Fenniasta uusia vakuutusetuja Lakimiesliiton jäsenille

Koti- ja huvilavakuutukseen ehdollinen omavastuu

– Lakimiesliiton jäsenet saavat meiltä jäsenetuja lähes kaikkiin kodin ja perheen vakuutuksiin. Liiton yrittäjäjäsenille tarjoamme lisäksi ryhmävakuutuksena edullista Varallisuusvastuuvakuutusta ja Yrityksen sairauskuluvakuutusta, kertoo johtaja Kari Björklöv Fenniasta.

Koti- ja huvilavakuutuksesta liiton jäsenet saavat Fenniasta 20 prosentin jatkuvan alennuksen sekä ehdollisen omavastuun.

– Ehdollinen omavastuu on merkittävä, eli jos vahingon määrä ylittää valitun omavastuun, ei omavastuuta vähennetä lainkaan korvaussummasta.

Jäsenetuihin kuuluu myös oikeusturvavakuutuksen laajennus veloituksetta. Laajennettu oikeusturvavakuutus korvaa myös vastapuolelle maksettavaksi tuomitut oikeuden­käyntikulut. 

 

Muutakin kuin alennuksia

Lakimiesliiton ja Fennian yhteistyö alkoi pari vuotta sitten yrittäjäjäsenten eduilla. 

– Olemme iloisia, että olemme voineet laajentaa yhteistyötä myös kotitalouspuolelle. Uudet edut on suunniteltu yhdessä liiton kanssa, ja tavoitteenamme on saada aikaan mahdollisimman laaja etukokonaisuus.

Tulevaisuudessa yhteistyö tarkoittanee muutakin kuin jäsenetuja, esimerkiksi tapahtumia ja asiantuntijaluentoja. 

– Olemme sitoutuneet olemaan liiton pitkä­aikainen kumppani, ja jatkossa kehitämme edelleen erilaisia yhteistyömahdollisuuksia.

 

Premiumkasko auton suojaksi

Autoonsa Lakimiesliiton jäsen saa kattavamman Premiumkaskon Fenniakaskon hinnalla. Tämän lisäksi jäsenetuihin kuuluvat 30 prosentin jatkuva alennus Fenniakaskosta ja Fenniakaskon osakaskosta sekä 70 prosentin bonus. Laajaan Fenniakaskoon saa jäsenetuna myös vuokra-autovakuutuksen veloituksetta.

– Se korvaa Fennian kautta vuokratun auton kuluja silloin, kun omaa autoa ei esimerkiksi kolari- tai palovakuutustapahtumien vuoksi voida käyttää.

– Jäsenet saavat lisäksi heti suurimman mahdollisen Fenniabonuksen eli alennuksen vahingottomien vuosien perusteella. Alennus on 14 prosenttia tai 24 prosenttia vakuutusten lukumäärän mukaan.

 

FenniaHoitaja auttaa erikoislääkärin vastaanotolle

Henkilövakuutetuilla Fennian asiakkailla on käytössään erityinen FenniaHoitaja-sairaanhoitaja­palvelu.

– FenniaHoitajalta saa heti neuvoja, ja hän voi varata ajan yhteistyökumppanimme hoitolaitokseen tai lääkärille. Näin varmistetaan, että asiakas pääsee erikoislääkärin vastaanotolle kahden arkipäivän sisällä.

 

Yrittäjille varallisuusvastuuvakuutus ja sairauskuluvakuutus

Asianajajaliiton asianajajan vastuuvakuutusta koskevat ohjeet edellyttävät, että kaikilla asianajajilla ja luvan saaneilla oikeudenkäyntiavustajilla tulee olla varallisuus­vastuuvakuutus. Fennia tarjoaakin liiton ­yrittäjäjäsenille edullisen varallisuusvastuuvakuutuksen ryhmäetuvakuutuksena.

Lakimiesliiton yrittäjäjäsenillä on myös mahdollisuus ottaa yrityksen sairauskuluvakuutus ryhmä­vakuutuksena. Se täydentää työterveyshuoltoa ja on osa työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimista. ­Ryhmävakuutuksessa työnantaja tarjoaa vakuutetulle sellaisen edun ja vakuutusturvan, jollaista työntekijä ei yksityishenkilönä voi ostaa mistään suoma­laisesta vakuutusyhtiöstä: vakuutus myönnetään ilman ­terveysselvitystä.

 

Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus liiton kautta

Lakimiesliitto on vakuuttanut kaikki jäsenensä Fenniassa. Ammatillinen vastuu- ­­ja oikeusturvavakuutus antaa taloudellista turvaa työ- ja virkasuhteisiin liittyvissä riita- ja rikosasioissa.

 

Mistä edut?

Fennian tarjoamat jäsenedut saa helpoiten ottamalla yhteyttä Fenniaan netissä, puhelimitse tai konttorissa. Kaikki Lakimiesliiton jäsenten edut löytyvät osoitteesta www.fennia.fi/lakimiesliitto, jossa voi jättää myös yhteydenottopyynnön. Fennian asiakaspalvelu kotitalousasiakkaille palvelee numerossa 010 503 8808 (arkisin klo 8–18) ja yritys­asiakkaille numerossa 010 503 8818 (arkisin klo 8–17).

Edut koskevat kaikkia jäseniä, myös opiskelijoita ja eläkeläisiä.