Ammattimaistuva lobbaus: Kabineteista konsultteihin

“Kirjoittavatko lobbarit hallitus­ohjelmaa?” (Ylen Ykkös­aamu, 5/2015)

“Salainen lobbaus on totta.” ­(Turkulainen, 1/2014)

“Viestintätoimistoista tuli nykyajan karvalakkilähetystöjä.” (Verkko­uutiset, 2/2015)

Viime vuosina mediassa on näkynyt dramaattisia otsikoita liittyen lobbaukseen. Lobbaus puhutti myös heinäkuussa Porin SuomiAreenassa, jota Helsingin Sanomat tituleerasi “lobbarin paratiisiksi”: tapahtumaksi, jossa voi tavoittaa kerralla lähes kaikki Suomen päättäjät.

Yhä useampi entinen poliitikko on siirtynyt viestintätoimistojen palvelukseen, ja lobbaus ammatti­maistuu. Hiljattain viestintä­toimistojen palvelukseen ovat siirtyneet politiikan maailmasta muun muassa entinen kansanedustaja ja SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner, joka siirtyi viestintätoimisto Kreabin Suomen-yhtiön toimitusjohtajaksi, ja entinen Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen, joka taas rekrytoitiin viestintätoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtajaksi.

Pääministerikaudella Jyrki Kataisen erityisavustajana toiminut Jussi Kekkonen puolestaan lähti Milttonin toimitusjohtajaksi ja johtavaksi asiantuntijaksi pari vuotta sitten, eikä lista lopu tähän.

Niin kutsuttu pyöröovi-ilmiö huolestuttaa oikeustieteen professori Kaarlo Tuoria. Tuorin mukaan ilmiöstä ja sen vaikutuksista pitäisi keskustella laajemmin.

– On aina huolestuttavaa, kun edellisessä tehtävässä hankittua tietoa ja yhteyksiä hyödynnetään kaupallisesti. Myös elinkeino­ministeri Jyri Häkämies siirtyi suoraan ministeriöstä Elinkeinoelämän keskusliiton toimitus­johtajaksi ja rahasti samalla poliittisilla yhteyksillään ja tiedoillaan. Ilmiö on havaittu muuallakin: ­englanniksi sitä kutsutaan revolving doors -ilmiöksi ja ranskaksi ‘pantouflageksi’.

Suomessa siirtymisiä ei rajoiteta, mutta esimerkiksi Ranskassa on voimassa kolmen vuoden karenssiaika valtionhallinnosta ­yrityssektorille siirryttäessä. Taustalla on huoli yritysintressien sekoittumisesta päätöksentekoon liian tiiviisti. Myös Yhdysvalloissa on käytössä erilaisia karenssi­aikoja, ja EU-tasollakin ongelmaan on herätty. Tuorin mukaan karenssi­aikojen käyttöönottoa pitäisi pohtia­ nyt myös Suomessa.

Lobbaus muuttuu

SDP:ssä kansanedustajien ja ­silloisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen erityisavustajana toiminut­ Arto J. Virtanen aloitti vuosi sitten Hill+Knowlton Strategies -viestintätoimiston yhteis­kuntasuhteiden ja vaikuttaja­viestinnän johtotehtävissä.

Virtasen mielestä lobbaamisen uudet muodot muistuttavat paljon sitä, miten politiikkaan on aina ­vaikutettu.

– Viestintätoimistojen lobbaus on samaa toimintaa, mitä yritykset­ ja esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto ja palkansaajajärjestöt­ ovat aina tehneet. Pitkään elettiin­ Suomessa, jossa yrityksissä oli yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja, mutta nykyisin viestintä­toimistot tarjoavat samoja palveluita.­ Toimistojen rooli on uusi, mutta heidän asiakkaansa voivat olla samoja toimijoita.

Helsingin yliopiston tutkija Anu Kantola näkee viestintätoimisto­palveluiden kasvun taustalla lainvalmistelun muutoksen ja talouden kansainvälistymisen.

– Komitea­laitoksen purkaantuminen lain valmistelussa on tuonut suuren muutoksen. Komiteavalmistelun tilalle on tullut erilaisia selvitysmiehiä, työryhmiä, joukkoistamista ja muuta. Kenttä on liikkeessä, ja samalla lobbaamisesta on tullut entistä harmaampi alue.

Kantola näkee syytä myös talouden muutoksessa.

– Kansainväliset yritykset rantautuvat Suomeen ja niille on tärkeää voida vaikuttaa lainsäädäntöön, joka koskee heidän etujansa. Kun talous ja yritykset kansain­välistyvät, yrityksillä voi olla toimialojen sisällä hyvinkin poikkeavia­ kantoja. Teollisuuden rivit rakoilevat,­ ja yksittäiset yritykset ajavat viestintätoimistojen avulla omia etujaan.

Tuori näkee uuden ja vanhan lobbauskulttuurin välillä myös yhden perustavanlaatuisen eron: avoimuuden katoamisen.

– Etujärjestöjen toiminta on avointa. Kaikki tietävät, mitä ne ajavat, ja ne pyrkivät myös ajamaan tavoitteitaan avoimesti. Viestintätoimistot taas eivät osallistu omalla nimellään julkiseen keskusteluun. Vaikka Suomi on pieni maa ja lobbaustoiminta ei ole niin laajaa kuin se on esimerkiksi Yhdysvalloissa, on tärkeää, että tiedotusvälineillä ja kansalaisyhteiskunnalla on mahdollisuus saada tietoja lobbauksesta.

Karenssiajat turhia

Suomessa läpinäkyvyyden tarpeeseen ollaan reagoitu viimeisten­ vuosien aikana. Alan sisälle on lyhyessä ajassa syntynyt jo ­useampi vapaaehtoinen lobbarilista.

Edunvalvontafoorumin rekisteriä perustamassa ollut viestintä­toimisto Kreabin hallituksen puheenjohtaja Matti Saarinen kertoo­ rekisterin syntyneen alan sisäisestä huolesta.

– Huomasimme noin kymmenen vuotta sitten, että lobbaus-sanan maine alkoi kärsiä. Alan ammattilaisina reagoimme perustamalla Edunvalvontafoorumin, jossa loimme eettiset säännöt. Viime vuonna perustimme myös vapaaehtoisen lobbarirekisterin.

Saarisen mukaan vapaaehtoisuus toimii hyvin.

– En ole nähnyt pakollisia rekistereitä tarpeelliseksi, koska alalla on kovasti vaihtuvuutta ja on ­työlästä pitää ajan tasalla rekisteriä­ siitä, kuka tapasi kenet ja missä asiassa.

Saarinen ei innostu myöskään karenssikeskustelusta. Hänen mukaansa järjestelmä ei toimisi Suomessa.

– Jos työn tekeminen kiellettäisiin, siitä tulisi valtiontaloudellinen kysymys: kuka maksaisi kulut? Karenssiaika pitäisi kompensoida jotenkin.

Arto J. Virtanen on samaa mieltä. Hänen mukaansa karenssiajat ­olisivat Suomessa turhia.

– Se tietotaito, jota kaltaiseni ihminen tuo, on prosessien ymmärtämistä, ei tietoa yksittäisten asioiden etenemisestä.

Huoli siitä, että päätöksenteko olisi liiaksi sidoksissa yritysten intresseihin, on Virtasen mukaan turha.

– Päinvastoin! Keskustelua­ ­yritysten ja politiikan maailman välillä ei ole tarpeeksi. Tämä käy ilmi esimerkiksi teettämästämme Poliittinen riski Suomessa ­-tutkimuksesta. Siihen haastateltiin politiikan ja elinkeinoelämän ­toimijoita vuosi sitten. Tutkimuksen mukaan päätöksen­teon ennustettavuus oli kaikkien mielestä huonontunut, mikä tarkoittaa sitä, että poliittinen riski on korkea, osittain siksi, koska poliittiset päätöksentekijät eivät tunne yrityselämää ja sen tarpeita. Lisääntyvä ajatuksen­vaihto ja henkilöliikenne yritysten ja politiikan­ välillä olisikin hyvä asia, koska nykytilanne ei kannusta uusiin investointeihin.

Virtasen mukaan viestintätoimistojen toiminta ei ole sala­myhkäistä.

– Kun olemme yhteydessä päättäjiin, ei jää koskaan epäselväksi, kenen puolesta toimimme. Tuon sen ensimmäisenä esiin.

Virtanen uskoo myös, että lobbaus muuttuu koko ajan avoimemmaksi.

– Mielikuvani on se, että ennen tehtiin enemmän saunasopimuksia,­ ja nyt siirrytään avoimempaan suuntaan. Esimerkiksi parlamentin työssähän on muutenkin­ vahva kuulemisperiate ja on julkista­ tietoa,­ mitkä tahot käyvät kuultavina.­

Suomalaisen hallinnon julkisuusperiaatteeseen vedoten myös valtiovarainministeriön virkamies­eettinen toimikunta tuli viime vuonna raportissaan siihen loppu­tulokseen, ettei lobbarirekistereitä tarvittaisi: “Suomen kaltaista julkisuusperiaatetta ja laajaa kuulemista asioiden valmistelussa ei ole Pohjoismaiden ulkopuolella. Tähän nähden Suomessa ei ole yhtä suurta tarvetta etutahojen rekisteröinnille eli niin sanotuille lobbarirekisterille kuin esimerkiksi monikansallisissa EU-toimielimissä.”

Tuori varoittaa kuitenkaan tuudittautumasta Suomessa ajatukseen, ettei riskiä olisi.

– Kansainvälisessä vertailussa Suomi asettuu hyville sijoille, mutta olemme myös olleet pitkään turhan omahyväisiä korruptiokysymysten suhteen. Liika itsevarmuus tekee sokeaksi ongelmille.

Pieni maa vaikeuttaa Tuorin mukaan riippumattomuutta.

– Eri alojen eliitit kietoutuvat­ yhteen; on hyvä veli -verkostoja ja saunaseuroja. Jos vaikkapa ­korkeimpien oikeuksien jäsenet kävisivät hirvimetsällä niiden talouselämän edustajien kanssa, joiden intressejä pöydälle tulevat jutut saattavat koskettaa, se ei olisi ongelmatonta.

Raha ratkaisee?

Lobbauksessa on myös kyse siitä, kenellä on varaa ostaa kalliita ­konsulttipalveluita.

Anu Kantolan mukaan tuloksia­ saadaan, kun teollisuus lobbaa tehokkaasti ja sillä voi olla laajoja­ yhteiskunnallisia vaikutuksia.

– Esimerkiksi Fennovoiman ydinvoimalobbaus on malli­esimerkki onnistuneesta lobbauksesta. Siinä lähdettiin tilanteesta, jossa enemmistö­ eduskunnasta vastusti­ hanketta ja lopulta lupa kuitenkin saatiin. Iso kysymys on myös ­palveluiden yksityistäminen, jossa yrityksillä on isot ­intressit ja voimakasta lobbaustoimintaa.

Mahdollisuudet eivät kuitenkaan jakaannu tasa-arvoisesti.

– Kansalaisjärjestöt ovat nyrkki­pajoja verrattuna suuryrityksiin.

Arto J. Virtanen ei kiistä, etteikö rahalla olisi roolia. Viestintäyrityksillä menee hyvin, ja niiden on tarkoituskin tehdä tulosta.

– Ei tässä olla pro bono -ajatuksella liikkeellä, mutta ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista, että rahalla saisi haluamansa tulokset. Kansalaisjärjestöt ovat itse asiassa usein todella hyviä lobbareita ja heillä on osaamista siinä, miten saadaan kansanliikkeitä aikaan.

Myös Saarinen muistuttaa, ettei rahalla saa aina haluamaansa.

– Aina joskus joku satsaa paljon rahaa ja menettää sen ilman tuloksia. Esimerkiksi yritysten yhteiskunta­vastuuseen erikoistunut Finnwatch-järjestö on hyvä esimerkki tehokkaasta, pienestä toimijasta. Neljän ihmisen toimisto pesee 6–0 isot konsernit, joilla on kerroskaupalla väkeä.

Virtasen mukaan tehokkaaseen vaikuttamiseen ei nykyään edes vaadita järjestöä, vaan Facebook-sivukin voi riittää. Hän heittääkin pallon poliitikoille.

– On päättäjän tehtävä ottaa huomioon se, että tutustuu monipuolisesti eri argumentteihin. Meidän tehtäväksemme jää tarjota hyvää ja ajankohtaista informaatiota päätöksenteon tueksi.

Saarinen on samoilla linjoilla:

– Poliitikko ei ole vastuussa lobbaaville yrityksille vaan äänestäjille.

**

Suomessa lobbarirekisterit lapsen kengissä

Vuonna 2011 Euroopan komissio ja Euroopan parlamentti perustivat oman rekisterinsä lobbaajille. Rekisteri ei ole pakollinen, mutta rekisteröityminen on ehto sisäänpääsylle parlamenttirakennukseen.

Suomeen rekisterit rantautuivat vasta viime vuonna alan järjestöjen perustettua vapaaehtoiset rekisterinsä.

Akatemiaprofessori Kaarlo Tuorin mukaan nykyisestä mallista pitäisi päästä kohti yhtä viranomaisen ylläpitämää lobbarirekisteriä.

– Näkisin, että olisi parempi, jos rekisteri olisi viranomaisen ylläpitämä – vaikka vapaaehtoinen rekisteri on parempi kuin ei mitään. Vaikka joillain aloilla on toimivaa itsesääntelyä enkä sulje alan toimijoiden mukanaoloa suoralta kädeltä pois, epäilen, että lobbausalalla ei ole sellaisia toimijoita, jotka kattaisivat koko kentän. Yksi rekisteri voi kattaa viestintätoimistot, mutta lobbausta harjoittavat esimerkiksi yksityiset firmatkin.

Moni on nostanut yrityssalaisuuden suojan esiin rekistereistä puhuttaessa, mutta Tuorin mukaan se ei tulisi olemaan ongelma.

– Jo nyt on olemassa viranomaisvalvontaa ja viranomaisten rekistereitä, joihin yritykset joutuvat luovuttamaan tietoja eri aloilla. Esimerkkejä on lainsäädäntö tulvillaan. On myös mahdollista, että rekisteriin kootaan yrityssalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja, joita ei koske vapaa julkisuus vaan joka jää vain rekisterin pitäjän tietoon.

Keskustelu eri rekisterimalleista on Tuorin mukaan toissijaista, koska hän uskoo, että sopiva malli kyllä löytyy, jos rekisterin luomiseen on poliittista tahtoa.

**

Teksti: Tuuli Hongisto, kuvat: Jussi Jääskeläinen