|
KKO:n presidentti Koskelo: Juristien eurooppatiedoissa parantamisen varaa Teksti Ari Mölsä Kuvat Jakke Nikkarinen Korkeimman oikeuden uusi presidentti Pauliine Koskelo toivoo, että juristi-kuntamme eurooppa-oikeusharrastus olisi nykyistä syvällisempää. – Direktiivien pohjalta säädetyt lait saattavat muuttua harhaanjohtaviksi EY-tuomioistuimen direktiivitulkintojen myötä. Siksi etenkin tuomareiden ja asianajajien tulisi seurata EY-tuomioistuimen praksista tarkasti. Pauliine Koskelo tulla tupsahti korkeimman oikeuden presidentiksi hieman yllättäen. Valintaprosessi eteni nopeasti ja ilman suurta julkisuutta. Ensin oikeusneuvokset pohdiskelivat tilannetta tykönänsä ja ilmaisivat kantansa oikeusministerille, sitten oikeusministeri esitteli asian tasavallan presidentille, ja lopuksi tasavallan presidentti teki nimityspäätöksen. Siisti homma. Nyt Koskelolla on virkaikää KKO:n presidenttinä parisen kuukautta. Ennen presidentti-nimitystä hän ehti olla oikeusneuvoksena viisi vuotta. – Tähän uuteen työhöni liittyy paljon kaikenlaista hallinnointia. Aivan kaikkea ei tarvitse opetella kantapään kautta, kun virkatalo ja siellä työskentelevät ihmiset ovat tuttuja. Korkeimmalla oikeudella on uljas päällikköhistoria. Pelottivatko presidentin saappaat? – Pelkääminen on ehkä väärä sana, mutta tottahan toki tämä uusi rooli pani mielen vakavaksi. Nimitysprosessi oli niin nopea, että henkinenkin totuttelu jäi vähäiseksi. Ei ollut juurikaan aikaa istuskella ja mietiskellä. Syksyllä en osannut edes kuvitella, että olisin vuodenvaihteessa tällä paikalla. Oletteko nyt eläkevirassa? – Jaapa jaa. Sitä ei voi tietää. Tämä tehtävä on niin monipuolinen ja vaativa, että tuskin tästä ainakaan tympääntymisen takia lähdetään. Perustelemisen vaikea taito Tuomioistuinratkaisujen perustelujen taso on viime vuosina parantunut kohisten. Ratkaisut ovat tätä nykyä lähes poikkeuksetta selkeätä suomea. – Avoin argumentointi on lisääntynyt. Ilmoitusluontoisia perusteluja näkee harvemmin. Joskus ratkaisuissa kuitenkin törmää turhaan rönsyilyyn. Mutta vanha totuushan on se, että kiireessä ei ehdi kirjoittaa lyhyesti. Asian jäsentely on kuitenkin olennaista. Kansan oikeustaju – mitä se sitten lieneekään – ei aina jaksa hyväksyä juridisen argumentoinnin hienostuneita kiemuroita. – Tuomioita on osattava lukea. Tuomion sisällön oikea ymmärtäminen edellyttää usein juridisia perustietoja ja joskus enemmänkin asiantuntemusta. Niin se vain on. Tuomari joutuu ratkaisua kirjoittaessaan pelkistämään ja kiteyttämään asioita. Hän ei voi kirjoittaa tuomiota kuin alkeisoppikirjaa. Lisäksi kansalaiset ovat usein pelkkien lehtitietojen varassa. Syntyy helposti väärinkäsitysten ketjuja. Alioikeuksien lautamiesjärjestelmä osoittaa, että maallikoiden osallistuessa ratkaisuihin samalta pohjalta ja samalla vastuulla kuin virkatuomarit suuret näkemyserot ovat aika harvinaisia. Viime aikoina on kohistu suurista talousrikosjutuista. Pysyvätkö rivituomarit kehityksen kelkassa? Pitäisikö tuomareidenkin erikoistua? – Minkään yksittäisen tai edes muutaman jutun perusteella ei johtopäätöksiä voi tehdä. Näkisin kuitenkin, että on asiatyyppejä, joissa erikoistuminen olisi hyväksi. Esimerkiksi immateriaalioikeus, osakeyhtiöjuridiikka, tietyt lapsia koskevat asiat… Eduskunnassa oleva osakeyhtiölakiesitys lähtee siitä, että yhtiöoikeudelliset asiat keskitettäisiin kahdeksaan käräjäoikeuteen, jotta erikoistumiselle tulisi edellytyksiä. Hovioikeuksia liikaa? Suomessa on kuusi hovioikeutta. Onko niiden linjauksissa liikaa diversiteettiä? – Totta on, että hovioikeuksien ratkaisuissa esiintyy jonkin verran kirjavuutta. Esimerkiksi seulontakäytännössä on ollut epäyhtenäisyyttä. Tuomioiden vertaileminen on kuitenkin äärimmäisen vaikeata. Esimerkiksi saman rikosnimikkeen alla voi olla hyvinkin erilaisia tekoja ja tilanteita. Onko hovioikeuksia liikaa? – Meillä on hovioikeuksia yhtä monta kuin Ruotsissa. Suomen ongelmana on se, että maa on pinta-alaltaan suuri ja väkimäärältään pieni. Hovioikeuksien määrää on osaksi perusteltu myös aluepoliittisilla seikoilla. Tuomiopiirit ovat melko laajoja, mutta väkimäärät painottuvat maan tiettyihin osiin. Pelkkä tehokkuusajattelu ei aina ole ainoa toimintojen ohjenuora. Hovioikeudet jalkautuvat maakuntiin eli istuvat matkakäräjiä melko paljon. Jos hovioikeuksia olisi nykyistä vähemmän, tästä aiheutuva rasitus ilmeisesti lisääntyisi entisestään. Asianosaisten ja todistajien asiointimatkojen olisi oltava kohtuullisia. KKO jo liikaakin omissa sfääreissään? Korkein oikeus on ennen kaikkea ennakkotapaus- eli prejudikaattituomioistuin. Viime vuonna sen kymmenet esittelijät ja 18 oikeusneuvosta sorvasivat 145 ennakkoratkaisua. Prosessointi on KKO:ssa lähes kokonaan kirjallista. Suullisia käsittelyjä on harvakseltaan, tusinan verran vuodessa. Meneekö korkeimman oikeuden työ esimerkiksi henkirikosjutuissa teoriaherrojen keskinäiseksi metamutinaksi, josta kukaan järjellinen sivullinen ei ymmärrä mitään? – Henkirikokset ovat tietenkin rikostyyppinä yleisesti ottaen törkeitä. Siksi ne herättävät voimakkaita reaktioita. Jopa kuolemanrangaistus on joissakin kyselyissä ollut kovassa kurssissa. Tällaisen rikostyypin sisällä on kuitenkin tehtävä erotteluja. Tuomioistuimen on tässäkin noudatettava lakia. Esimerkiksi tapon ja murhan tunnusmerkistöjä on tutkittava tiukasti rikoslain pykälien valossa. Vaikka henkirikos olisi mieliä kuohuttava, se ei välttämättä ole rikoslain tarkoittamassa mielessä murha. Missä tuomariksi kasvetaan? Tuomarinvalintamenettely pantiin uusiksi kuutisen vuotta sitten. Uudistuksen taustalla oli ajatus, että hyväksi tuomariksi voi kasvaa muuallakin kuin hovioikeuden esittelijän virassa. Suurta mullistusta ei tapahtunut. Likipitäen kaikki uudet käräjätuomarit ovat hovioikeuksien kasvatteja ja työskennelleet määräaikaisina alioikeustuomareina. Presidentti Koskelo nimitettiin äskettäin myös tuomarinvalintalautakunnan puheenjohtajaksi. – Ei voi odottaa, että tuomareiden rekrytointijärjestelmä muuttuisi yhdellä rysäyksellä. Avautumista tapahtuu pikkuhiljaa. Aikaisemmin tuijotettiin melko orjallisesti virkaikää. Nykyisin tarjolla olevia hakijoita arvioidaan monipuolisesti. Ja onhan meillä sentään jo muutamia asianajajiakin nimitetty käräjätuomareiksi. On kuitenkin selvää, että kokemus tuomarin tehtävistä on aina tärkeä meriitti käräjätuomarin virkoja jaettaessa. Suomalainenkin yhteiskunta monimutkaistuu. Kansainvälisiä oikeusohjeita ja uusia kotimaisia lakeja vyöryy juristien eteen riesaksi asti. Usein nuo normit ovat väljiä ja jättävät tulkitsijalleen paljon pelivaraa. Pakoileeko eduskunta vastuutaan? Jättääkö se tietoisesti lakien todellisen sisällön määrittelyn tuomioistuimille? – Nykyisessä yhteiskunnassa on elämänaloja, joiden toimintoja ei voi säädellä pikkutarkasti. On oltava tapaus- ja tilannekohtaista harkintavaraa. Mutta jos ristiriitoja herättävissä kysymyksissä ongelmia lakaistaan maton alle jättämällä lain sisältö ympäripyöreäksi ja samalla tulkintavastuu tuomareille, tilanteesta voi tulla vinoutunut. Useilla oikeudenaloilla on käynyt toisinkin – yksityiskohtaiset erityislait ovat lisääntyneet. Esimerkiksi monista sopimustyypeistä on nykyisin omat säännöstönsä. Irtaimen kauppa, kuluttajankauppa, kuluttajapalvelu, kulutusluotot, asuntokaupat, valmismatkat… Ei voida sanoa että kaikki ongelmat ja ratkaisuvastuu on sysätty tuomioistuimille. En allekirjoita väitettä Suomesta tuomarivaltiona. Europaineet kovia Suomen liittyminen Euroopan neuvostoon ja Euroopan unioniin on mullistanut oikeusjärjestyksemme. Meikäläisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön on oltava harmoniassa eurooppaoikeuden ja -praksiksen kanssa. Ovatko suomalaistuomarit pysyneet kehityksen kelkassa? – Eivät aina, eivät riittävän hyvin. Usein käy niin, että jonkun oikeusjutun eurooppaoikeuskytkennät huomataan vasta täällä korkeimmassa oikeudessa. Eurooppaoikeuden heikko hallinta ei kuitenkaan koske pelkästään tuomioistuinlaitosta, vaan koko juristikuntaamme. Muutos on valjennut lakimiehillekin harmillisen hitaasti. Kaikki toki tietävät, että ensin tuli Euroopan neuvosto, sitten ETA ja EU. Mutta liian harva tekee tarpeelliset johtopäätökset omassa työssään. Suomi on implementoinut eurooppaoikeusnormistoa täkäläisiksi lakiteksteiksi kiitettävällä ahkeruudella. Joskus kovassa kiireessä rustatut säädöstekstit jäävät sekaviksi. – Direktiivien implementointi on vaativa tehtävä. Se ei saa olla pelkkää kääntämistä tai kopiointia. Asiasisällön on pysyttävä muuttumattomana, mutta tapa, jolla implementointi tehdään, on kansallisessa päätösvallassa. Toisaalta on muistettava suoraan sovellettava euronormisto, kuten neuvoston asetukset, joiden määrä on myös kasvanut. Eurooppaoikeus on usein tulkinnanvaraista. Kun esimerkiksi direktiivi on hyväksytty, sen tulkintavastuu on EY-tuomioistuimella. On mahdollista, että vasta hiljakseen, EY-tuomioistuimen ratkaisujen avulla, saadaan selville direktiivin tarkka sisältö. Siksi suomalaistenkin juristien on oltava valppaana ja selvillä EY-tuomioistuimen ratkaisuista.
|
