Kirsti Paakkanen on huolissaan akateemisesta työttömyydestä ja nuorten työhakijoiden asemasta. Koulutetut ihmiset on jätetty heitteille ja pätkätöiden varaan. – Sekä poliittiset puolueet että yritykset ovat kasvaneet liian kauas todellisuudesta. Kaikessa toiminnassa ajatellaan aina ensimmäiseksi rahaa, lataa Paakkanen, joka ei osaa jättäytyä eläkkeelle, vaikka yrityskauppojen jälkeen on sitä pari kertaa yrittänytkin. – Saan jatkuvasti yhteydenottoja eri toimialoilta, mutta en ole vielä syttynyt mihinkään niistä. Yritin kuitenkin juuri ostaa yhden suomalaisen firman, mutta omistajat eivät suostuneet myymään, vaikka ei niillä mitenkään hyvin mene, Paakkanen tokaisee. Kirsti Paakkasen taival köyhästä Saarijärven torpasta menestyväksi liikenaiseksi on kaikille suomalaisille tuttu menestystarina työnteosta ja yrittäjyydestä. 15-vuotiaana tyttönä hän lähti kotoaan, teki töitä ja kävi iltakoulua, kouluttautui mainosalalle ja loppu onkin historiaa. Vuonna 1969 hän perusti Womena-mainostoimiston, myi sen amerikkalaisille ja lyhyiden eläkepäivien jälkeen oli vuorossa Marimekon pelastaminen. Liike-elämässä menestynyt Paakkanen ei ole koskaan hurahtanut erilaisiin johtamisen -ismeihin. Hänellä on selkeä oma näkemys, joka on osoittautunut toimivaksi. – Johtamisessa ei pidä asettua työntekijöiden yläpuolelle, vaan pikemminkin alapuolelle. Yritykseen töihin tulevasta ihmisestä pitää ottaa vastuu niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Jo pitkään on ollut vallalla ajattelu, että työntekijä on kustannustekijä, kun minun ajatuksissani hän on tuloksen tekijä, Paakkanen kiteyttää ajatuksiaan. Paakkasen johtamisfilosofiassa on tärkeää luoda työntekijälle turvallisuuden tunne, jossa ihminen tunnetaan ja hänestä välitetään. – Minulla on sellainen tuntuma, että nykyisessä tilanteessa kustannussäästöt ovat nousseet avainasemaan. Tilannetta käytetään jopa hyväksi ja osaavaa henkilökuntaa irtisanotaan voittojen maksimoimiseksi. Tällainen toiminta on yritykselle hirveä menetys sekä ammattitaidon että identiteetin osalta. Kun taloudellinen tilanne paranee, uusi henkilökunta pitää kouluttaa alusta lähtien. – Kokemuksella ja perinteillä ei ole nykyisessä liike-elämässä mitään arvoa. Kun tilanne paranee, itketään vanhan perään – mutta aivan liian myöhään.
Organisaatio ylösalaisin
Taloudelliset laskukaudet ovat Paakkasellekin tuttuja. Hän perusti Womenan ja osti Marimekon, kun Suomea runteli lama. Vallitseva taloudellinen tilanne ei kuitenkaan pelottanut yrittäjänaista, hän näki tilanteen haasteena. – En pysty neuvomaan enkä asettumaan kenenkään yläpuolelle, mutta minulle on liiketoiminnassa kaiken perustana ollut asiakkaan kunnioittaminen. – Perustaessani Womenan lähetin 600 mahdolliselle asiakkaalle paperiin käärityn omenan ja mukana oli kirje, jossa luki: Tänään omena, huomenna Womena. Saimme heti 35 asiakasta ja pääsimme alkuun. – Marimekossa puolestaan lähdimme heti vuonna 1991 kentälle tapaamaan asiakkaita ja kuuntelemaan heidän ajatuksiaan ja ideoitaan. Paakkanen korostaa myös, että suomalaisten yritysten on löydettävä oma identiteettinsä ja niiden tulee myös pitää siitä kiinni. Hänelle se on aina ollut Suomi ja suomalaisuus sekä perinteiden kunnioittaminen. Tämä näkyi erityisesti Marimekon toiminnassa, jossa palautettiin Armi Ratian henki ja idea yritykseen. – Sain henkilökunnan palaveriin käsiini organisaatiokaavion, ja käänsin sen ylösalaisin piirtoheittimelle. Tällä halusin osoittaa, että minulle oli tärkeää osaava, lahjakas ja luova henkilökunta. Jokaisen johtajan pitäisi nähdä se omassa yrityksessään. – Mutta ei tuo sitä tarkoita, etteikö johtaja kuitenkin olisi vastuussa kaikesta. Minusta nämä erilaiset organisaatiokaaviot ja jatkuva delegoiminen ovat kauhea asia: se tarkoittaa sitä, ettei kukaan ole vastuussa mistään. – Varsinkin nykyisessä tilanteessa pitäisi huutaa enemmän sekä päättäjien että yritysten vastuun perään.
Köyhäilystä muoti-ilmiö
Kirsti Paakkanen oli 1990-luvulla suosittu puhuja erilaisissa seminaareissa. Hän piti parhaimmillaan 150 puhetilaisuutta vuodessa. Itse hän sanoo, että taisi olla silloin rohkeampi kuin nykyisin. – Minulle on syntynyt mielikuva, että meille kerrottiin aikaisemmin, missä Suomessa mennään. Nyt tilanne tuntuu siltä, ettei enää edes tiedetä. – Jotkut päättäjät sanovat, että tunnelin päässä näkyy jo valo. Mutta minä kysyn, kenelle se valo paistaa? Paakkanen perää valtiolta ja yrityksiltä toimia, joilla ihmiset säilyttäisivät työpaikkansa. Hänellä on laukussaan tilastoja 1990-luvun työttömyyden kehityksestä ja sen kustannuksista. – Olisi luullut, että tuosta lamasta olisi jotain opittu. 1990-luvun työttömyyskulut tulivat Suomen valtiolle kalliiksi. Tilanne olisi ollut toinen, jos rahoilla olisi järjestetty työpaikkoja. – Nyt kustannuksia säästetään joka paikassa ja kansalaisia syyllistetään tästä taloudellisesta tilanteesta. Suomi on demokraattinen ja sivistynyt maa, jossa hyvän koululaitoksen ja korkean koulutuksen ansiosta tiedetään, mitä maailmalla tapahtuu. Pitäisikö meidän nyt luopua tästä? Paakkanen kysyy. – Köyhäilystä on tullut muoti-ilmiö, hän toteaa. Vaikka Kirsti Paakkanen tunnetaan ehkä parhaiten Marimekon pelastajana, kokee hän olevansa edelleen mainosihminen. Sillä saralla hän on tehnyt suurimman osan elämäntyöstään. – Mainosihmiset ovat ammattien vertailussa yleensä siellä alapäässä ja juristit yläpäässä. Ammatista riippumatta avaat kuitenkin minkä oven tahansa, jos tiedät miten elät ja hoidat suhteesi ihmisiin. – Siksi minäkin tulen puhumaan Lakimiespäiville. Tiedä vaikka joskus vielä tarvitsen juridista apua, Kirsti Paakkanen nauraa.
