Isäni oli lakimies ja työskenteli tuomioistuimessa oikeastaan koko sen ajan kuin muistan. Ala tuntui jotenkin tutulta ja valinta niin luontevalta, etten oikeastaan edes muista varsinaista päätöshetkeä ryhtyä lakimieheksi itsekin. Tottakai kouluaikana moni muukin ala kiinnosti – lopulliseen valintaan kuitenkin taisi vaikuttaa se, kun oivalsin etteivät matematiikan lahjani ole kaksiset.
Opiskeluajasta päällimmäiseksi mieleen on jäänyt lukeminen ja Turun yliopiston lukuisat eri kirjastot. Erityisesti englantilaisen filologian kirjaston lukutilat olivat hyvät – siellä ei koskaan ollut ketään ja niitä oli hyvä käyttää tenttiin pänttäämiseen. Prosessioikeuden tentin järkyttävä sivumääräkään ei ole päässyt unohtumaan.
Ammattini parhaana puolena pidän mahdollisuutta päästä omalta pieneltä osaltani vaikuttamaan yhteiskuntaan. Ainakin julkisella sektorilla meiltä odotetaan oikeudenmukaista lopputulosta – ei vain jotain, joka toteuttaisi työnantajan tai muun tahon toiveita ja etuja.
Lakimiesten aseman kehitys on toivottavasti omissa käsissämme: omalla toiminnallamme voimme ratkaista, miten arvokkaita ja merkityksellisiä me olemme. Tunnuslause ”oikeus ja kohtuus” on pitkälti koko toimintamme ydin, sillä niiden toteuttamiseen meidät on koulutettu ja sitä varten koko alan tulisi olla olemassa.
Lakimiesliitolla on erittäin tärkeä rooli lakimiesten identiteetin esiin tuomisessa. Itse olen kuulunut liittoon valmistumisestani saakka ja osallistunut liiton toimintaan aktiivisesti, nyt jo vuosia liiton hallituksessa. Sekin tietysti osoittaa, kuinka tärkeäksi koen liiton roolin.
Parhaimmillaan liiton jäsenlehti tuo lukijoilleen sellaista tietoa lakimiehen ammatista ja ammattia tekevistä, joita mikään muu tiedotusväline ei pidä tärkeänä kertoa. Lakimiesuutiset tuli isäni ammatista johtuen kotiin jo koko lapsuuteni ajan. Kun aloin itse lukea lehteä opintojen alettua, ehkä suurin yllätys oli havaita lehden sivuilta, että isäni osallistui aktiivisesti liiton toimintaan. Sitä en jotenkin ollut muuten oivaltanut.
Miten minusta tuli lakimies? -juttusarja juhlistaa Lakimiesuutisten 70-vuotista taivalta. Suositussa juttusarjassa lakimiehet kertovat, mikä johti heidät lakimiehen ammattiin ja identiteettiin. Henkilöt toimivat monenlaisissa tehtävissä ja urapolut eroavat toisistaan, mutta kaikkia yhdistää koulutustausta ja ymmärrys lakimiesten tekemän työn arvosta.