opintosetelit olisivat vain tapa laskutoimituksiin perusrahoituksesta. Valtiontalouden ulkopuolelta tulevan tutkimusrahoituksen sääntelyä ja käyttöehtoja tulisi merkittävästi vapauttaa yliopiston muuttuneen toimintaympäristön edellyttämällä tavalla, Hallberg ehdottaa. – Siellä, missä lisärahoitusta on saatavissa erilaisiin koulutus- ja tutkimusprojekteihin, se on hyvä asia. Jos valtio sen sijaan vetäytyy vähitellen velvollisuuksistaan yliopistojamme kohtaan, olemme mielestäni uudessa yhteiskunnassa. Olisimme tällöin siirtymässä markkinadiktatuuriin, jossa jokainen huolehtikoon itsestään ja vain itsestään ja tämä on erittäin huolestuttavaa, Söderman tähdentää. – Senpä vuoksi mahdollinen yksityinen rahoitus tulisi kanavoida oikein. Yksityisten eli yksinomaan ei-julkisella rahalla toimivien yliopistojen perustaminen Suomeen ei olekaan tavoiteltavaa. Yliopistojen mahdollisuuksia hakea yhteistyökumppaneita ja ulkoista tutkimushankerahoitusta tulee myös tukea tiede-, tutkimus-, ja koulutuspoliittisilla ratkaisuilla, Hallberg kiteyttää. EU ja yliopistot Yliopistojen kehittyminen yhdentyneessä Euroopassa on molempien keskustelijoiden mukaan hyvä esimerkki tilanteesta, jossa neuvottelemalla ja yhteistyöllä on saatu aikaan erittäin hyvä tuloksia. – Tuloksiin on päästy ilman yksityiskohtaista sääntelyä. Mielestäni on jopa erittäin hyvä, että EU:lla ei ole tällä hetkellä enempää toimivaltaa yliopistojen suhteen. Euroopan yhdentyminen on sen sijaan luonut puitteet yliopistojen tiivistyvälle yhteistyölle. Yhtenä esimerkkinä tästä on Bolognan sopimus ja siitä kehittynyt Bolognan prosessi, jonka puitteissa keskustellaan tutkintojen sisällöistä, Söderman kuvailee kansainvälistymiskehitystä. – EU:n syrjimättömyysperiaatteesta lähtien erilaiset lukukausimaksut eri maiden kansalaisille ovat mahdollisesti syrjiviä. Tämä hoituu sillä, että lukukausimaksut ja vastaavat muut maksut peritään saman suuruisina kotimaisilta ja EU-maiden kansalaisilta. Maksujen suuntaan varmaan mennään. Olennaista on kompensoida maksut eräänlaisilla laskennallisilla opinto-oikeuksilla. Tällöin säilyisi oikeastaan nykyisenkaltainen maksuton opiskelu ainakin tavoiteajan lisättynä parilla vuodella. Raha ei olisi esteenä opiskelulle, eikä opintoaikojakaan tarvitsisi rajoittaa, Hallberg vielä pohdiskelee. Keskustelijat kyseenalaistavat yksimielisesti nykyisen EU:n kehityksen yksityiskohtaisen sääntelyn suuntaan. Tällä hetkellä EU:n eri sektoreilla on sekä Södermanin että Hallbergin mielestä epäjohdonmukaisuutta, kun toisissa asioissa puututaan hyvinkin tarpeettomiin yksityiskohtiin. – Hallintotuomioistuimissa on myös havaittu, että direktiivejä on usein toimeenpantu säätämällä niitä vain blankettilailla tai muutoin kritiikittömästi, jolloin uusien normien yksityiskohtainen sovittaminen omaan oikeuskulttuuriimme on jäänyt tekemättä. Löysä säädöstekniikka tuottaa konstikkaita säännöksiä ja herättää kentällä tyytymättömyyttä. EU-kehitykseen tarvitaan jäntevämpää otetta. Eurooppalaisten Eurooppa, jossa oikeudet ja velvollisuudet ymmärretään yhteisiksi, jää tällä menolla utopiaksi. Samalla se on pitkälle viety sääntely-yhteisö, Hallberg kokoaa kokemuksensa. Kun perustuslaillisen sopimuksen hyväksyminen on kariutunut ja syventymisvaihe on lykkääntynyt, olisi syytä korostaa toissijaisuusperiaatteen, subsidiariteetin merkitystä asioiden järjestämisessä. Tässä on molempien keskustelijoiden mielestä EU:n lähiaikojen kehityksen avain. – Meillä on Euroopassa ja myös Suomessa, erinomainen opiskeleva nuoriso. Se on aktiivista, avointa ja tekee kovasti työtä. Heistä tulisi olla ylpeitä ja heidän tulevaisuutensa suhteen luottavaisia. Meidän tulisi mahdollistaa heidän opintonsa eikä vain asettaa heille uusia rajoituksia ja kieltoja, vuoden 2005 alumni Jacob Söderman päättää keskustelun.
|
