Minun on heti alettava kasata tutkimusryhmää! Näin ajatteli tutkimusjohtaja Kati Rantala Helsingin yliopistosta, kun hän huomasi rahoitusmahdollisuuden, jonka avulla tehdä tutkimusta niin kutsuttujen hiljaisten toimijoiden huomioimisesta lakien valmistelussa.
Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama ja Rantalan johtama kuusivuotinen Sile-hanke on nyt ollut käynnissä vuodesta 2020 lähtien.
Sile tulee sanoista silent agents affected by legislation.
– Olin aiemmin tehnyt tutkimusta perheen sisäisen lähestymiskiellon toimimattomuudesta. Lainsäädäntötyössä väkivallan osapuolista oli tehty oletuksia tavalla, joka ei vastannut todellisuutta tai sitten monista keskeisistä taustatekijöistä ei välitetty. Kiellon osapuolet olivat jääneet syrjään hiljaisiksi toimijoiksi, jolloin lain vaikutuksia ihmisten arkiseen elämään ei kyetty ennakoimaan.
– Laki ei sisältänyt mitään tukitoimia kummallekaan osapuolelle, ja se myötävaikutti usean lähestymiskieltoon määrätyn henkilön tekemään itsemurhaan, Rantala kertoo.
Sile-hanke pyrkii korjaamaan vastaavia epäkohtia tutkimalla ja kehittämällä lainvalmistelua, joka ottaa huomioon hiljaiset toimijat. Hanke tekee myös politiikkasuosituksia ja nostaa näitä asioita esiin mediassa. Työtä tekee joukko yhteiskuntatieteilijöitä, oikeustieteilijöitä ja eläinten hyvinvointitutkijoita Helsingin yliopistosta, Turun yliopistosta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Onko kaikilla oikeus tulla kuulluksi lainvalmistelussa?
Silen tutkimiin hiljaisiin ryhmiin kuuluvat lastensuojelun piirissä olevat lapset ja nuoret, vangit, velka-, päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat sekä vailla Suomen kansalaisuutta olevat ihmiset. Myös eläinten tarpeita koskeva tieto tulee ottaa huomioon.
– Näitä ryhmiä halutaan usein suojella ja kontrolloida laeilla, ja ryhmien oikeutta tulla kuulluksi saatetaan kyseenalaistaa lainsäädäntötyössä. Voi olla ajatus, etteivät vaikkapa addiktioista kärsivät ihmiset pysty ottamaan hyväksyttävästi kantaa. Ryhmiltä saattaa myös puuttua edellytyksiä saada äänensä kuuluviin, Rantala kuvailee. Lainvalmistelussa tulisi kuitenkin kuulla niitä, joiden elämään laki vaikuttaa.
Voi olla ajatus, etteivät vaikkapa addiktioista kärsivät ihmiset pysty ottamaan hyväksyttävästi kantaa.
Rantala puhuu byrokraattisista esteistä. Tavanomaiset kuulemisprosessit eivät tavoita hiljaisia toimijoita, jotka eivät välttämättä edes tiedä osallistumisen mahdollisuuksista. Lisäksi valmisteluasiakirjoihin perehtyminen voi olla heille haastavaa. Tällöin tehokkaampi keino tiedon hankkimiseen on järjestää räätälöityjä kuulemistilaisuuksia yksilöille tai ryhmille.
– Olemme tutkineet, mitkä tahot Suomessa antavat lausuntoja lakeja laadittaessa. Viranomaisten jälkeen niitä antavat eniten työmarkkinajärjestöt, joita seuraavat ammatilliset järjestöt, kansalaisjärjestöt, yritykset, tutkijat ja yksityishenkilöt, tässä järjestyksessä, Rantala toteaa hänen ja Noora Alasuutarin vielä julkaisemattomasta tutkimustuloksesta.
Tietoa järjestöjen asiakastyötä tekeviltä
Rantala puhuu myös niin kutsutuista perustavasti hiljaisista yksilöistä, joiden näkemyksiä ei välttämättä pystytä lainvalmistelussa henkilökohtaisesti kuulemaan. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi pikkulapset, muistisairaat, vakavia traumoja kokeneet sekä eläimet.
Tällöin lakien valmistelijat voivat kuulla niitä järjestöjä, jotka ajavat perustavasti hiljaisten ja muiden hiljaisten etua. Rantalasta on tärkeää, että järjestöjä kuullaan – mutta tämä ei ole oikotie onneen.
– Järjestöjen kuulemisessa on ratkaisevaa, että lainsäätäjä kuulee niitä ihmisiä, jotka tekevät hiljaisten parissa konkreettista asiakastyötä. On myös muistettava, että järjestöillä voi olla kuultaviin liittyviä ideologisia tai taloudellisia intressejä, Rantala painottaa.
Järjestöjen kuulemisessa on ratkaisevaa, että lainsäätäjä kuulee niitä ihmisiä, jotka tekevät hiljaisten parissa konkreettista asiakastyötä.
Rantala haastaa lainsäätäjiä pohtimaan sitäkin, kattaako jonkin järjestön toiminta koko kohderyhmän vai jäävätkö osan näkemykset pimentoon.
Pilotti osoitti: kuuleminen vaatii hyvää suunnittelua
Vankeuslain uudistamishanke on ollut oikeusministeriössä käynnissä vuodesta 2021. Jotta laista tulisi nykyistä parempi, lainvalmistelijat päättivät kuulla vankeja. Sile-hankkeella oli tässä rooli, kun tutkijat Susanna Lundell ja Maija Helminen tukivat Vanksu-nimisessä pilotissa lainvalmistelijoita vankien kuulemistilaisuuksien valmistelussa ja toteuttamisessa. Samalla he tekivät tutkimusta.
Kuulemispilotista saatujen kokemusten perusteella Lundell korostaa, että hiljaisten toimijoiden kuulemisessa erityisen tärkeää on kuulemisten huolellinen suunnittelu.
Vanksu-pilotissa oli muun muassa ratkaistava, mistä vangeille merkityksellisistä aiheista vankeja voitaisiin kuulla, miten heille esitettävistä kysymyksistä saataisiin ymmärrettäviä sekä millaisissa ryhmissä ja missä vankiloissa kuulemiset voitaisiin toteuttaa. Kuulemistilaisuuksia valmisteltiin vankeja edustavien järjestöjen ja Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) kanssa, ja lainvalmistelijat osallistuivat ryhmähaastattelujen toteuttamisen ja selkokielen koulutuksiin.
Kuulemiset toteutettiin ryhmäkeskusteluina, joissa vangit pohtivat sähköpostin, matkapuhelimen, netin, videopuheluiden ja maksuttomien puheluiden käyttöä vankilassa.
– Vangeille yhteydenpito ulkomaailmaan on todella merkityksellistä, Lundell muistuttaa.
Vangit eivät tulleet keskusteluihin kylmiltään, vaan he olivat saaneet etukäteen kirjallista, helppolukuista tietoa kuulemisen tarkoituksesta ja aiheista. Niin kutsutussa kuulemisen teemapaperissa oli kerrottu yhteydenpitokäytäntöjen nykytilanteesta ja hahmoteltu mahdollisia ratkaisuja.
Vangit eivät tulleet keskusteluihin kylmiltään, vaan he olivat saaneet etukäteen kirjallista, helppolukuista tietoa kuulemisen tarkoituksesta ja aiheista.
– Vangit antoivat jälkeenpäin palautetta, että ennakkomateriaali auttoi heitä valmistautumaan. Materiaalin ansiosta tilaisuudessa päästiin myös mahdollisimman pian asiaan, Helminen kertoo.
Hän lisää, että lainvalmistelijat tekivät myös yhden harjoituskuulemisen vapautuneiden vankien kanssa ennen varsinaisia kuulemistilaisuuksia. Harjoituksen perusteella yhdestä keskusteluaiheesta luovuttiin. Ryhmäkoko päätettiin myös pitää enintään viidessä ihmisessä ja tilaisuuksien kesto kahdessa tunnissa, johon sovitettiin useita taukoja.
Lähestyttävyys edisti onnistumista
Lainvalmistelijoiden vetämistä vankien kuulemisista saatiin tietoa, joka olisi voinut jäädä pimentoon. Esimerkiksi vankien oikeus yhteydenpitoon ei aina toteutunut. Haasteita oli maksuttomissa puheluissa asianajajalle ja ulkomaalaistaustaisten vankien yhteydenpitomahdollisuuksissa eri aikavyöhykkeillä asuvien läheisten kanssa. Risen mukaan ulkomaalaisten vankien osuus kaikista vangeista Suomessa oli keskimäärin 18 prosenttia vuonna 2023.
Tutkijakaksikko myös haastatteli vankeja jälkikäteen näiden kuulemiskokemuksista ja motivaatiosta osallistua. Vankien motivaatiossa korostui epäitsekkyys, mikä näkyi haluna auttaa tulevia vankeja.
Oli ollut luuloa, että ministeriöstä tulee ”pukupellejä”, mutta lainvalmistelijat olivat osanneet tehdä itsestään helposti lähestyttäviä ja luottamusta herättäviä.
– Vangit kokivat, että lainvalmistelijat olivat aidosti kiinnostuneita heidän sanomisistaan. Oli myös ollut luuloa, että ministeriöstä tulee ”pukupellejä”, mutta lainvalmistelijat olivat osanneet tehdä itsestään helposti lähestyttäviä ja luottamusta herättäviä. Vangeille myös kerrottiin, että heidän näkemystensä lisäksi lakiin tulevat vaikuttamaan monet muutkin asiat, Lundell kuvailee ja lisää, että useampi vanki oli kiinnittänyt huomiota siihen, että lainvalmistelijat olivat tehneet paljon muistiinpanoja.
Silläkin oli vangeille merkitystä, että tilaisuuksissa oli kahvitarjoilu.
Luonnos vankeuslain muuttamiseksi on valmistunut keväällä, mutta lausuntokierroksen ajankohta ei juttua tehdessä ollut vielä varmistunut.
Paperittomien ääni kuuluviin
Tutkija Nea Peltoniemi on puolestaan tutkinut paperittomia. Ennen Sile-tutkimuksia hän teki esiselvityksen turvallisen ilmoittamisen järjestelmän kehittämisestä Suomeen. Hän teki työn edellisen hallituskauden aikana sisäministeriön tilaamana ja rahoittamana. Selvisi, että maailmalta vastaavia järjestelmiä löytyy esimerkiksi Espanjasta, Hollannista, Ruotsista ja Yhdysvalloista.
Turvallisen ilmoittamisen järjestelmää pidetään edellytyksenä sille, että paperittomat voisivat ilmoittaa heihin kohdistuneista tai heidän todistamistaan rikoksista ilman pelkoa maasta poistamisesta.
Selvitystä seuranneessa pro gradu -työssään Peltoniemi hahmotteli suomalaista turvallisen ilmoittamisen järjestelmää ja selvitti paperittomien suhtautumista erilaisiin järjestelmiin kyselyn avulla.
Paraikaa hänellä on meneillään tutkimus, jossa hän haastattelee 15–20:tä paperitonta. Hän kutsuu syksyn 2024 aikana osallistujiksi Suomessa paperittomana eläviä ja paperittomana aiemmin eläneitä ihmisiä. Tavoitteena on tehdä politiikkasuosituksia sekä ehdotus turvallisen ilmoittamisen järjestelmistä, jotka paperittomat kokevat hyviksi.
Paperittomien kuuleminen heidän elämäänsä vaikuttavista laeista on tärkeää, jotta todelliset vaikutukset voidaan selvittää.
– Paperittomien kuuleminen heidän elämäänsä vaikuttavista laeista on tärkeää, jotta todelliset vaikutukset voidaan selvittää. Jos esimerkiksi turvallisen ilmoittamisen järjestelmää kehitettäisiin ilman kuulemisia, olisi vaarana, että paperittomat eivät uskaltaisikaan jostain viranomaisille ennakoimattomasta syystä käyttää sitä. Aito osallistaminen voi myös luoda mahdollisuuksia kotoutumiselle ja positiiviselle integraatiolle, Peltoniemi sanoo.
Visuaalinen kiekko haastattelun apuna
Haastateltavien löytämisessä Peltoniemeä auttavat yhteistyöjärjestöt. Haastatteluissa on tarvittaessa apuna tulkki ja erityinen visuaalinen kiekko, jota tutkija kehittää. Siitä löytyvät turvallisen ilmoittamisen eri järjestelmät kirjallisesti ja myös kuvia, sillä tutkittavien koulutus- ja kulttuuritaustat vaihtelevat.
Haastattelussa Peltoniemi käy nämä järjestelmät läpi yksi kerrallaan erilaisten rikostilanteiden kannalta. Esimerkiksi pahoinpitely-sanan käyttämisen sijaan hän kuvailee teon piirteitä ymmärrettävyyden lisäämiseksi. Hän selvittää paperittoman mielestä parasta järjestelmää ja esittää järjestelmän toimintaan liittyviä kysymyksiä, kuten missä ilmoittamisen pitäisi tapahtua.
– Paperittomille poliisiasemat voivat olla vaarallisia paikkoja, Peltoniemi muistuttaa ja viittaa siihen, että poliisin tulee lain mukaan käynnistää paperittoman maasta poistaminen. Toki poliisilla on harkintavaltaa toimien lykkäämiseen rikosprosessin ajaksi.
Lue lisää aiheesta
- Sile-hanke
- Susanna Lundell & Maija Helminen: Vankeuslain uudistamishankkeessa kuultiin vankeja
- Alitalo, O. et al. Politiikkasuositukset: Turvapaikanhakijat tiedontuottajiksi lainvalmisteluun. Alaikäisenä oleskelulupaa hakeneiden kuulemispilotti.
