Ruanda-oikeudenkäynti työllisti Thomas Elfgreniä yli neljä vuotta

Lakimiesuutiset julkaisee kaksiosaisen artikkelisarjan niin sanotusta Ruanda-oikeudenkäynnistä. Ensimmäisessä osassa kerrotaan jutun taustoista ja haastatellaan rikosylikomisario Thomas Elfgreniä, joka johti keskusrikospoliisin suorittamaa esitutkintaa. Toisessa osassa kokemuksistaan kertovat oikeudenkäyntiin osallistuneet syyttäjä ja käräjätuomari sekä puolustuksen edustaja.

Julkisuudessa on ihmetelty, miksi suomalaiset veronmaksajat joutuvat kustantamaan vieraassa valtiossa vuonna 1994 tapahtuneen rikoksen selvittämis- ja oikeudenkäyntikulut.

Esitutkinnan aloittamiskynnys on laissa määritelty, samoin perusteet, joilla rikosasia voidaan jättää tutkimatta. Epäillyn joukkotuhontarikoksen tutkimusta ei voi olla aloittamatta sillä perusteella, että siitä syntyy kustannuksia.

Suomi olisi voinut välttyä kuluilta vain siten, että YK:n Ruanda-tuomio-istuin (ICTR) olisi ottanut jutun käsiteltäväkseen tai François Bazaramba olisi luovutettu Ruandaan. ICTR ilmoitti Suomelle 25.4.2007, ettei se ota asiaa käsiteltäväkseen. Ruanda esitti helmikuussa 2008 Bazaramban luovutuspyynnön, johon Suomi vastasi kieltävästi. Oikeusministeriön päätöksessä viitattiin ICTR:n aiempaan ratkaisuun, jonka mukaan Ruandassa ei olisi voitu toteuttaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

Toisaalta Bazaramba ei turvallisuussyihin vedoten halunnut matkustaa Ruandaan edes suomalaisen tuomioistuimen mukana, vaan seurasi todistajien kuulustelua videolinkin välityksellä Vantaan vankilassa.

“Operaatio Daylight” käynnistyy

– Vuonna 1994 seurasin mukavasti olohuoneeni sohvalta uutisia Ruandasta. Se oli yksi uutinen muiden maailmalta toistuvasti tulevien, järkyttävien uutisten joukossa, rikosylikomisario Thomas Elfgren muistelee.

– Tuolloin en olisi edes osannut kuvitella, että Suomi valtiona olisi joskus esittämässä pääroolia kansainvälisen oikeuden näyttämöllä tässä vakavassa rikosasiassa. Samaan aikaan kun Ruandassa oli meneillään ihmiskunnan historian yksi verisimmistä rikoksista, maailman katseet olivat kohdistuneet entisen Jugoslavian konfliktiin. Sitä selvittämässä oli myös Thomas Elfgren.

– Menin YK:n turvallisuusneuvoston asettaman Jugoslavia-tuomioistuimen syyttäjäosaston palvelukseen Haagiin vuosiksi 1995–1999. Tehtävänäni oli vastata tutkinnanjohtajana yksiköstä, joka tutki kroaattien tekemiä sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.
Joulukuussa 2006 Thomas Elfgreniltä, joka tällä välin oli tutkinut järjestäytynyttä rikollisuutta, tiedusteltiin halukkuutta ryhtyä selvittämään, onko olemassa esitutkinnan edellytyksiä niin sanotulle Ruandan massamurhajutulle.

– YK:n Jugoslavia-tuomioistuimessa saamieni kokemusten perusteella asetin tulevalle työlleni kaksi keskeistä lähtökohtaa. Ensinnäkin asiat on pidettävä yksinkertaisina ja rikosprosessiin tavoitteisiin keskittyneinä. Toisaalta esitutkinnan tavoitteista ja normaalista suorittamistavasta ei saa luopua, vaikka kyse onkin joukkotuhonnan tutkimisesta.

Keskusrikospoliisissa “Operaatio Daylight” -nimellä paremmin tunnettu esitutkinta sujui tiiviissä yhteistyössä Ruandan valtakunnansyyttäjäviraston kanssa. Jo tutkinnan alkuvaiheessa oikeusapupyynnön nojalla sovittiin Suomen tutkijoiden asemasta ja mahdollisuudesta suorittaa tutkintatoimenpiteet itsenäisesti ilman paikallisviranomaisten läsnäoloa ja valvontaa. Tällä pyrittiin eliminoimaan väitteet hallituksen “masinoimista” todisteista ja todistajista.

Vähäisin voimin tehokasta toimintaa

– Ruandan kansanmurhan tutkimustyö kesti jälkikäteen arvioiden poikkeuksellisen lyhyen aikaa ja se toteutettiin pienillä voimavaroilla, kun vertaa miten muut maat panostavat vastaaviin tapauksiin, Elfgren toteaa.

Suomen delegaatiot koostuivat yhdestä viiteen henkilöstä. Esimerkiksi Alankomaat on tutkinut vastaavanlaisia juttuja Ruandassa kymmenenhenkisillä delegaatioilla. Tutkinta-aika on ollut sama.

Jutun tutkintaan kului kuitenkin enemmän aikaa kuin alun perin oli ajateltu. Pitkittymiseen on Elfgrenin mukaan ollut useita merkittäviä syitä alkaen siitä, että päivittäinen tehokas työaika Ruandassa oli enimmillään noin kolme–neljä tuntia. Loppuaika kului noin 300 kilometrin ajomatkoihin vuorien kylkiä seuraavia mutkaisia teitä pitkin.

Enimmillään jutussa oli mukana kolme tutkijaa, kaksi analyytikkoa, teknisen tutkinnan johtaja sekä kaksi teknistä tutkijaa. Jutun esitutkinta vei Elfgrenin lukuisille, yhteensä kuukausia kestäneille matkoille Ruandaan, Tansaniaan, Burundiin, Keniaan, Sambiaan, Malawiin, Etelä-Afrikkaan, Kongon Tasavaltaan ja Kanadaan.

Kaikki kuulustelut taltioitiin äänitallenteille, jotka purettiin tekstimuotoon. Kuulusteluissa käytettiin englantia, kinjaruandaa ja ranskaa. Epäillyn kuulustelut myös kuvataltioitiin.

Kokemukset Afrikasta ovat olleet Elfgrenin mukaan pääasiassa myönteiset. Yhteistyö Ruandan viranomaisten ja paikallisväestön kanssa on ollut poikkeuksellisen mutkatonta. Ehkä suurimman haasteen ovat muodostaneet kuulustelujen purku työnauhoilta tekstimuotoon.

Yleensä Thomas Elfgren siirtyy esitutkinnan jälkeen tutkimaan seuraavaa rikosta. Ruanda muodosti tässäkin suhteessa poikkeuksen. Kun Porvoon käräjäoikeus kesällä 2009 päätti pääkäsittelyn toteuttamisesta ainakin osittain Ruandassa, Ruandan korkein oikeus luovutti toisen istuntosalin käräjäoikeuden käyttöön. Mutta kaikki muut käytännön toimenpiteet suomalaisten oli tehtävä itse. Tätä varten perustettiin niin sanottu front-desk, jonka toiminnasta Thomas Elfgren vastasi. Tähän sisältyivät kaikki ne käytännön ja muodollisuuksien vaatimat toimenpiteet, jotta oikeuden istunto voitiin toteuttaa ja todistajat saatiin tuomioistuimeen.

– Luettelo oikeudenkäynnin mahdollistamiseksi tekemistäni toimenpiteistä on pitkä. Esimerkkinä voin mainita muun muassa sähköasennukset, tietoliikenneyhteydet, Raamatun hankinnan, haastelomakkeiden laadinnan, todistajien haastamisen sekä kuljetusten, majoitusten, vesihuollon ja tulkkien järjestämisen, Elfgren muistelee.

Esitutkinnasta hyödyllisiä kokemuksia

Ruanda-oikeudenkäynti tuotti Suomelle myös hyötyä. Se toimi näet monessa suhteessa uusien menetelmien kokeilukenttänä.

Ensimmäistä kertaa kokeiltiin esitutkinta-aineiston luovuttamista kokonaisuudessaan sähköisessä muodossa. Tämän pilottityön kohdalla tehtiin kuitenkin tavallaan kaksinkertainen työ, kun jutun osapuolet saivat käyttöönsä sekä sähköiseen muotoon tallennetun pöytäkirjan että perinteisen tulostetun version.

Elfgrenin mukaan sähköistä versioita käytettiin kuitenkin enemmän. Tulostettuna versiona pöytäkirja käsitti liki kymmenentuhatta sivua. Ruandan sähköisessä muodossa toteutettu esitutkintapöytäkirja on osa KRP:n pilottihanketta, joka puolestaan on osa Valtioneuvoston sähköiseen asiointiin siirtymishanketta.

Ennen rikosprosessiuudistusta esitutkintapöytäkirja oli osa oikeudenkäyntiaineistoa. Esitutkinta- ja prosessiuudistuksessa edellytettiin, että pääkäsittely voidaan aloittaa valmiin esitutkinnan jälkeen. On siten luonnollista, että poliisin ja syyttäjän yhteistyö on ollut uudistuksen jälkeen esitutkinnassa tiivistä.

– Yhteistyö muiden asianosaisten kanssa ei sen sijaan ole ollut niin itsestään selvää. Epäillyn oikeus suhtautua esitutkintaprosessiin passiivisesti on ”pyhä”, ja niin sen pitääkin oikeusvaltiossa olla. Ruanda-jutussa pyrimme esitutkintalain tavoitteiden hengessä tiiviiseen yhteistyöhön myös avustajien kanssa, Elfgren kertoo.

– Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että suoritimme yhdessä kuulusteluja ja keskustelimme avoimesti tutkinnasta ja sen vaiheista. Tällainen yhteistyö ei ole kuitenkaan aina mahdollista. Esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden jutuissa tämä onnistuu harvemmin samassa laajuudessa kuin nyt Ruandassa. Pidän hyvää ja asiallista puolustustyötä esitutkinnan yhtenä parhaimmista laaduntakaajista.

Suomi on saanut Ruanda-jutun myötä myös myönteistä kansainvälistä mainetta. Vain harvat ovat ryhtyneet juhlapuheiden ja kansainvälisten sitovien sopimusten myötä aktiivisiin toimenpiteisiin. Tämän jutun myötä Suomi on näyttänyt muille esimerkkiä siitä, mitä sanat “impunity” ja “universal jurisdiction” merkitsevät.