Vuoden 1995 ympäristövahinkolain mukaan ympäristövahingolla tarkoitetaan vahinkoa, joka on syntynyt tietyllä alueella harjoitetun toiminnan takia ja joka on aiheutunut ympäristössä esimerkiksi veden, ilman tai maaperän pilaantumisesta. Lain piiriin kuuluvat sekä äkilliset että pitkän ajan kuluessa syntyneet vahingot.
Ympäristövahingosta korvausvelvolliseksi joutuu se, jonka toiminta vahingon aiheuttaa. Kyse on niin sanotusta ankaran vastuun periaatteesta, eli korvausperuste ei riipu huolimattomuudesta tai tuottamuksesta. Lain mukaan aiheuttajalla on velvollisuus korjata vahinko ja korvata asiasta kärsineille aiheutetut vahingot. Lisäksi EU:n ympäristövastuudirektiivi luo voimaan astuessaan järjestelmän, jonka tarkoituksena on ehkäistä ja korjata ympäristövahinkoja sekä palauttaa ympäristö vahinkoa edeltävään tilaan.
Ympäristövahinko voi sattuessaan olla kohtalokas sen aiheuttajalle, koska siitä aiheutuvat kulut voivat nousta suuriksi suhteessa yrityksen taloudellisiin korvausmahdollisuuksiin. Ympäristövahingot korvataan yrityksen vastuuvakuutuksesta – mutta silloinkin vain, jos vahinko on äkillinen tai yllättävä. Hitaasti syntyvät ympäristövahingot on suljettu vastuuvakuutusten ulkopuolelle. Niiden varalle on kehitetty omia ympäristövastuuvakuutuksia, joita on myyty Suomessa vain noin kymmenen kappaletta. Myöskään uusi ympäristövastuudirektiivi ei velvoita toiminnanharjoittajia hankkimaan taloudellisia takuita – kuten vakuutusta – mahdollisen maksukyvyttömyyden varalta.
Vuonna 1999 Suomessa säädettiinkin laki pakollisesta ymäristövahinkovakuutuksesta vahingonkärsijöiden turvaksi. Tämä vakuutus korvaa ne ympäristövahingot, joita ei konkurssin vuoksi saada perittyä aiheuttajalta. Sen joutuu hankkimaan yritys, jonka toimintaan liittyy olennainen ympäristövahingon vaara tai jonka toiminta yleisesti aiheuttaa vaaraa ympäristölle – käytännössä siis yritys, joka tarvitsee toiminnalleen ympäristöluvan.
Toiselle aiheutuva
– Historiallisesti ympäristövahinko on katsottu vahingoksi, joka aiheutuu jollekin toiselle, ja siten sen on katsottu kuuluvan yleisen vastuuvakuutuksen piiriin, johtaja Esbjörn af Hällström Aon Finlandista toteaa. Af Hällström on ollut tekemisissä vastuuvakuutusten kanssa 1980-luvulta lähtien.
– Toisaalta ympäristökysymyksiä säätelee myös joukko muita lakeja – kuten jätelaki – jotka eivät koske niinkään toiselle aiheutuvia vahinkoja vaan esimerkiksi omalle kiinteistölle syntyviä vaurioita. Tämä ei kuulu vastuuvakuutuskenttään, vaan itselle aiheutuvat vahingot hoidetaan omaisuusvakuutuksilla, af Hällström jatkaa.
Ympäristövahinko ja vastuu sen aiheuttamisesta ovatkin täten ongelmallisia kysymyksiä, ja aiheutuneet vahingot ja korvaukset ovat usein monimuotoisia.
– Korvausmaailmassa vahinko konkretisoituu vasta, kun joku pystyy vaatimaan sen aiheutumisesta korvauksia eli käytännössä henkilö loukkaantuu tai hänen omaisuutensa vaurioituu.
Esimerkiksi ilmansaastuttaja on joutunut korvausvelvolliseksi, jos hän on aiheuttanut jollekulle hengitysvaikeuksia tai sotkenut jonkun auton. Ilman saastuttaminen sinänsä ei klassisen käsityksen mukaan ole tuonut korvausvelvollisuutta.
– Alun perin vastuuvakuutus on ollut niin sanottu “all risk” -vakuutus eli se on kattanut kaikki vahingot ja riskit. Rajoitusehdoilla on kuitenkin voitu supistaa siihen sisällytettyjen asioiden määrää.
Rajoitusehtoihin luetut asiat ovat yleensä olleet luonteeltaan sellaisia, ettei vakuutusyhtiö voi kantaa niistä aiheutuvaa suurta riskiä. Tällaisia ovat esimerkiksi sotavahingot tai ydinonnettomuuden aiheuttamat vahingot. Myös tietyn toiminnan tai tuotteen aiheuttamat vahingot on voitu rajata vakuutuksen ulkopuolelle. Esimerkiksi asbestin vaikutukset on jo 1950-luvulta lähtien suljettu korvattavien vahinkojen listalta.
Alkuaan ympäristökysymykset sisältyivät kokonaan vastuuvakuutuksen turvan piiriin. Erityisesti USAssa asianajajat osasivat käyttää tätä hyväksi, ja vähitellen rajoitusehtoja alettiin ottaa myös ympäristövahingoille.
– Yhdysvalloissa hitaan saastumisen aiheuttamat ympäristövahingot ja kulut kasvoivat ennakoitua suuremmiksi ja ne rajattiin pois vakuutuksista. Eurooppa seurasi pian perässä.
Sittemmin Yhdysvalloissa tilanne kärjistyi entisestään ja nykyisin siellä lähtökohtaisesti kaikki ympäristövahingot on suljettu normaalivakuutuksista pois. Näille riskeille on luotu erikoisvakuutuksia.
Ennalleenpalauttaminen velvollisuutena
EU:n ympäristövastuudirektiivi annettiin vuonna 2004, ja sen tuli olla voimassa kaikissa jäsenvaltioissa huhtikuussa 2007. Suomessa hallitus antoi vasta viime joulukuussa esityksensä uusiksi laeiksi ja lakimuutoksiksi, jotka samalla toimeenpanisivat kyseisen direktiivin Suomessa. Lakien on ehdotettu tulevan voimaan tämän kevään aikana.
– Ympäristövastuudirektiivi antaa yrityksille uusia velvoitteita. Tärkein niistä on ennalleenpalauttamisvelvoite, af Hällström toteaa.
Tämä velvoite koskee esimerkiksi tilanteita, joissa jokin eläinlaji katoaa tai jonkin eliölajin elinympäristö tuhoutuu.
Vakuutuselämässä uuden direktiivin velvoitteita varten on luotu kolme erilaista lähestymistapaa. Ensimmäisessä tapauksessa perusvastuuvakuutuksia laajennetaan siten, että direktiivin velvoitteet sisällytetään siihen.
– Tämä lienee se tapa, joka suurelta osin toteutetaan.
Toinen vaihtoehto on jo olemassa olevan ympäristövakuutuksen laajentaminen niin, että siihen sisällytetään EU-direktiivi. Esimerkiksi Saksassa äkillisen ja hitaan saastumisen kattavaan vakuutukseen on erillisenä lisäpalikkana otettu EU-direktiivin tuomat velvoitteet.
Viimeisenä vaihtoehtona on erillinen, vain EU-direktiivin vaatimukset kattava vakuutus.
Yhteiskunta maksaa?
Esbjörn af Hällström uskoo, että Suomessakin ympäristökorvaustapauksia tulee yhä enemmän. Jos ympäristövahingon aiheuttajalla ei ole varoja vahingonkorvausten maksamiseen, kulut jäävät yhteiskunnan vastuulle.
– Suomessa kartoitettiin likaantuneiden maiden määrää jokin vuosi sitten, ja niitä löytyi kaikkiaan noin 20 000 kappaletta. Näiden siivoaminen ei ole halpaa.
Tunnetuin ja ehkä kallein ympäristöonnettomuus sattui Kärkölässä, jossa kunta joutui maksamaan uuden vedenottamon rakentamisen Koskisen sahan likaaman tilalle.
Nykyisin esimerkiksi ydinvoimalan operoijalla tulee olla oma vahinkovakuutus, joka kattaa kulut kahteensataan miljoonaan euroon asti. Loput korvataan valtion kassasta.
