Rajalaki ja oikeusvaltion uhat

Eduskunta on hyväksynyt rajalain, jota on kutsuttu myös käännytyslaiksi. Tämä laki on säädetty Venäjän hybridioperaation varalta torjumaan välineellistettyä maahantuloa ja vahvistamaan rajaturvallisuutta.

Perustuslakivaliokunnassa kuullut akateemiset asiantuntijat ovat lähes yksimielisesti kritisoineet lakia perus- ja ihmisoikeuksien sekä EU-oikeuden vastaisuudesta. Lainvalvojataholla asetelma nähtiin toisin, kun lakiehdotukseen oli tehty korjauksia.

Kansanedustajien ja myös lakimieskansanedustajien selvä enemmistö äänesti lakiesityksen hyväksymisen puolesta. Tämä perustui ainakin osaksi siihen, että kysymyksessä on tilanne, jota ei ole ennakoitu kansanvälisissä sopimuksissa ja että oikeudellinen tulkintakin tapahtuu sekä meillä että ylikansallisella tasolla niin sanotusti ajassa.

Valiokunnassa kuulluista asiantuntijoista moni jatkoi kritiikkiään kuulemistilaisuuksien jälkeen.

Valiokunnassa kuulluista asiantuntijoista moni jatkoi kritiikkiään kuulemistilaisuuksien jälkeen. Tähän heillä on toki oikeus. Kysymys oli kuitenkin tässä vaiheessa poliittisesta vaikuttamisesta, joka ylitti tavanomaisuuden rajat asiantuntijoiden ja kansanedustajien välisessä vuorovaikutuksessa. Ylilyöntejä sattui ainakin siinä, tuleeko rajaviranomaisten noudattaa uutta lakia, jos sitä joudutaan soveltamaan.

Kansanedustajat toisin kuin valiokunnassa kuullut asiantuntijat joutuvat kuitenkin ottamaan poliittisen vastuun niin rajalain kuin muidenkin lakien vaikutuksista.

Kansanedustajat joutuvat ottamaan poliittisen vastuun niin rajalain kuin muidenkin lakien vaikutuksista.

Rajalain on useissa puheenvuoroissa sanottu asettavan uhanalaiseksi suomalaisen oikeusvaltion. Ihmisoikeustuomari Pauliine Koskelo on pyrkinyt viisaasti rauhoittamaan keskustelua toteamalla, ettei rajalain kannattajia tule leimata oikeusvaltion vastustajiksi. Historiallisen perspektiivin saamiseksi sallittaneen esittää katsaus syksyyn 1970. Nykyisin ymmärrettävään oikeusvaltioon kohdistui silloin todellisia uhkia.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen salli nimissään esitettävän haastattelun, joka oli otsikoitu sanoin ”Kansanvallasta ja sen toteutumisesta lainkäytössä”. Hän kritisoi voimakkain sanoin suomalaisen tuomarikunnan asenteellisuutta, toivoi lisää maallikoita tuomioistuimiin ja esitti vakavasti harkittavaksi korkeimman oikeuden jäsenten valitsemista eduskunnassa.

Oikeusministeri Erkki Tuominen kannatti SKP:n vähemmistöön kuuluvana oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaista kumoamista ja piti suomalaisia tuomioistuimia luokkatuomioistuimina. Kumousta ajoi myös Neuvostoliiton suurlähettiläs Aleksei Beljakov. Presidentin kansliapäällikkö Antero Jyränki kaavaili asiantuntijaroolin myötä omaisuuden perustuslainsuojan murtamista ”loivasti kaartaen”.

Ihmisoikeuksista ei Suomessa paljoa puhuttu.

Ihmisoikeuksista ei Suomessa paljoa puhuttu. Oli kuitenkin niitä, jotka nyttemmin tukeutuvat kovasti Euroopan ihmisoikeussopimukseen, mutta jotka pitivät pitkään ihmisoikeussopimusta ja ihmisoikeustuomioistuinta NATO-maiden retoriikkana sosialistisia maita vastaan. Työtään aloittavassa valtiosääntökomiteassa haviteltiin myös rajua myllerrystä ja yhteiskuntajärjestyksen muuttamista.

Historiantutkimukselle on haasteena sen pohtiminen, kuinka vakavasta uhasta oli lopulta kysymys.

Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi