Kaksoiskansalaisuuden vastavuoroisuus toteutuu eri tavoin eri maiden välillä. Sopimukset ovat kahdenvälisiä. Suomen ja Ruotsin välillä vastavuoroisuus on toteutunut yli sadan vuoden ajan.
Vastavuoroisuusperiaate tarkoittaa sitä, että kaksi valtiota kohtelee toistensa kansalaisia samalla tavalla oikeuksien ja velvollisuuksien suhteen ja muun muassa tunnustaa kaksoiskansalaisuuden molemminpuolisesti.
Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) vuonna 2020 julkaiseman tutkimuksen mukaan suurin osa EU-maista hyväksyy kaksoiskansalaisuuden. Näitä ovat muun muassa kaikki Pohjoismaat. Sen sijaan esimerkiksi Baltian maat, Saksa, Itävalta, Espanja ja Alankomaat rajoittavat kaksoiskansalaisuuden saamista. Venäjä ei tunnusta kaksoiskansalaisuutta.
Suurin osa EU-maista hyväksyy kaksoiskansalaisuuden. Näitä ovat muun muassa kaikki Pohjoismaat.
Kansalaisuusasioiden selvittäminen toisten valtioiden kanssa voi olla hankalaa. Hankalinta tämä on niiden maiden kanssa, jotka eivät yksityisyyden suojan nimissä luovuta tietoja kansalaisistaan. Esimerkiksi Sveitsi ja Venäjä eivät kerro, kuka on saanut tai menettänyt kansalaisuuden.
– Kiusallisia tilanteita aiheuttavat poliittiset muutokset, kun jonkin maan viranomaiset rikkovat omia lakejaan tai kääntyvät vihamielisiksi, sanoo Antero Leitzinger, joka on Maahanmuuttoviraston tutkija ja perehtynyt kansalaisuuskysymyksiin yli neljännesvuosisadan ajan.
Uhkakuvia nyt ja aiemmin
Suomessa asuvien Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisten osalta keskusteluun on viime vuosina noussut joitakin turvallisuushuolia. Taustalla on muun muassa Venäjän näkemys siitä, että sillä on oikeus ja velvollisuus puolustaa kansalaisiaan kaikkialla maailmassa sekä ajatus, että Venäjä saattaa käyttää kaksoiskansalaisia hybridivaikuttamiseen. On myös esitetty näkemys, että Venäjän kansalaiset ovat aina velvollisia auttamaan maan turvallisuustoimijoita.
– Venäjän laissa ei ole mitään erityisvaatimuksia sille, että maan ulkomailla asuvien kansalaisten pitäisi toimia yhteistyössä maan turvallisuusviranomaisten kanssa, Leitzinger kuitenkin korjaa huhuja.
Kaikissa maissa kansalaisuuteen liittyy joka tapauksessa myös velvoitteita. Esimerkiksi suomalaiset, jotka ovat vannoneet sotilasvalan, ovat sitoutuneet ilmoittamaan viranomaisille, jos he saavat tietää maata vastaan suunnitelluista salahankkeista.
Kaikissa maissa kansalaisuuteen liittyy myös velvoitteita.
Kaksoiskansalaisuus on pohdituttanut lainsäätäjiä Suomessa yli sata vuotta. Jo 1920 voimaan astui laki, jolla pyrittiin suitsimaan neuvostovenäläisten mahdollisuuksia hakea Suomen kansalaisuutta.
Jatkosodan aikana Suomessa oli Saksasta tulleita juutalaisia, jotka halusivat saada Suomen kansalaisuuden ja irtautua Saksan kansalaisuudesta. Valtiollisen poliisin passitoimisto joutui selvittämään asiaa Saksan viranomaisten kanssa, mikä ei siinä historiatilanteessa ollut Leitzingerin mukaan suinkaan helppoa ja ristiriidatonta.
– Kaksoiskansalaisuuden kieltämistä on tarjoiltu toistuvasti yksinkertaiseksi ratkaisuksi kansalaisuushaasteisiin. Innokkaimmin sitä on sovellettu totalitaarisissa maissa, kuten Neuvostoliitossa ja kansallissosialistisessa Saksassa, Leitzinger sanoo.
– Demokratioissa on jouduttu toteamaan tarkemmassa tarkastelussa, ettei ole mitään yhtä yksittäistä pykälää, jolla kaksoiskansalaisuuden voisi estää.
Kansalaisuudesta on vaikea päästä irti
Kansalaisuuden menettäminen siksi, että ottaa toisen maan kansalaisuuden, on Leitzingerin mukaan teoriassa mahdollista mutta harvinaista. Kansainväliset sopimukset estävät oman maan kansalaisen karkotuksen tai kansalaisuuden riistämisen.
– Pikemminkin maat ovat mustasukkaisia omista kansalaisistaan. Vaikka eri maiden passeja olisi kymmenen, ei oman maan kansalaisuudesta pääse eroon.
Vaikka eri maiden passeja olisi kymmenen, ei oman maan kansalaisuudesta pääse eroon.
Esimerkiksi Suomessa asuvat venäläiset kaksoiskansalaiset ja myös pakolaisina tulleet vietnamilaiset ovat todenneet, että kansalaisuudesta vapautuminen on hyvin hankalaa.
Rahalla ostettu kansalaisuus
EU-jäsenmaista Malta ja Kypros myöntävät passejaan henkilöille, jotka sijoittavat maihin rahojaan. Toiminta on avointa, eli passeilla ja kansalaisuudella on selkeä hinta.
Useat Karibian meren saarivaltiot tekevät samoin. Muun muassa Afganistanin entinen tiedustelupäällikkö, Saddam Husseinin ydintutkija, Libyan diktaattori Muammar al-Qaddafin entinen eversti sekä lukuisat venäläiset oligarkit ovat ostaneet näitä passeja.
– Upporikkaat ovat aina voineet ostaa asunnon ja yrityksen, kielitodistuksen tai kotiopettajan ja täyttää minimiajassa kaikki ehdot, joita kansalaisuuden saamiselle asetetaan.
Kansalaisuuden ostajista tulee yleensä kaksoiskansalaisia, sillä he säilyttävät tyypillisesti myös aiemman kansalaisuutensa.
Kansalaisuuden ostajista tulee yleensä kaksoiskansalaisia, sillä he säilyttävät tyypillisesti myös aiemman kansalaisuutensa.
Suomessa kansalaisuuden ostamisen maahan asettumalla ja euroja sijoittamalla voi sanoa tulleen käytännössä mahdolliseksi 1990-luvulla, kun kansalaisuuslaki oli tulkinnanvarainen ja jotkut viranomaiset tulkitsivat sitä väljästi.
– Tuona aikana esimerkiksi Rotenbergit ja Timtšenkot saivat Suomen passin.
Sittemmin havahduttiin Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisuuden haasteisiin.
– Turvallisuusnäkökohdat ovat korostuneet. Jos niistä olisi keskusteltu avoimesti 1990-luvulla, ei reaktio olisi niin voimakas kuin se on nyt, Leitzinger aprikoi.
